Miksi Ruotsissa isät ovat ihan eri luokkaa kuin Suomessa?
Esimerkiksi siis isyysvapaiden pitämisen suhteen, vuoroasumisen suhteen jne.
http://www.iltalehti.fi/perhe/2013112717767371_pr.shtml
Samaan aikaan ruotsalaiset miehet vapaaehtoisesti ja sitä todella tahtoen kantavat vastuunsa, tutustuvat lapseensa ja haluavat olla tasapuolinen ja tasa-arvoinen osa lapsen arkea, Suomessa edelleen miehet elävät kuin 50 vuotta sitten.
Miksi, miksi??
Kommentit (62)
Sinähän sen tiedät, miten perheet ovat erotilanteessa asumisensa järjestäneet. Täällä on pakko olla yksi virallinen osoite lapsella, vaikka asuisi vuoroviikoin eri vanhemman luona. Kaikki eivät tee mitään virallisia asumissopimuksia, joten eivät näy tilastoissakaan.
Mikä muuten todistaa, että vuoroasuminen on lapsen kannalta paras vaihtoehto?
- pitkä historia ilman sotia
-> korkeampi tulotaso
-> kansan henkinen tila parempi
Isyysvapaita on helppo pitää, kun sinä aikana maksetaan 90% palkasta. Kai tämän tiesitte?
Eiköhän kaikki lähde vanhempainvapaiden säädöksistä, jotka ovat erilaisia kuin Suomessa. Samoin myös tuo erotilanteessa yhteiskunnassa toimintamalli on erilainen.
Ei siis ole välttämättä kyse miesten eroista, vaan yhteiskunnan säädösten aiheuttamista eroista.
No on siellä naisetkin kauniimpia. Luonteesta en tiedä, mutta ei paljoa vaadi, että sekin on parempi kuin suominaisella.
Lisäksi! Suomessa todella moni mies painostetaan (ellei nyt suorastaan huijata) tekemään lapsi. Ehkä Ruotsissa isyys perustuu enemmän vapaaehtoisuuteen? Siihen, että mies ja nainen yhdessä päättävät hankkia lapsen. Tällöin voisi ajatella, että se isyyskin maistuu vähän paremmin.
Yksi asia on varma; pakottamalla sitä ei ole Ruotsissa tehty.
[quote author="Vierailija" time="27.11.2013 klo 17:12"]
Ja tutkimuksen mukaan niil on viel pidemmät peniksetkin.
[/quote]
Tämä on kylläkin harhaanjohtavaa tietoa. Jotakin pohjaa pitäisi olla valehtelullakin.
[quote author="Vierailija" time="27.11.2013 klo 17:30"]
No on siellä naisetkin kauniimpia. Luonteesta en tiedä, mutta ei paljoa vaadi, että sekin on parempi kuin suominaisella.
Lisäksi! Suomessa todella moni mies painostetaan (ellei nyt suorastaan huijata) tekemään lapsi. Ehkä Ruotsissa isyys perustuu enemmän vapaaehtoisuuteen? Siihen, että mies ja nainen yhdessä päättävät hankkia lapsen. Tällöin voisi ajatella, että se isyyskin maistuu vähän paremmin.
Yksi asia on varma; pakottamalla sitä ei ole Ruotsissa tehty.
[/quote]
Vitsit miten hieno analyysi! Olen ihan sanaton tämän viisauden edessä.
Turhaan vertaatte Suomen sosiaalituuksia Ruotsiin sillä Suomi ei ole koskaan ollut Ruotsin kaltainen "kansakoti". Suomi voi loistaa Viroon verrattuna mutta samaan kerhoon pohjoismaiden kanssa köyhtyvä Suomi ei kuulu.
[quote author="Vierailija" time="27.11.2013 klo 17:26"]
Eiköhän kaikki lähde vanhempainvapaiden säädöksistä, jotka ovat erilaisia kuin Suomessa. Samoin myös tuo erotilanteessa yhteiskunnassa toimintamalli on erilainen.
Ei siis ole välttämättä kyse miesten eroista, vaan yhteiskunnan säädösten aiheuttamista eroista.
[/quote]
Aamen. Ja kun isä on saanut viettää lapsen kanssa aikaa silloin kun hän on pieni, niin suhdekin on erilainen.
Mammat ne vaan täällä vastustaa henkeen ja vereen vanhempainvapaiden uudistamista Ruotsin mallin mukaiseksi...
Sitä mietin että osallistuva lapsen kanssa aikaa ja arkea viettävä isä vaikuttaa suomessa aika harvinaiselta aarteelta, sekä ydinperheessä että eronkin jälkeen.
Jos Ruotsin saavutukset johtuisivat säädöksistä niin miksi Suomi ja suomalaiset eivät halua seurata esimerkkiä? Mistä tämä Suomessa vallitseva äitien ylivalta ja isien pakoilu vastuusta oikein tulee?
ap jatkaa pohdiskelua...
Helppohan se on huudella kun on vauraampi maa. Kantaruotsalaisista tuskin kolmaosakaan käy töissä
[quote author="Vierailija" time="27.11.2013 klo 17:37"]
Vitsit miten hieno analyysi! Olen ihan sanaton tämän viisauden edessä.
[/quote]
Eivätpä nuo sinunkaan juttusi varsinaisesti miltään ajatusten Tonavan hengentuotoksilta vaikuta :D
[quote author="Vierailija" time="27.11.2013 klo 17:41"]
[quote author="Vierailija" time="27.11.2013 klo 17:37"]
Vitsit miten hieno analyysi! Olen ihan sanaton tämän viisauden edessä.
[/quote]
Eivätpä nuo sinunkaan juttusi varsinaisesti miltään ajatusten Tonavan hengentuotoksilta vaikuta :D
[/quote]
Ai Ceausescun? No toivottavasti ei! Sinun kirjoituksesti oli mielipide, joka ei perustunut mihinkään faktoihin - sen takia siihen on hieman vaikea ottaa kantaa. Voin tehdä sen nyt hieman selväsanaisemmin: mielestäni kommenttisi oli typerä kummallisiin käsityksiin ja ennakkoluuloihin perustuva aivopieru.
[quote author="Vierailija" time="27.11.2013 klo 17:12"]
Ja tutkimuksen mukaan niil on viel pidemmät peniksetkin.
[/quote]
Mutta Ruotsissa on niin paljon siirtolaisia Afrikasta, että se nostaa keskiarvoa. Tuhkamuniahan ne kantaruotsalaiset on.
[quote author="Vierailija" time="27.11.2013 klo 17:37"]Ehkä Ruotsissa isyys perustuu enemmän vapaaehtoisuuteen? Siihen, että mies ja nainen yhdessä päättävät hankkia lapsen. Tällöin voisi ajatella, että se isyyskin maistuu vähän paremmin.
[/quote]
Niin? Miksi Ruotsissa on enemmän niitä miehiä, jotka aidosti haluavat lapsen?
[quote author="Vierailija" time="27.11.2013 klo 17:44"]
Ai Ceausescun? No toivottavasti ei! Sinun kirjoituksesti oli mielipide, joka ei perustunut mihinkään faktoihin - sen takia siihen on hieman vaikea ottaa kantaa. Voin tehdä sen nyt hieman selväsanaisemmin: mielestäni kommenttisi oli typerä kummallisiin käsityksiin ja ennakkoluuloihin perustuva aivopieru.
[/quote]
Siinä tapauksessa sopii loistavasti aloittamasi ketjun henkeen.
[quote author="Vierailija" time="27.11.2013 klo 17:30"]
No on siellä naisetkin kauniimpia. Luonteesta en tiedä, mutta ei paljoa vaadi, että sekin on parempi kuin suominaisella.
Lisäksi! Suomessa todella moni mies painostetaan (ellei nyt suorastaan huijata) tekemään lapsi. Ehkä Ruotsissa isyys perustuu enemmän vapaaehtoisuuteen? Siihen, että mies ja nainen yhdessä päättävät hankkia lapsen. Tällöin voisi ajatella, että se isyyskin maistuu vähän paremmin.
Yksi asia on varma; pakottamalla sitä ei ole Ruotsissa tehty.
[/quote]
Selvennätkö vähän, miten tämä isäksi pakottaminen käytännössä tapahtuu? Eikö se mies voi lopettaa suhdetta sellaiseen naiseen joka lapsia haluaa, jos itse ei halua isäksi? Vai väkivalloinko se nainen ne siittiöt ryöstää? Miten?
[quote author="Vierailija" time="27.11.2013 klo 17:47"]
Niin? Miksi Ruotsissa on enemmän niitä miehiä, jotka aidosti haluavat lapsen?
[/quote]
Niin, miksi ihmiset ovat erilaisia?
Enpä muista lukeneeni, että suomalaista äitiyttäkään maailmalla liiemmin ylistettäisiin. Äideille yhteiskunnan varoin luotuja tukifunktioita kylläkin.
Oon miettinyt samaa. Oma mies ruotsalainen, ja ero ystävien miehiin kuin yö ja päivä. Kai se on yleinen ilmapiiri missä kasvaa, ja kasvatus?