Hakkasin lapsena äitiäni

Tässäpä teille pieni tarinani:

Lapsena, ikävuosien seitsemän ja 16 välillä jouduin heräämään lukemattomia kertoja arkiöinä siihen, kun äiti juopotteli ja riehui, ja minä itkin ja murehdin, kuinka jaksan aamulla kouluun, kun en voi nukkua. Useita kertoja turhauduin niin pahasti, että juoksin äidin luo, aloin huutaa ja raivota hänelle, repiä häntä hiuksista, muistikuvieni mukaan myös potkin ja hakkasin käsin häntä. Olin viimeisinä vuosina jo isompi äitiä, joten hän jäi helposti alakynteen. Mikään ei saanut äitiä irroittautumaan kaljapullostansa, vaikka kaikkeni yritin.

Vuosia tunsin aivan kamalaa huonoa omaatuntoa asiasta, enkä missään nimessä uskaltanut puhua asiasta kenellekään. Tuli aika, jolloin aloin seurustella vakavasti. Muutimme yhteen, ja kaikki ei mennytkään hyvin. Vastoinkäymisten ilmetessä aloin käyttäytyä silloista avomiestäni kohtaan samoin kuin äitiäni. Yritin kaikkeni hallitakseni tilannetta ja elämääni.

Vuosien saatossa kuitenkin tajusin, ettei minun missään nimessä tule kantaa huonoa omaatuntoa käytöksestäni äitiäni kohtaan. Toki silti kannan, mutta tiedän, ettei minun tarvitsisi. Minä olin lapsi, äiti oli kasvattajani, huoltajani. Kun tuon asian olen ymmärtänyt, väkivaltaisuus on jäänyt pois. Nyt elän uudessa avoliitossa, enkä ole koskaan käyttäytynyt väkivaltaisesti nykyistä avomiestäni kohtaan.