Siis oikeastiko pitäisi ottaa töitä vastaan 80km päästä?
Mihin tällä pyritään? Onko tarkoituksena saada enemmän väkeä pois työttömyysturvalta karenssin avulla vai mitä?
3h työmatkat ovat kohtuuttomat varsinkin perheellisille ihmisille. Se tarkoittaa, että lasten pitäisi olla 11h päiväkodissa ja miten sellainen voi olla kenenkään etu? Ja näissä työmatka-ajoissa ei huomioida sitä, että esim. se linja-auto harvoin pääsee lähtemään omasta pihasta eikä se yleensä pysähdy työpaikan eteen eli aikaa menee myös pysäkeille kulkemiseen.
Mitä järkeä tässä on?
Kommentit (177)
Mun työmatka määräaikaisessa työssä on tällä hetkellä 50km/suunta. Jo tuo tuntuu pitkältä matkalta kulkea, mutta oman alan hommia ja vastavalmistuneelle unelmatyö, joten pakotan itseni jaksamaan tämän reilun vuoden, mitä pesti kestää. Kuljen julkisilla ja matkaan menee "vain" vähän reilu tunti kotiovelta työpaikan ovelle. Työpäivä on siis yleensä vähän reilun 10 tunnin mittaisia (välillä pidempiä, kun on ylityöpäiviä), kun työmatkat lasketaan mukaan. Onneksi mulla ei vielä ole lapsia, sillä olisihan tuo ihan järjettömän pitkä aika olla päiväkodissa ja lisäksi aamuin ja illoin tulisi vielä lasten kuskaus päiväkotiin, joka ei ihan naapurissa luultavasti olisi.
Ymmärrän siis hyvin, miten 80km työmatka voi tuntua monesta, varsinkin perheellisestä, kohtuuttomalta. Erityisesti tilanteessa, jossa tarjottu työ on itselle "merkityksetöntä". Eri asia on, jos työpaikka on oma unelmatyö. Silloin useimmat mielellään matkustaa pidempääkin matkaa työn vuoksi.
[quote author="Vierailija" time="01.12.2013 klo 11:19"]

[/quote]
Olen joskus kulkenut vastaavaa työmatkaa, mutta piti mennä kahdella bussilla. Jotta ehdin kahdeksaksi perille, piti lähteä kotoa 6.05 lähtevällä bussilla. Kotona olin sitten 18.10. Onneksi asuin bussiaseman vieressä. Mutta tuo oli ihan yleinen työssäkäyntialue ja -matka silloin pikkukunnasta kaupunkiin teollisuusalueelle, mutta - en tiedä ketään perheellistä naista joka moista matkaa kulki. Vain miehiä.
[quote author="Vierailija" time="01.12.2013 klo 11:22"]

Lisään, että miehet kulkivat autolla ja menivät yleensä seitsemään ja lähtivät aikaisemmin pois, joten kimppakyyti ei onnistunut.
[quote author="Vierailija" time="01.12.2013 klo 11:08"]
Tuntuu olevan kahdenlaista porukkaa: niitä, joiden mielestä työhön mennään, JOS se on järkevää ja kannattavaa, joka euro, työhön pääsemiseen menevä aika ja vaiva - kaikki lasketaan tarkasti ja jos tietyt edellytykset ei täyty, ei mennä töihin tai keksitään kymmenen syytä, miksi se ei kannata ja miksi siihen ei voi pakottaa. Lasten päivähoitopäivän pituus on se, johon aina voi vedota.
Sitten on niitä, joiden mielestä työ on arvo sinänsä, osa elämää. Töissä käydään paitsi tämänhetkisen elämän rahoittamiseksi niin myös siksi, että askel kerrallaan voi nousta ylöspäin elämässä, päästä parempaan työpaikkaan, saada enemmän palkkaa, mukavammat työajat, hyvät lomaedut, omaisuutta, helpomman elämän, lapsille mallin eteenpäin pyrkimisestä ja yrittämisestä, myös sekä henkistä että taloudellista perintöä. Elämässä on itse tehtävä jotain, että pärjää, yhteiskunnan ei kuulu elättää tervettä aikuista. Lähtötilanteen ei tarvitse olla kummoinen mutta suunta on oltava ylöspäin.
Tätä keskustelua seuratessa voin onnekseni katsoa kuuluvani tuohon jälkimmäiseen porukkaan.
[/quote]
Ei, vaan sä olet käsittänyt/lukenut nämä keskustelut ihan väärin. On erilaisia olosuhteita. On aloja, joilla ei ole mahdollisuuttaa ns. päästä eteenpäin. Me kaikki emme voi tehdä "innovatiivista tiimityötä" työpaikoillamme ja nousta portaissa ylöspäin ja tienata aina vain enemmän ja enemmän saadaksemme enemmän omaisuutta.
Itse en ole ollut työtön kuin joskus parikymppisenä muutaman kuukauden ajan, mutta silloin ajat olivat ihan erilaiset ja töitä oikeasti sai, oli jopa varaa valita minkä paikan ottaa. Minulla on kaksi ammattia, enkä tahdo saada uutta työpaikkaa mistään. Vaikka käyn töissä, on minulla vaikeuksia kustantaa kaikki yksin autosta, asunnosta ja lapsista lähtien. Kaikki kallistuu koko ajan.
[quote author="Vierailija" time="30.11.2013 klo 12:44"]
[quote author="Vierailija" time="30.11.2013 klo 12:32"]
Julkisen liikenteen ympärillä asuvat kitisevät aina tyhjää. Täällä siperiassa ei edes kulje julkisia ja tuo 80 km voi olla ihan normaali matka, joka ajetaan milloin jäätietä pitkin tai lumella umpeen tuiskutettua tietä pitkin. Kyllä minullekin sopisi istahtaa vaikka linjusbiiliin työmatkan ajaksi lueskelemaan..
[/quote]No juu, minä asun Turussa eli meidän työnkäyntialuetta on esim. Salo tai Uusikaupunki. Sopii laskea mitä tulee maksamaan päivittäiset juna- tai linja-automatkat, kun ajokorttia minulla ei ole, saati autoa.
Lisäksi olen kouluttautunut alalle jossa palkkani on maks. 2000 euroa kuussa eli palkka ei riittäisi kattamaan asumista (vaikka saisin asumistukea), työmatkakuluja, ruokaa yms yhden lapsen yksinhuoltajana joten joutuisin hakemaan sossusta toimeentulotukea vaikka menisin palkkatyöhön toisin kuin nyt työttömänä ollessa.
Puhumattakaan siitä että ammattisuoja kestää ainoastaan 3 kk joten minut voitaisiin laittaa vaikka siivojaksikin? Palkka pienenisi entisestään.
Työmotivaatiota voi myös pohtia kun istuu päivässä 3 tuntia omalla vapaa-ajalla työmatkoja, sen päälle 8 tunnin työpäivä eikä palkkasi edes riittäisi elämiseen vaan joutuisit sossusta hakemaan toimeentulotukea päälle. Käytännnössä saman toimeentulotuen saisit kotona makaamalla, kun se "työssäkäyvän 150 euroa ylimääräistä" menee jo lounaisiin tai työvaatteisiin, eihän se ole kuin 7,50/työpäivä.
[/quote]
Juuri näin. Eli toimeentulotukea pitäisi mitä pikimmin laskea, ja velvoittaa kotonaan makoilevat tekemään edes jotain toimeentulonsa eteen.
Ihan järkyttäviä ihmisperseitä nämä loisijat. Ja kehtaavat sitten vielä valittaa kaikeasta päälle.
Tarkoittaa ainakin sitä, että joku kottero pitäis hommata. Todella monella on pidemmätkin työmatkat...
Ei tuo nyt ihan kauhea matka ole. Tuskin luonnistuu julkisilla, tulee kalliimmaksi kuin omalla autolla kulkeminen ainakin mulle. En tosin olle töissä, vaan opiskelen tuommoisen matkan päässä.
Mutta työttömälle ja kortittomalle varsinkin minusta mahdoton ajatus. Puhumattakaan jos on lapsia, julkisissa istut tuntisotulla plus että aivan takuulla saat hoitopaikan kaupungin toiselta puolelta että tulee joku 4bussimatkaa päälle vielä siihen.
Meillä ei tod ole varaa 2 autoon bensoineen, vakuutuksineen ym kuluineen. Toisekseen minulla ei ole edes ajokorttia enkä sitä aio enää hankkiakaan.
[quote author="Vierailija" time="30.11.2013 klo 10:30"]
Tarkoittaa ainakin sitä, että joku kottero pitäis hommata. Todella monella on pidemmätkin työmatkat...
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="30.11.2013 klo 10:34"]

Teidän/sinun valinta tuo, mikäs siinä.
TOivottavasti ette ole molemmat työttömiä.
[quote author="Vierailija" time="30.11.2013 klo 10:30"]
Tarkoittaa ainakin sitä, että joku kottero pitäis hommata. Todella monella on pidemmätkin työmatkat...
[/quote]
Toki monet käyvät vieläkin kauempana töissä, mutta se on yleensä oma valinta. Minä en ole tällä hetkellä työtön, mutta jos siis minut velvoitettaisiin ottamaan työpaikka noinkin kaukaa en näkisi lapsiani enää ollenkaan! 11h hoidossa ja vielä hakumatkat päälle on asia, jota en koskaan vapaaehtoisesti valitsisi tässä elämäntilanteessani!
Suomessa ollaan niin erilaisissa oloissa eri puolilla maata, että se ei ole millään tavalla kaikkia kohtaan oikeudenmukaista vaatia 80km/3h työmatkaa. Matka sinänsä ei ole järin suuri jos sattuu asumaan hyvien yhteyksien päässä tai on oma auto jolla kulkea, mutta mutta. Jos joku työtön sattuu joutumaan jonkun kusipäisen työvoimavirkailijan silmätikuksi, niin silloin on kyllä kusessa. Virkailija saa asiakkaansa elämän muutettua yhdeksi helvetiksi, joka mahdollinen työpaikka mitä tuolta sallitun ääripäästä löytyy, sen tämä silmätikku saa työkkäristä tarjottuna, sikäli kun on vaatimukset paikan ja hakijan kohdalla oikeat.
Viranomaismielivalta, ilman vastuuta päätöksistään, saattaa tällainen virkailija ajaa ihmisen ahdinkoon, masennuksen ja itsemurhaan, vain sen vuoksi, että minä olen päättävässä asemassa ja sinä työtön velvollistettu siihen ja siihen.
Olen aina miettinyt, valikoituuko esim. työvoimavirkailijoiksi, sossuiksi, Kelan virkailijat jne. pelkästään mulkut vai muokkaako se työ heistä mulkkuja? Vain harva poikkeus noissa töissä tuntee inhimillisyyden käsitettä, pykälä sitä toinen tätä...
[quote author="Vierailija" time="01.12.2013 klo 11:46"]

Se työvoimatoimiston virkailija ei palkkaa ketään! Se noudattaa ministeriöstä tulleita määräyksiä ja laittaa työtarjouksia, jonka jälkeen työtön tekee hakemuksen ja työnantaja kutsuu haastatteluun tai ei kutsu. Yleensä ei kutsu. Joten se reppanan työttömän ainoa vaiva on printata hakemus ja Cv ja postittaa ne, tosin nykyisin ei välttämättä enää edes printata mitään vaan tehdään hakemus netissä.
Onko se oikeasti liikaa vaadittu siltä työttömältä? Tehdä noin 10 min "töitä" eli hakemus työnantajalle? Mitään muutahan se työtarjouksen saaminen ei edellytä!
Matkakustannukset korvataan 9 e omavastuun jälkeen eli ei sekään mikään ylitsepääsemätön ongelma ole, jos kutsu haastatteluun tulee.
Mulle ainakin tuli aikoinaan työhönosoitus, eli oli pakko soittaa ja mennä haastatteluun, ei mua valittu koska olin kolmen kuukauden päästä muuttamassa pois paikkakunnalta.
Te ketkä sanotte että hankkikaa halpa auto, millä te sen halvan kotteron hankitte, jos ootte muutenkin jo pa, mistään ette saa lainattua siihen rahoja. Ja samantien kun sen hankitte, pitää maksaa niin verot kuin vakuutuksetkin. Niin ja se menovesi.
Ite oon töissä 50km:n päässä kotoa, lähempänä ei ollut varaa asua (yksiön vuokra yli 500e) ja palkkaa tukineen saan tonnin. Siitä sitten maksetaan vuokra ja kaikki muut laskut, ruokaan ei paljon rahaa jää. Onneksi saan asua ilmaiseksi työpaikkakunnalla. Ja muuta työtä en ole hakenut, koska nautin työstäni. Jos työttömäksi jään, on pakko myydä auto pois, koska sitä ei olisi varaa pitää, eikä olisi kyllä varaa ostaa uuttakaan jos työpaikka olisi 80km päässä.
Eli nyt alan ymmärtää näitä työttömiä. Kun työ ei ole tarpeeksi merkittävää ja kivaa ja ei ole ylenemismahdollisuuksia ja sen eteen pitää nähdä vaivaa, ei kannata vaivautua, koska korvauksia saa niin kivasti.
Pakko sanoa, että omassa nuoruudessa ei painotettu sitä, että työn pitää olla virikkeellinen harrastus ja kivaa ja merkittävää. Silloin puhuttiin, että pitää opiskella, että saa ammatin ja työpaikan, että saa elätettyä itsensä.
Nykyään ei ihmiset viitsi mennä töihin, kun se on niin vaivalloista ja se ei ole kivaa
Sitten joulun alla palsta on täynnä kerjuuviestejä. Olen kolmen lapsen yh, lapsille on vain villasukat, voisiko joku auttaa, kun ei ole ruokaa eikä joulukuusta jouluksi.
[quote author="Vierailija" time="30.11.2013 klo 10:38"]
[quote author="Vierailija" time="30.11.2013 klo 10:30"]
Tarkoittaa ainakin sitä, että joku kottero pitäis hommata. Todella monella on pidemmätkin työmatkat...
[/quote]
Toki monet käyvät vieläkin kauempana töissä, mutta se on yleensä oma valinta. Minä en ole tällä hetkellä työtön, mutta jos siis minut velvoitettaisiin ottamaan työpaikka noinkin kaukaa en näkisi lapsiani enää ollenkaan! 11h hoidossa ja vielä hakumatkat päälle on asia, jota en koskaan vapaaehtoisesti valitsisi tässä elämäntilanteessani!
[/quote]
Muuttoauto on keksitty.
[quote author="Vierailija" time="30.11.2013 klo 23:51"]
Nykyisten pätkätöiden aikana on kyllä nerokas idea ehdottaa muuttamista työn perässä; meidän perheessä se olisi tarkoittanut yhtä muuttoa vuodessa, noin keskimäärin. Mutta mites se menikään...elämä on työntekoa varten?
[/quote]
Ei elämä ole työntekoa varten, mutta työnteko nyt vain on välttämätöntä, jotta tulee toimeen. Kaikki muu on moraalisesti väärin ja kansantaloudellinen mahdottomuus.
Sossu sitten varmaan mielellään maksaa mun työmatkakulut.
Huoh! Täysin turhaa valitusta. Kyllä saa olla aika lottovoitto, jos velvoitetaan työhön. Onkohan täällä ketään, jota olisi viime vuosina velvoitettu työhön?
[quote author="Vierailija" time="30.11.2013 klo 10:34"]
Meillä ei tod ole varaa 2 autoon bensoineen, vakuutuksineen ym kuluineen. Toisekseen minulla ei ole edes ajokorttia enkä sitä aio enää hankkiakaan.
[quote author="Vierailija" time="30.11.2013 klo 10:30"]
Tarkoittaa ainakin sitä, että joku kottero pitäis hommata. Todella monella on pidemmätkin työmatkat...
[/quote]
[/quote]
Voi, ihan töihin pitäis lähteä...en tiedä viittiskö, taidan vaan loisia ja kun mää hoidan nyt lapsiakin 24/7 niin en viittis maailman ainoana kotiäitinä nyt töihinkään lähteä.
Ei sitä rahaa kotiinkaan makseta ja toivottavasti kaikki loisimisen mahdollistavat sataseittemänkymmentäviis tukeakin poistetaan lähitulevaisuudessa