Miksi pettäminen on kulttuurissamme niin paheksuttua?

[quote author="Vierailija" time="04.12.2013 klo 14:34"]

"Jepjep...että pala mulkusta jollekin toiselle,kolmannelle ja neljällenne..vau. Ja sinä sitten "aviopuolisona" ja ystävänä kotona. Ajattelitko ihan sopia että vahdit lapsia (tuskin teil on..) sillä välin kun mies antaa palan itseään toiselle? Vai maksatko laskuja,siivoat yms sillä välin?"

Minkä takia esität asian näin, että minä naisena kotona teen kaiken ja mies tekee mitä haluaa? Aika vanhakantainen ajattelutapa. Minulla on myös yhtäläinen oikeus tehdä mitä tykkään myös avioliiton ulkopuolella, enkä edes suostuisi mainitsemasi kaltaiseen malliin jossa olen kotiäitinä. (lue: orjana)

Tällaisen järjestelyn kohdalla myös välttyy kokonaan tarpeelta mustasukkaisuuteen. Tosiasia on, että jokaisen mies voi rakastua vaikka kauppareissullaan ja lähteä sen siliän tien. Sen asian kanssa on vain elettävä, mutta kun suhde on sanalla sanoen avoin, kaikesta voidaan puhua ja keskustella ilman mykkäkouluja ja suuttumisia yms. loukkaantumisia jotka tukkivat parisuhteen valtiot kun kommunikaatio ei toimi. ap

[/quote]

Eli miehesi on nyt löytänyt jonkun paremman joka vaatii miestäsi valitsemaan teidän välillä ja sinua pelottaa, että miehesi valitsee sen toisen ja yrität ripustautua mieheesi "sallimalla" pettämisen ja kutkut sitö avoimeksi suhteeksi jossa sinä voit mennä ja tulla miten haluat mutta tosiasiassa et kelpaa kenellekään. Tottakai saat elää noin jos haluat mutta älä yritä glorifioida pettämistä joksikin avoimuudeksi ja toisen omistamattomuudeksi kun se ei sitä ole. Sinua petettiin, et ollut miehellesi juuri minkään arvoinen. Siinä se.

[quote author="Vierailija" time="04.12.2013 klo 15:01"]

Mä en tietenkään pettämisestä tykkää, ei olisi kiva jos mies pettäisi enkä mä haluaisi pettää sitä, mutta en silti pidä sitä mitenkään ihan kamalana. Tai en osaa kuvitella ainakaan. Sittenhän sen näkisi, miltä tuntuu jos mies joku kerta ilmoittaisi pettäneensä. Jotenkin vaan uskoisin, ettei se mulle mikään maailmanloppu olisi tai että suhde olisi sillä ohi. Väkivalta olisi sellainen, mistä liitto päättyisi eroon välittömästi, ei pettäminen.

[/quote]

Ajattelisitko näin jos saisit mieheltäsi HIV:n? Ajattelisitko myös, että jos mies nyt vähän vetää turpaan, niin ei se mua haittaa koska sitähän sukupuolitaudin tartuttaminen on; pahoinpitelyä.

[quote author="Vierailija" time="04.12.2013 klo 13:05"] Eikö asiaa voitaisi tarkastella toisesta kulmasta ja ajatella, että jos aidosti kumppaniaan rakastaa, tahtoo tälle vain parasta ja hyvää. Onko kumppanin omistaminen ja määräily tätä?

 [/quote]

Paitsi, että se juuri niin päin, että pettäjä omii sen kumppanin itselleen. Ei s eole omistamista jos ilmoittaa selvästi millä ehdoilla on tässä suhteessa ja millä ehdoilla tulee ero. Omimista on se, että ei salli toisen itse määritellä omia ehtojaan vaan pettäjä päättää puolisonsa puolesta millaisessa suhteessa puoliso saa elää. Pettäjä vie valinnanvapauden. Mitä muuta se on kuin omistamista?

Mulla on sellaisia näkemyksiä, että harva kaksoiselämää pitkään jaksaa, vaikka ajattelisikin, että antaa itsestään vain yhden palan jossain muualla ja kotona sitten on kokonaisena ihmisenä. Usein ihminen on vain niin rakennettu, että kotiin ei enää siirry kuin ranka ja kuori. Sitä sitten usein haluaa alkaa uskoutua sille, joka iholle on päässyt. Osittain tätä voi selittää biologisena, seksi pistää oksitosiinin eli läheisyyshormonin erittymään ja se, joka tätä prosessia ikäänkuin ylläpitää voimakkaimmin, saa parhaan huomion.

Moni oma kaveri ei ole puolison pettämistä tiennyt oikeastaan mistään varsinaisista jäljistä, vaan sitten yksinkertaisesti siitä, että puolisolla on alkanut olla muita kiireitä ja hän ei ole enää jostain syystä ollut yhtä läheinen. Hänestä on myös tullut vähemmän ymmärtäväinen ja kiukkuisempi. Jostain syystä suhde on vain lähtenyt alamäkeä, eikä sille ole oikein voinut mitään tehdä, vaikka olisi yrittänyt. 

Tunnen myös sitten ihan joitakin - harvoja - polyamorisia, eli tämmöisiä, jotka elävät useamman henkilön kimpassa, eivät yleensä kaikki keskenään sekstailleet. Siinä tuntuu haasteena olevan se, että joku jää kolmanneksi pyöräksi - jos ei faktisesti niin tunteen tasolla. Hän sitten on lähtenyt etsimään sitä omaa kanttaan suhteen ulkopuolelta, tosin kyse ei aina seksistä.

Ihminen on siitä outo tyyppi, että hän haluaa usein olla jollekin tosi tärkeä. Toki on sitten myös vastapainoksi ihmisiä, jotka ahdistuvat tämmöisestä ajatuksesta, että he olisivat merkityksellisiä juuri jollekin. Heille voi sopia paremmin se, että joku on heille merkityksellinen ja he saavat pitää kaipauksen tunteen, ikuista täyttymystä odottaen (mutta sen hyläten). 

Meistä on moneksi. No anyways, oma huomioni on se, että pettäminen löyhentää suhdetta, vaikka ei sitä lopettaisi. Jos sellainen löyhempi suhde ei tunnu hyvältä, niin sitten sitä ajan myötä hakeudutaan toiseen suhteeseen.

[quote author="Vierailija" time="04.12.2013 klo 15:05"]

[quote author="Vierailija" time="04.12.2013 klo 14:34"]

Tällaisen järjestelyn kohdalla myös välttyy kokonaan tarpeelta mustasukkaisuuteen. Tosiasia on, että jokaisen mies voi rakastua vaikka kauppareissullaan ja lähteä sen siliän tien. Sen asian kanssa on vain elettävä, mutta kun suhde on sanalla sanoen avoin, kaikesta voidaan puhua ja keskustella ilman mykkäkouluja ja suuttumisia yms. loukkaantumisia jotka tukkivat parisuhteen valtiot kun kommunikaatio ei toimi. ap

[/quote]

Ja pah! Kuvitelma, että avoimissa suhteissa vältytään mustasukkaisuudelta, on itsensä pettämistä. On noista "avoimista suhteista" jotkut kertoneetkin (mm. Panu Rajala) eikä kuulostanut, että niitä harjoittamalla olisi elämä ollut onnellisempaa. Ei ainakaan ensimmäisen vaimonsa elämä. 

Ihmetyttää, mitä auvoa elämään tulee siitä, että kulkee huoraamassa vieraissa sängyissä... Ja turha kaunistella asiaa nimittämällä toista osapuolta salarakkaaksi ym kuten nykyään usein kuulee.

[/quote]

Henkilökohtainen kokemus avoimesta suhteesta: mustasukkaisuudelta ei todellakaan voi aina välttyä, mutta avoimessa suhteessa ainakin itselleni mustasukkaisuuden käsitteleminen ja siitä puhuminen on ollut helpompaa kuin täysin monogamisessa suhteessa. Koen voivani luottaa tässä suhteessa paljon enemmän kuin aiemmissa monogamisissa suhteissani.

Omassa suhteessani on alusta saakka ollut molemmilla lupa myös sivusuhteisiin, mutta niistä on pitänyt aina kertoa toiselle. Salailua emme salli, mutta toisaalta yksityiskohtiakaan ei tarvitse kertoa. Suhteemme alkuvaiheessa asuimme eri paikkakunnilla, sitten töiden takia hetken aikaa jopa eri maissa, ennen kuin muutimme yhteen. Olemme keskustelleet pelisäännöt selviksi: ihmisiä ei tuoda meidän kotiin, satunnaisiin baaripanoihin ei hypätä mukaan, ehkäisy hoidetaan asiallisesti, kummallakin on veto-oikeus.

Mustasukkaisuutta on tullut niinä hetkinä, kun kumppani on juuri tutustunut uuteen ihmiseen ja heidän välillään jyllää NRE, new relationship energy. Se on se maaginen juttu, joka saa silmät sädehtimään ja maailman näyttämään harvinaisen kauniilta. Kun seuraa asiaa vierestä, ei ole ihmekään, että mustasukkaisuus joskus nostaa päätään, mutta näistäkin tilanteista on selvitty keskustelemalla. Itse seksiin minulla ei ole liittynyt mustasukkaisuutta, ehkä siksi, että osaan erottaa seksin ja tunteet ja tiedän miehen olevan tässä suhteessa samanlainen.

Kyse ei ole myöskään minkäänlaisesta huoraamisesta tai jatkuvasta sängystä toiseen hyppäämisestä. 7 vuoden suhteemme aikana minulla on ollut 3 miestä omani rinnalla (eri aikoihin, sivusuhteiden pituudet ovat vaihdelleet 2kk-18kk), miehellä on ollut kaksi naista minun lisäkseni.

Meille tämä suhdemalli on toiminut. Kaikilla se ei toimi, eikä tarvitsekaan.

Itseasiassa MINÄ olin se joka "petti" ensin. ap

Ihmiset edellyttävät kumppaniltaan ehdotonta uskollisuutta. Kun tämä uskollisuus sitten kerran petetään, erotaan hyvin herkästi. Sitten solmitaan uusi suhde, jossa ollaan taas ehdottoman uskollisia, kunnes toinen pettää ja taas erotaan. En tiedä, onko tämä hyvä malli lopulta kenellekään. Pitkät liitot käyvät yhä harvinaisemmiksi. Lähes puolet ihmisistä pettää eli se on hyvin tavallista ja inhimillistä. En suosittele uskottomuutta tai pettämistä, mutta ainakin jonkinasteinen asenteiden liventäminen voisi olla paikallaan.

Mä olen ollut kahdeksan vuotta suhteessa ja ollaan kyllä puhuttu mustasukkaisuudestakin. Meistä kumpikaan ei voisi antaa sivusuhdetta anteeksi - ja itse asiassa minä en itsellenikään. 

Tiedän sen 100% itsestäni, että jos pettäisin, tuntisin itseni tosi oudoksi mieheni seurassa pitkään. Minulla olisi sellainen fiilis, että se tiivis kahdenvälinen suhde olisi mennyt rikki, eikä sitä voisi enää koskaan saada takaisin. 

Olen menneisyydessä pettänyt melkein kaikkia poikaystäviä ja lopun alkua se on aina ollut, vaikka en ole kiinni jäänytkään.

Mun kokemus on se, että usein pettäminen on seuraus suhteen toimimattomuudesta. Ei niin, että ensin vain petetään ja sitten hoksataan, että ai jaa, tässä suhteessa ei sit enää mikään toimi, kun tuli tää pettäminen.