Tuntui niin pahalta kun mieheni kommentoi tuota fotballfrueta
Tarkoitan sitä iltalehdessä ollutta norjalaista jalkapalloilijan vaimoa, joka oli takaisin mallinmitoissa vain neljä päivää synnytyksen jälkeen. Mieheni otti sen ihan yhtäkkiä illalla puheeksi sängyssä ennen nukkumaanmenoa, ihmetteli ja kummasteli ja ihasteli. Kuulemma aikamoista, että joku on onnistunut ja vielä noin nopeasti. Että upeaa. Tuli ihan helvetin paha mieli. Menin lopulta sohvalle nukkumaan, en halunnut mieheni näkevän että minua alkoi itkettää. Osui ja upposi niin pahasti.
Yritämme miehen kanssa lasta, ja vartaloni on ollut minulle herkkä paikka koko nuoruuteni ajan. On ollut syömishäiriöitä ja masennusta, olen päässyt niiden yli kylläkin jo. Olin jo hyväksynyt, että menetän hoikan parikymppisen kroppani maailman ihanimmalle asialle, mutta mies tietämättään sohaisi muurahaispesään ja aukaisi vanhat haavat. Mies sanoo ettei oleta minun näyttävän samalta kuin tuo malli, mutta miten tässä voi päästä rentoon mielentilaan kun tiedän ettei tuommoinen palautuminen ole mahdollista ns. "normaalille" naiselle? Itse ainakin ymmärsin että tuon blogin nainen on tietoisesti syönyt todella vähän. Niin tai näin, olen ihan avoimesti kateellinen :(
Kommentit (90)
On tää hirveetä- nimittäin se tieto että jos naiset kadulla tietäisivät että mulla on neljä lasta ja olen kuitenkin tämännäköinen niin minut teilattaisiin katuun kuin märkä lapanen saappaiden alle sohjoon. Pitää muistaa tästä lähin olla kertomatta että olen äiti etten aiheuta traumoja muille äideille ja äideiksi haluaville! Ne lapset mun vieressä ovat tietysti vaan hoitolapsia:)
[quote author="Vierailija" time="04.12.2013 klo 08:38"]
Niin mutta millainen huuto siitä on noussut? Normaalista synnyttäneestä naisesta on tehty ruma ja tuota photoshopattua silikonitissiä kehutaan maasta taivaaseen !
[/quote]
No mut siis normaali synnyttänyt nainenhan on ruma. Mutta se onkin varsin normaalia olla ruma silloin. Mutta se, että on normaalia olla "rupsahtaneessa" kunnossa synnytyksen jälkeen, ei tee siitä silti mitenkään kaunista. Eri asioita. Tuo silikonitissi nyt vaan kauniimpi kuin normaali synnyttänyt nainen.
[quote author="Vierailija" time="04.12.2013 klo 13:19"]
[quote author="Vierailija" time="04.12.2013 klo 07:51"]
Tarkoitan sitä iltalehdessä ollutta norjalaista jalkapalloilijan vaimoa, joka oli takaisin mallinmitoissa vain neljä päivää synnytyksen jälkeen. Mieheni otti sen ihan yhtäkkiä illalla puheeksi sängyssä ennen nukkumaanmenoa, ihmetteli ja kummasteli ja ihasteli. Kuulemma aikamoista, että joku on onnistunut ja vielä noin nopeasti. Että upeaa. Tuli ihan helvetin paha mieli. Menin lopulta sohvalle nukkumaan, en halunnut mieheni näkevän että minua alkoi itkettää. Osui ja upposi niin pahasti.
Yritämme miehen kanssa lasta, ja vartaloni on ollut minulle herkkä paikka koko nuoruuteni ajan. On ollut syömishäiriöitä ja masennusta, olen päässyt niiden yli kylläkin jo. Olin jo hyväksynyt, että menetän hoikan parikymppisen kroppani maailman ihanimmalle asialle, mutta mies tietämättään sohaisi muurahaispesään ja aukaisi vanhat haavat. Mies sanoo ettei oleta minun näyttävän samalta kuin tuo malli, mutta miten tässä voi päästä rentoon mielentilaan kun tiedän ettei tuommoinen palautuminen ole mahdollista ns. "normaalille" naiselle? Itse ainakin ymmärsin että tuon blogin nainen on tietoisesti syönyt todella vähän. Niin tai näin, olen ihan avoimesti kateellinen :(
[/quote] No onpa. Itsekin kun synnytin niin sairaalassa sanovat, että vatsasi pienenty sen takia niin nopeasti, kun sinulla on niin hyvät vatsalihakset. Ihmettelinkin miten lapsivuodeosastolla useampi oli kuin olisi vielä raskaana.
[/quote]
syy alapeukuille oli? Näin minulle sanottiin ja näin myös itse havaitsin.
59/60
Ja viestin kirjoitin siksi, että vatsalihaksia tekemällä asiaan voi vaikuttaa 59-60-77
Ei tuolla naisella ainakaan aiemmin ollut silikoneja vaan melko pienet rinnat joten hyvät pushupit ja noussut maito tehnyt tehtävänsä niin kuin monella muullakin kiinteällä ja pirtsakkaalla naikkosella. Ei tuo kuva nyt niin erityislaatuinen ole etteikö samannäköisiä löydy muitakin, kaikki nyt ei vaan bloggaa ja Suomessa bloggaaminen luontuu parhaiten rumilta ja luonnevikaisilta.
Kuulkaas nyt itkupillit. Laitetaas mamigogon kuva fotbolfrun kanssa vierekkäin ja kysytään teiltä että kumman näköinen haluat olla synnytyksen jälkeen. Mitä vastaat? Tai laita kuvat miehen eteen, mitä luulet? Uskotko jo mies näyttää mamigogon kuvaa vai tuletko surulliseksi siitä ettei mies uskalla puhua sulle totta...Niinpä, mieti ennen kuin alat nälvimään miestä sekoboltsiksi.
Ap, varmaan itsekin tiedät monta miestä jotka ovat ns. objektiivisesti katsottuna paremmannäköisiä kuin miehesi, tai ainakin sellaisia jotka vastaavat yleistä käsitystä täydellisestä miehen ulkonäöstä, ja silti et joka päivä fantasioi tällaisista miehistä ja halua vaihtaa omaasi tällaiseen? Sitäpaitsi, vaikka nainen olisi kuinka kaunis tahansa, niin miehet kiinnittävät kyllä huomiota muihinkin kauniisiin naisiin kuin siihen omaansa. Joten vaikka esim. leikkelisit itsestäsi maailman täydellisimmän näköisen naisen ja dumppaisit nykyisen miehesi, niin kaikki tulevat miekkosesi katselisivat muita naisia, niin se nyt vain menee. Olet ihan samassa veneessä siis kuin kaikki muutkin naiset- myös tuon jalkapallonaikkosen mies katselee muita naisia, niitäkin jotka eivät ole yhtä timmejä, ovat vaan erilailla kauniita..
Mun miehen mielestä kyseinen norjalaisnainen on anorektisen laiha, ei tykkää. Tästä jokainen voi päätellä että oma vaimo ei ole langanlaiha.
siis oikeesti, eikös sulla ole yhtään isompia ongelmia? mulle on yks hailee mitä mun ukkoni päästelee milloinkin suustaan, eihän sitä tarvitse ottaa niin vakavasti. itse en edes kiinnitä mitään huomiota sen heittoihin, heitän niitä itsekin jatkuvasti. pitää vähän kestää, tuohan ei ollut suhun edes suunnattu vaan yleinen toteamus että ko. henkilö on nopeasti karistanut raskauskilonsa. onhan se hienoa, jos arvostaa sellaisia asioita. mulle kuitenkin ihan yks ja hailee.
Kuule, odottele ihan itsesi takia vielä hetki ennen niitä vauvajuttuja. Et taida olla vielä tarpeeksi kypsä aikuisten leikkeihin. Jos tuollaisesta asiasta pitää päivätolkulla itkua vääntää niin vaikeaa tulee olemaan.
Maailmassa tulee aina olemaan hyvännäköisiä naisia, olivat sitten olleet raskaana tai eivät. Elämä on varmaan helpompaa jos sen asian hyväksyy.
Rumasti oli sanottu mieheltä ja ikäviä kommentteja olet täältä saanut. Juttele miehen kanssa, kerro että loukkasi.
Mä kyllä miettisin pariin kertaan tekisinkö tuollaisen ilmapää miehen kanssa yhtään mitään, saatika niitä lapsia.
Saahan sitä olla vaikka mitä mielipidettä ja ihastella jotain, joka ei realistisesti edes voi olla mahdollista 99% ihmisistä. Mutta se, että moisia ajatuksia päästetään ulos oman rakkaan kuulen, jonka tietää kärsivän alemmuskompleksista vartalonsa suhteen, niin kertoo ihmisestä aika paljon. Musta on jotenkin typerää, että mies ylipäätään lukee joitain viihdeuutisia tuolla silmällä. Vähän kriittisyyttä ja medialukutaitoa. En kestäisi seurustella tuollaisen lampaan kanssa.
Miksi et sanonut miehelle, että tuo onnistuu puolison tuella eli jos puoliso tuo tarpeeksi rahaa taloon ja mahdollistaa sen, että vaimolla on personal trainer, oma ravitsemusterapeutti, kuntosali jne. Että koska mieskulta olet valmis tarjoamaan minulle kaiken tuon?
Siis loukkaannuit miehelle vaikka et ole edes ollut raskaana vielä? Eli täysin tyhjästä? Mä ymmärrtäisin jos olisit ollut ja olisit plösö ja ylipainoinen sen jälkeen, niin miehen kommentti loukkaisi, mutta miksi nyt?
???? Halooo? Ja sohvalle nukkumaan tämän takia???
älä vaan vielä hanki/saa lapsia!!;
[quote author="Vierailija" time="04.12.2013 klo 08:24"]Miksi et sanonut miehelle, että tuo onnistuu puolison tuella eli jos puoliso tuo tarpeeksi rahaa taloon ja mahdollistaa sen, että vaimolla on personal trainer, oma ravitsemusterapeutti, kuntosali jne. Että koska mieskulta olet valmis tarjoamaan minulle kaiken tuon?
[/quote]
Puhumattakaan siitä, mitkä vaikutukset tuolaisella kurin alaisuudella raskauden aikana on vauvalle. Onko valmis ottamaan riskin, jotta sinä voit ladata instragramiin kaikkien ihailtavaksi upean vartalosi.
[quote author="Vierailija" time="04.12.2013 klo 07:51"]
Tarkoitan sitä iltalehdessä ollutta norjalaista jalkapalloilijan vaimoa, joka oli takaisin mallinmitoissa vain neljä päivää synnytyksen jälkeen. Mieheni otti sen ihan yhtäkkiä illalla puheeksi sängyssä ennen nukkumaanmenoa, ihmetteli ja kummasteli ja ihasteli. Kuulemma aikamoista, että joku on onnistunut ja vielä noin nopeasti. Että upeaa. Tuli ihan helvetin paha mieli. Menin lopulta sohvalle nukkumaan, en halunnut mieheni näkevän että minua alkoi itkettää. Osui ja upposi niin pahasti.
Yritämme miehen kanssa lasta, ja vartaloni on ollut minulle herkkä paikka koko nuoruuteni ajan. On ollut syömishäiriöitä ja masennusta, olen päässyt niiden yli kylläkin jo. Olin jo hyväksynyt, että menetän hoikan parikymppisen kroppani maailman ihanimmalle asialle, mutta mies tietämättään sohaisi muurahaispesään ja aukaisi vanhat haavat. Mies sanoo ettei oleta minun näyttävän samalta kuin tuo malli, mutta miten tässä voi päästä rentoon mielentilaan kun tiedän ettei tuommoinen palautuminen ole mahdollista ns. "normaalille" naiselle? Itse ainakin ymmärsin että tuon blogin nainen on tietoisesti syönyt todella vähän. Niin tai näin, olen ihan avoimesti kateellinen :(
[/quote]
Lähinnä ihmettelen miestä, joka lukee tuollaista blogia :)
Minun mieheni ei taida edes tietää, että tuollaista naista on edes olemassa. Ei vietä aikaansa muotiblogeja lueskellen.
Mutta jokainen tavallaan ja jokainen valitsee itse miehensä. Jos olet tuollaisen miehen valinnut, niin sitten myös yrität sen kanssa elää.
Itse en henkilökohtaisesti olisi ikinä voinut mennä naimisiin miehen kanssa, joka lukee jotain jalkapalloilijan vaimon blogia ja tiirailee niitä sisustuskuvia ja vauvan kantokasseja :DD
[quote author="Vierailija" time="04.12.2013 klo 08:28"]
idiootti kakara
[/quote]
ap siis
kai nyt ihailla saa ketä huvittaa, ei se merkkaa mitään.
[quote author="Vierailija" time="04.12.2013 klo 08:27"]
[quote author="Vierailija" time="04.12.2013 klo 08:24"]Miksi et sanonut miehelle, että tuo onnistuu puolison tuella eli jos puoliso tuo tarpeeksi rahaa taloon ja mahdollistaa sen, että vaimolla on personal trainer, oma ravitsemusterapeutti, kuntosali jne. Että koska mieskulta olet valmis tarjoamaan minulle kaiken tuon?
[/quote]
Puhumattakaan siitä, mitkä vaikutukset tuolaisella kurin alaisuudella raskauden aikana on vauvalle. Onko valmis ottamaan riskin, jotta sinä voit ladata instragramiin kaikkien ihailtavaksi upean vartalosi.
[/quote] Ja photoshop :)
Raskauden ja synnytyksen merkit naisessa ovat ainakin minulle turn-off.