Muita seksuaalisesti estyneitä?
Olen 32-vuotias nainen, ja onnellisesti naimisissa yhdeksättä vuotta. Seksielämäämme on varjostanut tai oikeastaan häirinnyt alusta asti oma seksuaalinen estyneisyyteni ja häveliäisyyteni. Se juontuu paljolti lapsuuden kodistani, jossa seksiä ja omaa vartaloa piti häpeillä ja peitellä eikä äitini pyynnöistä huolimatta suostunut keskustelemaan seksiasioista millään lailla. Salaa luin kirjastossa seksistä kertovia kirjoja.
Mieheni on myös ensimmäinen poikaystäväni enkä ole koskaan harrastanut seksiä muiden kanssa.
No, niihin ongelmiin. Vaikka vartalossani ei ole mitään vikaa, minun on vaikea näyttäytyä miehelle ilman vaatteita jos valaistusta on liikaa. Seksiä harrastettaessa valaistusta pitäisi olla mahdollisimman vähän, ei kuitenkaan ihan pimeää. Monet seksiasennot ovat vaikeita, emme oikeastaan harrasta muita kuin eri variaatioita lähetyssaarnaajasta ja lusikasta. Koira-asento esimerkiksi olisi minulle täydellinen kauhistus VAIKKA haluaisinkin kokeilla sitä. En vaan uskalla enkä kehtaa. Suuseksistä pidän, mutta esim. 69 asento nolottaa kauhesti.
Yleensä jos olen ottanut pari lasia viiniä, seksi on vapaantuneempaa. Mutta ei sitä aina voi ryypiskelemään alkaa. Mua harmittaa ja suorastaan tuskastuttaa tämä oma estyneisyyteni joka estää nauttimasta monipuolisesta seksistä. Ja samalla mieheni joutuu tyytymään tällaiseen seksii, vaikkei ole koskaan valittanutkaan. Tiedän kuitenkin, että varmaan tykkäisi monipuolisemmista jutuista.
Muita samanlaisia? Olen oikeasti miettinyt johonkin terapiaan menemistä tämän asian vuoksi. Eikö niitä kaiken maailman seksuaaliterapioita ole.
Kommentit (97)
Ei sulla ole mitään syytä häpeillä itseäsi. Hämärä valaistushan on tunnelmallinen. Ja onhan teillä tuota asentovariaatiotakin! Ei kaikkea "pidä" tehdä eikä kokeilla, mutta sellaista kyllä, mitä itse haluaa. Mielestäni voisit sanoa kumppanillesi, että haluaisit kokeilla eri asentoja, mutta haluat, että hän on aloitteellinen. Ja että ei heti seuraavalla kerralla tarvitse, mutta pikku hiljaa. Hän voi olla aivan tyytyväinen tilanteeseen noinkin, ja ties vaikka itsekin haluaisit palata vanhaan kokeilujen jälkeen. Tietenkin terapeutille voi puhua, vaitiolovelvolliselle ammattilaiselle.
Kyllä se ehdottaa, mutta ne on sellaisia pieniä juttuja. Suuseksin antamisessa olen edistynyt paljon ja nykyään nautin siitä kovasti ja ainakin miehen reaktioista ja pyynnöistä päätellen olen siinä aika hyväkin. Suuseksiä meillä harrastetaankin paljon. Toki siinäkin voisi asentovaihtelua olla enemmän.
Luulen, että mieheni tietää että esim. toi takaapäin-asento on minulle jotenkin vaikea, ja ei edes ehdota sitä. Uskon, että haluaisi varmasti sitä kokeilla.
ap
Auttaisiko ap pornon katselu yhdessä miehen kanssa? Sinua miellyttävissä kohdissa voisit sanoa ääneen jotain sellaista kuin "tuo voisi olla kivaa" tai "tuota pitäisi kokeilla". Jospa mies innostuisi?
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 20:55"]
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 20:22"]
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 20:21"]
Ap:lle suosittelen terapiaa. Ei tuohon auta se, että "rohkeasti vaan astuu sinne oman mukavuusalueen ulkopuolelle", "Mikset vain pyydä miestäsi nussimaan sua siinä asennossa" sun muut mitä nämä asiasta mitään ymmärtämättömät jauhavat. Kun ei pysty niin ei pysty ja joskus (kuten tässä tapauksessa) ammattilaisen apu on elintärkeää.
[/quote]
Miten niin ei pysty? Perse pystyyn ja kyrpää sisään!
[/quote]
Oletko oikeasti noin saatanan tyhmä vai esitätkö vaan?
[/quote]
mitä tyhmää tuosa oli? kyllä jokainen normaali ihminen psytyy menemään konttausasentoon. Sitten nostaa vain persettään ja käskee miestään upottamaan kyrpänsä märkään vittuun. Voi vielä tehostaa ja sanoa, "Nussi mua kovaa senkin kiimakyrpä, nussi niin että vittu litisee"
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 20:47"]
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 20:45"]
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 20:42"]
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 20:31"]
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 20:30"]
Ap, aloittakaa ensin rauhassa lähetyssaarnaajassa. Sitten käännyt toistepäin ja jatkatte nussimista takaapäin. Näin ei tarvitse aloittaa yhdyntää heti sillä.
Miksi nussitte pimeässä? Laittakaa valot päälle ja tutkikaa toistenne kehoja. Mä en ole koskaan nussinut pimeässä, jotenkin ikävää kun jää se kaikki visuaalinen nautinto saamatta. Musta on ihanaa katsoa, kun kyrpä uppoaa märkään vittuun.
[/quote]
Oletko mies?
[/quote]
en vaan nainen. miksi kysyt?
[/quote]
Tuosta visuaalisuuden tärkeydestä vaan ajattelin. Mua ei ainakaan kiinnosta yhtään nähdä mitään lähikuvaa penetraatiosta, se ei ole se juttu mikä mua sytyttää. Miehille yleensä on tärkeämpää nähdä sitä hydrauliikkaa.
[/quote]
No ei ole tärkeämpää. Mä oon aina ollut kiinostunut näkemään penetraatiota ja tiedän monia muitakin naisia joita se kiihottaa.
[/quote]
No faktoja ei voi ehkä kuitenkaan suoraan päätellä siitä miten sä olet asiat kokenut, vaikka av:lla se toki onkin totuuden kriteeri. Tottakai jotkut naiset syttyy erityisesti visuaalisuudesta, mä puhuin nyt yleisellä tasolla, yleisen käsityksen perusteella. En nyt tietysti väitä, että kyseessä olisi ehdoton tieteellinen fakta, mutta yleinen käsitys vähintään.
"Seksitutkija Osmo Kontula muistuttaa, että kun mies syttyy visuaalisuudesta, naisen sytyttää puhe."
"Kuulostaa kliseeltä, mutta myös tutkimusten mukaan miesten seksuaalinen halukkuus on voimakkaampi – ja yksinkertaisempi – kuin naisten. Miehet syttyvät visuaalisista ärsykkeistä ja kosketuksesta, mutta naisten halu herää läheisyydestä ja halukkuuteen vaikuttavat myös sosiaaliset ja kulttuuriset tekijät."
http://kuntoplus.fi/hyvinvointi/seksi/top-6-pahimmat-halun-nitistajat
"For example, male arousal, studies find, is strongly visual, and when men engage in sexual activity or even anticipate it, brain structures once thought to have little connection to sex spring into action. The same brain regions, however, remain relatively quiet when women are aroused."
http://www.nytimes.com/2004/03/16/health/in-sex-brain-studies-show-la-difference-still-holds.html
Ja tämähän nyt oli aika OT kaiken kaikkiaan, ja ihan mielenkiinnosta vaan kysyin sukupuolestasi...
Uskon, että pornolla on jonkinlainen vaikutus myös siihen, mitä naiset kokevat kiihottavana. Pornon kautta ehkä mieltymykset muuttuvat sinne "miehisempään"/visuaalisempaan suuntaan.
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 20:58"]
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 20:51"]
19, edes terapeutit eivät halua kuulla?? Missä terapiassa olet käynyt? Voitko vähän avata tilannettasi, voisimme yhdessä pohtia tätä asiaa?
ap
[/quote]
Olin nuorena tosi tuskainen ja kävin monenlaisten ammattilaisten pakeilla. Kahteen ihmiseen oli terapiasuhde ja yritin varovasti ehdottaa että ehkä minua on käytetty seksuaalisesti hyväksi, torjunta oli välitön. Nyt pärjään jo itseni kanssa, tosin olen aika syrjäytynyt. Ei ole rahaa lähteä rahoittamaan terapiaa yksityisesti enkä jaksa enää sitä prosessia mielenterveystoimiston kanssa. Sama liukuhihna aina. Menen sinne, ssri-lääkettä, sanon ei auta, enkä ole enää edes masentunut, sori vaan, täytyy kokeilla silti, pakkosyön jotain lääkettä, muutun zombieksi... Elämäni paras päätös oli lopettaa tuo kierre ja olen omin voimin opetellut pärjäämään itseni kanssa. Nyt olen onnellinen siitä ettei elämä ole jatkuvaa tuskaa, ja tää seksipuoli on vaan jäänyt jotenkin taka-alalle. Sen verran olen edistynyt että ekaa kertaa nelikymppisessä elämässäni kykenin tilaamaan ajan gynelle mutta peruin sen sitten. Mutta tilasin jo ja kerään rohkeutta seuraavaan yritykseen.
[/quote]
Hei sinä joka alapeukutit tämän minun viestin, kerro mikä siinä oli alapeukuttamisen arvoista. Ihan mielenkiinnosta.
No ei ainakaan mitään pornoa! Tutustukaa valot päällä toistenne kehoon ja jutelkaa seksistä. :)
29, voi, kuulostaa tosi surulliselle. Oletko siis ikinä harrastanut seksiä? Juu, ei kai tämä mun ongelma mikään maatakaatava ole, mutta kyllä se kismittää ja vaivaa. Tiedän, ettei kaikkien tarvitse tehdä kaikkea, mutta nämä on sellaisia asioita mitä haluaisin kokeilla, siis 69, takaapäin-asennot jne.
ap
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 21:01"]

Toi nyt ei ole mikään hirveän hyvä lähde. Noissa tutkimuksissa on aina suuria puutteita. Naiset haluavat seksiä yhtä apljon kuin miehet ja nauttivat yhdynnän katselusta yhtä paljon.
Olen myös seksuaalisesti estynyt...mutta vain oman aviomieheni kanssa. Rakastajani kanssa kyllä uskallan olla vaikka kuinka estoton ja villi :)

JA tyhmä uskoo tutkimuksiin ellei ole tutustunut niihin menetelmiin miten ne tutkimukset tehdään. esim tuo kumpi haluaa seksiä enemmän, mies vai nainen. Ei nainen välttämättä halua sellaista seksiä yhtä usein jossa ei saa orgasmia tai joka ei muuten tyydytä häntä. Sen sijaan sellaista seksiä josta nauttii, nainen haluaa yhtä usein kuin mies.
ei uskovat ihmiset ovat vääristyneet seksin alueella ja katsovat pornoa joka on sairasta. luonnolliseen seksiin tuskiin kuuluukaan mikään takaapäin asento.ei ole ihme että hävettää,pitäisi muka olla pornon tyylistä seksiä. mieti,missä asennossa rakastelisit jos et olisi kuullutkaan eri asennoista tai pornosta? se mikä tulee puhtaasti ja luonnollisesti se on sitä aitoa eikä pornon matkimista.
Itse asiassa katson pornoa jonkun verran, mutta ei mies siitä tiedä. Kai mieskin katsoo joskus, luulisin. Mutta kynnys katsoa yhdessä on kyllä mun puolelta tosi korkea, yksi estoisuuden ilmentymä lisäää.
ap
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 21:02"]
29, voi, kuulostaa tosi surulliselle. Oletko siis ikinä harrastanut seksiä? Juu, ei kai tämä mun ongelma mikään maatakaatava ole, mutta kyllä se kismittää ja vaivaa. Tiedän, ettei kaikkien tarvitse tehdä kaikkea, mutta nämä on sellaisia asioita mitä haluaisin kokeilla, siis 69, takaapäin-asennot jne.
ap
[/quote]
Joo, kyllä. Nykyään erittäin harvoin. En pysty antamaan kenenkään koskea alapäähäni, yhteen aikaan selvisin seksistä lähinnä väkivaltaisten fantasioiden avulla. Vanhempana pärjään jo ilman niitä.
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 21:01"]
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 20:58"]
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 20:51"]
19, edes terapeutit eivät halua kuulla?? Missä terapiassa olet käynyt? Voitko vähän avata tilannettasi, voisimme yhdessä pohtia tätä asiaa?
ap
[/quote]
Olin nuorena tosi tuskainen ja kävin monenlaisten ammattilaisten pakeilla. Kahteen ihmiseen oli terapiasuhde ja yritin varovasti ehdottaa että ehkä minua on käytetty seksuaalisesti hyväksi, torjunta oli välitön. Nyt pärjään jo itseni kanssa, tosin olen aika syrjäytynyt. Ei ole rahaa lähteä rahoittamaan terapiaa yksityisesti enkä jaksa enää sitä prosessia mielenterveystoimiston kanssa. Sama liukuhihna aina. Menen sinne, ssri-lääkettä, sanon ei auta, enkä ole enää edes masentunut, sori vaan, täytyy kokeilla silti, pakkosyön jotain lääkettä, muutun zombieksi... Elämäni paras päätös oli lopettaa tuo kierre ja olen omin voimin opetellut pärjäämään itseni kanssa. Nyt olen onnellinen siitä ettei elämä ole jatkuvaa tuskaa, ja tää seksipuoli on vaan jäänyt jotenkin taka-alalle. Sen verran olen edistynyt että ekaa kertaa nelikymppisessä elämässäni kykenin tilaamaan ajan gynelle mutta peruin sen sitten. Mutta tilasin jo ja kerään rohkeutta seuraavaan yritykseen.
[/quote]
Hei sinä joka alapeukutit tämän minun viestin, kerro mikä siinä oli alapeukuttamisen arvoista. Ihan mielenkiinnosta.
[/quote]
No täällä nyt on välillä jotain vitun vajaaälyisiä positiivareita joilla ei kapasiteetti muuhun riiitä. En toki tiedä juuri tuosta kyseisestä peukuttajasta, mutta joillekin miinuspeukutus on "hieno" tapa jakaa omaa perusnegatiivisuuttaan muiden iloksi.
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 21:00"]
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 20:55"]
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 20:22"]
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 20:21"]
Ap:lle suosittelen terapiaa. Ei tuohon auta se, että "rohkeasti vaan astuu sinne oman mukavuusalueen ulkopuolelle", "Mikset vain pyydä miestäsi nussimaan sua siinä asennossa" sun muut mitä nämä asiasta mitään ymmärtämättömät jauhavat. Kun ei pysty niin ei pysty ja joskus (kuten tässä tapauksessa) ammattilaisen apu on elintärkeää.
[/quote]
Miten niin ei pysty? Perse pystyyn ja kyrpää sisään!
[/quote]
Oletko oikeasti noin saatanan tyhmä vai esitätkö vaan?
[/quote]
mitä tyhmää tuosa oli? kyllä jokainen normaali ihminen psytyy menemään konttausasentoon. Sitten nostaa vain persettään ja käskee miestään upottamaan kyrpänsä märkään vittuun. Voi vielä tehostaa ja sanoa, "Nussi mua kovaa senkin kiimakyrpä, nussi niin että vittu litisee"
[/quote]
miksi miinustitte tätä viesitä? ettekö puhu miehillenne seksin aikana? miten pyydätte lisää kyrpää?
Onko se liukuvoideketjun seksiterroristi tässäkin ketjussa?
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 21:03"]
Toi nyt ei ole mikään hirveän hyvä lähde. Noissa tutkimuksissa on aina suuria puutteita. Naiset haluavat seksiä yhtä apljon kuin miehet ja nauttivat yhdynnän katselusta yhtä paljon.
[/quote]
No sulla on varmasti tähän sitten hyvä lähde kun kerran noin tarkka lähteistä olet?
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 21:05"]
ei uskovat ihmiset ovat vääristyneet seksin alueella ja katsovat pornoa joka on sairasta. luonnolliseen seksiin tuskiin kuuluukaan mikään takaapäin asento.ei ole ihme että hävettää,pitäisi muka olla pornon tyylistä seksiä. mieti,missä asennossa rakastelisit jos et olisi kuullutkaan eri asennoista tai pornosta? se mikä tulee puhtaasti ja luonnollisesti se on sitä aitoa eikä pornon matkimista.
[/quote]
en mäkään pornoa katso mutta mulle kyllä takaapäin asento on maailman luonnollisin. Se on helpoin ja tuntuu kaikkein parhaimmalta.