Elämä on kamalaa taistelua

Vierailija kirjoitti:

Olisiko sinun mahdollista vaihtaa alaa? Aina uuteen paikkaan meneminen on raskasta ja vie paljon energiaa. Jos löytäisit itsellesi paremmin sopivan työn, jaksaisit varmasti paremmin.

Olen kokeillut jo vaikka mitä, lopputulos on aina sama. Fyysinen ja henkinen jaksaminen vaan loppuu. Uudelleenkouluttautuminen ei ole vaihtoehto, koska olen käyttänyt jo kaikki opintotukikuukaudet ja palkasta jääneet säästöt on kulutettu työttömyysaikoina. Nyt olen ollu töissä 3 kk putkeen ja lasken jo päiviä työsuhteen päättymiseen.

Ap

Oli n, 40 v työelämässä paria vuoden äitiyslomaa lukuunottamatta. Pidin työstäni ja voin siellä vähintään 8.5 arvoisesti. Mutta, en todellakaan harrastaa muulloin , kuin 40-55 vuotiaana ,kun lapset oli jo omillaan ,eikä ikä väsytttänyt.

No, olin hyvin tyytyväinen palkkaani ja arvostin työtäni. Nyt on kohtuuhyvä eläke ja jaksan nauttia ja

harrastaa mitä tahdon.

Kun on ruuhkavuodet ja töissä kiire kaiken aikaa, ei normi-ihminen jaksa harrastaa muuta kuin vapaapäivänä ulkoilua.

Mulla sama vika kuin sulla, ap. Olen superempaattinen ihminen ja imen muiden olot sisuksiini. Väsyn ihmisten kanssa. Olen myös persoonaltani epävakaa. Ymmärrän 100% tuon että haluat vain määräaikaisia sopimuksia, niin minäkin. Pakko olla se tunnelin pää näkyvissä.

Enpä osaa muuta neuvoa antaa kuin että kuuntele itseäsi ja olojasi ja toimi niiden mukaan. Tee sitä mikä toimii. Minulle antoi mindfullness ja meditointi rauhaa. Säännöllisyys muutenkin (no se liittyy varmaan tuohon epävakauteen enempikin). Terveellinen ruokavalio. Liikunta. Itsestään huolen pitäminen, siis. Ei meidän tarvitse yrittää työntyä kolmionmuotoisesta reiästä jos ollaan pyöreitä palikoita. Tehdään sitä mikä meille toimii eikä pakoteta itseämme johonkin "muttaku kaikki muutkin"-elämään. Anna itsellesi armoa ja ymmärrä että sinullakin on arvo juuri sellaisena kuin olet.

On fyysistä ja henkistä väsymystä, ja sitten vielä eräs joka vaikuttaa toimintakykyyn: neurologinen puoli.

Monesti keskittymishäiriöiset leimataan tyhmiksi ja laiskoiksi.

Tosiasia on, että adhd vaikuttaa elämänlaatua heikentävästi siinä missä krooninen sairaus, eli todella mittavasti.

KUKAAN ulkopuolinen ei voi todella tajuta miten rankkaa on elää sen asian kanssa.

On sanomattakin selvää että se vaikuttaa kaikkiin elämän osa-alueisiin. Jotkut alkaa yrittäjiksi tai koittaa keksiä jotain mikä sopii omiin vahvuuksiin, moni syrjäytyy (ja päihteetkin astuu kuvaan).

Mulla ei oo tähän mitään lohduttavaa sanaa: elämä tämän kans on taistoa hautaan saakka. En siis sano että sulla olis tämä, vaan se on vaan yks vaihtoehto.

Aika tympeältä kuulostaa tällainen valitus. Monella kun ei ole sitä ensimmäistäkään työpaikkaan eikä taidot riitä kouluihin. Puhumattakaan mistään vakituisesta työpaikasta! Ap:lle kannettu kaikki hopeatarjottimella eikä vaan kelpaa. Ihmettelen syvästi.

Joskus rasitun jo siitä kun luen täältä muiden töistä. Luulen että olen tulevana talvena usein kipeänä. Palkkatukityö ihan hp hommaa ei kiinosta ollenkaan.