Sinä vanhempi, joka et moikkaa muita vanhempia/lapsia puistossa

Ei kuulu tapoihin. Moikkaan vaan tuttuja.

Moikkailetko sinä kaikkia tuntemattomia jotka kadulla tulevat vastaan? Niinpä. Eipä tule tuntemattomia moikkailtua. Joku nopea pään nyökkäyksen voin antaa, jos nyt ihan viiereen tunkee hiekkalaatikolla, mutta en kyllä mene erikseen sen kummemmin tervehtimään itselleni tuntematonta.

En halua riippakiviä elämääni

Emme haluaa ottaa kontaktia satunnaisiin ihmisiin. Pahimmassa tapauksessa vastapuoli ottaa tervehdyksen niin, että kokee voivansa tulla oksentamaan koko elämänsä niskaani iloineen ja suruineen.

Vierailija kirjoitti:

Ei kuulu tapoihin. Moikkaan vaan tuttuja.

Etkö halua, että sinua/lapsiasi lähestytään?

Minusta on kurjaa huomata, ettei kovin moni tervehdi muita. Tulee tunne, etteivät nämä vanhemmat halua ottaa minkäänlaista kontaktia. Suurin osa ellei lähes kaikki jättää myös huomiotta toisen lapsetkin, vaikka nämä leikkisivät lähellä. Itse huomioin muidenkin lapsia, vähintään moikkauksen verran.

Enkä nyt puhu vain korona-ajasta. Ap

Toisinaan saatan jättää moikkaamatta jos alla on valmiiksi raskas päivä, enkä jaksa olla sosiaalinen. Elämme erityistä arkea. En jaksa aina selitellä lapseni käytöstä, ja voi olla helpompi olla puistossa vähän omissa oloissaan.

Vierailija kirjoitti:

Emme haluaa ottaa kontaktia satunnaisiin ihmisiin. Pahimmassa tapauksessa vastapuoli ottaa tervehdyksen niin, että kokee voivansa tulla oksentamaan koko elämänsä niskaani iloineen ja suruineen.

Tämä ja aiemmat kommentit. Apua, en ole tullut ajatelleeksi tällaista ajatusmaailmaa. Ehkä olen liian sosiaalinen ihminen, mutta ei minulle tulisi kyllä mieleen alkaa kivittämään puolituttuja traumoillani. 😄 Ap

Ei kiinnosta lätistä joutavanpäiväisyyksiä kenenkään kanssa. Vihaan kaikkea smalltalkia johon on vaarassa joutua jos alkaa joka kerran jotain leikkipaikan perusnaamoja tervehtimään.

Vierailija kirjoitti:

Toisinaan saatan jättää moikkaamatta jos alla on valmiiksi raskas päivä, enkä jaksa olla sosiaalinen. Elämme erityistä arkea. En jaksa aina selitellä lapseni käytöstä, ja voi olla helpompi olla puistossa vähän omissa oloissaan.

Tämä on käynyt mielessäni. En itsekään joka kerta jaksa muille hymyillä ja se sallitakoon. Pääosin kuitenkin moikkaan, lähellä leikkiviä lapsia joka kerta. Ap

Ei mulla ole lapsia. Olen siellä muuten vain.

Jos minua tervehditään, tietysti vastaan siihen, mutta itse en tee aloitetta. Minulle ei ole luontevaa ottaa oma-aloitteisesti kontaktia vieraisiin ihmisiin. Olen viimeisen päälle epäsosiaalinen, tiedän sen, enkä näe syytä muuttua. Jos minun asenteeni ihmisiä vaivaa, he muuttakoon omansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kuulu tapoihin. Moikkaan vaan tuttuja.

Etkö halua, että sinua/lapsiasi lähestytään?

Minusta on kurjaa huomata, ettei kovin moni tervehdi muita. Tulee tunne, etteivät nämä vanhemmat halua ottaa minkäänlaista kontaktia. Suurin osa ellei lähes kaikki jättää myös huomiotta toisen lapsetkin, vaikka nämä leikkisivät lähellä. Itse huomioin muidenkin lapsia, vähintään moikkauksen verran.

Enkä nyt puhu vain korona-ajasta. Ap

Se lasten moikkaaminen johtaa yleensä siihen, että alkaa lapsen suusta joku loputon selitystulva. En vaan jaksa kuunnella. Eikä taida tämän lapsen oma vanhempikaan kuunnella, kun tätä ennen ovat ihan hiljaa keskenään.

Yleensä ainakin nyökkään ja juttusille käyn mielelläni, on sitä niin monta vuotta saanut notkua leikkipaikoilla. Kun olin vakavasti työuupunut, niin en liiemmin tervehtinyt, kun ei meinannut jaksaa edes hengittää ja saattoi tulla itku pintaan.

Moikkaan jos minua moikataan, mutta samalla rukoilen, ettei tuo moikkaaja tule enenpää juttelemaan. En ihan oikeasti jaksa lätistä jonninjoutavia tuntemattomien kanssa. Menen sinne leikkipuistoonkin juuri siksi, että saan hetken vain istua tekemättä mitään - paitsi vahtia lapsen leikkejä.

Tämä sama toistuu monessa muussakin paikassa, esimerkiksi päivystyksen odotustilassa. Jos vain joku alkaa mitään puhumaan, niin sen kanssa saa varmasti jutella siihen saakka, kunnes jompikumpi kutsutaan lääkärin luokse.

Kavereiden kesken taas puhua pälpätän mielelläni, mutta vieraiden kanssa ei vain jaksa muutamaa sanaa enenpää.

Valitettavan usein oma seura on parempaa kuin muiden - etenkään vanhempien.

Asuessani yhdellä suomen kalleimmista asuinalueista, siellä moikattiin kadulla, kaupassa, pihalla, ihan tuntemattomillekin.. Lapsista vanhuksiin, aina heipat vaihdettiin.

Muutettuani lähiöön, täällä katsotaan kuin hullua jos satut pihalla vastaantulijaa tervehtimään.

Täälläpäin ainoastaan +70v omaavat sen verran käytöstapoja, että tervehtivät kohdatessa..

Sait vastauksesi ap. Ei moikata, koska ei haluta. Siihenkin on oikeus. Saa olla rauhassa ja pakko ei ole jutella jonkun randomtyypin kanssa. Senkus loukkaannut, ketään ei kiinnosta. Keskity vain siihen sun tenavasi huolehtimiseen ja juttele sen kanssa. Soita vaikka äidillesi, jos vielä puheripuli vaivaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kuulu tapoihin. Moikkaan vaan tuttuja.

Etkö halua, että sinua/lapsiasi lähestytään?

Minusta on kurjaa huomata, ettei kovin moni tervehdi muita. Tulee tunne, etteivät nämä vanhemmat halua ottaa minkäänlaista kontaktia. 

Miksi pitäisi haluta mitään kontaktia? Eiköhän nykymaailmassa ole ihan riittävästi ärsykettä ja sosiaalisia vaatimuksia ilman, että täytyy niistä iänikuisista kurahaalareista tai päikkypaikoista jauhaa muiden mutsien kanssa pelkästään kohteliaisuuden vuoksi. 

Haluan olla rauhassa lapseni kanssa. Jos haluan nähdä jotakuta, sovin erikseen. Se mitä teen yhdessä lapseni kanssa, on minun ja hänen välistä aikaa ja yhdessäoloa ja jonkun satunnaisen tuttavan kanssa vietetty small talk varastaa sitä aikaa.

Jos sä menet puistoon tapaamaan ihmisiä, niin hyvä, mutta kaikilla ei oo sama intentio.