Sinä, joka pärjäsit peruskoulussa erityisen hyvin: voitko tuolloin henkisesti hyvin?

Pärjäisin hyvin koulussa ja koulun ulkopuolella. Ei ollut mitään ongelmia. Kotiolot oli hyvät ja kavereitakin oli.

Eka vastaaja lisää; opin lukemaan ennen koulua. Matikkapäätä ei ehkä ole vaikka diplomi-insinööriksi opiskelinkin.

Kotiolot ihan okei kai, mutta masentuneisuutta on ollut ja koulussa olin melko ulkopuolinen.

Lukuaineet 9,7, kaikkien aineiden keskiarvo 9,5. Lukiossa tippui 9,2: een. En voinut hyvin.

Voin erittäin hyvin. Minulla oli laaja ystäväpiiri. Kotioloni olivat hyvät ja tasapainoiset, vanhemmat olivat yhdessä ja ihan tavallisia ihmisiä. Oppiminen oli helppoa ja läpi yläkoulun keskiarvoni oli lähempänä kymppiä kuin ysiä.

Oma empiirinen havaintoni nykyisenä opettajana on se, että korrelaatio on nimenomaan toiseen suuntaan. Ne pahoinvoivat ja huonommista lähtökohdista tulevat lapset ja nuoret pärjäävät keskimäärin huonommin. Heillä ei itsellään ole välttämättä voimavaroja laitettavana koulunkäyntiin ja/tai kotoa ei tule mitään tukea tai kannustusta eikä koulutusta ylipäänsä pidetä arvossa.

Aah tää vanha klisee...

Mun siskoni väittää lasteni voivan huonosti kun ovat kympin tyttöjä.

Itsellään aina koulu takkusi. Kateus on kova.

Vierailija kirjoitti:

Voin erittäin hyvin. Minulla oli laaja ystäväpiiri. Kotioloni olivat hyvät ja tasapainoiset, vanhemmat olivat yhdessä ja ihan tavallisia ihmisiä. Oppiminen oli helppoa ja läpi yläkoulun keskiarvoni oli lähempänä kymppiä kuin ysiä.

Oma empiirinen havaintoni nykyisenä opettajana on se, että korrelaatio on nimenomaan toiseen suuntaan. Ne pahoinvoivat ja huonommista lähtökohdista tulevat lapset ja nuoret pärjäävät keskimäärin huonommin. Heillä ei itsellään ole välttämättä voimavaroja laitettavana koulunkäyntiin ja/tai kotoa ei tule mitään tukea tai kannustusta eikä koulutusta ylipäänsä pidetä arvossa.

Kiitos tästä, hienoa kuulla opettajan näkemys.

Antamasi selitys havainnoillesi on kieltämättä täysin järkeenkäypä. Uskon kuitenkin että palstalla(kin) on poikkeuksia, jotka vahvistavat säännön.

Ap

Voin hyvin mielestäni, vaikka kotiolot oli kurjat äidin mt-ongelmien ja alkoholismin takia. Isä oli aina menossa. Sain pelkkiä ysejä ja kymppejä hyvin vähällä kokeisiin lukemisella. Matikkapäätä oli, mutta en osannut lukea ennen kouluikää. Kansakoulun ekalla olin keskitason  oppilas, 4. luokalla jo ysin oppilas ja oppikoulussa (joka muuttui myöhemmin peruskouluksi) koko ajan keskiarvo 9,6.

Ap etsii väkisin ongelmaa sieltä missä sitä ei ole.

Pärjäsin koulussa hyvin. Koulunkäynti oli helppoa, kotiolot olivat hyvät, kavereita ja harrastuksia oli, en ollut masentunut.

Kuten joku sanoi, niin loogisesti se menee näin päin, että kun kaikki on hyvin, niin koulukin sujuu. Ja sama toisin päin: kotiongelmat heijastuvat kouluun.

kotiolot oli huonot :/ Alkoholisti isä terrorisoi. Mutta sain ysejä ja kymppejä. Mulla auttoi se, että sain hyvistä perheistä olevia fiksuja ystäviä ja kopioin heidän käytöstään. Olin kyllä heille kateellinen, koska esim. isä pystyi ajamaan autolla vaikka hevostallille, kun oma isäni nukkui krapulaansa kotona ja ei sillä ollut bensaankana koskaan rahaa. 

Olen pärjännyt työelämässä ihan hyvin ja vakityö ja aviomiehen kanssa aika tasainen liitto. Vaikka erotakin on meinattu. Lasten olot kotona on mielestäni ok. 

Mutta he saavat 7-8 arvosanoja. En tiedä johtuuko siitä, että ovat poikia ja en ole osannut poikia kasvattaa, koska itse elin naisvoittoisessa perheessä. 

Vierailija kirjoitti:

kotiolot oli huonot :/ Alkoholisti isä terrorisoi. Mutta sain ysejä ja kymppejä. Mulla auttoi se, että sain hyvistä perheistä olevia fiksuja ystäviä ja kopioin heidän käytöstään. Olin kyllä heille kateellinen, koska esim. isä pystyi ajamaan autolla vaikka hevostallille, kun oma isäni nukkui krapulaansa kotona ja ei sillä ollut bensaankana koskaan rahaa. 

Olen pärjännyt työelämässä ihan hyvin ja vakityö ja aviomiehen kanssa aika tasainen liitto. Vaikka erotakin on meinattu. Lasten olot kotona on mielestäni ok. 

Mutta he saavat 7-8 arvosanoja. En tiedä johtuuko siitä, että ovat poikia ja en ole osannut poikia kasvattaa, koska itse elin naisvoittoisessa perheessä. 

Ai niin ja en muista oliko koulu helppoa vai ei. Mielestäni aika vaivattomasti sain nuo 9-10 numerot, vaikka en päntännyt. Omasta mielestäni en kyllä osannut yhtään mitään. Ehkä se, että ystäväpiirissäni oli hyvin pärjääviä tyttöjä niin sain siinä sivussa bonuksena myös itse hyviä numeroita. 

Pärjäsin hyvin, mutta en saanut pelkkiä kymppejä, vaan ysejä ehkä enemmänkin. Kotona meni hyvin. Kavereita ja harrastuksia oli riittävästi. Voin ihan hyvin, vaikka olihan niitä ikään kuuluvia epätoivoisia ihastumisiakin. Teini-iässä ryypiskeltiin viikonloppuisin, mutta ei se ollut mikään ongelma. En tehnyt erityisen paljoa läksyjä, ja käytin välillä siskon vanhoja koulukirjoja, joissa oli tehtävät jo tehtynä. Samoissa oloissa kasvanut siskoni sai aina kymppejä. En tainnut kysyä, oliko hän onnellinen, mutta eipä kai hänelläkään mitään henkisiä ongelmia ollut. Luulen, että olemme perineet äitimme suvusta tietynlaisen lahjakkuuden ja kyvyn oppia helposti. Näen samaa myös toisessa pojassani ja siskoni tytössä.

Vierailija kirjoitti:

Ap etsii väkisin ongelmaa sieltä missä sitä ei ole.

Pärjäsin koulussa hyvin. Koulunkäynti oli helppoa, kotiolot olivat hyvät, kavereita ja harrastuksia oli, en ollut masentunut.

Kuten joku sanoi, niin loogisesti se menee näin päin, että kun kaikki on hyvin, niin koulukin sujuu. Ja sama toisin päin: kotiongelmat heijastuvat kouluun.

Mitenniin etsin ongelmaa? Huonot kotiolot, lapsen masennus ja syrjäytyminen ovat ongelmia, joita ei tarvitse etsiä.

Minä kysyn, että onko yleistäkin, että kympin tyttö/poika voi huonosti, tai että onko se oletus, että kympin tytöllä/pojalla menee muutenkin tosi hyvin.

Itse olin vajaan kympin tyttö, päättötodistuksen keskiarvo 9,6. Vanhempani olivat alkoholisteja ja hakkasivat toisiaan läpi alakoulun ja erosivat kun olin seiskalla. Koska olin outo ja yksinäinen, ajauduin väärään kaveriporukkaan. Aloin polttaa tupakkaa ja juoda keskikaljaa ennen eroa, kutosluokalla. Iltaisin viiltelin ja itkin itseni uneen.

Kirjoitin kolme ällää ja kolme eetä.

Olen kai vain poikkeus, joka vahvistaa säännön.

Ap

Peruskoulussa voin vielä ihan hyvin, kotiolot oli hyvät. Rahasta oli ajoittain niukkuutta ja muutama ikävä elämäntapahtuma sattui eteen, mutta muuten mulla on ollut lämmin ja mukava koti. Ulkopuolisuutta olen tuntenut aina, mutta löysin onneksi samanhenkisiä ihmisiä ympärilleni.

Pääsin huippulukiona pidettyyn kouluun. Lukioikäisenä kuitenkin masennuin pahasti, kävin todella synkissä vesissä. Toisen kerran koin tuon kaksi vuotta myöhemmin. Sain kuitenkin lakin, mistä olen ylpeä. Myöhemmin elämä on heittänyt eteen paljon muita vaikeuksia ja olen joutunut opettelemaan eroon suorittamisesta ja perfektionismista sekä löyämään armollisuutta itseäni kohtaan. En näe itseäni lahjakkaana tai taitavana edelleenkään, vaikka musta povattiinkin akateemista tai taiteellista menestyjää jo alakoulussa.

onko ap näiden kuolu kiusaajien lähi piiriä vai muuten tyhmä? meinaako tosiaan ettei sivistys tuo parempia työ mahdollisuuksia ????

Pärjäsin koulussa erittäin hyvin, minulla oli ystäviä ja olin ihan suosittu oppilas. Tosin olen introvertti, joten en lapsenakaan edes kaivannut isoa kaveripiiriä vaan minulle riitti muutama läheinen ystävä, joiden kanssa viettää vapaa-aikaa ja hengailla koulussa. Yläasteella ja lukiossa olin suosittu myös poikien keskuudessa, koska olin/olen nätti. En ollut mikään hikipinko, koulumenestys tuli helpolla ja elin ihan tavalllisen teini-iän kotibileineen ja juopotteluineen. 

Kotiolot minulla eivät ollleet koskaan kaksiset. Perheeni oli varakas, mutta vanhempien avioliitto todella riitainen. Kotona oli paljon henkistä väkivaltaa, joka kohdistui ajoittain myös meihin lapsiin kun jouduimme vanhempien välisen sodan välikappaleiksi. Tämä ei heijastunut psyykkiseen hyvinvointiini vielä kouluiässä. Vasta nuorena aikuisena jouduin käymään lapsuuttani ja kotiolojani läpi löytääkseni tasapainon itseni kanssa.

Koulumenestyksestä on ollut minulle kuitenkin pelkästään hyötyä elämässä. Pidän itseäni älykkäänä ja minulla on hyvä itsetunto työelämässä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap etsii väkisin ongelmaa sieltä missä sitä ei ole.

Pärjäsin koulussa hyvin. Koulunkäynti oli helppoa, kotiolot olivat hyvät, kavereita ja harrastuksia oli, en ollut masentunut.

Kuten joku sanoi, niin loogisesti se menee näin päin, että kun kaikki on hyvin, niin koulukin sujuu. Ja sama toisin päin: kotiongelmat heijastuvat kouluun.

Mitenniin etsin ongelmaa? Huonot kotiolot, lapsen masennus ja syrjäytyminen ovat ongelmia, joita ei tarvitse etsiä.

Minä kysyn, että onko yleistäkin, että kympin tyttö/poika voi huonosti, tai että onko se oletus, että kympin tytöllä/pojalla menee muutenkin tosi hyvin.

Itse olin vajaan kympin tyttö, päättötodistuksen keskiarvo 9,6. Vanhempani olivat alkoholisteja ja hakkasivat toisiaan läpi alakoulun ja erosivat kun olin seiskalla. Koska olin outo ja yksinäinen, ajauduin väärään kaveriporukkaan. Aloin polttaa tupakkaa ja juoda keskikaljaa ennen eroa, kutosluokalla. Iltaisin viiltelin ja itkin itseni uneen.

Kirjoitin kolme ällää ja kolme eetä.

Olen kai vain poikkeus, joka vahvistaa säännön.

Ap

Mulle tämä oli vertaistuellinen aloitus, kiitos siitä. Mä tunnen usein itseni epäonnistuneeksi, kun hyvästä koulu- ja harrastusmenestyksestä huolimatta masennuin, uuvuin ja olin t appaa itseni. En ole siis ainut.

Suhteellisesti ottaen koulunkäynti oli helpointa peruskoulun yläasteella, sillä silloin vertailukohtana oli koko ikäluokka verrattuna lukioon, jossa joutui tekemään enemmän töitä numeroiden eteen. Yliopisto-opiskelussa saisi sitten keskittyä juuri niihin oppiaineisiin, joissa oli hyvä vaikka samalla piti omaksua uutta tietoa isompina annoksina.

Peruskoulun yläasteella parhaat kaverini asuivat samassa kaupunginosassa ja kolme heistä oli samalla luokalla. Omat kaverini peruskoulussa ja lukiossa olivat niitä poikia, jotka olivat hyviä lukuaineissa ja lähes kaikki heistä päätyivät opiskelemaan yliopistoon eri aloilla ja eri kaupunkeihin. Peruskoulun päästötodistuksessa lukuaineiden keskiarvo oli muistaakseni 9,2. Vaikka harrastin aktiivisesti liikuntaa kuten jalkapalloa ja jääkiekkoa minimivarusteissa ulkojäällä lähinnä kavereitten kanssa, koulun liikuntanumero ei varmaan koskaan ollut 8 parempi. Myöhemmin aloin harrastamaan kestävyysjuoksua omaksi huvikseni, en kilpailumielessä.

Vanhemmat tukivat aina koulunkäyntiä ja opiskelua, sillä he molemmat olivat opetus- ja kasvatusalan ammattilaisia.

Koulussa ei huomattu pahoinvointiani,  koska menestyin erinomaisesti (Kaikki lukuaineet kymppejä.), käyttäydyin hyvin, ja olin hiljainen. Vanhempani kuuluivat myös ylempään keskiluokkaan, mikä tiedettiin paikkakunnalla. Pahoinvointini johtui perhesyistä, syitä en nyt kuitenkaan erittele.

Pärjäsin koulussa hyvin ja sain enimmäkseen ysejä ja kymppejä. Kotiolot olivat kunnossa, mutta olin todella ujo, ylitunnollinen ja liian kiltti. En ollut koskaan mikään suosittu vaan aika näkymätön ja hiljainen. Olin kiusattukin yläasteella. Teini-iässä aloin jännittää sosiaalisia tilanteita ja kärsiä paniikkikohtauksista ja olin masentunut. Koulumenestykseni alamäki alkoi lukiossa. Näin jälkikäteen ajateltuna olisin tarvinut apua jo nuorena, mutta en osannut mennä puhumaan näistä minnekään. Olin näkymätön ja kiltti tyttö, joka istui hiljaa pulpetissa, joten ongelmani jäivät huomaamatta. Toivottavasti nykyään ymmärretään paremmin, että etupulpetin tunnollinen oppilaskin voi voida henkisesti huonosti, vaikka ei oireile yhtä näkyvästi kuin jotkut toiset.