Kuinka kauan kestää toipua sydänsuruista?

Kesti yli vuoden, eikä se senkään jälkeen kylmäksi jättänyt, jos asiaa alkoi yhtään enemmän ajatella.

Ota laastari.

Se riippuu niin paljon suhteesta ja niistä tunteista. Ja siitä toisesta osapuolesta myös. Kuukausista vuosiin.

Itselläni tuska helpotti vuoden aikana, sitten surua ja ahdistusta kolme-neljä vuotta. Nyt jo pystyy elämään menetyksen kanssa, surun ja ilon vaihdellessa, arjen ollessa välillä hyvinkin normaalia. Ikävä on varmaan niin kauan kuin elän.

Eikös sitä sanota, että erosta selviäminen vie puolet siitä ajasta, jonka suhde kesti. Riippuu tietty siitä, oliko jättäjä vai jätetty. Tässä kauhulla odottelen nyt, pitääkö mun muka kestää tätä surua ja tuskaa seuraavat 6 vuotta. :(

2 vuotta.

Mikä on toipumisen mittari? Se, ettei ahdista? Vai se, ettei toista enää muistakaan oikein? 

minä erosin 21-vuotisesta avioliitosta kolme vuotta sitten. Pahin kesti 1,5 vuotta. Sitten suru nosti päätään enää kuukausittain. Vieläkin joskus itkettää, muutaman kuukauden välein, kun oikein muistelen, mitä menetin, vaikka en mitenkään muistele miestä. Olenko siis toipunut vai en?

Niin kauan kunnes löydät seuraavan, paremman.

Silloin ihmettelet, mitä ihmettä näit hänessä.

Minulla on takana tasan vuosi. Ensimmäinen kuukausi meni totaalisessa ahdistuksessa, laihduin melkein kymmenen kiloa, nukuin vain joitakin tunteja yössä, olin vuoroon vihainen, ahdistunut, epätoivoinen ja surullinen. Meditoin päästäkseni pahimpien hetkien yli.

Sen jälkeen elin aivan turtana useamman kuukauden, oikeastaan vasta syksyllä tunteeni alkoivat palata normaalimmiksi. Olen tehnyt kaikkeni voidakseni hyvin: tutustunut uusiin ihmisiin, hemmotellut itseäni, ajatellut positiivisesti, levännyt (särkyneeseen sydämeen kehotetaan suhtautumaan kuin fyysiseen vammaan), laastaroinut.

Suru tulee aaltoina, ennen hyvinkin tiuhaan ja joskus todella syvinä. Niiden jälkeen on aina oikeasti parempi kausi. Vasta itkin muutama päivä sitten.

Kaipaan varmaan aina, mutta hyvien hetkien muistot haalistuvat, kosketukset unohtuvat, ikävä muuttaa muotoaan ja siihen tottuu. Ehkä se ei lakkaa, mutta muuttuu osaksi itseä?

Elämäni pahin sydänsuru kesti n. kolme vuotta. Sen jälkeen omassa elämässäni tapahtui niin paljon, etten enää ehtinyt ajatella häntä niin usein. Tapasimme vielä kerran, kun erosta oli kulunut n. viisi vuotta. Ei olisi kannattanut. Sattui vielä ihan liikaa...Sen jälkeen emme ole olleet enää kertaakaan yhteyksissä. Nyt erosta on jo kulunut kahdeksan vuotta ja saatan joskus tuntea pientä lämpöä tai kaipausta kuunnellessani jotain biisiä tai haistaessani tiettyä dödöä, mutta muuten ei tunnu enää missään. Pystyn olemaan jo kiitollinen yhteisistä ajoista.

Mun sydän, siis kokonaisuudessaan minä menin niin paskaksi, etten totta puhuen toivu kai koskaan. Alkaa tuntua siltä.

Vuodesta 2008 asti olen surrut. Ja yhä kaipaan.

Itse seurustelin 8 vuotta. Ikävöin n. 2 kk.

Yksi nyrkkisääntö on viikko toipumista jokaista kuukautti kohti, minkä suhde kesti. Eli siis neljännes suhteen kestosta.

Itsellä tunteet ei ole edes laantuneet reilussa vuodessa....

Yli 20 vuoden suhteen ja 8 avioliittovuoden jälkeen hain itse eroa ja olin päätöksestäni todella helpottunut. Nyt 3 vuotta eron jälkeen ajattelen miltei päivittäin exääni sekä niitä hyviä aikoja vaikka vierelläni on uusi kumppani. Kaipaus on välillä suuri, ei sitä pahaa ja huonoa mikä lopulta eropäätökseeni johti vaan niitä hyviä hetkiä, vanhaa elämää johon olin tottunut. Kaikki on vaan niin erilaista, masentaa. Pahinta on kun ei lasten ja yhteisen kaveripiirin takia pääse kunnolla eroon, aina tulee jossain jotain vastaan. Välillä tunnen monen vuoden tauon jälkeen itseni jopa onnelliseksi nykyisellään, mutta sitten jostain taas hiipii ajatukset sinne menneisyyteen. Vaikka tiedän ja muistan olleeni todella onneton monta vuotta.