Lue keskustelun säännöt.
Mitä kaipaat ajasta ennen lapsia?
Menetetty vapaus
26.09.2020 |
Kysymys teille joilla on lapsi/lapsia.
Kertokaas rehellisesti mitä kaipaatte ajalta ennen lapsen saamista.
Osaa näistä jutuista voi edelleen tehdä, mutta harvemmin:
Rauhassa herääminen ja kokonaiset hyvät yöunet ilman stressiä.
Sitä että voi hetken mielijohteesta lähteä nopeasti käymään kaupassa milloin vain. Vaikka just ennen kuin se menee kiinni ja hakea sieltä jotain herkkua jonka voi syödä rauhassa yksin.
Aamut hiljaisuudessa jossa ainut joka täytyy saada ovesta ulos on minä itse.
Koti jossa ei ole lattiat täynnä jotain pieniä esineitä kuten legot, palikat, palapelinpalat...
Kipeänä tai surullisena rauhassa oleminen.
Jonkun hyvän sarjan katsominen maratonina silloin kun itse haluaa ja jaksaa.
Omien harrastusten ja projektien toteuttaminen rauhassa ja niihin liittyvien tarvikkeiden vapaa jättäminen " lapsen ulottuville ".
Tulisen ruoan syöminen ilman että täytyy tehdä myös miedompi versio.
Illat jolloin saa rauhassa palautua töistä.
Iltapäivät jolloin meni suoraan töistä liikuntaharrastukseen.
Baari-ilta ja mahdollisuus palautua siitä univajeesta rauhassa vaikka koko seuraavan viikon.
Seksi aamupäivisin tai milloin haluaa miten äänekkäästi haluaa.
Rahan käyttö vain omiin tarpeisiin.
Lenkille lähtö yksin jos jokin harmittaa.
Vapaus olla olematta tekemisissä sukulaisten kanssa ja olla järjestämättä syntymäpäiviä.
Vapaus pysyä poissa leikkipuistoista.
Vapaus olla leikkimättä.
Vapaus olla tekemättä ruokaa tai olla suunnittelematta ruoanlaittoa vaan voi syödä ex-tempore jotain pientä jos tulee nälkä. Muutenkin kaikki rytmittömyys ja haahuilu.
Tapahtumiin osallistuminen ja lippujen ostaminen niihin ilman, että tarvii stressata saako silloin lapsenvahdin.
Ei noita osannut aikanaan riittävästi arvostaa.
Kommentit (38)
Vierailija kirjoitti:
En juuri mitään. Olin ahdistunut 17- vuotias.
Jos isäni olisi elossa, se olisi hienoa.
Minulla ei ollut mitään sellaista omaa, kuten itsenäiseksi muodostunutta nuoren aikuisen elämää omine asuntoineen jne. Ne tulivat elämään luonnostaan myöhemmin, kun asuimme lapsen kanssa kahdestaan. Silloinkin mentiin tietysti lapsen ehdoilla, eikä esim. alkoholin käyttö kuulunut elämääni millään tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
- Omaa aikaa ja mahdollisuutta tehdä vapaa-ajallaan mitä haluaa
- Keskeytymättömiä yöunia
- Sitä kun kukaan ei levitä tavaroita ja sotke koko ajan
- Mahdollisuutta yksinoloon
- Vapaata makoilua sohvalla oman aikataulun mukaisesti
- Kaikki lähteminen ja pakkaaminen ym. oli yksinkertaista ja nopeaa
- Sai syödä rauhassa ja kenenkään keskeyttämättä
- Matkustaminen ja lomailu oli helppoa
Jne.
En silti vaihtaisi elämääni takaisin. Pienen lapsen kanssa on rankkaa, mutta se tuo myös paljon iloa ja onnea sekä merkityksellisyyden tunnetta ja toivoa tulevaisuuteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enemmän rahaa. Ennen lapsia rahaa tuntui jäävän tuosta vaan säästöön. Nyt se vaan kuluu aivan yhtä tuosta vaan tuntuisesti.
Iso osa ap:n listasta ei enää päde minuun kun lapset ovat jo yli 10v ja voivat esim. jäädä kyllä kotiin yksin siksi aikaa jos itse haluan ex tempore lähteä illalla hakemaan kaupasta jotain jne. Yötkin saa jo nukkua täysin rauhassa tämän ikäisten kanssa eivätkä lattiatkaan ole täynnä mitään lasten leluja.
Eli aika lyhyt on se aika jolloin näitä ap:n mainitsemia ongelmia on.
No joo, mutta vaikka lapset on isoja tai hoidossa, ei voi enää ikinä unohtaa kännyä äänettömälle tai lähteä vaikka festareille viikonlopuksi ilman että täytyy olla suunnitelma että mitä jos lapsi sairastuu sillä välillä. Pitää olla puhelimen päässä.
Koen itse, että vaikka hän olisi 18v tai yli, mun pitää olla jossain määrin saatavilla. Pahimman varalta.
Uskon että kunhan oma lapsi kasvaa, tulee uus lista ongelmineen ja ootan mielenkiinnolla teinien vanhempien listoja.
Mä muuten pelkään, etten osaa enää nukkua.
Mutta se on toinen keskustelu se.- Koiranunta nukkuva AP
Älä pelkää, minäkin nukuin viime yönä 12 tuntia. Uni maistuu paremmalta kuin ikinä.
Tietysti pitää olla jollain tavalla varalla, mutta ainakin meillä se kotoa muuttanut jälkeläinen tuntuu arvostavan, että soitan ja käyn joskus. Muuten hän elää omaa elämäänsä. Se viimeisiä aikoja omassa huoneessaan eläjä taas viettänee aikaansa täällä jatkossakin, koska on sen luonteinen.
Olen tietysti lapsilleni eri asemassa, koska kuopuksella on ollut alusta asti toisenlainen perheyhteisö.
En kaipaa mitään, sillä en yleensäkään jää haikailemaan menneiden perään. Elän nykyhetkessä ja keskintyn niihin hyviin puoliin, mitä juuri siinä elämäntilanteessa on. Oma lapsi on jo iso eikä millään lailla estä minua toteuttamasta itseäni. Tietysti muistan vielä vauva-ajan yöunien katkonaisuuden, mutta opin korvaamaan sitä päikkäreillä ja ajattelin jo silloin, että tämä on väliaikaista. Yleensäkin pitkäjänteinen ajattelu auttoi kaikessa. Kun kestää jonkin aikaa lapsen rasittavuutta eli sitä, että hänelle pitää opettaa monenlaisia asioita ja annettava harjoitella niitä - palkkio tulee siinä, että lapsi oppii omatoimiseksi, aktiiviseksi perheenjäseneksi, josta on lopulta paljon apua. Kokkausharjoittelun sotkut on kuitattu siinä vaiheessa, kun yläkouluikäinen lapsi tekee säännöllisesti aterioita koko perheelle.
Taitaa olla luonnekysymys, koska ei minulla pikkulapsen kanssa eläminen ollut rankkaa. Ainoa rankka asia oli mies. Ja kun siitä pääsin eroon, ei ollut mitään vaikeata. Meillä oli lapsen kanssa mukavaa.
Mies se oli, joka rajoitti asioita. Ei olisi saanut käydä missään, ei edes tyttökavereita saanut tavata. Ruokaa piti olla koko ajan laittamassa, kauhea huuto ja mäkästys, jos ei ollut ruoka pöydässä juuri silloin kun herralla oli se maan kaatava nälkä. Se oli kaikkein tärkeintä ja tarpeellisinta koko elämässä. Ja kun herra otti päiväunia, piti olla hiirenhiljaa, kun MINÄ NUKUN!
Kun minä minä -ihminen katosi elämästämme, saimme elää niin kuin halusimme. Sain tavata ketä halusin ja matkustellakin milloin halusin, lapsi oli mukana tai mummolasssa. Useimmiten mukana.
Olihan sitä muutenkin herättävä aamuisin, koska minä kävin töissä. En ollut mikään mammapalstan tyypillinen yh, joka elää tuilla. Ei, me elimme minun palkallani. Senkin sain käyttää miten halusin eikä tarvinnut tehdä kenellekään tiliä mistään.
Hyvä mieskin tuli elämäämme sitten aikanaan. En minä katso lapsen takia joutuneeni kärsimään mistään.
Eikä minulle tullut synnytyksessä minkäänlaisia vammoja.
Ei kai aloitus vaan ole jonkun velan tekemä, joka haluaa sillä kurin saada ilkkumisen aihetta "mammoille?"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei ole velan tekemä aloitus.
Ihmisillä voi olla kaikenlaista muutakin raskasta elämässään ja pikkulapsiaika senkin takia raskaampaa kuin joillain muilla.
Ehkä kyseessä on myös luonnekysymys. Itse arvuuttelin kauan haluanko lapsia vai en ja rakkaudesta mieheen lähdin tälle tielle. Enkä kadu lastani, vaikka en luonteeltani olekaan mikään superäiti ja haaveeni on muualla.
Tämä palsta on anonyymi. Täällä on hyvä väsyneen äidin vähän purkaa. Hakea ymmärrystä ja vertaistukea.
En varmaankaan ole ainoa jolla on tällainen luonne tai valuvika. Jos mitään ei kaipaa lapsettomasta elämästä, tämä ketju on ehkä väärä.
Toki oli odotettavissa että tähän eksyy paheksuvia superäitejä.
- Ap
Äitimyyttiin kuuluu että äitinä on parasta ja ihanaa, eikä äiti koskaan väsy, kyllästy tai ole vapaudenkaipuinen.
Se, että elämänmuutos on kenties rankka, ja kaipaa vapauttaan ym. ei tarkoita että ei rakastaisi lastaan.
Kovin mustavalkoista on ajattelu tän asian ympärillä usein.
Itselleni oli kova pettymys että en muuttunutkaan äitimyytin hahmoksi vaan jäin kaipaamaan vapautta. Jos olisin ajoissa saanut juttukavereita, joilla sama fiilis, olis ollut helpompaa. Moni mamma kysyttäessä vastasi lähinnä neuvoja tai että ei ole ollut samanlaisia tunteita.
Jos tämä ketju auttaa edes yhtä äidiksi tullutta, jolla samoja ajatuksia tuntemaan olonsa vähemmän huonoksi niin hyvä.
Aina puhutaan, että mies häipyi kun ei kestänytkään perhe-elämää. Sitä paheksutaan kyllä, mutta se on ymmärrettävämpää ja normaalimpaa.
Äidiksi kasvaminenkin voi olla vaikeaa. Kenties oma lapsuus antoi siihen huonot lähtökohdat. Asia nousee ehkä pintaan vasta kun on oma lapsi. Olen lukenut siitä.
Äideillekin ymmärrystä vaikeisiin tunteisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsivapaana arvostan kyllä noita ja monia muita lapsettomuuden suomia asioita todella paljon. Osaan hyvin kuvitella (/olen nähnyt) millaista elämä olisi ilman näitä asioita. Varmaan siksi olenkin aina ollut luontaisesti vela.
Vierailija kirjoitti:
Taitaa olla luonnekysymys, koska ei minulla pikkulapsen kanssa eläminen ollut rankkaa. Ainoa rankka asia oli mies. Ja kun siitä pääsin eroon, ei ollut mitään vaikeata. Meillä oli lapsen kanssa mukavaa.
Mies se oli, joka rajoitti asioita. Ei olisi saanut käydä missään, ei edes tyttökavereita saanut tavata. Ruokaa piti olla koko ajan laittamassa, kauhea huuto ja mäkästys, jos ei ollut ruoka pöydässä juuri silloin kun herralla oli se maan kaatava nälkä. Se oli kaikkein tärkeintä ja tarpeellisinta koko elämässä. Ja kun herra otti päiväunia, piti olla hiirenhiljaa, kun MINÄ NUKUN!
Kun minä minä -ihminen katosi elämästämme, saimme elää niin kuin halusimme. Sain tavata ketä halusin ja matkustellakin milloin halusin, lapsi oli mukana tai mummolasssa. Useimmiten mukana.
Olihan sitä muutenkin herättävä aamuisin, koska minä kävin töissä. En ollut mikään mammapalstan tyypillinen yh, joka elää tuilla. Ei, me elimme minun palkallani. Senkin sain käyttää miten halusin eikä tarvinnut tehdä kenellekään tiliä mistään.
Hyvä mieskin tuli elämäämme sitten aikanaan. En minä katso lapsen takia joutuneeni kärsimään mistään.
Eikä minulle tullut synnytyksessä minkäänlaisia vammoja.
Ei kai aloitus vaan ole jonkun velan tekemä, joka haluaa sillä kurin saada ilkkumisen aihetta "mammoille?"
En tiedä mitä sukupolvea olet tai minkä ikäisenä sait lapsen.
Kaikilla ei ole enää vanhemmat niin vetreitä ja nuoria, että heistä olis hoitamaan. Kaikilla ei ole hyviä tukiverkkoja.
Joillakin isovanhemmat asuvat kaukana tai ovat omissa töissään vielä kiinni.
Se, että sulla on ollut tuo asia kunnossa, ei tarkoita että muilla on.
Kaikkialle lasta ei voi ottaa mukaan. Minun menemiset ovat sellaisia, ettei voi. Esim. Meidän lähikuntosalille ei saa ottaa pikkulapsia mukaan.
On olemassa monia harrastuksia, joihin lapsi ei mukaan sovi.
Joillekin taas nuo asiat eivät ole ongelmia. Itsellä oli erilaiset kuvitelmat mitä pystyy ja mitä jaksaa tehdä.
Joillekin syntyy lapsi sairaana tai itse sairastuu vakavasti, vaikka syöpään raskaana tai pikkulapsiaikana.
Sulla oli hankala mies.
En tiedä mikä tarve sulla on lytätä yksinhuoltajia tai työttömiä yksinhuoltajia. Silti oot huolissas että joku on tehnyt tän aloituksen jotta pääsis mammoja haukkumaan.
Vaikka äiti olisi töissä ja saisi palkkaa, siitä ei voi enää entiseen malliin käyttää itseensä. Sitä voi olla etukäteen vaikeaa hahmottaa paljonko rahaa lapseen eri ikäkausina menee.
On lisäksi eri asia herätä töihin kuin herätä vuosikaudet monta kertaa yössä ja sitten täytyy aamulla vielä mennä töihin. Sulla oli sitten varmaan hyvin nukkuva lapsi. Kaikilla ei ole.
Jos sun pikkulapsiajoista on aikaa, olet ehkä unohtanut jotkut raskaat yöt. Jotenkin tuntuu, että useasti on hirveä tarve esittää, ettei tunnu missään.
Mullakin on lapsen kanssa mukavaa. Ei se ole rakkaudesta pois, jos kärsii unenpuutteesta ja oman rauhan puutteesta.
Jollakin voi olla tosi raskas ja sosiaalinen työ hälinässä ja kaipaisi illalla hetken omaa rauhaa. Jotkut ei kaipaa, vaikka oliskin.
Onko niin ennenkuulumaton asia että äitikin voi kärsiä jos ei saa riittävästi unta, aivot ei palaudu?
Sillä ei ole mitään tekemistä äidinrakkauden kanssa.
Näistä asioista olis hyvä puhua muita syyllistämättä ja omaa sädekehää kiillottamatta. Jonain päivänä se oma lapsi saattaa uupua vanhemmuudessa ja isovanhempana olis hyvä olla empaattinen eikä puhua vain itsestään ja siitä miten ikinä ei itse kärsinyt.
Mun äiti on kanssa tuollainen. Sille kun menet sanomaan, että ärsyttää joku lapseen liittyvä asia niin kommentit on juuri tuota. Hänellä oli kuulemma mun kanssa niin mukavaa ja helppoa. Hän kuuluu suureen ikäluokkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taitaa olla luonnekysymys, koska ei minulla pikkulapsen kanssa eläminen ollut rankkaa. Ainoa rankka asia oli mies. Ja kun siitä pääsin eroon, ei ollut mitään vaikeata. Meillä oli lapsen kanssa mukavaa.
Mies se oli, joka rajoitti asioita. Ei olisi saanut käydä missään, ei edes tyttökavereita saanut tavata. Ruokaa piti olla koko ajan laittamassa, kauhea huuto ja mäkästys, jos ei ollut ruoka pöydässä juuri silloin kun herralla oli se maan kaatava nälkä. Se oli kaikkein tärkeintä ja tarpeellisinta koko elämässä. Ja kun herra otti päiväunia, piti olla hiirenhiljaa, kun MINÄ NUKUN!
Kun minä minä -ihminen katosi elämästämme, saimme elää niin kuin halusimme. Sain tavata ketä halusin ja matkustellakin milloin halusin, lapsi oli mukana tai mummolasssa. Useimmiten mukana.
Olihan sitä muutenkin herättävä aamuisin, koska minä kävin töissä. En ollut mikään mammapalstan tyypillinen yh, joka elää tuilla. Ei, me elimme minun palkallani. Senkin sain käyttää miten halusin eikä tarvinnut tehdä kenellekään tiliä mistään.
Hyvä mieskin tuli elämäämme sitten aikanaan. En minä katso lapsen takia joutuneeni kärsimään mistään.
Eikä minulle tullut synnytyksessä minkäänlaisia vammoja.
Ei kai aloitus vaan ole jonkun velan tekemä, joka haluaa sillä kurin saada ilkkumisen aihetta "mammoille?"
En tiedä mitä sukupolvea olet tai minkä ikäisenä sait lapsen.
Kaikilla ei ole enää vanhemmat niin vetreitä ja nuoria, että heistä olis hoitamaan. Kaikilla ei ole hyviä tukiverkkoja.
Joillakin isovanhemmat asuvat kaukana tai ovat omissa töissään vielä kiinni.Se, että sulla on ollut tuo asia kunnossa, ei tarkoita että muilla on.
Kaikkialle lasta ei voi ottaa mukaan. Minun menemiset ovat sellaisia, ettei voi. Esim. Meidän lähikuntosalille ei saa ottaa pikkulapsia mukaan.
On olemassa monia harrastuksia, joihin lapsi ei mukaan sovi.Joillekin taas nuo asiat eivät ole ongelmia. Itsellä oli erilaiset kuvitelmat mitä pystyy ja mitä jaksaa tehdä.
Joillekin syntyy lapsi sairaana tai itse sairastuu vakavasti, vaikka syöpään raskaana tai pikkulapsiaikana.
Sulla oli hankala mies.
En tiedä mikä tarve sulla on lytätä yksinhuoltajia tai työttömiä yksinhuoltajia. Silti oot huolissas että joku on tehnyt tän aloituksen jotta pääsis mammoja haukkumaan.
Vaikka äiti olisi töissä ja saisi palkkaa, siitä ei voi enää entiseen malliin käyttää itseensä. Sitä voi olla etukäteen vaikeaa hahmottaa paljonko rahaa lapseen eri ikäkausina menee.
On lisäksi eri asia herätä töihin kuin herätä vuosikaudet monta kertaa yössä ja sitten täytyy aamulla vielä mennä töihin. Sulla oli sitten varmaan hyvin nukkuva lapsi. Kaikilla ei ole.
Jos sun pikkulapsiajoista on aikaa, olet ehkä unohtanut jotkut raskaat yöt. Jotenkin tuntuu, että useasti on hirveä tarve esittää, ettei tunnu missään.
Mullakin on lapsen kanssa mukavaa. Ei se ole rakkaudesta pois, jos kärsii unenpuutteesta ja oman rauhan puutteesta.
Jollakin voi olla tosi raskas ja sosiaalinen työ hälinässä ja kaipaisi illalla hetken omaa rauhaa. Jotkut ei kaipaa, vaikka oliskin.
Onko niin ennenkuulumaton asia että äitikin voi kärsiä jos ei saa riittävästi unta, aivot ei palaudu?
Sillä ei ole mitään tekemistä äidinrakkauden kanssa.
Näistä asioista olis hyvä puhua muita syyllistämättä ja omaa sädekehää kiillottamatta. Jonain päivänä se oma lapsi saattaa uupua vanhemmuudessa ja isovanhempana olis hyvä olla empaattinen eikä puhua vain itsestään ja siitä miten ikinä ei itse kärsinyt.
Mun äiti on kanssa tuollainen. Sille kun menet sanomaan, että ärsyttää joku lapseen liittyvä asia niin kommentit on juuri tuota. Hänellä oli kuulemma mun kanssa niin mukavaa ja helppoa. Hän kuuluu suureen ikäluokkaan.
Eihän tässä vuodatuksessa ole päätä eikä häntää. Miten osaat kääntää ja käsittää kaiken väärin päin?
" En kaipaa mitään, sillä en yleensäkään jää haikailemaan menneiden perään. Elän nykyhetkessä ja keskintyn niihin hyviin puoliin, mitä juuri siinä elämäntilanteessa on. "
No sehän on hieno piirre! Tuota minäkin yritän, enkä mä nyt koko ajan menneitä kaipaa. Silti voi olla hauskakin tehdä huomioita miten elämä on muuttunut. Ehkä tää aihe on tabu jota ei osata käsitellä kuin ryppyotsaisesti?
" Oma lapsi on jo iso eikä millään lailla estä minua toteuttamasta itseäni. "
Hienoa. Miksi siis vastasit edes? Jos mitään kaivattavaa ei ole?
". Tietysti muistan vielä vauva-ajan yöunien katkonaisuuden, mutta opin korvaamaan sitä päikkäreillä ja ajattelin jo silloin, että tämä on väliaikaista. "
Tämän keskustelun idea ei ollut käydä sitä läpi, kuka pystyy nukkumaan päikkäreitä, kuka ei, kenen lapsi on päiväuniaikaan päiväkodissa, kenen ei. Mitä kikkoja selviämiseen kenelläkin on. Niille asioille on monta muutakin keskustelunaloituksia pilvin pimein. Olemme kaikki erilaisia ja lapset ovat myös.
"
Yleensäkin pitkäjänteinen ajattelu auttoi kaikessa. Kun kestää jonkin aikaa lapsen rasittavuutta eli sitä, että hänelle pitää opettaa monenlaisia asioita ja annettava harjoitella niitä - palkkio tulee siinä, että lapsi oppii omatoimiseksi, aktiiviseksi perheenjäseneksi, josta on lopulta paljon apua. Kokkausharjoittelun sotkut on kuitattu siinä vaiheessa, kun yläkouluikäinen lapsi tekee säännöllisesti aterioita koko perheelle. "
Asiat voi ärsyttää ja asioita voi kaivata, ilman että se on merkki siitä ettei kestä niitä tai ymmärrä tärkeintä. Joskus sitä haluaa vain valittaa, se on inhimillistä.
Lisäänkin mun listaani:
- Kaipaan sitä, että kun halusin puhua tunteistani, puhuttiin niistä, eikä alettu neuvomaan, pätemään, syyllistämään ja puhumaan kuin tyhmälle joka ei osaa järjestää elämäänsä. Yhdessä valitettiin vaikka tyhmistä pikkuasioista eikä kukaan alkanut kauhistelemaan, vähättelemään tai neuvomaan.
T: AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsivapaana arvostan kyllä noita ja monia muita lapsettomuuden suomia asioita todella paljon. Osaan hyvin kuvitella (/olen nähnyt) millaista elämä olisi ilman näitä asioita. Varmaan siksi olenkin aina ollut luontaisesti vela.
Mä toisaalta myös arvostan paljon kaikkea mitä olen oppinut tänä aikana. Ennen valitin pienemmistä asioista. Tyyliin jos olin flunssassa enkä päässyt töihin. Nyt tiedän, että jos saan flunssan, mun täytyy silti hoitaa lapsi eli olen joka tapauksessa töissä. Ymmärrän sitä kautta myös enemmän niitä vanhempia, jotka menevät töihin pienessä flunssassa. Ennen vain paheksuin, että pakkoko tänne on tulla tartuttamaan. Tietysti korona aikana eri.
Paljon pieniä oivalluksia tullut.
En tiennyt, että jaksan näinkin paljon mitä olen jaksanut. Vaikka arvostaa sitä mitä on nyt menettänyt ja välillä kaipaa, niin en silti enää vaihtaisi takaisin.
Olis kiva kuulla ihmisiltä lisää listausta. Mutta tais mennä tää keskustelu pilalle jo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taitaa olla luonnekysymys, koska ei minulla pikkulapsen kanssa eläminen ollut rankkaa. Ainoa rankka asia oli mies. Ja kun siitä pääsin eroon, ei ollut mitään vaikeata. Meillä oli lapsen kanssa mukavaa.
Mies se oli, joka rajoitti asioita. Ei olisi saanut käydä missään, ei edes tyttökavereita saanut tavata. Ruokaa piti olla koko ajan laittamassa, kauhea huuto ja mäkästys, jos ei ollut ruoka pöydässä juuri silloin kun herralla oli se maan kaatava nälkä. Se oli kaikkein tärkeintä ja tarpeellisinta koko elämässä. Ja kun herra otti päiväunia, piti olla hiirenhiljaa, kun MINÄ NUKUN!
Kun minä minä -ihminen katosi elämästämme, saimme elää niin kuin halusimme. Sain tavata ketä halusin ja matkustellakin milloin halusin, lapsi oli mukana tai mummolasssa. Useimmiten mukana.
Olihan sitä muutenkin herättävä aamuisin, koska minä kävin töissä. En ollut mikään mammapalstan tyypillinen yh, joka elää tuilla. Ei, me elimme minun palkallani. Senkin sain käyttää miten halusin eikä tarvinnut tehdä kenellekään tiliä mistään.
Hyvä mieskin tuli elämäämme sitten aikanaan. En minä katso lapsen takia joutuneeni kärsimään mistään.
Eikä minulle tullut synnytyksessä minkäänlaisia vammoja.
Ei kai aloitus vaan ole jonkun velan tekemä, joka haluaa sillä kurin saada ilkkumisen aihetta "mammoille?"
En tiedä mitä sukupolvea olet tai minkä ikäisenä sait lapsen.
Kaikilla ei ole enää vanhemmat niin vetreitä ja nuoria, että heistä olis hoitamaan. Kaikilla ei ole hyviä tukiverkkoja.
Joillakin isovanhemmat asuvat kaukana tai ovat omissa töissään vielä kiinni.Se, että sulla on ollut tuo asia kunnossa, ei tarkoita että muilla on.
Kaikkialle lasta ei voi ottaa mukaan. Minun menemiset ovat sellaisia, ettei voi. Esim. Meidän lähikuntosalille ei saa ottaa pikkulapsia mukaan.
On olemassa monia harrastuksia, joihin lapsi ei mukaan sovi.Joillekin taas nuo asiat eivät ole ongelmia. Itsellä oli erilaiset kuvitelmat mitä pystyy ja mitä jaksaa tehdä.
Joillekin syntyy lapsi sairaana tai itse sairastuu vakavasti, vaikka syöpään raskaana tai pikkulapsiaikana.
Sulla oli hankala mies.
En tiedä mikä tarve sulla on lytätä yksinhuoltajia tai työttömiä yksinhuoltajia. Silti oot huolissas että joku on tehnyt tän aloituksen jotta pääsis mammoja haukkumaan.
Vaikka äiti olisi töissä ja saisi palkkaa, siitä ei voi enää entiseen malliin käyttää itseensä. Sitä voi olla etukäteen vaikeaa hahmottaa paljonko rahaa lapseen eri ikäkausina menee.
On lisäksi eri asia herätä töihin kuin herätä vuosikaudet monta kertaa yössä ja sitten täytyy aamulla vielä mennä töihin. Sulla oli sitten varmaan hyvin nukkuva lapsi. Kaikilla ei ole.
Jos sun pikkulapsiajoista on aikaa, olet ehkä unohtanut jotkut raskaat yöt. Jotenkin tuntuu, että useasti on hirveä tarve esittää, ettei tunnu missään.
Mullakin on lapsen kanssa mukavaa. Ei se ole rakkaudesta pois, jos kärsii unenpuutteesta ja oman rauhan puutteesta.
Jollakin voi olla tosi raskas ja sosiaalinen työ hälinässä ja kaipaisi illalla hetken omaa rauhaa. Jotkut ei kaipaa, vaikka oliskin.
Onko niin ennenkuulumaton asia että äitikin voi kärsiä jos ei saa riittävästi unta, aivot ei palaudu?
Sillä ei ole mitään tekemistä äidinrakkauden kanssa.
Näistä asioista olis hyvä puhua muita syyllistämättä ja omaa sädekehää kiillottamatta. Jonain päivänä se oma lapsi saattaa uupua vanhemmuudessa ja isovanhempana olis hyvä olla empaattinen eikä puhua vain itsestään ja siitä miten ikinä ei itse kärsinyt.
Mun äiti on kanssa tuollainen. Sille kun menet sanomaan, että ärsyttää joku lapseen liittyvä asia niin kommentit on juuri tuota. Hänellä oli kuulemma mun kanssa niin mukavaa ja helppoa. Hän kuuluu suureen ikäluokkaan.
Eihän tässä vuodatuksessa ole päätä eikä häntää. Miten osaat kääntää ja käsittää kaiken väärin päin?
Hyvin vaikea sanoa noin vähällä informaatiolla.
Ehkä me emme vain ymmärrä toisiamme.
Kysymys oli, että mitä kaipaat ajalta ennen lasta, joten koko tämä keskustelu on off topic.
En jaksa jatkaa sitä. Hyödytöntä. Parempi vain hyväksyä ettemme ymmärrä toisiamme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuorin on 12, enpä kaipaa mitään.
En mitään. Nyt on kaikin puolin paremmin.
Lisää listaa tuli mieleen:
Se että joku kysyy mitä sulle kuuluu, eikä aina että mitä teille kuuluu? Eli kaipaan sitä kun mut nähtiin yksilönä eikä jonkun äitinä.
Sitä kun ei tarvinnut täyttää kaikkia lippuja ja lappuja päiväkotiin ja muistaa paljon pieniä asioita.
Kun ei tarvinnut viettää aikaa lastenvaatteiden parissa. Ei tarvinnut pestä näin paljon pyykkiä. Nimikoida. Miettiä varavaatteita. Pakata koko ajan.
Sitä että sai valittaa asioista ilman että se oli joku suuri loukkaus ja osoitus epäkelpoisuudesta. Jatkuva kiitollisuuden ja onnellisuuden vaatimus ei ollut niskassa.
Ihan suoraan voin sanoa, etten kaipaa mitään siltä ajalta.
No joo, mutta vaikka lapset on isoja tai hoidossa, ei voi enää ikinä unohtaa kännyä äänettömälle tai lähteä vaikka festareille viikonlopuksi ilman että täytyy olla suunnitelma että mitä jos lapsi sairastuu sillä välillä. Pitää olla puhelimen päässä.
Koen itse, että vaikka hän olisi 18v tai yli, mun pitää olla jossain määrin saatavilla. Pahimman varalta.
Uskon että kunhan oma lapsi kasvaa, tulee uus lista ongelmineen ja ootan mielenkiinnolla teinien vanhempien listoja.
Mä muuten pelkään, etten osaa enää nukkua.
Mutta se on toinen keskustelu se.
- Koiranunta nukkuva AP