Lapsen tulevassa ryhmässä paljon ongelmia, apua!
Olen ihan puun ja kuoren välissä pojan (kohta viisi vee) päiväkotitilanteen kanssa. Hän on siirtymässä ensi vuoden alussa isompien ryhmään, ja nyt olen sitten saanut vahvistuksen sille mitä jo aavistinkin, eli tämä ryhmä on todella ongelmallinen. Paljon huonosti käyttäytyviä poikia ja voimattomat hoitajat.
Oma lapseni on edellä kehityksessä siinä mielessä että osaa lukea ja on kiinnostunut kaikesta. Mutta hän on hiljainen, hänellä on silmälasit ja hän ei juuri tykkää leikkiä rajuja leikkejä. Minua huolestuttaa miten hänelle tulee tammikuussa käymään.
Päiväkodin vaihto ei ihan heti onnistu, sillä lähden opiskelemaan helmikuun puolella, meillä on vain yksi auto ja mies tarvitsee sitä, ja muut päiväkodit typerien matkojen päässä.
Mitä minä teen?! En halua lastani ongelmaryhmään :(
Kommentit (23)
No eipä siinä oikein muu auta kuin kokeilla, ja jos ei tosiaan suju, niin sitten vaihdatte päiväkotia. Kyllä minusta vanhemmilla on oikeus ja nimenomaan velvollisuus puolustaa lastaan, eikä nostaa vain käsiä pystyyn ja mutista, että samanlaista se on kaikkialla. Samahan se on koulukiusauksessakin: jos sitä ei saada kuriin, vanhempi ilmoittaa, että lapsi EI TULE kouluun ennen kuin turvallisuus on taattu. Olin itse koulukiusattu, eikä siihen silloin mitenkään puututtu, ei koulussa eikä kotona, kun "sellaista se vaan on". Omia lapsiani puolustaisin kuin leijona, jos tulisi oikeasti pitkäkestoisia kiusaamisia. Totta ihmeessä kaikki luokka- ja ryhmäkoot kasvaa ym. huononnuksia tulee, kun vanhemmille kelpaa kaikki.
Voihan käydä (ja uskon että käy) niinkin että poikasi reipastuu vilkkaassaa porukassa! Älä etukäteen huolehdi noin paljoa, saattaa olla aivan turhaa. äläkä myöskään pelottele lastasi turhaan, riittää kun mainitset että isojen ryhmässä on vähän erilaista!
Tässä on asiaa. Lapseni ryhmässä on 23 viisivuotiasta, ja tilat ovat tulleet vastaan jo aikapäiviä sitten. Ryhmässä on lapsia, joilla on erityistarpeita, lapsia jotka eivät puhu suomea jne. Hoitajat ovat huippuhyviä, mutta minusta heistä on huomannut jo tämän syksyn aikana, että ovat melkoisen väsyneen oloisia. Olosuhteet ovat sellaiset, että monet lapset ovat stressaantuneita ihan vaan siitä hälinästä ja siitä etteivät saa itseään ymmärretyiksi. Pienemmät ryhmät ja useampi ohjaaja tekisivät jo paljon.
[quote author="Vierailija" time="09.12.2013 klo 18:49"]
tätä se nykyaikana on! kouluissakin ryhmäkoot kasvavat, erityislapsilta viedään oikeus erityisluokkiin/kouluihin ja sitten ihmetellään miksi luokat on levottomia. opettajilta viedää kaikki mahdolliset keinot pitää luokkaa kurissa ja silti kaikki kaatuu opettajan niskaan. ei tuu ainakaan helpottumaan jatkossa.. :(
[/quote]