Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Muita seksuaalisesti estyneitä?

Vierailija
07.12.2013 |

Olen 32-vuotias nainen, ja onnellisesti naimisissa yhdeksättä vuotta. Seksielämäämme on varjostanut tai oikeastaan häirinnyt alusta asti oma seksuaalinen estyneisyyteni ja häveliäisyyteni. Se juontuu paljolti lapsuuden kodistani, jossa seksiä ja omaa vartaloa piti häpeillä ja peitellä eikä äitini pyynnöistä huolimatta suostunut keskustelemaan seksiasioista millään lailla. Salaa luin kirjastossa seksistä kertovia kirjoja.

Mieheni on myös ensimmäinen poikaystäväni enkä ole koskaan harrastanut seksiä muiden kanssa.

No, niihin ongelmiin. Vaikka vartalossani ei ole mitään vikaa, minun on vaikea näyttäytyä miehelle ilman vaatteita jos valaistusta on liikaa. Seksiä harrastettaessa valaistusta pitäisi olla mahdollisimman vähän, ei kuitenkaan ihan pimeää. Monet seksiasennot ovat vaikeita, emme oikeastaan harrasta muita kuin eri variaatioita lähetyssaarnaajasta ja lusikasta. Koira-asento esimerkiksi olisi minulle täydellinen kauhistus VAIKKA haluaisinkin kokeilla sitä. En vaan uskalla enkä kehtaa. Suuseksistä pidän, mutta esim. 69 asento nolottaa kauhesti. 

Yleensä jos olen ottanut pari lasia viiniä, seksi on vapaantuneempaa. Mutta ei sitä aina voi ryypiskelemään alkaa. Mua harmittaa ja suorastaan tuskastuttaa tämä oma estyneisyyteni joka estää nauttimasta monipuolisesta seksistä. Ja samalla mieheni joutuu tyytymään tällaiseen seksii, vaikkei ole koskaan valittanutkaan. Tiedän kuitenkin, että varmaan tykkäisi monipuolisemmista jutuista.

Muita samanlaisia? Olen oikeasti miettinyt johonkin terapiaan menemistä tämän asian vuoksi. Eikö niitä kaiken maailman seksuaaliterapioita ole.

Kommentit (97)

Vierailija
21/97 |
07.12.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 20:21"]

Ap:lle suosittelen terapiaa. Ei tuohon auta se, että "rohkeasti vaan astuu sinne oman mukavuusalueen ulkopuolelle", "Mikset vain pyydä miestäsi nussimaan sua siinä asennossa" sun muut mitä nämä asiasta mitään ymmärtämättömät jauhavat. Kun ei pysty niin ei pysty ja joskus (kuten tässä tapauksessa) ammattilaisen apu on elintärkeää.

[/quote]

Hmm, mitä luulet, että siellä terapiassa tehdään tai miten asiaa viedään eteenpäin? Babysteps... T: se , joka puhui mukavuusalueen ulkopuolelle menemisestä, itsekin vuosikausia terapiassa käynyt

Vierailija
22/97 |
07.12.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap, aloittakaa ensin rauhassa lähetyssaarnaajassa. Sitten käännyt toistepäin ja jatkatte nussimista takaapäin. Näin ei tarvitse aloittaa yhdyntää heti sillä. 

Miksi nussitte pimeässä? Laittakaa valot päälle ja tutkikaa toistenne kehoja. Mä en ole koskaan nussinut pimeässä, jotenkin ikävää kun jää se kaikki visuaalinen nautinto saamatta. Musta on ihanaa katsoa, kun kyrpä uppoaa märkään vittuun. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/97 |
07.12.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 20:30"]

Oletko mies?

Vierailija
24/97 |
07.12.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä olen masturboinut ihan jostain 10-vuotiaasta asti, vaikka se oli lapsuudenkodissa synti ja tietenkin tein sen omissa oloissani (joskus jäin "kiinni). Aikuisena masturboin säännöllisesti, viime vuosina 2-3krt/vko. Saan orgasmin helposti itsekseni, yhdynnässä se on vaikeampaa, mutta onnistuu aika usein siinäkin (klitoriksen kosketuksella).

Niin, miksen vaan laita pyllyä pystyyn ja pyydä miestä panemaan niin? No kun en vaan voi, en pysty en kehtaa. Siihen ei ole mitään järjellistä selitystä. Kai se on se kiltin tytön syndrooma missä olen pienestä saakka kasvanut. Kai siinä asennossa on jotain sellaista mitä ei kiltit tytöt tee. VAIKKA haluaisin suuresti, harmittaa tosi paljon.

Miehenikään ei ole mikään macho eikä mikään älyttömän villi ja kekseliäs rakastaja. Mutta tiedän kyllä, että kaipaisi vähän variaatiota "ohjelmistoon" enemmän. Seksi on kyllä aivan hyvää ja nautinnollista näinkin, mutta tiedän, että se voisi olla myös paljon enemmän.

Mulle ei ole helppoa puhua seksiasioista edes mieheni kanssa. Kyllä hän toki tietää, että lukkoja ja estoja minusta löytyy. Huomaan mieheni ilahtuvan kovasti jos teen jotain tavallisesta poikkeavaa, esim. otan suihin kun hän istuu sohvalla (mikä on tosi harvinaista ja uskalsin tehdä näin vasta aivan viime aikoina). 

Huolettaa, että psytyisinkö mä puhumaan näistä asioista edes terapeutin kanssa, kun en miehenkään kanssa kovin hyvin voi?

ap

Vierailija
25/97 |
07.12.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja ei me pimeässä seksiä harrasteta, semmosta sopivan hämärää pitää olla (esim. kynttilä tai pari valaistuksena). En koe häpeileväni alapäätäni kuitenkaan. Jotain lukkoja tässäkin asiassa kuitenkin.

ap

Vierailija
26/97 |
07.12.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lisään vielä, että toki mun olisi helpompaa kokeilla esim. tuota takaapäin-asentoa, jos mieheni olisi enemmän aloitteellinen ja tavallaan veisi ja minä vikisen. Siis vaikka ihan kädestä pitäen laittaisi minut siihen asentoon ja sanoisi että ole siinä. Mutta koska näkee varmasti, että se on epämukavaa mulle, niin ei sellaista tee. 

ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/97 |
07.12.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 20:31"]

[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 20:30"]

Ap, aloittakaa ensin rauhassa lähetyssaarnaajassa. Sitten käännyt toistepäin ja jatkatte nussimista takaapäin. Näin ei tarvitse aloittaa yhdyntää heti sillä. 

Miksi nussitte pimeässä? Laittakaa valot päälle ja tutkikaa toistenne kehoja. Mä en ole koskaan nussinut pimeässä, jotenkin ikävää kun jää se kaikki visuaalinen nautinto saamatta. Musta on ihanaa katsoa, kun kyrpä uppoaa märkään vittuun. 

[/quote]

Oletko mies?

[/quote]

en vaan nainen. miksi kysyt? 

Vierailija
28/97 |
07.12.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 20:42"]

Tuosta visuaalisuuden tärkeydestä vaan ajattelin. Mua ei ainakaan kiinnosta yhtään nähdä mitään lähikuvaa penetraatiosta, se ei ole se juttu mikä mua sytyttää. Miehille yleensä on tärkeämpää nähdä sitä hydrauliikkaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/97 |
07.12.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kokeilkaa sellaista asentoa, että laitat tyynyn sun vatsan alle, ja olet vatsallasi peppu vain vähän ylhäällä, jalat melkein yhdessä. Mies tulee päällesi jalat sun jalkojen ulkopuolella. Siinä mies voi rakastella sua takaapäin, lähellä sinua ja hellästi, mutta halutessanne rajustikin. Tykkäämme mielettömästi tuosta asennosta, mutta se ei ole yhtä "eläimellinen" kuin perinteinen doggy style. :)

Vierailija
30/97 |
07.12.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

sulla on pa huora/madonna-syndrooma. ei takaapäin asennossa ole mitään tuhmaa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/97 |
07.12.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 20:07"]

Mä olen seksuaalisesti estynyt, mutten viitsi kertoa siitä sen enempää, koska tiedän, että täällä saa asiasta lähinnä haukkuja tai vaihtoehtoisesti besserwisseröintiä. En itse ymmärrä, miksi olen tällainen.

[/quote]

Juu, no minun estoihin verrattuna ap on seksin ylipapitar. Eikä niistä tosiaan voi kenellekään puhua, edes terapeutit ei halua kuulla.

Vierailija
32/97 |
07.12.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 20:45"]

[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 20:42"]

[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 20:31"]

[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 20:30"]

Ap, aloittakaa ensin rauhassa lähetyssaarnaajassa. Sitten käännyt toistepäin ja jatkatte nussimista takaapäin. Näin ei tarvitse aloittaa yhdyntää heti sillä. 

Miksi nussitte pimeässä? Laittakaa valot päälle ja tutkikaa toistenne kehoja. Mä en ole koskaan nussinut pimeässä, jotenkin ikävää kun jää se kaikki visuaalinen nautinto saamatta. Musta on ihanaa katsoa, kun kyrpä uppoaa märkään vittuun. 

[/quote]

Oletko mies?

[/quote]

en vaan nainen. miksi kysyt? 

[/quote]

Tuosta visuaalisuuden tärkeydestä vaan ajattelin. Mua ei ainakaan kiinnosta yhtään nähdä mitään lähikuvaa penetraatiosta, se ei ole se juttu mikä mua sytyttää. Miehille yleensä on tärkeämpää nähdä sitä hydrauliikkaa.

[/quote]

No ei ole tärkeämpää. Mä oon aina ollut kiinostunut näkemään penetraatiota ja tiedän monia muitakin naisia joita se kiihottaa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/97 |
07.12.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

kiitos vinkistä nro 17 :) tuohon voisin ehkä kyetäkin.

Ja varmasti joku syndrooma on, joo. Ette tiedä miten tämä estoisuus syö naista.

ap

Vierailija
34/97 |
07.12.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 20:47"]

[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 20:07"]

Mä olen seksuaalisesti estynyt, mutten viitsi kertoa siitä sen enempää, koska tiedän, että täällä saa asiasta lähinnä haukkuja tai vaihtoehtoisesti besserwisseröintiä. En itse ymmärrä, miksi olen tällainen.

[/quote]

Juu, no minun estoihin verrattuna ap on seksin ylipapitar. Eikä niistä tosiaan voi kenellekään puhua, edes terapeutit ei halua kuulla.

[/quote]

No niin, ja kuten nähdään, heti alapeukkua pukkaa jos erehtyy ääneen sanomaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/97 |
07.12.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei siihen ap. mitään terapiaa tarvita. Tuo on ihan luonnollista ja normaalia. Nykyään vaan toitotetaan kaikkea muuta. Seksistä on tehty niin iso asia ja perseeseekin pitäisi antaa jne!

Itsellä samaa, mutta lihoin ja estyin. Mies luulee, että petän, koska en ole niin avoin enää, enkä halua minuun koskettavan. Mies ei kuitenkaan puhu mitään, joten olen siksi estynyt. Itse on lihaksikas ja kroppa hyvä.

Vierailija
36/97 |
07.12.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

19, edes terapeutit eivät halua kuulla?? Missä terapiassa olet käynyt? Voitko vähän avata tilannettasi, voisimme yhdessä pohtia tätä asiaa?

ap

Vierailija
37/97 |
07.12.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 20:49"]

kiitos vinkistä nro 17 :) tuohon voisin ehkä kyetäkin.

Ja varmasti joku syndrooma on, joo. Ette tiedä miten tämä estoisuus syö naista.

ap

[/quote]

siitä pääsee eroon kun päätät päästä siitä eroon. miks sun edes tarttis olla mikään kiltti tyttö? kyllä nainen voi samaan aikaan olla kiltti ja likainen kyrvänhimoinen narttu jota pitää nussia niin että henki lähtee. 

Vierailija
38/97 |
07.12.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

No minusta se ei ole normaalia, jos ei voi oman miehensä kanssa harrastaa seksiä asennoissa, jotka kuitenkin itseä kiinnostaa. Kyllä se vaivaa ja harmittaa kovasti. Tiedän, että voisin tykätä näistä uusista asennoista ja piristäisivät seksielämää varmasti.

Ja kun tuon peppuseksin otit esille, niin itse asiassa sekin kiinnostaa minua jossain määrin. Olisi ihanaa jos mies esim. sormettaisi pepusta vähän, mutta en ikimaailmassa voisi sellaista ääneen sanoa.

ap

Vierailija
39/97 |
07.12.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 20:22"]

[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 20:21"]

Ap:lle suosittelen terapiaa. Ei tuohon auta se, että "rohkeasti vaan astuu sinne oman mukavuusalueen ulkopuolelle", "Mikset vain pyydä miestäsi nussimaan sua siinä asennossa" sun muut mitä nämä asiasta mitään ymmärtämättömät jauhavat. Kun ei pysty niin ei pysty ja joskus (kuten tässä tapauksessa) ammattilaisen apu on elintärkeää.

[/quote]

Miten niin ei pysty? Perse pystyyn ja kyrpää sisään! 

[/quote]

Oletko oikeasti noin saatanan tyhmä vai esitätkö vaan?

Vierailija
40/97 |
07.12.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

No eikö sun mies ikinä ehdota mitään? Vai kieltäydytkö sä silloinkin, jos se ehdottaa?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän kuusi kaksi