Lue keskustelun säännöt.
Huomaatko asuinseudullasi luokkajakoa?
Oulun helemi
24.09.2020 |
Toisesta keskustelusta inspiroitunut kysymys.
Kommenttiin:
1. Asutko maalla vai kaupungissa? Missä päin Suomea?
2. Huomaatko "luokkajakoa"? (Esim. akateemisuuden mukaan)
3. Huomaatko tässä eroa muuhun Suomeen?
Kommentit (89)
En, en edes ajattele koko asiaa. Pääkaupunkiseudulla asun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1. Kaupunki, pääkaupunkiseutu
2. En huomaa. Ehkä huomaisin, jos tietäisin alueella asuvien koulutustason. En tiedä edes omasta taloyhtiöstäni, kuka omistaa asuntonsa ja kuka on ehkä vuokralla. En tunne naapureitani niin hyvin. Mulla ei ole koskaan ollut ajokorttia enkä tiedä autoista yhtään mitään. En siis tiedä, minkä hintainen mikäkin auto on. Kuplavolkkareita ja Datsun 100A:ta ei ole näkynyt koko lähiössä sitten vuoden 2000. Uudemmista autoista en tiedä, mitä hintaluokkaa tai edes merkkiä ne ovat. En tiedä alueella asuvien ihmisten harrastuksista mitään, joten en tiedä, onko jollain kallis tai halpa harrastus. En seuraa muotia enkä tunnista vaatemerkkkejä. Tai no ne Adidaksen raidat tunnistan.
3. En osaa sanoa. En ole koskaan asunut muualla kuin pääkaupunkiseudulla.Tilanteessasi on selvää, että ihmisten nyansseja, kuten luokka-asemaa ei huomaa, jos ihmisten kanssa ei ole ollenkaan tekemisissä.
Olen tekemisissä muiden kanssa, mutta emme koskaan keskustele toistemme koulutuksista, varallisuudesta, autojen hinnoista, omistaako asuntonsa vai onko siinä vuokralla, vaatemerkeistä ja varsinkaan vaatteiden hinnoista jne. Olen siinä mielessä varmaan "luokkatiedoton", että minua ei kiinnosta em asiat. Olen varakkaasta perheestä eivätkä vanhempani koskaan korostaneet varallisuuttaan. Lapsuudenkotini sisustuksessa oli paljon design-tavaraa (lähes kaikki), mutta eivät vanhempanikaan koskaan mainostaneet hankkimiaan tavaroita naapureille. Isäni on ehkä vieläkin vaatimattomampi kuin äitini ja on aina ajanut ihan tavallisilla autoilla ja kulkenut (arjessa) ihan tavallisissa vaatteissa.
Olen perinyt tämän vaatimattomuuden asenteen vanhemmiltani. Ei mua kiinnosta muiden koulutukset ja varallisuus. Oletan, ettei muitakaan kiinnosta mun koulutukseni ja varallisuuteni, koska kukaan ei ole kysynyt koulutuksestani muualla kuin työhaastatteluissa. Varallisuudestani taas ei kukaan ole kysynyt koskaan missään. Pidän kierrättämisestä ja hankin uutta tavaraa vain harvoin. En valitse seuraani sen perusteella, mihin luokkaan tämä mahdollisesti kuuluu. Ihan epäoleellinen asia mulle. Kun käyn joskus paikallisessa baarissa, ihan sama mulle, kuka siihen istuu juttuseuraksi, kunhan juttu luistaa. En kysele sellaisia asioita, joista yhteiskuntaluokka tulisi esille.
Näin ajatellaan myös pk seudun ulkopuolella. Meillä lapset oli jossain vaiheessa yksityisessä päiväkodissa ("ei ketju", mikä ilm APn mukaan pitää erikseen mainita) eikä siellä koskaan kyselty vanhempien ammatteja tai varsinkaan koulutustasoja. Asun yliopistokaupungissa pk seudun ulkopuolella omakotitaloalueella, jossa tiedämme naapurien nimet ja joistakin missä on töissä mutta tulotasoja tai koulutuksia ei paljon kysellä (tai mainosteta, ei tulisi mieleenkään kertoa olevansa FT, riittää kun sanoo, että on yliopistolla töissä). Ja ihmisillä omat arvonsa ajan ja rahankäytön suhteen, osalla hienot autot pihassa, joillakin, kuten itselläni pieni vanha koslo. Varmasti ääripäät pistää silmään: hyvin kalliisti rakennetut omakotitalot kaupungin parhailla paikoilla vs. kehnoimmat vuokratalokeskittymät. Mutta olen edelleen ylpeä samasta jutusta mistä ylpeilin aikoinaan jatko-opiskeluaikoina: jenkkikolleegat pelkäsivät kun tulivat käymään kylässä ja kerroin etukäteen asuvani kaupungin pahamaineisimmassa lähiössä mutta nauroivat kun näkivät siistin, turvallisen ja rauhallisen alueen. Meillä alueiden eriarvoistuminen on onneksi vielä kaukana monen muun maan tilanteesta.
En ole ap, mutta se, joka puhui päiväkodista. Hämmästyttää miten raivoisa hyökkäys tulee siitä, että joissain paikoissa on luonnollista puhua koulutuksesta etenkin jos konteksti on, että rahalla ostaa lapselleen koulutuksellista palvelua, joka tässä tapuksessa oli siis päivähoito kielipäiväkodissa, jossa lapsi päivähoidon yhteydessä oppii vieraan kielen luonnollisesti. En ole koskaan muutenkaan törmännyt sellaiseen, että olisi jotenkin häpeä kertoa omasta koulutuksestaan tai työstään. Minun maailmassani se on ihan normaali keskustelunaihe etenkin kun lähes jokainen tuttuni opsikelee koko ajan lisää myös kuulaassa keski-iässä.
Puhun koulutuksesta työssäni (opetan muita ja opin muilta) mutta ei mitään tarvetta mainostaa sitä tai ammattinimikettä vapaa-ajalla lasten päiväkodissa, koulussa tai harrastuksissa, siellä olen vanhempana ihan niin kuin kaikki muutkin. Ja olen erittäin onnellinen Suomen alhaisesta luokkajaosta, nytkin lahjakkain oppilas ryhmässäni oli kuulemma sukunsa ensimmäinen maisteri. t professori.
Uskoisin, että vanhempainillassa kiinnostaa kuulla muutakin perheestä, kuin että on lapsen vanhempi. Etenkin kun päiväkoti haluaa tuottaa jonkin verran räätälöintiä.
Juu, mutta perheen yksityisasioista keskustellaan vain päiväkodin henkilökunnan kanssa, ei silloin, kun paikalla on muitakin vanhempia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1. Kaupunki, pääkaupunkiseutu
2. En huomaa. Ehkä huomaisin, jos tietäisin alueella asuvien koulutustason. En tiedä edes omasta taloyhtiöstäni, kuka omistaa asuntonsa ja kuka on ehkä vuokralla. En tunne naapureitani niin hyvin. Mulla ei ole koskaan ollut ajokorttia enkä tiedä autoista yhtään mitään. En siis tiedä, minkä hintainen mikäkin auto on. Kuplavolkkareita ja Datsun 100A:ta ei ole näkynyt koko lähiössä sitten vuoden 2000. Uudemmista autoista en tiedä, mitä hintaluokkaa tai edes merkkiä ne ovat. En tiedä alueella asuvien ihmisten harrastuksista mitään, joten en tiedä, onko jollain kallis tai halpa harrastus. En seuraa muotia enkä tunnista vaatemerkkkejä. Tai no ne Adidaksen raidat tunnistan.
3. En osaa sanoa. En ole koskaan asunut muualla kuin pääkaupunkiseudulla.Tilanteessasi on selvää, että ihmisten nyansseja, kuten luokka-asemaa ei huomaa, jos ihmisten kanssa ei ole ollenkaan tekemisissä.
Olen tekemisissä muiden kanssa, mutta emme koskaan keskustele toistemme koulutuksista, varallisuudesta, autojen hinnoista, omistaako asuntonsa vai onko siinä vuokralla, vaatemerkeistä ja varsinkaan vaatteiden hinnoista jne. Olen siinä mielessä varmaan "luokkatiedoton", että minua ei kiinnosta em asiat. Olen varakkaasta perheestä eivätkä vanhempani koskaan korostaneet varallisuuttaan. Lapsuudenkotini sisustuksessa oli paljon design-tavaraa (lähes kaikki), mutta eivät vanhempanikaan koskaan mainostaneet hankkimiaan tavaroita naapureille. Isäni on ehkä vieläkin vaatimattomampi kuin äitini ja on aina ajanut ihan tavallisilla autoilla ja kulkenut (arjessa) ihan tavallisissa vaatteissa.
Olen perinyt tämän vaatimattomuuden asenteen vanhemmiltani. Ei mua kiinnosta muiden koulutukset ja varallisuus. Oletan, ettei muitakaan kiinnosta mun koulutukseni ja varallisuuteni, koska kukaan ei ole kysynyt koulutuksestani muualla kuin työhaastatteluissa. Varallisuudestani taas ei kukaan ole kysynyt koskaan missään. Pidän kierrättämisestä ja hankin uutta tavaraa vain harvoin. En valitse seuraani sen perusteella, mihin luokkaan tämä mahdollisesti kuuluu. Ihan epäoleellinen asia mulle. Kun käyn joskus paikallisessa baarissa, ihan sama mulle, kuka siihen istuu juttuseuraksi, kunhan juttu luistaa. En kysele sellaisia asioita, joista yhteiskuntaluokka tulisi esille.
Näin ajatellaan myös pk seudun ulkopuolella. Meillä lapset oli jossain vaiheessa yksityisessä päiväkodissa ("ei ketju", mikä ilm APn mukaan pitää erikseen mainita) eikä siellä koskaan kyselty vanhempien ammatteja tai varsinkaan koulutustasoja. Asun yliopistokaupungissa pk seudun ulkopuolella omakotitaloalueella, jossa tiedämme naapurien nimet ja joistakin missä on töissä mutta tulotasoja tai koulutuksia ei paljon kysellä (tai mainosteta, ei tulisi mieleenkään kertoa olevansa FT, riittää kun sanoo, että on yliopistolla töissä). Ja ihmisillä omat arvonsa ajan ja rahankäytön suhteen, osalla hienot autot pihassa, joillakin, kuten itselläni pieni vanha koslo. Varmasti ääripäät pistää silmään: hyvin kalliisti rakennetut omakotitalot kaupungin parhailla paikoilla vs. kehnoimmat vuokratalokeskittymät. Mutta olen edelleen ylpeä samasta jutusta mistä ylpeilin aikoinaan jatko-opiskeluaikoina: jenkkikolleegat pelkäsivät kun tulivat käymään kylässä ja kerroin etukäteen asuvani kaupungin pahamaineisimmassa lähiössä mutta nauroivat kun näkivät siistin, turvallisen ja rauhallisen alueen. Meillä alueiden eriarvoistuminen on onneksi vielä kaukana monen muun maan tilanteesta.
En ole ap, mutta se, joka puhui päiväkodista. Hämmästyttää miten raivoisa hyökkäys tulee siitä, että joissain paikoissa on luonnollista puhua koulutuksesta etenkin jos konteksti on, että rahalla ostaa lapselleen koulutuksellista palvelua, joka tässä tapuksessa oli siis päivähoito kielipäiväkodissa, jossa lapsi päivähoidon yhteydessä oppii vieraan kielen luonnollisesti. En ole koskaan muutenkaan törmännyt sellaiseen, että olisi jotenkin häpeä kertoa omasta koulutuksestaan tai työstään. Minun maailmassani se on ihan normaali keskustelunaihe etenkin kun lähes jokainen tuttuni opsikelee koko ajan lisää myös kuulaassa keski-iässä.
Puhun koulutuksesta työssäni (opetan muita ja opin muilta) mutta ei mitään tarvetta mainostaa sitä tai ammattinimikettä vapaa-ajalla lasten päiväkodissa, koulussa tai harrastuksissa, siellä olen vanhempana ihan niin kuin kaikki muutkin. Ja olen erittäin onnellinen Suomen alhaisesta luokkajaosta, nytkin lahjakkain oppilas ryhmässäni oli kuulemma sukunsa ensimmäinen maisteri. t professori.
Uskoisin, että vanhempainillassa kiinnostaa kuulla muutakin perheestä, kuin että on lapsen vanhempi. Etenkin kun päiväkoti haluaa tuottaa jonkin verran räätälöintiä.
Ne räätälöinnit tulevat erilaisista tuen tarpeista. Jos kodin kieli on muu kuin suomi/ruotsi, jos lapsella erityistarpeita jne. Jos perhe on ns tavallinen, lapsen kehityksen kannalta ihan hyvä tuskin sitä vanhempien tarvitsee keskusteluihin tulla tutkintotodistustensa kanssa?
Erityistarpeita ei varmaankaan tarvitse keskustella kaikkien vanhempien kuullen. Tässä keskustelussa haluttiin keskustelua miten päiväkoti järjestää erilaisia opetettavia teemoja ja onko olemassa teemoja, joista ei haluta päiväkodin opettavan. Teemoja oli mm. juhlapyhät ja niiden taustat, ekologia, tai vaikka uskonto tai perheen etninen tausta ja maantiede sitä kautta. Samalla haluttiin keskustella onko vanhemmilla itsellään mitään mielenkiintoista erityisosaamista, jota voitaisiin hyödyntää päiväkodin toiminnassa, tätä kautta ryhmä esim. kävi oopperassa. Mutta huomaan, että suurelle osalle ihmisiä on punainen vaate keskustella asiallisesti erilaisista koulutuksista tai työtehtävistä ja kouluttautuneisuutta ja osaamista pitäisi jotenkin hävetä. Minulle koulutus on yksi keskustelun aihe toisten joukossa jaen näe siitä keskustelemista minkäänlaisena lesoiluna. Ihan sama asia, kun joku toinen voisi kertoa lapsensa ruotsinkielisyydestä.
Asun Helsingin keskustassa omistusasunnossa, huomaan eron esim itähelsinkiläisiin kerrostalolähiöihin. Meillä on vene Marjaniemessä ja siellä näkyy isoin ero halpojen kerrostalokolossien ja omakotitaloalueiden välillä. Omat lapseni kävivät yksityistä päiväkotia ja siellä ei kyllä missään vaiheessa esittäydytty koulutuksilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1. Kaupunki, pääkaupunkiseutu
2. En huomaa. Ehkä huomaisin, jos tietäisin alueella asuvien koulutustason. En tiedä edes omasta taloyhtiöstäni, kuka omistaa asuntonsa ja kuka on ehkä vuokralla. En tunne naapureitani niin hyvin. Mulla ei ole koskaan ollut ajokorttia enkä tiedä autoista yhtään mitään. En siis tiedä, minkä hintainen mikäkin auto on. Kuplavolkkareita ja Datsun 100A:ta ei ole näkynyt koko lähiössä sitten vuoden 2000. Uudemmista autoista en tiedä, mitä hintaluokkaa tai edes merkkiä ne ovat. En tiedä alueella asuvien ihmisten harrastuksista mitään, joten en tiedä, onko jollain kallis tai halpa harrastus. En seuraa muotia enkä tunnista vaatemerkkkejä. Tai no ne Adidaksen raidat tunnistan.
3. En osaa sanoa. En ole koskaan asunut muualla kuin pääkaupunkiseudulla.Tilanteessasi on selvää, että ihmisten nyansseja, kuten luokka-asemaa ei huomaa, jos ihmisten kanssa ei ole ollenkaan tekemisissä.
Olen tekemisissä muiden kanssa, mutta emme koskaan keskustele toistemme koulutuksista, varallisuudesta, autojen hinnoista, omistaako asuntonsa vai onko siinä vuokralla, vaatemerkeistä ja varsinkaan vaatteiden hinnoista jne. Olen siinä mielessä varmaan "luokkatiedoton", että minua ei kiinnosta em asiat. Olen varakkaasta perheestä eivätkä vanhempani koskaan korostaneet varallisuuttaan. Lapsuudenkotini sisustuksessa oli paljon design-tavaraa (lähes kaikki), mutta eivät vanhempanikaan koskaan mainostaneet hankkimiaan tavaroita naapureille. Isäni on ehkä vieläkin vaatimattomampi kuin äitini ja on aina ajanut ihan tavallisilla autoilla ja kulkenut (arjessa) ihan tavallisissa vaatteissa.
Olen perinyt tämän vaatimattomuuden asenteen vanhemmiltani. Ei mua kiinnosta muiden koulutukset ja varallisuus. Oletan, ettei muitakaan kiinnosta mun koulutukseni ja varallisuuteni, koska kukaan ei ole kysynyt koulutuksestani muualla kuin työhaastatteluissa. Varallisuudestani taas ei kukaan ole kysynyt koskaan missään. Pidän kierrättämisestä ja hankin uutta tavaraa vain harvoin. En valitse seuraani sen perusteella, mihin luokkaan tämä mahdollisesti kuuluu. Ihan epäoleellinen asia mulle. Kun käyn joskus paikallisessa baarissa, ihan sama mulle, kuka siihen istuu juttuseuraksi, kunhan juttu luistaa. En kysele sellaisia asioita, joista yhteiskuntaluokka tulisi esille.
Näin ajatellaan myös pk seudun ulkopuolella. Meillä lapset oli jossain vaiheessa yksityisessä päiväkodissa ("ei ketju", mikä ilm APn mukaan pitää erikseen mainita) eikä siellä koskaan kyselty vanhempien ammatteja tai varsinkaan koulutustasoja. Asun yliopistokaupungissa pk seudun ulkopuolella omakotitaloalueella, jossa tiedämme naapurien nimet ja joistakin missä on töissä mutta tulotasoja tai koulutuksia ei paljon kysellä (tai mainosteta, ei tulisi mieleenkään kertoa olevansa FT, riittää kun sanoo, että on yliopistolla töissä). Ja ihmisillä omat arvonsa ajan ja rahankäytön suhteen, osalla hienot autot pihassa, joillakin, kuten itselläni pieni vanha koslo. Varmasti ääripäät pistää silmään: hyvin kalliisti rakennetut omakotitalot kaupungin parhailla paikoilla vs. kehnoimmat vuokratalokeskittymät. Mutta olen edelleen ylpeä samasta jutusta mistä ylpeilin aikoinaan jatko-opiskeluaikoina: jenkkikolleegat pelkäsivät kun tulivat käymään kylässä ja kerroin etukäteen asuvani kaupungin pahamaineisimmassa lähiössä mutta nauroivat kun näkivät siistin, turvallisen ja rauhallisen alueen. Meillä alueiden eriarvoistuminen on onneksi vielä kaukana monen muun maan tilanteesta.
En ole ap, mutta se, joka puhui päiväkodista. Hämmästyttää miten raivoisa hyökkäys tulee siitä, että joissain paikoissa on luonnollista puhua koulutuksesta etenkin jos konteksti on, että rahalla ostaa lapselleen koulutuksellista palvelua, joka tässä tapuksessa oli siis päivähoito kielipäiväkodissa, jossa lapsi päivähoidon yhteydessä oppii vieraan kielen luonnollisesti. En ole koskaan muutenkaan törmännyt sellaiseen, että olisi jotenkin häpeä kertoa omasta koulutuksestaan tai työstään. Minun maailmassani se on ihan normaali keskustelunaihe etenkin kun lähes jokainen tuttuni opsikelee koko ajan lisää myös kuulaassa keski-iässä.
Puhun koulutuksesta työssäni (opetan muita ja opin muilta) mutta ei mitään tarvetta mainostaa sitä tai ammattinimikettä vapaa-ajalla lasten päiväkodissa, koulussa tai harrastuksissa, siellä olen vanhempana ihan niin kuin kaikki muutkin. Ja olen erittäin onnellinen Suomen alhaisesta luokkajaosta, nytkin lahjakkain oppilas ryhmässäni oli kuulemma sukunsa ensimmäinen maisteri. t professori.
Uskoisin, että vanhempainillassa kiinnostaa kuulla muutakin perheestä, kuin että on lapsen vanhempi. Etenkin kun päiväkoti haluaa tuottaa jonkin verran räätälöintiä.
Ne räätälöinnit tulevat erilaisista tuen tarpeista. Jos kodin kieli on muu kuin suomi/ruotsi, jos lapsella erityistarpeita jne. Jos perhe on ns tavallinen, lapsen kehityksen kannalta ihan hyvä tuskin sitä vanhempien tarvitsee keskusteluihin tulla tutkintotodistustensa kanssa?
Erityistarpeita ei varmaankaan tarvitse keskustella kaikkien vanhempien kuullen. Tässä keskustelussa haluttiin keskustelua miten päiväkoti järjestää erilaisia opetettavia teemoja ja onko olemassa teemoja, joista ei haluta päiväkodin opettavan. Teemoja oli mm. juhlapyhät ja niiden taustat, ekologia, tai vaikka uskonto tai perheen etninen tausta ja maantiede sitä kautta. Samalla haluttiin keskustella onko vanhemmilla itsellään mitään mielenkiintoista erityisosaamista, jota voitaisiin hyödyntää päiväkodin toiminnassa, tätä kautta ryhmä esim. kävi oopperassa. Mutta huomaan, että suurelle osalle ihmisiä on punainen vaate keskustella asiallisesti erilaisista koulutuksista tai työtehtävistä ja kouluttautuneisuutta ja osaamista pitäisi jotenkin hävetä. Minulle koulutus on yksi keskustelun aihe toisten joukossa jaen näe siitä keskustelemista minkäänlaisena lesoiluna. Ihan sama asia, kun joku toinen voisi kertoa lapsensa ruotsinkielisyydestä.
lesoilu ei kiinnosta mutta luokkajako, omien maisterinparereiden ja miehen tohtoritutkinnon mainostaminen tuntuu olevan tärkeää? No, jokainen tyylillään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1. Kaupunki, pääkaupunkiseutu
2. En huomaa. Ehkä huomaisin, jos tietäisin alueella asuvien koulutustason. En tiedä edes omasta taloyhtiöstäni, kuka omistaa asuntonsa ja kuka on ehkä vuokralla. En tunne naapureitani niin hyvin. Mulla ei ole koskaan ollut ajokorttia enkä tiedä autoista yhtään mitään. En siis tiedä, minkä hintainen mikäkin auto on. Kuplavolkkareita ja Datsun 100A:ta ei ole näkynyt koko lähiössä sitten vuoden 2000. Uudemmista autoista en tiedä, mitä hintaluokkaa tai edes merkkiä ne ovat. En tiedä alueella asuvien ihmisten harrastuksista mitään, joten en tiedä, onko jollain kallis tai halpa harrastus. En seuraa muotia enkä tunnista vaatemerkkkejä. Tai no ne Adidaksen raidat tunnistan.
3. En osaa sanoa. En ole koskaan asunut muualla kuin pääkaupunkiseudulla.Tilanteessasi on selvää, että ihmisten nyansseja, kuten luokka-asemaa ei huomaa, jos ihmisten kanssa ei ole ollenkaan tekemisissä.
Olen tekemisissä muiden kanssa, mutta emme koskaan keskustele toistemme koulutuksista, varallisuudesta, autojen hinnoista, omistaako asuntonsa vai onko siinä vuokralla, vaatemerkeistä ja varsinkaan vaatteiden hinnoista jne. Olen siinä mielessä varmaan "luokkatiedoton", että minua ei kiinnosta em asiat. Olen varakkaasta perheestä eivätkä vanhempani koskaan korostaneet varallisuuttaan. Lapsuudenkotini sisustuksessa oli paljon design-tavaraa (lähes kaikki), mutta eivät vanhempanikaan koskaan mainostaneet hankkimiaan tavaroita naapureille. Isäni on ehkä vieläkin vaatimattomampi kuin äitini ja on aina ajanut ihan tavallisilla autoilla ja kulkenut (arjessa) ihan tavallisissa vaatteissa.
Olen perinyt tämän vaatimattomuuden asenteen vanhemmiltani. Ei mua kiinnosta muiden koulutukset ja varallisuus. Oletan, ettei muitakaan kiinnosta mun koulutukseni ja varallisuuteni, koska kukaan ei ole kysynyt koulutuksestani muualla kuin työhaastatteluissa. Varallisuudestani taas ei kukaan ole kysynyt koskaan missään. Pidän kierrättämisestä ja hankin uutta tavaraa vain harvoin. En valitse seuraani sen perusteella, mihin luokkaan tämä mahdollisesti kuuluu. Ihan epäoleellinen asia mulle. Kun käyn joskus paikallisessa baarissa, ihan sama mulle, kuka siihen istuu juttuseuraksi, kunhan juttu luistaa. En kysele sellaisia asioita, joista yhteiskuntaluokka tulisi esille.
Näin ajatellaan myös pk seudun ulkopuolella. Meillä lapset oli jossain vaiheessa yksityisessä päiväkodissa ("ei ketju", mikä ilm APn mukaan pitää erikseen mainita) eikä siellä koskaan kyselty vanhempien ammatteja tai varsinkaan koulutustasoja. Asun yliopistokaupungissa pk seudun ulkopuolella omakotitaloalueella, jossa tiedämme naapurien nimet ja joistakin missä on töissä mutta tulotasoja tai koulutuksia ei paljon kysellä (tai mainosteta, ei tulisi mieleenkään kertoa olevansa FT, riittää kun sanoo, että on yliopistolla töissä). Ja ihmisillä omat arvonsa ajan ja rahankäytön suhteen, osalla hienot autot pihassa, joillakin, kuten itselläni pieni vanha koslo. Varmasti ääripäät pistää silmään: hyvin kalliisti rakennetut omakotitalot kaupungin parhailla paikoilla vs. kehnoimmat vuokratalokeskittymät. Mutta olen edelleen ylpeä samasta jutusta mistä ylpeilin aikoinaan jatko-opiskeluaikoina: jenkkikolleegat pelkäsivät kun tulivat käymään kylässä ja kerroin etukäteen asuvani kaupungin pahamaineisimmassa lähiössä mutta nauroivat kun näkivät siistin, turvallisen ja rauhallisen alueen. Meillä alueiden eriarvoistuminen on onneksi vielä kaukana monen muun maan tilanteesta.
En ole ap, mutta se, joka puhui päiväkodista. Hämmästyttää miten raivoisa hyökkäys tulee siitä, että joissain paikoissa on luonnollista puhua koulutuksesta etenkin jos konteksti on, että rahalla ostaa lapselleen koulutuksellista palvelua, joka tässä tapuksessa oli siis päivähoito kielipäiväkodissa, jossa lapsi päivähoidon yhteydessä oppii vieraan kielen luonnollisesti. En ole koskaan muutenkaan törmännyt sellaiseen, että olisi jotenkin häpeä kertoa omasta koulutuksestaan tai työstään. Minun maailmassani se on ihan normaali keskustelunaihe etenkin kun lähes jokainen tuttuni opsikelee koko ajan lisää myös kuulaassa keski-iässä.
Puhun koulutuksesta työssäni (opetan muita ja opin muilta) mutta ei mitään tarvetta mainostaa sitä tai ammattinimikettä vapaa-ajalla lasten päiväkodissa, koulussa tai harrastuksissa, siellä olen vanhempana ihan niin kuin kaikki muutkin. Ja olen erittäin onnellinen Suomen alhaisesta luokkajaosta, nytkin lahjakkain oppilas ryhmässäni oli kuulemma sukunsa ensimmäinen maisteri. t professori.
Uskoisin, että vanhempainillassa kiinnostaa kuulla muutakin perheestä, kuin että on lapsen vanhempi. Etenkin kun päiväkoti haluaa tuottaa jonkin verran räätälöintiä.
Ne räätälöinnit tulevat erilaisista tuen tarpeista. Jos kodin kieli on muu kuin suomi/ruotsi, jos lapsella erityistarpeita jne. Jos perhe on ns tavallinen, lapsen kehityksen kannalta ihan hyvä tuskin sitä vanhempien tarvitsee keskusteluihin tulla tutkintotodistustensa kanssa?
Erityistarpeita ei varmaankaan tarvitse keskustella kaikkien vanhempien kuullen. Tässä keskustelussa haluttiin keskustelua miten päiväkoti järjestää erilaisia opetettavia teemoja ja onko olemassa teemoja, joista ei haluta päiväkodin opettavan. Teemoja oli mm. juhlapyhät ja niiden taustat, ekologia, tai vaikka uskonto tai perheen etninen tausta ja maantiede sitä kautta. Samalla haluttiin keskustella onko vanhemmilla itsellään mitään mielenkiintoista erityisosaamista, jota voitaisiin hyödyntää päiväkodin toiminnassa, tätä kautta ryhmä esim. kävi oopperassa. Mutta huomaan, että suurelle osalle ihmisiä on punainen vaate keskustella asiallisesti erilaisista koulutuksista tai työtehtävistä ja kouluttautuneisuutta ja osaamista pitäisi jotenkin hävetä. Minulle koulutus on yksi keskustelun aihe toisten joukossa jaen näe siitä keskustelemista minkäänlaisena lesoiluna. Ihan sama asia, kun joku toinen voisi kertoa lapsensa ruotsinkielisyydestä.
Koulutus ja työtehtävät ovat kaksi aivan eri asiaa. On ihan eri juttu kertoa vaikka päiväkodissa että joo, olen palomies, voin tuoda teille paloauton moikattavaksi, kuin että olen filosofian tohtori ja työskentelen hoivakodissa tai olen taloustieteen professori ja työskentelen yrittäjänä matkailualalla. Eiköhän tuossa ole järkevämpää kertoa se työ, eikä koulutusta.
T. Itsekin akateeminen jolla ei ole muuta kuin se todistus sieltä koulusta. Ei työpaikkaa jota esitellä. En sanonut päiväkodissa muuta kuin että heippa, olen sen ja sen äiti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1. Kaupunki, pääkaupunkiseutu
2. En huomaa. Ehkä huomaisin, jos tietäisin alueella asuvien koulutustason. En tiedä edes omasta taloyhtiöstäni, kuka omistaa asuntonsa ja kuka on ehkä vuokralla. En tunne naapureitani niin hyvin. Mulla ei ole koskaan ollut ajokorttia enkä tiedä autoista yhtään mitään. En siis tiedä, minkä hintainen mikäkin auto on. Kuplavolkkareita ja Datsun 100A:ta ei ole näkynyt koko lähiössä sitten vuoden 2000. Uudemmista autoista en tiedä, mitä hintaluokkaa tai edes merkkiä ne ovat. En tiedä alueella asuvien ihmisten harrastuksista mitään, joten en tiedä, onko jollain kallis tai halpa harrastus. En seuraa muotia enkä tunnista vaatemerkkkejä. Tai no ne Adidaksen raidat tunnistan.
3. En osaa sanoa. En ole koskaan asunut muualla kuin pääkaupunkiseudulla.Tilanteessasi on selvää, että ihmisten nyansseja, kuten luokka-asemaa ei huomaa, jos ihmisten kanssa ei ole ollenkaan tekemisissä.
Olen tekemisissä muiden kanssa, mutta emme koskaan keskustele toistemme koulutuksista, varallisuudesta, autojen hinnoista, omistaako asuntonsa vai onko siinä vuokralla, vaatemerkeistä ja varsinkaan vaatteiden hinnoista jne. Olen siinä mielessä varmaan "luokkatiedoton", että minua ei kiinnosta em asiat. Olen varakkaasta perheestä eivätkä vanhempani koskaan korostaneet varallisuuttaan. Lapsuudenkotini sisustuksessa oli paljon design-tavaraa (lähes kaikki), mutta eivät vanhempanikaan koskaan mainostaneet hankkimiaan tavaroita naapureille. Isäni on ehkä vieläkin vaatimattomampi kuin äitini ja on aina ajanut ihan tavallisilla autoilla ja kulkenut (arjessa) ihan tavallisissa vaatteissa.
Olen perinyt tämän vaatimattomuuden asenteen vanhemmiltani. Ei mua kiinnosta muiden koulutukset ja varallisuus. Oletan, ettei muitakaan kiinnosta mun koulutukseni ja varallisuuteni, koska kukaan ei ole kysynyt koulutuksestani muualla kuin työhaastatteluissa. Varallisuudestani taas ei kukaan ole kysynyt koskaan missään. Pidän kierrättämisestä ja hankin uutta tavaraa vain harvoin. En valitse seuraani sen perusteella, mihin luokkaan tämä mahdollisesti kuuluu. Ihan epäoleellinen asia mulle. Kun käyn joskus paikallisessa baarissa, ihan sama mulle, kuka siihen istuu juttuseuraksi, kunhan juttu luistaa. En kysele sellaisia asioita, joista yhteiskuntaluokka tulisi esille.
Näin ajatellaan myös pk seudun ulkopuolella. Meillä lapset oli jossain vaiheessa yksityisessä päiväkodissa ("ei ketju", mikä ilm APn mukaan pitää erikseen mainita) eikä siellä koskaan kyselty vanhempien ammatteja tai varsinkaan koulutustasoja. Asun yliopistokaupungissa pk seudun ulkopuolella omakotitaloalueella, jossa tiedämme naapurien nimet ja joistakin missä on töissä mutta tulotasoja tai koulutuksia ei paljon kysellä (tai mainosteta, ei tulisi mieleenkään kertoa olevansa FT, riittää kun sanoo, että on yliopistolla töissä). Ja ihmisillä omat arvonsa ajan ja rahankäytön suhteen, osalla hienot autot pihassa, joillakin, kuten itselläni pieni vanha koslo. Varmasti ääripäät pistää silmään: hyvin kalliisti rakennetut omakotitalot kaupungin parhailla paikoilla vs. kehnoimmat vuokratalokeskittymät. Mutta olen edelleen ylpeä samasta jutusta mistä ylpeilin aikoinaan jatko-opiskeluaikoina: jenkkikolleegat pelkäsivät kun tulivat käymään kylässä ja kerroin etukäteen asuvani kaupungin pahamaineisimmassa lähiössä mutta nauroivat kun näkivät siistin, turvallisen ja rauhallisen alueen. Meillä alueiden eriarvoistuminen on onneksi vielä kaukana monen muun maan tilanteesta.
En ole ap, mutta se, joka puhui päiväkodista. Hämmästyttää miten raivoisa hyökkäys tulee siitä, että joissain paikoissa on luonnollista puhua koulutuksesta etenkin jos konteksti on, että rahalla ostaa lapselleen koulutuksellista palvelua, joka tässä tapuksessa oli siis päivähoito kielipäiväkodissa, jossa lapsi päivähoidon yhteydessä oppii vieraan kielen luonnollisesti. En ole koskaan muutenkaan törmännyt sellaiseen, että olisi jotenkin häpeä kertoa omasta koulutuksestaan tai työstään. Minun maailmassani se on ihan normaali keskustelunaihe etenkin kun lähes jokainen tuttuni opsikelee koko ajan lisää myös kuulaassa keski-iässä.
Puhun koulutuksesta työssäni (opetan muita ja opin muilta) mutta ei mitään tarvetta mainostaa sitä tai ammattinimikettä vapaa-ajalla lasten päiväkodissa, koulussa tai harrastuksissa, siellä olen vanhempana ihan niin kuin kaikki muutkin. Ja olen erittäin onnellinen Suomen alhaisesta luokkajaosta, nytkin lahjakkain oppilas ryhmässäni oli kuulemma sukunsa ensimmäinen maisteri. t professori.
Uskoisin, että vanhempainillassa kiinnostaa kuulla muutakin perheestä, kuin että on lapsen vanhempi. Etenkin kun päiväkoti haluaa tuottaa jonkin verran räätälöintiä.
Ne räätälöinnit tulevat erilaisista tuen tarpeista. Jos kodin kieli on muu kuin suomi/ruotsi, jos lapsella erityistarpeita jne. Jos perhe on ns tavallinen, lapsen kehityksen kannalta ihan hyvä tuskin sitä vanhempien tarvitsee keskusteluihin tulla tutkintotodistustensa kanssa?
Erityistarpeita ei varmaankaan tarvitse keskustella kaikkien vanhempien kuullen. Tässä keskustelussa haluttiin keskustelua miten päiväkoti järjestää erilaisia opetettavia teemoja ja onko olemassa teemoja, joista ei haluta päiväkodin opettavan. Teemoja oli mm. juhlapyhät ja niiden taustat, ekologia, tai vaikka uskonto tai perheen etninen tausta ja maantiede sitä kautta. Samalla haluttiin keskustella onko vanhemmilla itsellään mitään mielenkiintoista erityisosaamista, jota voitaisiin hyödyntää päiväkodin toiminnassa, tätä kautta ryhmä esim. kävi oopperassa. Mutta huomaan, että suurelle osalle ihmisiä on punainen vaate keskustella asiallisesti erilaisista koulutuksista tai työtehtävistä ja kouluttautuneisuutta ja osaamista pitäisi jotenkin hävetä. Minulle koulutus on yksi keskustelun aihe toisten joukossa jaen näe siitä keskustelemista minkäänlaisena lesoiluna. Ihan sama asia, kun joku toinen voisi kertoa lapsensa ruotsinkielisyydestä.
Koulutus ja työtehtävät ovat kaksi aivan eri asiaa. On ihan eri juttu kertoa vaikka päiväkodissa että joo, olen palomies, voin tuoda teille paloauton moikattavaksi, kuin että olen filosofian tohtori ja työskentelen hoivakodissa tai olen taloustieteen professori ja työskentelen yrittäjänä matkailualalla. Eiköhän tuossa ole järkevämpää kertoa se työ, eikä koulutusta.
T. Itsekin akateeminen jolla ei ole muuta kuin se todistus sieltä koulusta. Ei työpaikkaa jota esitellä. En sanonut päiväkodissa muuta kuin että heippa, olen sen ja sen äiti.
Mikä sen tekee jotenkin järkeväksi? Itse kerroin olevani opintovapaalla ja tekeväni toista tutkintoa, joku kysyi mitä tutkintoa ja vastasin. Punastellako olisi pitänyt vaiti? Joku isä kertoi tekevänsä kotona xxx tutkimusta, kolmas äiti kertoi juuri väitelleensä ja voi nyt keskittyä paremmin muuhun. Mutta teille muilleko tällainen normaali keskustelu on mahdotonta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ääliömäinen kysymys. Tietenkn on luokkajako. Joka puolella.
Missä on tasa-arvo? Eikö tasa-arvon pyrkimys ole asettaa naiset,miehet ja ihmiset samalle tasolle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helsingissä huomaa selkeästi sen mikä on kenenkin omin asuinalue, mihin panee lapsensa minkäkinlaiset jne.
Mun lapsi on keskustan huippulukioissa ja lapsi sanoi että iso osa luokkansa vanhemmista on tohtoreita, pelkkä akateemisuuskaan ei siis siellä riitä.
Sama. Oma lapsi on vasta päiväkodissa. Yksityisessä kielipäiväkodissa, ei ketju. Vanhempainillassa käytiin läpi vanhempien esittely, lähes jokaisen vanhempi oli tohtori, jollei, niin vähintään maisteri. Meillä isä tohtori, äiti maisteri.
Vaikea kyllä uskoa, että lapsesi päiväkodissa ovat vanhemmat esitelleet oman koulutuksensa. Ja sinä olet tohkeissasi siitä, että lapsesi on mukahienossa kielikylpypäiväkodissa ja itse olet joku maisteri..? Sellainenhan on joka toinen nykyään. Ei se mistään sivistyneisyydestä mitään kerro.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helsingissä huomaa selkeästi sen mikä on kenenkin omin asuinalue, mihin panee lapsensa minkäkinlaiset jne.
Mun lapsi on keskustan huippulukioissa ja lapsi sanoi että iso osa luokkansa vanhemmista on tohtoreita, pelkkä akateemisuuskaan ei siis siellä riitä.
Sama. Oma lapsi on vasta päiväkodissa. Yksityisessä kielipäiväkodissa, ei ketju. Vanhempainillassa käytiin läpi vanhempien esittely, lähes jokaisen vanhempi oli tohtori, jollei, niin vähintään maisteri. Meillä isä tohtori, äiti maisteri.
Vaikea kyllä uskoa, että lapsesi päiväkodissa ovat vanhemmat esitelleet oman koulutuksensa. Ja sinä olet tohkeissasi siitä, että lapsesi on mukahienossa kielikylpypäiväkodissa ja itse olet joku maisteri..? Sellainenhan on joka toinen nykyään. Ei se mistään sivistyneisyydestä mitään kerro.
Ja ne pihlajanmarjatkin on happamia hjuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helsingissä huomaa selkeästi sen mikä on kenenkin omin asuinalue, mihin panee lapsensa minkäkinlaiset jne.
Mun lapsi on keskustan huippulukioissa ja lapsi sanoi että iso osa luokkansa vanhemmista on tohtoreita, pelkkä akateemisuuskaan ei siis siellä riitä.
Sama. Oma lapsi on vasta päiväkodissa. Yksityisessä kielipäiväkodissa, ei ketju. Vanhempainillassa käytiin läpi vanhempien esittely, lähes jokaisen vanhempi oli tohtori, jollei, niin vähintään maisteri. Meillä isä tohtori, äiti maisteri.
Vaikea kyllä uskoa, että lapsesi päiväkodissa ovat vanhemmat esitelleet oman koulutuksensa. Ja sinä olet tohkeissasi siitä, että lapsesi on mukahienossa kielikylpypäiväkodissa ja itse olet joku maisteri..? Sellainenhan on joka toinen nykyään. Ei se mistään sivistyneisyydestä mitään kerro.
Ja ne pihlajanmarjatkin on happamia hjuu.
Ja miten se kommenttiini liittyy?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitä minä vaan ihmettelen, että miksei enää ole luokastaan ylpeitä työväenluokkaisia? Minun nuoruudessani oltiin ylpeästi duunareita eikä herroja. Käytiin TUL:in paidoissa urheilemassa ja työväenteatterissa katsomassa kulttuuria. Nykyisin kaikki kuvittelevat olevansa keskiluokkaa ja hermostuvat, jos muut eivät jaa tätä käsitystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1. Kaupunki, pääkaupunkiseutu
2. En huomaa. Ehkä huomaisin, jos tietäisin alueella asuvien koulutustason. En tiedä edes omasta taloyhtiöstäni, kuka omistaa asuntonsa ja kuka on ehkä vuokralla. En tunne naapureitani niin hyvin. Mulla ei ole koskaan ollut ajokorttia enkä tiedä autoista yhtään mitään. En siis tiedä, minkä hintainen mikäkin auto on. Kuplavolkkareita ja Datsun 100A:ta ei ole näkynyt koko lähiössä sitten vuoden 2000. Uudemmista autoista en tiedä, mitä hintaluokkaa tai edes merkkiä ne ovat. En tiedä alueella asuvien ihmisten harrastuksista mitään, joten en tiedä, onko jollain kallis tai halpa harrastus. En seuraa muotia enkä tunnista vaatemerkkkejä. Tai no ne Adidaksen raidat tunnistan.
3. En osaa sanoa. En ole koskaan asunut muualla kuin pääkaupunkiseudulla.Tilanteessasi on selvää, että ihmisten nyansseja, kuten luokka-asemaa ei huomaa, jos ihmisten kanssa ei ole ollenkaan tekemisissä.
Olen tekemisissä muiden kanssa, mutta emme koskaan keskustele toistemme koulutuksista, varallisuudesta, autojen hinnoista, omistaako asuntonsa vai onko siinä vuokralla, vaatemerkeistä ja varsinkaan vaatteiden hinnoista jne. Olen siinä mielessä varmaan "luokkatiedoton", että minua ei kiinnosta em asiat. Olen varakkaasta perheestä eivätkä vanhempani koskaan korostaneet varallisuuttaan. Lapsuudenkotini sisustuksessa oli paljon design-tavaraa (lähes kaikki), mutta eivät vanhempanikaan koskaan mainostaneet hankkimiaan tavaroita naapureille. Isäni on ehkä vieläkin vaatimattomampi kuin äitini ja on aina ajanut ihan tavallisilla autoilla ja kulkenut (arjessa) ihan tavallisissa vaatteissa.
Olen perinyt tämän vaatimattomuuden asenteen vanhemmiltani. Ei mua kiinnosta muiden koulutukset ja varallisuus. Oletan, ettei muitakaan kiinnosta mun koulutukseni ja varallisuuteni, koska kukaan ei ole kysynyt koulutuksestani muualla kuin työhaastatteluissa. Varallisuudestani taas ei kukaan ole kysynyt koskaan missään. Pidän kierrättämisestä ja hankin uutta tavaraa vain harvoin. En valitse seuraani sen perusteella, mihin luokkaan tämä mahdollisesti kuuluu. Ihan epäoleellinen asia mulle. Kun käyn joskus paikallisessa baarissa, ihan sama mulle, kuka siihen istuu juttuseuraksi, kunhan juttu luistaa. En kysele sellaisia asioita, joista yhteiskuntaluokka tulisi esille.
Näin ajatellaan myös pk seudun ulkopuolella. Meillä lapset oli jossain vaiheessa yksityisessä päiväkodissa ("ei ketju", mikä ilm APn mukaan pitää erikseen mainita) eikä siellä koskaan kyselty vanhempien ammatteja tai varsinkaan koulutustasoja. Asun yliopistokaupungissa pk seudun ulkopuolella omakotitaloalueella, jossa tiedämme naapurien nimet ja joistakin missä on töissä mutta tulotasoja tai koulutuksia ei paljon kysellä (tai mainosteta, ei tulisi mieleenkään kertoa olevansa FT, riittää kun sanoo, että on yliopistolla töissä). Ja ihmisillä omat arvonsa ajan ja rahankäytön suhteen, osalla hienot autot pihassa, joillakin, kuten itselläni pieni vanha koslo. Varmasti ääripäät pistää silmään: hyvin kalliisti rakennetut omakotitalot kaupungin parhailla paikoilla vs. kehnoimmat vuokratalokeskittymät. Mutta olen edelleen ylpeä samasta jutusta mistä ylpeilin aikoinaan jatko-opiskeluaikoina: jenkkikolleegat pelkäsivät kun tulivat käymään kylässä ja kerroin etukäteen asuvani kaupungin pahamaineisimmassa lähiössä mutta nauroivat kun näkivät siistin, turvallisen ja rauhallisen alueen. Meillä alueiden eriarvoistuminen on onneksi vielä kaukana monen muun maan tilanteesta.
En ole ap, mutta se, joka puhui päiväkodista. Hämmästyttää miten raivoisa hyökkäys tulee siitä, että joissain paikoissa on luonnollista puhua koulutuksesta etenkin jos konteksti on, että rahalla ostaa lapselleen koulutuksellista palvelua, joka tässä tapuksessa oli siis päivähoito kielipäiväkodissa, jossa lapsi päivähoidon yhteydessä oppii vieraan kielen luonnollisesti. En ole koskaan muutenkaan törmännyt sellaiseen, että olisi jotenkin häpeä kertoa omasta koulutuksestaan tai työstään. Minun maailmassani se on ihan normaali keskustelunaihe etenkin kun lähes jokainen tuttuni opsikelee koko ajan lisää myös kuulaassa keski-iässä.
Puhun koulutuksesta työssäni (opetan muita ja opin muilta) mutta ei mitään tarvetta mainostaa sitä tai ammattinimikettä vapaa-ajalla lasten päiväkodissa, koulussa tai harrastuksissa, siellä olen vanhempana ihan niin kuin kaikki muutkin. Ja olen erittäin onnellinen Suomen alhaisesta luokkajaosta, nytkin lahjakkain oppilas ryhmässäni oli kuulemma sukunsa ensimmäinen maisteri. t professori.
Uskoisin, että vanhempainillassa kiinnostaa kuulla muutakin perheestä, kuin että on lapsen vanhempi. Etenkin kun päiväkoti haluaa tuottaa jonkin verran räätälöintiä.
Ne räätälöinnit tulevat erilaisista tuen tarpeista. Jos kodin kieli on muu kuin suomi/ruotsi, jos lapsella erityistarpeita jne. Jos perhe on ns tavallinen, lapsen kehityksen kannalta ihan hyvä tuskin sitä vanhempien tarvitsee keskusteluihin tulla tutkintotodistustensa kanssa?
Erityistarpeita ei varmaankaan tarvitse keskustella kaikkien vanhempien kuullen. Tässä keskustelussa haluttiin keskustelua miten päiväkoti järjestää erilaisia opetettavia teemoja ja onko olemassa teemoja, joista ei haluta päiväkodin opettavan. Teemoja oli mm. juhlapyhät ja niiden taustat, ekologia, tai vaikka uskonto tai perheen etninen tausta ja maantiede sitä kautta. Samalla haluttiin keskustella onko vanhemmilla itsellään mitään mielenkiintoista erityisosaamista, jota voitaisiin hyödyntää päiväkodin toiminnassa, tätä kautta ryhmä esim. kävi oopperassa. Mutta huomaan, että suurelle osalle ihmisiä on punainen vaate keskustella asiallisesti erilaisista koulutuksista tai työtehtävistä ja kouluttautuneisuutta ja osaamista pitäisi jotenkin hävetä. Minulle koulutus on yksi keskustelun aihe toisten joukossa jaen näe siitä keskustelemista minkäänlaisena lesoiluna. Ihan sama asia, kun joku toinen voisi kertoa lapsensa ruotsinkielisyydestä.
Miten koulutus tai työtehtävät vaikuttavat mainitsemiisi teemoihin? Jos kerron päiväkodin vanhempainillassa koulutukseni ja ammattini, mitä päätelmiä joku tekee siitä mun juhlapyhien viettämiseni suhteen? Tai suhtautumiseeni ekologiaan? Tai mitä uskontokuntaa edustan vai edustanko mitään? Tai mitä etnistä taustaa kuuluu perheenjäseniini?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1. Kaupunki, pääkaupunkiseutu
2. En huomaa. Ehkä huomaisin, jos tietäisin alueella asuvien koulutustason. En tiedä edes omasta taloyhtiöstäni, kuka omistaa asuntonsa ja kuka on ehkä vuokralla. En tunne naapureitani niin hyvin. Mulla ei ole koskaan ollut ajokorttia enkä tiedä autoista yhtään mitään. En siis tiedä, minkä hintainen mikäkin auto on. Kuplavolkkareita ja Datsun 100A:ta ei ole näkynyt koko lähiössä sitten vuoden 2000. Uudemmista autoista en tiedä, mitä hintaluokkaa tai edes merkkiä ne ovat. En tiedä alueella asuvien ihmisten harrastuksista mitään, joten en tiedä, onko jollain kallis tai halpa harrastus. En seuraa muotia enkä tunnista vaatemerkkkejä. Tai no ne Adidaksen raidat tunnistan.
3. En osaa sanoa. En ole koskaan asunut muualla kuin pääkaupunkiseudulla.Tilanteessasi on selvää, että ihmisten nyansseja, kuten luokka-asemaa ei huomaa, jos ihmisten kanssa ei ole ollenkaan tekemisissä.
Olen tekemisissä muiden kanssa, mutta emme koskaan keskustele toistemme koulutuksista, varallisuudesta, autojen hinnoista, omistaako asuntonsa vai onko siinä vuokralla, vaatemerkeistä ja varsinkaan vaatteiden hinnoista jne. Olen siinä mielessä varmaan "luokkatiedoton", että minua ei kiinnosta em asiat. Olen varakkaasta perheestä eivätkä vanhempani koskaan korostaneet varallisuuttaan. Lapsuudenkotini sisustuksessa oli paljon design-tavaraa (lähes kaikki), mutta eivät vanhempanikaan koskaan mainostaneet hankkimiaan tavaroita naapureille. Isäni on ehkä vieläkin vaatimattomampi kuin äitini ja on aina ajanut ihan tavallisilla autoilla ja kulkenut (arjessa) ihan tavallisissa vaatteissa.
Olen perinyt tämän vaatimattomuuden asenteen vanhemmiltani. Ei mua kiinnosta muiden koulutukset ja varallisuus. Oletan, ettei muitakaan kiinnosta mun koulutukseni ja varallisuuteni, koska kukaan ei ole kysynyt koulutuksestani muualla kuin työhaastatteluissa. Varallisuudestani taas ei kukaan ole kysynyt koskaan missään. Pidän kierrättämisestä ja hankin uutta tavaraa vain harvoin. En valitse seuraani sen perusteella, mihin luokkaan tämä mahdollisesti kuuluu. Ihan epäoleellinen asia mulle. Kun käyn joskus paikallisessa baarissa, ihan sama mulle, kuka siihen istuu juttuseuraksi, kunhan juttu luistaa. En kysele sellaisia asioita, joista yhteiskuntaluokka tulisi esille.
Näin ajatellaan myös pk seudun ulkopuolella. Meillä lapset oli jossain vaiheessa yksityisessä päiväkodissa ("ei ketju", mikä ilm APn mukaan pitää erikseen mainita) eikä siellä koskaan kyselty vanhempien ammatteja tai varsinkaan koulutustasoja. Asun yliopistokaupungissa pk seudun ulkopuolella omakotitaloalueella, jossa tiedämme naapurien nimet ja joistakin missä on töissä mutta tulotasoja tai koulutuksia ei paljon kysellä (tai mainosteta, ei tulisi mieleenkään kertoa olevansa FT, riittää kun sanoo, että on yliopistolla töissä). Ja ihmisillä omat arvonsa ajan ja rahankäytön suhteen, osalla hienot autot pihassa, joillakin, kuten itselläni pieni vanha koslo. Varmasti ääripäät pistää silmään: hyvin kalliisti rakennetut omakotitalot kaupungin parhailla paikoilla vs. kehnoimmat vuokratalokeskittymät. Mutta olen edelleen ylpeä samasta jutusta mistä ylpeilin aikoinaan jatko-opiskeluaikoina: jenkkikolleegat pelkäsivät kun tulivat käymään kylässä ja kerroin etukäteen asuvani kaupungin pahamaineisimmassa lähiössä mutta nauroivat kun näkivät siistin, turvallisen ja rauhallisen alueen. Meillä alueiden eriarvoistuminen on onneksi vielä kaukana monen muun maan tilanteesta.
En ole ap, mutta se, joka puhui päiväkodista. Hämmästyttää miten raivoisa hyökkäys tulee siitä, että joissain paikoissa on luonnollista puhua koulutuksesta etenkin jos konteksti on, että rahalla ostaa lapselleen koulutuksellista palvelua, joka tässä tapuksessa oli siis päivähoito kielipäiväkodissa, jossa lapsi päivähoidon yhteydessä oppii vieraan kielen luonnollisesti. En ole koskaan muutenkaan törmännyt sellaiseen, että olisi jotenkin häpeä kertoa omasta koulutuksestaan tai työstään. Minun maailmassani se on ihan normaali keskustelunaihe etenkin kun lähes jokainen tuttuni opsikelee koko ajan lisää myös kuulaassa keski-iässä.
Puhun koulutuksesta työssäni (opetan muita ja opin muilta) mutta ei mitään tarvetta mainostaa sitä tai ammattinimikettä vapaa-ajalla lasten päiväkodissa, koulussa tai harrastuksissa, siellä olen vanhempana ihan niin kuin kaikki muutkin. Ja olen erittäin onnellinen Suomen alhaisesta luokkajaosta, nytkin lahjakkain oppilas ryhmässäni oli kuulemma sukunsa ensimmäinen maisteri. t professori.
Uskoisin, että vanhempainillassa kiinnostaa kuulla muutakin perheestä, kuin että on lapsen vanhempi. Etenkin kun päiväkoti haluaa tuottaa jonkin verran räätälöintiä.
Ne räätälöinnit tulevat erilaisista tuen tarpeista. Jos kodin kieli on muu kuin suomi/ruotsi, jos lapsella erityistarpeita jne. Jos perhe on ns tavallinen, lapsen kehityksen kannalta ihan hyvä tuskin sitä vanhempien tarvitsee keskusteluihin tulla tutkintotodistustensa kanssa?
Erityistarpeita ei varmaankaan tarvitse keskustella kaikkien vanhempien kuullen. Tässä keskustelussa haluttiin keskustelua miten päiväkoti järjestää erilaisia opetettavia teemoja ja onko olemassa teemoja, joista ei haluta päiväkodin opettavan. Teemoja oli mm. juhlapyhät ja niiden taustat, ekologia, tai vaikka uskonto tai perheen etninen tausta ja maantiede sitä kautta. Samalla haluttiin keskustella onko vanhemmilla itsellään mitään mielenkiintoista erityisosaamista, jota voitaisiin hyödyntää päiväkodin toiminnassa, tätä kautta ryhmä esim. kävi oopperassa. Mutta huomaan, että suurelle osalle ihmisiä on punainen vaate keskustella asiallisesti erilaisista koulutuksista tai työtehtävistä ja kouluttautuneisuutta ja osaamista pitäisi jotenkin hävetä. Minulle koulutus on yksi keskustelun aihe toisten joukossa jaen näe siitä keskustelemista minkäänlaisena lesoiluna. Ihan sama asia, kun joku toinen voisi kertoa lapsensa ruotsinkielisyydestä.
Miten koulutus tai työtehtävät vaikuttavat mainitsemiisi teemoihin? Jos kerron päiväkodin vanhempainillassa koulutukseni ja ammattini, mitä päätelmiä joku tekee siitä mun juhlapyhien viettämiseni suhteen? Tai suhtautumiseeni ekologiaan? Tai mitä uskontokuntaa edustan vai edustanko mitään? Tai mitä etnistä taustaa kuuluu perheenjäseniini?
Sinä siis kykenet keskustelemaan vaikka ekologiakasvatuksesta tai perheesi näkemyksistä erilaisiin juhlapyhiin, mutta et voi mitenkään jakaa mitä teet työksesi tai millainen koulutustasosi on? Miksi se on niin top top secret asia? Miksi sitä ei voi sanoa kun esittäytyy toisille vanhemmille, jos kuitenkin kerrot vaikka uskontokuntasi. Jestas, ihan kuin kyseltäisiin jotain seksimieltymyksiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1. Kaupunki, pääkaupunkiseutu
2. En huomaa. Ehkä huomaisin, jos tietäisin alueella asuvien koulutustason. En tiedä edes omasta taloyhtiöstäni, kuka omistaa asuntonsa ja kuka on ehkä vuokralla. En tunne naapureitani niin hyvin. Mulla ei ole koskaan ollut ajokorttia enkä tiedä autoista yhtään mitään. En siis tiedä, minkä hintainen mikäkin auto on. Kuplavolkkareita ja Datsun 100A:ta ei ole näkynyt koko lähiössä sitten vuoden 2000. Uudemmista autoista en tiedä, mitä hintaluokkaa tai edes merkkiä ne ovat. En tiedä alueella asuvien ihmisten harrastuksista mitään, joten en tiedä, onko jollain kallis tai halpa harrastus. En seuraa muotia enkä tunnista vaatemerkkkejä. Tai no ne Adidaksen raidat tunnistan.
3. En osaa sanoa. En ole koskaan asunut muualla kuin pääkaupunkiseudulla.Tilanteessasi on selvää, että ihmisten nyansseja, kuten luokka-asemaa ei huomaa, jos ihmisten kanssa ei ole ollenkaan tekemisissä.
Olen tekemisissä muiden kanssa, mutta emme koskaan keskustele toistemme koulutuksista, varallisuudesta, autojen hinnoista, omistaako asuntonsa vai onko siinä vuokralla, vaatemerkeistä ja varsinkaan vaatteiden hinnoista jne. Olen siinä mielessä varmaan "luokkatiedoton", että minua ei kiinnosta em asiat. Olen varakkaasta perheestä eivätkä vanhempani koskaan korostaneet varallisuuttaan. Lapsuudenkotini sisustuksessa oli paljon design-tavaraa (lähes kaikki), mutta eivät vanhempanikaan koskaan mainostaneet hankkimiaan tavaroita naapureille. Isäni on ehkä vieläkin vaatimattomampi kuin äitini ja on aina ajanut ihan tavallisilla autoilla ja kulkenut (arjessa) ihan tavallisissa vaatteissa.
Olen perinyt tämän vaatimattomuuden asenteen vanhemmiltani. Ei mua kiinnosta muiden koulutukset ja varallisuus. Oletan, ettei muitakaan kiinnosta mun koulutukseni ja varallisuuteni, koska kukaan ei ole kysynyt koulutuksestani muualla kuin työhaastatteluissa. Varallisuudestani taas ei kukaan ole kysynyt koskaan missään. Pidän kierrättämisestä ja hankin uutta tavaraa vain harvoin. En valitse seuraani sen perusteella, mihin luokkaan tämä mahdollisesti kuuluu. Ihan epäoleellinen asia mulle. Kun käyn joskus paikallisessa baarissa, ihan sama mulle, kuka siihen istuu juttuseuraksi, kunhan juttu luistaa. En kysele sellaisia asioita, joista yhteiskuntaluokka tulisi esille.
Näin ajatellaan myös pk seudun ulkopuolella. Meillä lapset oli jossain vaiheessa yksityisessä päiväkodissa ("ei ketju", mikä ilm APn mukaan pitää erikseen mainita) eikä siellä koskaan kyselty vanhempien ammatteja tai varsinkaan koulutustasoja. Asun yliopistokaupungissa pk seudun ulkopuolella omakotitaloalueella, jossa tiedämme naapurien nimet ja joistakin missä on töissä mutta tulotasoja tai koulutuksia ei paljon kysellä (tai mainosteta, ei tulisi mieleenkään kertoa olevansa FT, riittää kun sanoo, että on yliopistolla töissä). Ja ihmisillä omat arvonsa ajan ja rahankäytön suhteen, osalla hienot autot pihassa, joillakin, kuten itselläni pieni vanha koslo. Varmasti ääripäät pistää silmään: hyvin kalliisti rakennetut omakotitalot kaupungin parhailla paikoilla vs. kehnoimmat vuokratalokeskittymät. Mutta olen edelleen ylpeä samasta jutusta mistä ylpeilin aikoinaan jatko-opiskeluaikoina: jenkkikolleegat pelkäsivät kun tulivat käymään kylässä ja kerroin etukäteen asuvani kaupungin pahamaineisimmassa lähiössä mutta nauroivat kun näkivät siistin, turvallisen ja rauhallisen alueen. Meillä alueiden eriarvoistuminen on onneksi vielä kaukana monen muun maan tilanteesta.
En ole ap, mutta se, joka puhui päiväkodista. Hämmästyttää miten raivoisa hyökkäys tulee siitä, että joissain paikoissa on luonnollista puhua koulutuksesta etenkin jos konteksti on, että rahalla ostaa lapselleen koulutuksellista palvelua, joka tässä tapuksessa oli siis päivähoito kielipäiväkodissa, jossa lapsi päivähoidon yhteydessä oppii vieraan kielen luonnollisesti. En ole koskaan muutenkaan törmännyt sellaiseen, että olisi jotenkin häpeä kertoa omasta koulutuksestaan tai työstään. Minun maailmassani se on ihan normaali keskustelunaihe etenkin kun lähes jokainen tuttuni opsikelee koko ajan lisää myös kuulaassa keski-iässä.
Puhun koulutuksesta työssäni (opetan muita ja opin muilta) mutta ei mitään tarvetta mainostaa sitä tai ammattinimikettä vapaa-ajalla lasten päiväkodissa, koulussa tai harrastuksissa, siellä olen vanhempana ihan niin kuin kaikki muutkin. Ja olen erittäin onnellinen Suomen alhaisesta luokkajaosta, nytkin lahjakkain oppilas ryhmässäni oli kuulemma sukunsa ensimmäinen maisteri. t professori.
Uskoisin, että vanhempainillassa kiinnostaa kuulla muutakin perheestä, kuin että on lapsen vanhempi. Etenkin kun päiväkoti haluaa tuottaa jonkin verran räätälöintiä.
Ne räätälöinnit tulevat erilaisista tuen tarpeista. Jos kodin kieli on muu kuin suomi/ruotsi, jos lapsella erityistarpeita jne. Jos perhe on ns tavallinen, lapsen kehityksen kannalta ihan hyvä tuskin sitä vanhempien tarvitsee keskusteluihin tulla tutkintotodistustensa kanssa?
Erityistarpeita ei varmaankaan tarvitse keskustella kaikkien vanhempien kuullen. Tässä keskustelussa haluttiin keskustelua miten päiväkoti järjestää erilaisia opetettavia teemoja ja onko olemassa teemoja, joista ei haluta päiväkodin opettavan. Teemoja oli mm. juhlapyhät ja niiden taustat, ekologia, tai vaikka uskonto tai perheen etninen tausta ja maantiede sitä kautta. Samalla haluttiin keskustella onko vanhemmilla itsellään mitään mielenkiintoista erityisosaamista, jota voitaisiin hyödyntää päiväkodin toiminnassa, tätä kautta ryhmä esim. kävi oopperassa. Mutta huomaan, että suurelle osalle ihmisiä on punainen vaate keskustella asiallisesti erilaisista koulutuksista tai työtehtävistä ja kouluttautuneisuutta ja osaamista pitäisi jotenkin hävetä. Minulle koulutus on yksi keskustelun aihe toisten joukossa jaen näe siitä keskustelemista minkäänlaisena lesoiluna. Ihan sama asia, kun joku toinen voisi kertoa lapsensa ruotsinkielisyydestä.
Miten koulutus tai työtehtävät vaikuttavat mainitsemiisi teemoihin? Jos kerron päiväkodin vanhempainillassa koulutukseni ja ammattini, mitä päätelmiä joku tekee siitä mun juhlapyhien viettämiseni suhteen? Tai suhtautumiseeni ekologiaan? Tai mitä uskontokuntaa edustan vai edustanko mitään? Tai mitä etnistä taustaa kuuluu perheenjäseniini?
Sinä siis kykenet keskustelemaan vaikka ekologiakasvatuksesta tai perheesi näkemyksistä erilaisiin juhlapyhiin, mutta et voi mitenkään jakaa mitä teet työksesi tai millainen koulutustasosi on? Miksi se on niin top top secret asia? Miksi sitä ei voi sanoa kun esittäytyy toisille vanhemmille, jos kuitenkin kerrot vaikka uskontokuntasi. Jestas, ihan kuin kyseltäisiin jotain seksimieltymyksiä.
Miksi koulutukseni tai työtehtäväni olisi muiden lasten vanhemmille millään tavalla tärkeä tieto? Mitä he tai heidän lapsensa hyötyisivät siitä tiedosta? Se on heille yhtä hyödytön tieto kuin vuosituloni, sijoitusteni määrä, äitini tyttönimi, varpaankynsissäni käyttämäni kynsilakan väri tai lempiruokani. Ja uskontokuntani on myös tieto, jolla lapseni päiväkotikavereiden vanhemmat eivät tekisi yhtään mitään. Päiväkodin vanhempainillassa keskustellaan asioista, jotka liittyvät lasten päiväkodissa olemiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1. Kaupunki, pääkaupunkiseutu
2. En huomaa. Ehkä huomaisin, jos tietäisin alueella asuvien koulutustason. En tiedä edes omasta taloyhtiöstäni, kuka omistaa asuntonsa ja kuka on ehkä vuokralla. En tunne naapureitani niin hyvin. Mulla ei ole koskaan ollut ajokorttia enkä tiedä autoista yhtään mitään. En siis tiedä, minkä hintainen mikäkin auto on. Kuplavolkkareita ja Datsun 100A:ta ei ole näkynyt koko lähiössä sitten vuoden 2000. Uudemmista autoista en tiedä, mitä hintaluokkaa tai edes merkkiä ne ovat. En tiedä alueella asuvien ihmisten harrastuksista mitään, joten en tiedä, onko jollain kallis tai halpa harrastus. En seuraa muotia enkä tunnista vaatemerkkkejä. Tai no ne Adidaksen raidat tunnistan.
3. En osaa sanoa. En ole koskaan asunut muualla kuin pääkaupunkiseudulla.Tilanteessasi on selvää, että ihmisten nyansseja, kuten luokka-asemaa ei huomaa, jos ihmisten kanssa ei ole ollenkaan tekemisissä.
Olen tekemisissä muiden kanssa, mutta emme koskaan keskustele toistemme koulutuksista, varallisuudesta, autojen hinnoista, omistaako asuntonsa vai onko siinä vuokralla, vaatemerkeistä ja varsinkaan vaatteiden hinnoista jne. Olen siinä mielessä varmaan "luokkatiedoton", että minua ei kiinnosta em asiat. Olen varakkaasta perheestä eivätkä vanhempani koskaan korostaneet varallisuuttaan. Lapsuudenkotini sisustuksessa oli paljon design-tavaraa (lähes kaikki), mutta eivät vanhempanikaan koskaan mainostaneet hankkimiaan tavaroita naapureille. Isäni on ehkä vieläkin vaatimattomampi kuin äitini ja on aina ajanut ihan tavallisilla autoilla ja kulkenut (arjessa) ihan tavallisissa vaatteissa.
Olen perinyt tämän vaatimattomuuden asenteen vanhemmiltani. Ei mua kiinnosta muiden koulutukset ja varallisuus. Oletan, ettei muitakaan kiinnosta mun koulutukseni ja varallisuuteni, koska kukaan ei ole kysynyt koulutuksestani muualla kuin työhaastatteluissa. Varallisuudestani taas ei kukaan ole kysynyt koskaan missään. Pidän kierrättämisestä ja hankin uutta tavaraa vain harvoin. En valitse seuraani sen perusteella, mihin luokkaan tämä mahdollisesti kuuluu. Ihan epäoleellinen asia mulle. Kun käyn joskus paikallisessa baarissa, ihan sama mulle, kuka siihen istuu juttuseuraksi, kunhan juttu luistaa. En kysele sellaisia asioita, joista yhteiskuntaluokka tulisi esille.
Näin ajatellaan myös pk seudun ulkopuolella. Meillä lapset oli jossain vaiheessa yksityisessä päiväkodissa ("ei ketju", mikä ilm APn mukaan pitää erikseen mainita) eikä siellä koskaan kyselty vanhempien ammatteja tai varsinkaan koulutustasoja. Asun yliopistokaupungissa pk seudun ulkopuolella omakotitaloalueella, jossa tiedämme naapurien nimet ja joistakin missä on töissä mutta tulotasoja tai koulutuksia ei paljon kysellä (tai mainosteta, ei tulisi mieleenkään kertoa olevansa FT, riittää kun sanoo, että on yliopistolla töissä). Ja ihmisillä omat arvonsa ajan ja rahankäytön suhteen, osalla hienot autot pihassa, joillakin, kuten itselläni pieni vanha koslo. Varmasti ääripäät pistää silmään: hyvin kalliisti rakennetut omakotitalot kaupungin parhailla paikoilla vs. kehnoimmat vuokratalokeskittymät. Mutta olen edelleen ylpeä samasta jutusta mistä ylpeilin aikoinaan jatko-opiskeluaikoina: jenkkikolleegat pelkäsivät kun tulivat käymään kylässä ja kerroin etukäteen asuvani kaupungin pahamaineisimmassa lähiössä mutta nauroivat kun näkivät siistin, turvallisen ja rauhallisen alueen. Meillä alueiden eriarvoistuminen on onneksi vielä kaukana monen muun maan tilanteesta.
En ole ap, mutta se, joka puhui päiväkodista. Hämmästyttää miten raivoisa hyökkäys tulee siitä, että joissain paikoissa on luonnollista puhua koulutuksesta etenkin jos konteksti on, että rahalla ostaa lapselleen koulutuksellista palvelua, joka tässä tapuksessa oli siis päivähoito kielipäiväkodissa, jossa lapsi päivähoidon yhteydessä oppii vieraan kielen luonnollisesti. En ole koskaan muutenkaan törmännyt sellaiseen, että olisi jotenkin häpeä kertoa omasta koulutuksestaan tai työstään. Minun maailmassani se on ihan normaali keskustelunaihe etenkin kun lähes jokainen tuttuni opsikelee koko ajan lisää myös kuulaassa keski-iässä.
Puhun koulutuksesta työssäni (opetan muita ja opin muilta) mutta ei mitään tarvetta mainostaa sitä tai ammattinimikettä vapaa-ajalla lasten päiväkodissa, koulussa tai harrastuksissa, siellä olen vanhempana ihan niin kuin kaikki muutkin. Ja olen erittäin onnellinen Suomen alhaisesta luokkajaosta, nytkin lahjakkain oppilas ryhmässäni oli kuulemma sukunsa ensimmäinen maisteri. t professori.
Uskoisin, että vanhempainillassa kiinnostaa kuulla muutakin perheestä, kuin että on lapsen vanhempi. Etenkin kun päiväkoti haluaa tuottaa jonkin verran räätälöintiä.
Ne räätälöinnit tulevat erilaisista tuen tarpeista. Jos kodin kieli on muu kuin suomi/ruotsi, jos lapsella erityistarpeita jne. Jos perhe on ns tavallinen, lapsen kehityksen kannalta ihan hyvä tuskin sitä vanhempien tarvitsee keskusteluihin tulla tutkintotodistustensa kanssa?
Erityistarpeita ei varmaankaan tarvitse keskustella kaikkien vanhempien kuullen. Tässä keskustelussa haluttiin keskustelua miten päiväkoti järjestää erilaisia opetettavia teemoja ja onko olemassa teemoja, joista ei haluta päiväkodin opettavan. Teemoja oli mm. juhlapyhät ja niiden taustat, ekologia, tai vaikka uskonto tai perheen etninen tausta ja maantiede sitä kautta. Samalla haluttiin keskustella onko vanhemmilla itsellään mitään mielenkiintoista erityisosaamista, jota voitaisiin hyödyntää päiväkodin toiminnassa, tätä kautta ryhmä esim. kävi oopperassa. Mutta huomaan, että suurelle osalle ihmisiä on punainen vaate keskustella asiallisesti erilaisista koulutuksista tai työtehtävistä ja kouluttautuneisuutta ja osaamista pitäisi jotenkin hävetä. Minulle koulutus on yksi keskustelun aihe toisten joukossa jaen näe siitä keskustelemista minkäänlaisena lesoiluna. Ihan sama asia, kun joku toinen voisi kertoa lapsensa ruotsinkielisyydestä.
Miten koulutus tai työtehtävät vaikuttavat mainitsemiisi teemoihin? Jos kerron päiväkodin vanhempainillassa koulutukseni ja ammattini, mitä päätelmiä joku tekee siitä mun juhlapyhien viettämiseni suhteen? Tai suhtautumiseeni ekologiaan? Tai mitä uskontokuntaa edustan vai edustanko mitään? Tai mitä etnistä taustaa kuuluu perheenjäseniini?
Sinä siis kykenet keskustelemaan vaikka ekologiakasvatuksesta tai perheesi näkemyksistä erilaisiin juhlapyhiin, mutta et voi mitenkään jakaa mitä teet työksesi tai millainen koulutustasosi on? Miksi se on niin top top secret asia? Miksi sitä ei voi sanoa kun esittäytyy toisille vanhemmille, jos kuitenkin kerrot vaikka uskontokuntasi. Jestas, ihan kuin kyseltäisiin jotain seksimieltymyksiä.
Miksi koulutukseni tai työtehtäväni olisi muiden lasten vanhemmille millään tavalla tärkeä tieto? Mitä he tai heidän lapsensa hyötyisivät siitä tiedosta? Se on heille yhtä hyödytön tieto kuin vuosituloni, sijoitusteni määrä, äitini tyttönimi, varpaankynsissäni käyttämäni kynsilakan väri tai lempiruokani. Ja uskontokuntani on myös tieto, jolla lapseni päiväkotikavereiden vanhemmat eivät tekisi yhtään mitään. Päiväkodin vanhempainillassa keskustellaan asioista, jotka liittyvät lasten päiväkodissa olemiseen.
Ehkä meillä ei ole sitten sama yhteiskuntaluokka, koska meidän päiväkodissa puhutaan koko perheiden asioita, ideoidaan päiväkodin toimintaa ja puhutaan avoimesti myös omista töistä, yrityksistä, opiskeluista, lapsista ja lomista. Välillä tehdään projekteja yhdessä, leivotaan lasten kanssa vaikka kunkin kotimaan herkkuja jne. Ja nämä ovat juuri niitä syitä, miksi lapseni kyseisessä päiväkodissa on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1. Kaupunki, pääkaupunkiseutu
2. En huomaa. Ehkä huomaisin, jos tietäisin alueella asuvien koulutustason. En tiedä edes omasta taloyhtiöstäni, kuka omistaa asuntonsa ja kuka on ehkä vuokralla. En tunne naapureitani niin hyvin. Mulla ei ole koskaan ollut ajokorttia enkä tiedä autoista yhtään mitään. En siis tiedä, minkä hintainen mikäkin auto on. Kuplavolkkareita ja Datsun 100A:ta ei ole näkynyt koko lähiössä sitten vuoden 2000. Uudemmista autoista en tiedä, mitä hintaluokkaa tai edes merkkiä ne ovat. En tiedä alueella asuvien ihmisten harrastuksista mitään, joten en tiedä, onko jollain kallis tai halpa harrastus. En seuraa muotia enkä tunnista vaatemerkkkejä. Tai no ne Adidaksen raidat tunnistan.
3. En osaa sanoa. En ole koskaan asunut muualla kuin pääkaupunkiseudulla.Tilanteessasi on selvää, että ihmisten nyansseja, kuten luokka-asemaa ei huomaa, jos ihmisten kanssa ei ole ollenkaan tekemisissä.
Olen tekemisissä muiden kanssa, mutta emme koskaan keskustele toistemme koulutuksista, varallisuudesta, autojen hinnoista, omistaako asuntonsa vai onko siinä vuokralla, vaatemerkeistä ja varsinkaan vaatteiden hinnoista jne. Olen siinä mielessä varmaan "luokkatiedoton", että minua ei kiinnosta em asiat. Olen varakkaasta perheestä eivätkä vanhempani koskaan korostaneet varallisuuttaan. Lapsuudenkotini sisustuksessa oli paljon design-tavaraa (lähes kaikki), mutta eivät vanhempanikaan koskaan mainostaneet hankkimiaan tavaroita naapureille. Isäni on ehkä vieläkin vaatimattomampi kuin äitini ja on aina ajanut ihan tavallisilla autoilla ja kulkenut (arjessa) ihan tavallisissa vaatteissa.
Olen perinyt tämän vaatimattomuuden asenteen vanhemmiltani. Ei mua kiinnosta muiden koulutukset ja varallisuus. Oletan, ettei muitakaan kiinnosta mun koulutukseni ja varallisuuteni, koska kukaan ei ole kysynyt koulutuksestani muualla kuin työhaastatteluissa. Varallisuudestani taas ei kukaan ole kysynyt koskaan missään. Pidän kierrättämisestä ja hankin uutta tavaraa vain harvoin. En valitse seuraani sen perusteella, mihin luokkaan tämä mahdollisesti kuuluu. Ihan epäoleellinen asia mulle. Kun käyn joskus paikallisessa baarissa, ihan sama mulle, kuka siihen istuu juttuseuraksi, kunhan juttu luistaa. En kysele sellaisia asioita, joista yhteiskuntaluokka tulisi esille.
Näin ajatellaan myös pk seudun ulkopuolella. Meillä lapset oli jossain vaiheessa yksityisessä päiväkodissa ("ei ketju", mikä ilm APn mukaan pitää erikseen mainita) eikä siellä koskaan kyselty vanhempien ammatteja tai varsinkaan koulutustasoja. Asun yliopistokaupungissa pk seudun ulkopuolella omakotitaloalueella, jossa tiedämme naapurien nimet ja joistakin missä on töissä mutta tulotasoja tai koulutuksia ei paljon kysellä (tai mainosteta, ei tulisi mieleenkään kertoa olevansa FT, riittää kun sanoo, että on yliopistolla töissä). Ja ihmisillä omat arvonsa ajan ja rahankäytön suhteen, osalla hienot autot pihassa, joillakin, kuten itselläni pieni vanha koslo. Varmasti ääripäät pistää silmään: hyvin kalliisti rakennetut omakotitalot kaupungin parhailla paikoilla vs. kehnoimmat vuokratalokeskittymät. Mutta olen edelleen ylpeä samasta jutusta mistä ylpeilin aikoinaan jatko-opiskeluaikoina: jenkkikolleegat pelkäsivät kun tulivat käymään kylässä ja kerroin etukäteen asuvani kaupungin pahamaineisimmassa lähiössä mutta nauroivat kun näkivät siistin, turvallisen ja rauhallisen alueen. Meillä alueiden eriarvoistuminen on onneksi vielä kaukana monen muun maan tilanteesta.
En ole ap, mutta se, joka puhui päiväkodista. Hämmästyttää miten raivoisa hyökkäys tulee siitä, että joissain paikoissa on luonnollista puhua koulutuksesta etenkin jos konteksti on, että rahalla ostaa lapselleen koulutuksellista palvelua, joka tässä tapuksessa oli siis päivähoito kielipäiväkodissa, jossa lapsi päivähoidon yhteydessä oppii vieraan kielen luonnollisesti. En ole koskaan muutenkaan törmännyt sellaiseen, että olisi jotenkin häpeä kertoa omasta koulutuksestaan tai työstään. Minun maailmassani se on ihan normaali keskustelunaihe etenkin kun lähes jokainen tuttuni opsikelee koko ajan lisää myös kuulaassa keski-iässä.
Puhun koulutuksesta työssäni (opetan muita ja opin muilta) mutta ei mitään tarvetta mainostaa sitä tai ammattinimikettä vapaa-ajalla lasten päiväkodissa, koulussa tai harrastuksissa, siellä olen vanhempana ihan niin kuin kaikki muutkin. Ja olen erittäin onnellinen Suomen alhaisesta luokkajaosta, nytkin lahjakkain oppilas ryhmässäni oli kuulemma sukunsa ensimmäinen maisteri. t professori.
Uskoisin, että vanhempainillassa kiinnostaa kuulla muutakin perheestä, kuin että on lapsen vanhempi. Etenkin kun päiväkoti haluaa tuottaa jonkin verran räätälöintiä.
Ne räätälöinnit tulevat erilaisista tuen tarpeista. Jos kodin kieli on muu kuin suomi/ruotsi, jos lapsella erityistarpeita jne. Jos perhe on ns tavallinen, lapsen kehityksen kannalta ihan hyvä tuskin sitä vanhempien tarvitsee keskusteluihin tulla tutkintotodistustensa kanssa?
Erityistarpeita ei varmaankaan tarvitse keskustella kaikkien vanhempien kuullen. Tässä keskustelussa haluttiin keskustelua miten päiväkoti järjestää erilaisia opetettavia teemoja ja onko olemassa teemoja, joista ei haluta päiväkodin opettavan. Teemoja oli mm. juhlapyhät ja niiden taustat, ekologia, tai vaikka uskonto tai perheen etninen tausta ja maantiede sitä kautta. Samalla haluttiin keskustella onko vanhemmilla itsellään mitään mielenkiintoista erityisosaamista, jota voitaisiin hyödyntää päiväkodin toiminnassa, tätä kautta ryhmä esim. kävi oopperassa. Mutta huomaan, että suurelle osalle ihmisiä on punainen vaate keskustella asiallisesti erilaisista koulutuksista tai työtehtävistä ja kouluttautuneisuutta ja osaamista pitäisi jotenkin hävetä. Minulle koulutus on yksi keskustelun aihe toisten joukossa jaen näe siitä keskustelemista minkäänlaisena lesoiluna. Ihan sama asia, kun joku toinen voisi kertoa lapsensa ruotsinkielisyydestä.
Miten koulutus tai työtehtävät vaikuttavat mainitsemiisi teemoihin? Jos kerron päiväkodin vanhempainillassa koulutukseni ja ammattini, mitä päätelmiä joku tekee siitä mun juhlapyhien viettämiseni suhteen? Tai suhtautumiseeni ekologiaan? Tai mitä uskontokuntaa edustan vai edustanko mitään? Tai mitä etnistä taustaa kuuluu perheenjäseniini?
Sinä siis kykenet keskustelemaan vaikka ekologiakasvatuksesta tai perheesi näkemyksistä erilaisiin juhlapyhiin, mutta et voi mitenkään jakaa mitä teet työksesi tai millainen koulutustasosi on? Miksi se on niin top top secret asia? Miksi sitä ei voi sanoa kun esittäytyy toisille vanhemmille, jos kuitenkin kerrot vaikka uskontokuntasi. Jestas, ihan kuin kyseltäisiin jotain seksimieltymyksiä.
Miksi koulutukseni tai työtehtäväni olisi muiden lasten vanhemmille millään tavalla tärkeä tieto? Mitä he tai heidän lapsensa hyötyisivät siitä tiedosta? Se on heille yhtä hyödytön tieto kuin vuosituloni, sijoitusteni määrä, äitini tyttönimi, varpaankynsissäni käyttämäni kynsilakan väri tai lempiruokani. Ja uskontokuntani on myös tieto, jolla lapseni päiväkotikavereiden vanhemmat eivät tekisi yhtään mitään. Päiväkodin vanhempainillassa keskustellaan asioista, jotka liittyvät lasten päiväkodissa olemiseen.
Ehkä meillä ei ole sitten sama yhteiskuntaluokka, koska meidän päiväkodissa puhutaan koko perheiden asioita, ideoidaan päiväkodin toimintaa ja puhutaan avoimesti myös omista töistä, yrityksistä, opiskeluista, lapsista ja lomista. Välillä tehdään projekteja yhdessä, leivotaan lasten kanssa vaikka kunkin kotimaan herkkuja jne. Ja nämä ovat juuri niitä syitä, miksi lapseni kyseisessä päiväkodissa on.
Ainakaan meidän lapsilla ei ole sama päiväkoti :) Mun lasteni päiväkodissa on töissä ammattitaitoista henkilökuntaa, jotka ideoivat ja kehittävät päiväkodin toimintaa, suunnittelevat lapsille erilaisia juttuja jne. Päiväkodin järjestämät juhlatkin onnistuvat heiltä oikein hyvin. Eivät he tarvitse lasten vanhempia tekemään töitään puolestaan, koska heidät on koulutettu osaamaan ihan itse. Vanhempainilta on kaksi kertaa vuodessa: syksyllä ja keväällä. Se riittää oikein hyvin. Muu päiväkodin ja kodin välinen tiedottaminen tapahtuu lasta hakiessa tai sitten on jokin tiedote lapsen lokerossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1. Kaupunki, pääkaupunkiseutu
2. En huomaa. Ehkä huomaisin, jos tietäisin alueella asuvien koulutustason. En tiedä edes omasta taloyhtiöstäni, kuka omistaa asuntonsa ja kuka on ehkä vuokralla. En tunne naapureitani niin hyvin. Mulla ei ole koskaan ollut ajokorttia enkä tiedä autoista yhtään mitään. En siis tiedä, minkä hintainen mikäkin auto on. Kuplavolkkareita ja Datsun 100A:ta ei ole näkynyt koko lähiössä sitten vuoden 2000. Uudemmista autoista en tiedä, mitä hintaluokkaa tai edes merkkiä ne ovat. En tiedä alueella asuvien ihmisten harrastuksista mitään, joten en tiedä, onko jollain kallis tai halpa harrastus. En seuraa muotia enkä tunnista vaatemerkkkejä. Tai no ne Adidaksen raidat tunnistan.
3. En osaa sanoa. En ole koskaan asunut muualla kuin pääkaupunkiseudulla.Tilanteessasi on selvää, että ihmisten nyansseja, kuten luokka-asemaa ei huomaa, jos ihmisten kanssa ei ole ollenkaan tekemisissä.
Olen tekemisissä muiden kanssa, mutta emme koskaan keskustele toistemme koulutuksista, varallisuudesta, autojen hinnoista, omistaako asuntonsa vai onko siinä vuokralla, vaatemerkeistä ja varsinkaan vaatteiden hinnoista jne. Olen siinä mielessä varmaan "luokkatiedoton", että minua ei kiinnosta em asiat. Olen varakkaasta perheestä eivätkä vanhempani koskaan korostaneet varallisuuttaan. Lapsuudenkotini sisustuksessa oli paljon design-tavaraa (lähes kaikki), mutta eivät vanhempanikaan koskaan mainostaneet hankkimiaan tavaroita naapureille. Isäni on ehkä vieläkin vaatimattomampi kuin äitini ja on aina ajanut ihan tavallisilla autoilla ja kulkenut (arjessa) ihan tavallisissa vaatteissa.
Olen perinyt tämän vaatimattomuuden asenteen vanhemmiltani. Ei mua kiinnosta muiden koulutukset ja varallisuus. Oletan, ettei muitakaan kiinnosta mun koulutukseni ja varallisuuteni, koska kukaan ei ole kysynyt koulutuksestani muualla kuin työhaastatteluissa. Varallisuudestani taas ei kukaan ole kysynyt koskaan missään. Pidän kierrättämisestä ja hankin uutta tavaraa vain harvoin. En valitse seuraani sen perusteella, mihin luokkaan tämä mahdollisesti kuuluu. Ihan epäoleellinen asia mulle. Kun käyn joskus paikallisessa baarissa, ihan sama mulle, kuka siihen istuu juttuseuraksi, kunhan juttu luistaa. En kysele sellaisia asioita, joista yhteiskuntaluokka tulisi esille.
Näin ajatellaan myös pk seudun ulkopuolella. Meillä lapset oli jossain vaiheessa yksityisessä päiväkodissa ("ei ketju", mikä ilm APn mukaan pitää erikseen mainita) eikä siellä koskaan kyselty vanhempien ammatteja tai varsinkaan koulutustasoja. Asun yliopistokaupungissa pk seudun ulkopuolella omakotitaloalueella, jossa tiedämme naapurien nimet ja joistakin missä on töissä mutta tulotasoja tai koulutuksia ei paljon kysellä (tai mainosteta, ei tulisi mieleenkään kertoa olevansa FT, riittää kun sanoo, että on yliopistolla töissä). Ja ihmisillä omat arvonsa ajan ja rahankäytön suhteen, osalla hienot autot pihassa, joillakin, kuten itselläni pieni vanha koslo. Varmasti ääripäät pistää silmään: hyvin kalliisti rakennetut omakotitalot kaupungin parhailla paikoilla vs. kehnoimmat vuokratalokeskittymät. Mutta olen edelleen ylpeä samasta jutusta mistä ylpeilin aikoinaan jatko-opiskeluaikoina: jenkkikolleegat pelkäsivät kun tulivat käymään kylässä ja kerroin etukäteen asuvani kaupungin pahamaineisimmassa lähiössä mutta nauroivat kun näkivät siistin, turvallisen ja rauhallisen alueen. Meillä alueiden eriarvoistuminen on onneksi vielä kaukana monen muun maan tilanteesta.
En ole ap, mutta se, joka puhui päiväkodista. Hämmästyttää miten raivoisa hyökkäys tulee siitä, että joissain paikoissa on luonnollista puhua koulutuksesta etenkin jos konteksti on, että rahalla ostaa lapselleen koulutuksellista palvelua, joka tässä tapuksessa oli siis päivähoito kielipäiväkodissa, jossa lapsi päivähoidon yhteydessä oppii vieraan kielen luonnollisesti. En ole koskaan muutenkaan törmännyt sellaiseen, että olisi jotenkin häpeä kertoa omasta koulutuksestaan tai työstään. Minun maailmassani se on ihan normaali keskustelunaihe etenkin kun lähes jokainen tuttuni opsikelee koko ajan lisää myös kuulaassa keski-iässä.
Puhun koulutuksesta työssäni (opetan muita ja opin muilta) mutta ei mitään tarvetta mainostaa sitä tai ammattinimikettä vapaa-ajalla lasten päiväkodissa, koulussa tai harrastuksissa, siellä olen vanhempana ihan niin kuin kaikki muutkin. Ja olen erittäin onnellinen Suomen alhaisesta luokkajaosta, nytkin lahjakkain oppilas ryhmässäni oli kuulemma sukunsa ensimmäinen maisteri. t professori.
Uskoisin, että vanhempainillassa kiinnostaa kuulla muutakin perheestä, kuin että on lapsen vanhempi. Etenkin kun päiväkoti haluaa tuottaa jonkin verran räätälöintiä.
Ne räätälöinnit tulevat erilaisista tuen tarpeista. Jos kodin kieli on muu kuin suomi/ruotsi, jos lapsella erityistarpeita jne. Jos perhe on ns tavallinen, lapsen kehityksen kannalta ihan hyvä tuskin sitä vanhempien tarvitsee keskusteluihin tulla tutkintotodistustensa kanssa?
Erityistarpeita ei varmaankaan tarvitse keskustella kaikkien vanhempien kuullen. Tässä keskustelussa haluttiin keskustelua miten päiväkoti järjestää erilaisia opetettavia teemoja ja onko olemassa teemoja, joista ei haluta päiväkodin opettavan. Teemoja oli mm. juhlapyhät ja niiden taustat, ekologia, tai vaikka uskonto tai perheen etninen tausta ja maantiede sitä kautta. Samalla haluttiin keskustella onko vanhemmilla itsellään mitään mielenkiintoista erityisosaamista, jota voitaisiin hyödyntää päiväkodin toiminnassa, tätä kautta ryhmä esim. kävi oopperassa. Mutta huomaan, että suurelle osalle ihmisiä on punainen vaate keskustella asiallisesti erilaisista koulutuksista tai työtehtävistä ja kouluttautuneisuutta ja osaamista pitäisi jotenkin hävetä. Minulle koulutus on yksi keskustelun aihe toisten joukossa jaen näe siitä keskustelemista minkäänlaisena lesoiluna. Ihan sama asia, kun joku toinen voisi kertoa lapsensa ruotsinkielisyydestä.
Miten koulutus tai työtehtävät vaikuttavat mainitsemiisi teemoihin? Jos kerron päiväkodin vanhempainillassa koulutukseni ja ammattini, mitä päätelmiä joku tekee siitä mun juhlapyhien viettämiseni suhteen? Tai suhtautumiseeni ekologiaan? Tai mitä uskontokuntaa edustan vai edustanko mitään? Tai mitä etnistä taustaa kuuluu perheenjäseniini?
Sinä siis kykenet keskustelemaan vaikka ekologiakasvatuksesta tai perheesi näkemyksistä erilaisiin juhlapyhiin, mutta et voi mitenkään jakaa mitä teet työksesi tai millainen koulutustasosi on? Miksi se on niin top top secret asia? Miksi sitä ei voi sanoa kun esittäytyy toisille vanhemmille, jos kuitenkin kerrot vaikka uskontokuntasi. Jestas, ihan kuin kyseltäisiin jotain seksimieltymyksiä.
Miksi koulutukseni tai työtehtäväni olisi muiden lasten vanhemmille millään tavalla tärkeä tieto? Mitä he tai heidän lapsensa hyötyisivät siitä tiedosta? Se on heille yhtä hyödytön tieto kuin vuosituloni, sijoitusteni määrä, äitini tyttönimi, varpaankynsissäni käyttämäni kynsilakan väri tai lempiruokani. Ja uskontokuntani on myös tieto, jolla lapseni päiväkotikavereiden vanhemmat eivät tekisi yhtään mitään. Päiväkodin vanhempainillassa keskustellaan asioista, jotka liittyvät lasten päiväkodissa olemiseen.
Ehkä meillä ei ole sitten sama yhteiskuntaluokka, koska meidän päiväkodissa puhutaan koko perheiden asioita, ideoidaan päiväkodin toimintaa ja puhutaan avoimesti myös omista töistä, yrityksistä, opiskeluista, lapsista ja lomista. Välillä tehdään projekteja yhdessä, leivotaan lasten kanssa vaikka kunkin kotimaan herkkuja jne. Ja nämä ovat juuri niitä syitä, miksi lapseni kyseisessä päiväkodissa on.
Ainakaan meidän lapsilla ei ole sama päiväkoti :) Mun lasteni päiväkodissa on töissä ammattitaitoista henkilökuntaa, jotka ideoivat ja kehittävät päiväkodin toimintaa, suunnittelevat lapsille erilaisia juttuja jne. Päiväkodin järjestämät juhlatkin onnistuvat heiltä oikein hyvin. Eivät he tarvitse lasten vanhempia tekemään töitään puolestaan, koska heidät on koulutettu osaamaan ihan itse. Vanhempainilta on kaksi kertaa vuodessa: syksyllä ja keväällä. Se riittää oikein hyvin. Muu päiväkodin ja kodin välinen tiedottaminen tapahtuu lasta hakiessa tai sitten on jokin tiedote lapsen lokerossa.
Niin, eli kun sinun päiväkotisi päättää, että nyt juhlitaan eid -juhlaa, niin sinun lapsesi juhlii sitä tai opetetaan kulkuvälineitä, niin sinun lapsesi opettelee kulkuvälineitä, sinä et pysty siihen mitenkään vaikuttamaan. Minä taas arvostan sitä, että päiväkoti kumppanuuskasvattajana ottaa huomioon myös asioita, jotka ovat vanhemmille tärkeitä ja haluavat niitä lapsille opetettavan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1. Kaupunki, pääkaupunkiseutu
2. En huomaa. Ehkä huomaisin, jos tietäisin alueella asuvien koulutustason. En tiedä edes omasta taloyhtiöstäni, kuka omistaa asuntonsa ja kuka on ehkä vuokralla. En tunne naapureitani niin hyvin. Mulla ei ole koskaan ollut ajokorttia enkä tiedä autoista yhtään mitään. En siis tiedä, minkä hintainen mikäkin auto on. Kuplavolkkareita ja Datsun 100A:ta ei ole näkynyt koko lähiössä sitten vuoden 2000. Uudemmista autoista en tiedä, mitä hintaluokkaa tai edes merkkiä ne ovat. En tiedä alueella asuvien ihmisten harrastuksista mitään, joten en tiedä, onko jollain kallis tai halpa harrastus. En seuraa muotia enkä tunnista vaatemerkkkejä. Tai no ne Adidaksen raidat tunnistan.
3. En osaa sanoa. En ole koskaan asunut muualla kuin pääkaupunkiseudulla.Tilanteessasi on selvää, että ihmisten nyansseja, kuten luokka-asemaa ei huomaa, jos ihmisten kanssa ei ole ollenkaan tekemisissä.
Olen tekemisissä muiden kanssa, mutta emme koskaan keskustele toistemme koulutuksista, varallisuudesta, autojen hinnoista, omistaako asuntonsa vai onko siinä vuokralla, vaatemerkeistä ja varsinkaan vaatteiden hinnoista jne. Olen siinä mielessä varmaan "luokkatiedoton", että minua ei kiinnosta em asiat. Olen varakkaasta perheestä eivätkä vanhempani koskaan korostaneet varallisuuttaan. Lapsuudenkotini sisustuksessa oli paljon design-tavaraa (lähes kaikki), mutta eivät vanhempanikaan koskaan mainostaneet hankkimiaan tavaroita naapureille. Isäni on ehkä vieläkin vaatimattomampi kuin äitini ja on aina ajanut ihan tavallisilla autoilla ja kulkenut (arjessa) ihan tavallisissa vaatteissa.
Olen perinyt tämän vaatimattomuuden asenteen vanhemmiltani. Ei mua kiinnosta muiden koulutukset ja varallisuus. Oletan, ettei muitakaan kiinnosta mun koulutukseni ja varallisuuteni, koska kukaan ei ole kysynyt koulutuksestani muualla kuin työhaastatteluissa. Varallisuudestani taas ei kukaan ole kysynyt koskaan missään. Pidän kierrättämisestä ja hankin uutta tavaraa vain harvoin. En valitse seuraani sen perusteella, mihin luokkaan tämä mahdollisesti kuuluu. Ihan epäoleellinen asia mulle. Kun käyn joskus paikallisessa baarissa, ihan sama mulle, kuka siihen istuu juttuseuraksi, kunhan juttu luistaa. En kysele sellaisia asioita, joista yhteiskuntaluokka tulisi esille.
Näin ajatellaan myös pk seudun ulkopuolella. Meillä lapset oli jossain vaiheessa yksityisessä päiväkodissa ("ei ketju", mikä ilm APn mukaan pitää erikseen mainita) eikä siellä koskaan kyselty vanhempien ammatteja tai varsinkaan koulutustasoja. Asun yliopistokaupungissa pk seudun ulkopuolella omakotitaloalueella, jossa tiedämme naapurien nimet ja joistakin missä on töissä mutta tulotasoja tai koulutuksia ei paljon kysellä (tai mainosteta, ei tulisi mieleenkään kertoa olevansa FT, riittää kun sanoo, että on yliopistolla töissä). Ja ihmisillä omat arvonsa ajan ja rahankäytön suhteen, osalla hienot autot pihassa, joillakin, kuten itselläni pieni vanha koslo. Varmasti ääripäät pistää silmään: hyvin kalliisti rakennetut omakotitalot kaupungin parhailla paikoilla vs. kehnoimmat vuokratalokeskittymät. Mutta olen edelleen ylpeä samasta jutusta mistä ylpeilin aikoinaan jatko-opiskeluaikoina: jenkkikolleegat pelkäsivät kun tulivat käymään kylässä ja kerroin etukäteen asuvani kaupungin pahamaineisimmassa lähiössä mutta nauroivat kun näkivät siistin, turvallisen ja rauhallisen alueen. Meillä alueiden eriarvoistuminen on onneksi vielä kaukana monen muun maan tilanteesta.
En ole ap, mutta se, joka puhui päiväkodista. Hämmästyttää miten raivoisa hyökkäys tulee siitä, että joissain paikoissa on luonnollista puhua koulutuksesta etenkin jos konteksti on, että rahalla ostaa lapselleen koulutuksellista palvelua, joka tässä tapuksessa oli siis päivähoito kielipäiväkodissa, jossa lapsi päivähoidon yhteydessä oppii vieraan kielen luonnollisesti. En ole koskaan muutenkaan törmännyt sellaiseen, että olisi jotenkin häpeä kertoa omasta koulutuksestaan tai työstään. Minun maailmassani se on ihan normaali keskustelunaihe etenkin kun lähes jokainen tuttuni opsikelee koko ajan lisää myös kuulaassa keski-iässä.
Puhun koulutuksesta työssäni (opetan muita ja opin muilta) mutta ei mitään tarvetta mainostaa sitä tai ammattinimikettä vapaa-ajalla lasten päiväkodissa, koulussa tai harrastuksissa, siellä olen vanhempana ihan niin kuin kaikki muutkin. Ja olen erittäin onnellinen Suomen alhaisesta luokkajaosta, nytkin lahjakkain oppilas ryhmässäni oli kuulemma sukunsa ensimmäinen maisteri. t professori.
Uskoisin, että vanhempainillassa kiinnostaa kuulla muutakin perheestä, kuin että on lapsen vanhempi. Etenkin kun päiväkoti haluaa tuottaa jonkin verran räätälöintiä.
Ne räätälöinnit tulevat erilaisista tuen tarpeista. Jos kodin kieli on muu kuin suomi/ruotsi, jos lapsella erityistarpeita jne. Jos perhe on ns tavallinen, lapsen kehityksen kannalta ihan hyvä tuskin sitä vanhempien tarvitsee keskusteluihin tulla tutkintotodistustensa kanssa?
Erityistarpeita ei varmaankaan tarvitse keskustella kaikkien vanhempien kuullen. Tässä keskustelussa haluttiin keskustelua miten päiväkoti järjestää erilaisia opetettavia teemoja ja onko olemassa teemoja, joista ei haluta päiväkodin opettavan. Teemoja oli mm. juhlapyhät ja niiden taustat, ekologia, tai vaikka uskonto tai perheen etninen tausta ja maantiede sitä kautta. Samalla haluttiin keskustella onko vanhemmilla itsellään mitään mielenkiintoista erityisosaamista, jota voitaisiin hyödyntää päiväkodin toiminnassa, tätä kautta ryhmä esim. kävi oopperassa. Mutta huomaan, että suurelle osalle ihmisiä on punainen vaate keskustella asiallisesti erilaisista koulutuksista tai työtehtävistä ja kouluttautuneisuutta ja osaamista pitäisi jotenkin hävetä. Minulle koulutus on yksi keskustelun aihe toisten joukossa jaen näe siitä keskustelemista minkäänlaisena lesoiluna. Ihan sama asia, kun joku toinen voisi kertoa lapsensa ruotsinkielisyydestä.
Miten koulutus tai työtehtävät vaikuttavat mainitsemiisi teemoihin? Jos kerron päiväkodin vanhempainillassa koulutukseni ja ammattini, mitä päätelmiä joku tekee siitä mun juhlapyhien viettämiseni suhteen? Tai suhtautumiseeni ekologiaan? Tai mitä uskontokuntaa edustan vai edustanko mitään? Tai mitä etnistä taustaa kuuluu perheenjäseniini?
Sinä siis kykenet keskustelemaan vaikka ekologiakasvatuksesta tai perheesi näkemyksistä erilaisiin juhlapyhiin, mutta et voi mitenkään jakaa mitä teet työksesi tai millainen koulutustasosi on? Miksi se on niin top top secret asia? Miksi sitä ei voi sanoa kun esittäytyy toisille vanhemmille, jos kuitenkin kerrot vaikka uskontokuntasi. Jestas, ihan kuin kyseltäisiin jotain seksimieltymyksiä.
Miksi koulutukseni tai työtehtäväni olisi muiden lasten vanhemmille millään tavalla tärkeä tieto? Mitä he tai heidän lapsensa hyötyisivät siitä tiedosta? Se on heille yhtä hyödytön tieto kuin vuosituloni, sijoitusteni määrä, äitini tyttönimi, varpaankynsissäni käyttämäni kynsilakan väri tai lempiruokani. Ja uskontokuntani on myös tieto, jolla lapseni päiväkotikavereiden vanhemmat eivät tekisi yhtään mitään. Päiväkodin vanhempainillassa keskustellaan asioista, jotka liittyvät lasten päiväkodissa olemiseen.
Ehkä meillä ei ole sitten sama yhteiskuntaluokka, koska meidän päiväkodissa puhutaan koko perheiden asioita, ideoidaan päiväkodin toimintaa ja puhutaan avoimesti myös omista töistä, yrityksistä, opiskeluista, lapsista ja lomista. Välillä tehdään projekteja yhdessä, leivotaan lasten kanssa vaikka kunkin kotimaan herkkuja jne. Ja nämä ovat juuri niitä syitä, miksi lapseni kyseisessä päiväkodissa on.
Ainakaan meidän lapsilla ei ole sama päiväkoti :) Mun lasteni päiväkodissa on töissä ammattitaitoista henkilökuntaa, jotka ideoivat ja kehittävät päiväkodin toimintaa, suunnittelevat lapsille erilaisia juttuja jne. Päiväkodin järjestämät juhlatkin onnistuvat heiltä oikein hyvin. Eivät he tarvitse lasten vanhempia tekemään töitään puolestaan, koska heidät on koulutettu osaamaan ihan itse. Vanhempainilta on kaksi kertaa vuodessa: syksyllä ja keväällä. Se riittää oikein hyvin. Muu päiväkodin ja kodin välinen tiedottaminen tapahtuu lasta hakiessa tai sitten on jokin tiedote lapsen lokerossa.
Niin, eli kun sinun päiväkotisi päättää, että nyt juhlitaan eid -juhlaa, niin sinun lapsesi juhlii sitä tai opetetaan kulkuvälineitä, niin sinun lapsesi opettelee kulkuvälineitä, sinä et pysty siihen mitenkään vaikuttamaan. Minä taas arvostan sitä, että päiväkoti kumppanuuskasvattajana ottaa huomioon myös asioita, jotka ovat vanhemmille tärkeitä ja haluavat niitä lapsille opetettavan.
Kyllä. Jos päiväkodissa juhlitaan eid-juhlaa, niin sitten juhlitaan. Jos siellä juhlitaan joulua, niin juhlitaan. Jos siellä juhlitaan ostaraa, niin juhlitaan. Ei mulla ole mitään syytä kieltää lapsiani tutustumasta muihinkin uskontoihin. Päinvastoin, sehän on vain hyvä, että tutustuu. Ja mitä hittoa? Kulkuvälineitä? Etkö halua, että lapsesi saa tietää olevan olemassa laivoja, lentokoneita, autoja, junia, polkupyöriä jne? Missä tynnyrissä haluat lapsesi kasvattaa? Ja onko teillä muiden vanhempien kanssa sama tynnyri vai jokaisella omansa?
Ne räätälöinnit tulevat erilaisista tuen tarpeista. Jos kodin kieli on muu kuin suomi/ruotsi, jos lapsella erityistarpeita jne. Jos perhe on ns tavallinen, lapsen kehityksen kannalta ihan hyvä tuskin sitä vanhempien tarvitsee keskusteluihin tulla tutkintotodistustensa kanssa?