Huomaatko asuinseudullasi luokkajakoa?

Vierailija kirjoitti:

Huomaan, asun Kauniaisissa. Olen ihan rupusakkia 70 000 vuosituloilla . Mutta ei haittaa. Täällä on kiva asua ja hyvät palvelut ja erittäin hyvät koulut. Kukaan ei tällaista köyhääkään kiusaa.

Miten voi olla köyhä edes suhteellisesti jos tienaat yli 5,5k€ / kk 😄??

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1. Kaupunki, pääkaupunkiseutu

2. En huomaa. Ehkä huomaisin, jos tietäisin alueella asuvien koulutustason. En tiedä edes omasta taloyhtiöstäni, kuka omistaa asuntonsa ja kuka on ehkä vuokralla. En tunne naapureitani niin hyvin. Mulla ei ole koskaan ollut ajokorttia enkä tiedä autoista yhtään mitään. En siis tiedä,   minkä hintainen mikäkin auto on. Kuplavolkkareita ja Datsun 100A:ta ei ole näkynyt koko lähiössä sitten vuoden 2000. Uudemmista autoista en tiedä, mitä hintaluokkaa tai edes merkkiä ne ovat. En tiedä alueella asuvien ihmisten harrastuksista mitään, joten en tiedä, onko jollain kallis tai halpa harrastus. En seuraa muotia enkä tunnista vaatemerkkkejä. Tai no ne Adidaksen raidat tunnistan. 

3. En osaa sanoa. En ole koskaan asunut muualla kuin pääkaupunkiseudulla. 

Tilanteessasi on selvää, että ihmisten nyansseja, kuten luokka-asemaa ei huomaa, jos ihmisten kanssa ei ole ollenkaan tekemisissä. 

Olen tekemisissä muiden kanssa, mutta emme koskaan keskustele toistemme koulutuksista, varallisuudesta, autojen hinnoista, omistaako asuntonsa vai onko siinä vuokralla, vaatemerkeistä ja varsinkaan vaatteiden hinnoista jne. Olen siinä mielessä varmaan "luokkatiedoton", että minua ei kiinnosta em asiat. Olen varakkaasta perheestä eivätkä vanhempani koskaan korostaneet varallisuuttaan. Lapsuudenkotini sisustuksessa oli paljon design-tavaraa (lähes kaikki), mutta eivät vanhempanikaan koskaan mainostaneet hankkimiaan tavaroita naapureille. Isäni on ehkä vieläkin vaatimattomampi kuin äitini ja on aina ajanut ihan tavallisilla autoilla ja kulkenut (arjessa)  ihan tavallisissa vaatteissa. 

Olen perinyt tämän vaatimattomuuden asenteen vanhemmiltani. Ei mua kiinnosta muiden koulutukset ja varallisuus. Oletan, ettei muitakaan kiinnosta mun koulutukseni ja varallisuuteni, koska kukaan ei ole kysynyt koulutuksestani muualla kuin työhaastatteluissa. Varallisuudestani taas ei kukaan ole kysynyt koskaan missään. Pidän kierrättämisestä ja hankin uutta tavaraa vain harvoin. En valitse seuraani sen perusteella, mihin luokkaan tämä mahdollisesti kuuluu. Ihan epäoleellinen asia mulle. Kun käyn joskus paikallisessa baarissa, ihan sama mulle, kuka siihen istuu juttuseuraksi, kunhan juttu luistaa. En kysele sellaisia asioita, joista yhteiskuntaluokka tulisi esille. 

Näin ajatellaan myös pk seudun ulkopuolella. Meillä lapset oli jossain vaiheessa yksityisessä päiväkodissa ("ei ketju", mikä ilm APn mukaan pitää erikseen mainita) eikä siellä koskaan kyselty vanhempien ammatteja tai varsinkaan koulutustasoja. Asun yliopistokaupungissa pk seudun ulkopuolella omakotitaloalueella, jossa tiedämme naapurien nimet ja joistakin missä on töissä mutta tulotasoja tai koulutuksia ei paljon kysellä (tai mainosteta, ei tulisi mieleenkään kertoa olevansa FT, riittää kun sanoo, että on yliopistolla töissä). Ja ihmisillä omat arvonsa ajan ja rahankäytön suhteen, osalla hienot autot pihassa, joillakin, kuten itselläni pieni vanha koslo. Varmasti ääripäät pistää silmään: hyvin kalliisti rakennetut omakotitalot kaupungin parhailla paikoilla vs. kehnoimmat vuokratalokeskittymät. Mutta olen edelleen ylpeä samasta jutusta mistä ylpeilin aikoinaan jatko-opiskeluaikoina: jenkkikolleegat pelkäsivät kun tulivat käymään kylässä ja kerroin etukäteen asuvani kaupungin pahamaineisimmassa lähiössä mutta nauroivat kun näkivät siistin, turvallisen ja rauhallisen alueen. Meillä alueiden eriarvoistuminen on onneksi vielä kaukana monen muun maan tilanteesta.

Hölmö kysymys. Milloinkohan ihmisistä aletaan puhumaan ihmisinä, eli siis poistetaan tuollaiset luokkajaot? Koska ei sellaisia oikeastaan Suomessa edes ole. Varallisuutta on joillain enemmän, joillain vähemmän, mutta mikä hemmetin pakkotarve on tämän mukaan jakaa ihmisiä luokkiin?

Sairasta polarisointia, joka johtaa vain vainoihin. Hävetkää!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1. Kaupunki, pääkaupunkiseutu

2. En huomaa. Ehkä huomaisin, jos tietäisin alueella asuvien koulutustason. En tiedä edes omasta taloyhtiöstäni, kuka omistaa asuntonsa ja kuka on ehkä vuokralla. En tunne naapureitani niin hyvin. Mulla ei ole koskaan ollut ajokorttia enkä tiedä autoista yhtään mitään. En siis tiedä,   minkä hintainen mikäkin auto on. Kuplavolkkareita ja Datsun 100A:ta ei ole näkynyt koko lähiössä sitten vuoden 2000. Uudemmista autoista en tiedä, mitä hintaluokkaa tai edes merkkiä ne ovat. En tiedä alueella asuvien ihmisten harrastuksista mitään, joten en tiedä, onko jollain kallis tai halpa harrastus. En seuraa muotia enkä tunnista vaatemerkkkejä. Tai no ne Adidaksen raidat tunnistan. 

3. En osaa sanoa. En ole koskaan asunut muualla kuin pääkaupunkiseudulla. 

Tilanteessasi on selvää, että ihmisten nyansseja, kuten luokka-asemaa ei huomaa, jos ihmisten kanssa ei ole ollenkaan tekemisissä. 

Olen tekemisissä muiden kanssa, mutta emme koskaan keskustele toistemme koulutuksista, varallisuudesta, autojen hinnoista, omistaako asuntonsa vai onko siinä vuokralla, vaatemerkeistä ja varsinkaan vaatteiden hinnoista jne. Olen siinä mielessä varmaan "luokkatiedoton", että minua ei kiinnosta em asiat. Olen varakkaasta perheestä eivätkä vanhempani koskaan korostaneet varallisuuttaan. Lapsuudenkotini sisustuksessa oli paljon design-tavaraa (lähes kaikki), mutta eivät vanhempanikaan koskaan mainostaneet hankkimiaan tavaroita naapureille. Isäni on ehkä vieläkin vaatimattomampi kuin äitini ja on aina ajanut ihan tavallisilla autoilla ja kulkenut (arjessa)  ihan tavallisissa vaatteissa. 

Olen perinyt tämän vaatimattomuuden asenteen vanhemmiltani. Ei mua kiinnosta muiden koulutukset ja varallisuus. Oletan, ettei muitakaan kiinnosta mun koulutukseni ja varallisuuteni, koska kukaan ei ole kysynyt koulutuksestani muualla kuin työhaastatteluissa. Varallisuudestani taas ei kukaan ole kysynyt koskaan missään. Pidän kierrättämisestä ja hankin uutta tavaraa vain harvoin. En valitse seuraani sen perusteella, mihin luokkaan tämä mahdollisesti kuuluu. Ihan epäoleellinen asia mulle. Kun käyn joskus paikallisessa baarissa, ihan sama mulle, kuka siihen istuu juttuseuraksi, kunhan juttu luistaa. En kysele sellaisia asioita, joista yhteiskuntaluokka tulisi esille. 

Näin ajatellaan myös pk seudun ulkopuolella. Meillä lapset oli jossain vaiheessa yksityisessä päiväkodissa ("ei ketju", mikä ilm APn mukaan pitää erikseen mainita) eikä siellä koskaan kyselty vanhempien ammatteja tai varsinkaan koulutustasoja. Asun yliopistokaupungissa pk seudun ulkopuolella omakotitaloalueella, jossa tiedämme naapurien nimet ja joistakin missä on töissä mutta tulotasoja tai koulutuksia ei paljon kysellä (tai mainosteta, ei tulisi mieleenkään kertoa olevansa FT, riittää kun sanoo, että on yliopistolla töissä). Ja ihmisillä omat arvonsa ajan ja rahankäytön suhteen, osalla hienot autot pihassa, joillakin, kuten itselläni pieni vanha koslo. Varmasti ääripäät pistää silmään: hyvin kalliisti rakennetut omakotitalot kaupungin parhailla paikoilla vs. kehnoimmat vuokratalokeskittymät. Mutta olen edelleen ylpeä samasta jutusta mistä ylpeilin aikoinaan jatko-opiskeluaikoina: jenkkikolleegat pelkäsivät kun tulivat käymään kylässä ja kerroin etukäteen asuvani kaupungin pahamaineisimmassa lähiössä mutta nauroivat kun näkivät siistin, turvallisen ja rauhallisen alueen. Meillä alueiden eriarvoistuminen on onneksi vielä kaukana monen muun maan tilanteesta.

Me on kans katsottu omakotitaloa "kaupungin pahamaineisimmasta lähiöstä", jossa on siis sen vuokratalokeskittymän vieressä paljon rauhallista, siistiä pientaloaluetta, jopa tosi hienoja ja kalliita rantataloja. Paikallisessa koulussa on yksi kaupungin harvoista luonnontiedeluokista. Olisi tässäkin kaupungissa joitain" hienompia", uudempia alueita, mutta tämä huonomaineinen vanhempi lähiö vaan sattuu sijaitsemaan paljon paremmalla paikalla ja muutenkin tykkään, kun talojen pihoilla kasvaa jo kunnon omenapuut eikä kaikki pihat ole toistensa kopioita.

Ja omassa maalaislapsuudessa ei tosiaan vanhempien koulutustasolla hienosteltu. Tähän vaikuttanee vanhempien tausta, isovanhemmat ovat nimittäin maajusseja kaikki, sukulaisissa on kaiken tasoista koulutusta ja asemaa duunarista isoon pomoon, mukavaa, fiksua porukkaa kaikki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan ne, jotka eivät tunnista luokkia ovat hyvin nuoria tai kokemusta on hyvin rajallisesta ihmismäärästä. 

Minä "luokkatiedoton" olen jo 59 v :)

Minäkin olen 50v enkä edes ajattele mitään luokkia!

Mua ihmetyttää kovasti täällä nämä jatkuvasti tästä aiheesta pyörivät ketjut.

Jotkut varmaan luokittelevat mut johonkin luokkaan mutta itseäni sellainen ei kiinnosta. Ostan tavaranikin sen mukaan mikä näyttää nätille, enkä harrasta kirppareita.

Outoa tuollaine luokkatietoisuus. Mulle esim. hammaslääköri ja siivooja on yhtä arvokkaita ammatteina. Hitusen jopa arvostan siivoojia enemmän koska itse en sitä viitsisi tehdä.

Jos joku sanoo, että pääkaupunkiseudulla on ihmisten luokittelua, ei ole koskaan käynyt Pohjanmaalla. Siellä on kummallinen tapa sanoa köyhälle ihmiselle, että sinä et ole mikään. Aivan kamalaa. Kysymys , jota siellä kuulee on, mikä se on. Tarkoitetaan koulutusta tai asemaa, että on joku. Tapahtukoon tämä luokittelu missä tahansa, se on AINA väärin.

Asun Kalasatamassa, enkä kyllä huomaa mitään luokkaeroja. Mistä ne muka huomaisi?

Ihan samalla tavalla lähdetään aamulla kävellen tai fillarilla liikkeelle niin meidän talosta kuin kanavan toiselta puoleltakin. Illalla lenkkeillään Mustikkamaalla ja käydään kaupassa tai alueen ravintoloissa.

Forssassa köyhät viherhipit ja omistavaan luokkaan kuuluvat persut pistää silmään katukuvassa.

Juu huomaahan sen luokkajaon. Asun itä-helsingissä alueella jossa köyhyys oikein pistää silmään. Kulahtanutta vaatetta yhdellä sun toisella. Paljon työttömiä ja matalapalkka-alan puurtajia. Sitten ovat nämä kultamunat uusissa, hienoissa nahkatakeissaan sun muissa uutuutta hohtavissa merkkikledjuissaan pälisemässä puolen tonnin iphoneihinsa. Luokkajako on todella selkeä näin työttömien köyhien keskelläkin. Suomimamma lykkii lastansa kulahtaneilla lastenvaunuilla jonka jälkeen kultamunamamma lykkii omaansa upouusilla, kalliilla vaunuilla. Pistää vihaks tällane.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1. Kaupunki, pääkaupunkiseutu

2. En huomaa. Ehkä huomaisin, jos tietäisin alueella asuvien koulutustason. En tiedä edes omasta taloyhtiöstäni, kuka omistaa asuntonsa ja kuka on ehkä vuokralla. En tunne naapureitani niin hyvin. Mulla ei ole koskaan ollut ajokorttia enkä tiedä autoista yhtään mitään. En siis tiedä,   minkä hintainen mikäkin auto on. Kuplavolkkareita ja Datsun 100A:ta ei ole näkynyt koko lähiössä sitten vuoden 2000. Uudemmista autoista en tiedä, mitä hintaluokkaa tai edes merkkiä ne ovat. En tiedä alueella asuvien ihmisten harrastuksista mitään, joten en tiedä, onko jollain kallis tai halpa harrastus. En seuraa muotia enkä tunnista vaatemerkkkejä. Tai no ne Adidaksen raidat tunnistan. 

3. En osaa sanoa. En ole koskaan asunut muualla kuin pääkaupunkiseudulla. 

Kuplavolkkari ja Datsun 100 A ovat nykyisin keräilijöiden omistuksessa. Eivät merkki köyhyydestä.

No tuon voin hyvin kuvitella. Ne on kuitenkin ainoat automerkit, jotka tunnistan. Ja senkin vain siksi, että lukioaikaisella poikaystävälläni oli 1970-luvun lopulla käytetty Datsun 100A ja yhdellä toisella tutulla pojalla käytetty kuplavolkkari. Ai niin ja kyllähän mä vanhan Ladankin tunnistan.  Nämä nykyautot näyttävät mun mielestä kaikki samanlaisilta. 

Hyvin vähän.

5km säteellä on todella keskiluokkaista rivari ja okt aluetta, uutta ja vanhaa. Vain muutama kerrostalo joista yksikään ei ole vuokratalo mutta toki yksityisiä vuokra-asuntoja jokunen.

Pk:n kehys, mediaanitulot n 30 000e/v/hlö

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1. Kaupunki, pääkaupunkiseutu

2. En huomaa. Ehkä huomaisin, jos tietäisin alueella asuvien koulutustason. En tiedä edes omasta taloyhtiöstäni, kuka omistaa asuntonsa ja kuka on ehkä vuokralla. En tunne naapureitani niin hyvin. Mulla ei ole koskaan ollut ajokorttia enkä tiedä autoista yhtään mitään. En siis tiedä,   minkä hintainen mikäkin auto on. Kuplavolkkareita ja Datsun 100A:ta ei ole näkynyt koko lähiössä sitten vuoden 2000. Uudemmista autoista en tiedä, mitä hintaluokkaa tai edes merkkiä ne ovat. En tiedä alueella asuvien ihmisten harrastuksista mitään, joten en tiedä, onko jollain kallis tai halpa harrastus. En seuraa muotia enkä tunnista vaatemerkkkejä. Tai no ne Adidaksen raidat tunnistan. 

3. En osaa sanoa. En ole koskaan asunut muualla kuin pääkaupunkiseudulla. 

Tilanteessasi on selvää, että ihmisten nyansseja, kuten luokka-asemaa ei huomaa, jos ihmisten kanssa ei ole ollenkaan tekemisissä. 

Olen tekemisissä muiden kanssa, mutta emme koskaan keskustele toistemme koulutuksista, varallisuudesta, autojen hinnoista, omistaako asuntonsa vai onko siinä vuokralla, vaatemerkeistä ja varsinkaan vaatteiden hinnoista jne. Olen siinä mielessä varmaan "luokkatiedoton", että minua ei kiinnosta em asiat. Olen varakkaasta perheestä eivätkä vanhempani koskaan korostaneet varallisuuttaan. Lapsuudenkotini sisustuksessa oli paljon design-tavaraa (lähes kaikki), mutta eivät vanhempanikaan koskaan mainostaneet hankkimiaan tavaroita naapureille. Isäni on ehkä vieläkin vaatimattomampi kuin äitini ja on aina ajanut ihan tavallisilla autoilla ja kulkenut (arjessa)  ihan tavallisissa vaatteissa. 

Olen perinyt tämän vaatimattomuuden asenteen vanhemmiltani. Ei mua kiinnosta muiden koulutukset ja varallisuus. Oletan, ettei muitakaan kiinnosta mun koulutukseni ja varallisuuteni, koska kukaan ei ole kysynyt koulutuksestani muualla kuin työhaastatteluissa. Varallisuudestani taas ei kukaan ole kysynyt koskaan missään. Pidän kierrättämisestä ja hankin uutta tavaraa vain harvoin. En valitse seuraani sen perusteella, mihin luokkaan tämä mahdollisesti kuuluu. Ihan epäoleellinen asia mulle. Kun käyn joskus paikallisessa baarissa, ihan sama mulle, kuka siihen istuu juttuseuraksi, kunhan juttu luistaa. En kysele sellaisia asioita, joista yhteiskuntaluokka tulisi esille. 

Näin ajatellaan myös pk seudun ulkopuolella. Meillä lapset oli jossain vaiheessa yksityisessä päiväkodissa ("ei ketju", mikä ilm APn mukaan pitää erikseen mainita) eikä siellä koskaan kyselty vanhempien ammatteja tai varsinkaan koulutustasoja. Asun yliopistokaupungissa pk seudun ulkopuolella omakotitaloalueella, jossa tiedämme naapurien nimet ja joistakin missä on töissä mutta tulotasoja tai koulutuksia ei paljon kysellä (tai mainosteta, ei tulisi mieleenkään kertoa olevansa FT, riittää kun sanoo, että on yliopistolla töissä). Ja ihmisillä omat arvonsa ajan ja rahankäytön suhteen, osalla hienot autot pihassa, joillakin, kuten itselläni pieni vanha koslo. Varmasti ääripäät pistää silmään: hyvin kalliisti rakennetut omakotitalot kaupungin parhailla paikoilla vs. kehnoimmat vuokratalokeskittymät. Mutta olen edelleen ylpeä samasta jutusta mistä ylpeilin aikoinaan jatko-opiskeluaikoina: jenkkikolleegat pelkäsivät kun tulivat käymään kylässä ja kerroin etukäteen asuvani kaupungin pahamaineisimmassa lähiössä mutta nauroivat kun näkivät siistin, turvallisen ja rauhallisen alueen. Meillä alueiden eriarvoistuminen on onneksi vielä kaukana monen muun maan tilanteesta.

En ole ap, mutta se, joka puhui päiväkodista. Hämmästyttää miten raivoisa hyökkäys tulee siitä, että joissain paikoissa on luonnollista puhua koulutuksesta etenkin jos konteksti on, että rahalla ostaa lapselleen koulutuksellista palvelua, joka tässä tapuksessa oli siis päivähoito kielipäiväkodissa, jossa lapsi päivähoidon yhteydessä oppii vieraan kielen luonnollisesti. En ole koskaan muutenkaan törmännyt sellaiseen, että olisi jotenkin häpeä kertoa omasta koulutuksestaan tai työstään. Minun maailmassani se on ihan normaali keskustelunaihe etenkin kun lähes jokainen tuttuni opsikelee koko ajan lisää myös kuulaassa keski-iässä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1. Kaupunki, pääkaupunkiseutu

2. En huomaa. Ehkä huomaisin, jos tietäisin alueella asuvien koulutustason. En tiedä edes omasta taloyhtiöstäni, kuka omistaa asuntonsa ja kuka on ehkä vuokralla. En tunne naapureitani niin hyvin. Mulla ei ole koskaan ollut ajokorttia enkä tiedä autoista yhtään mitään. En siis tiedä,   minkä hintainen mikäkin auto on. Kuplavolkkareita ja Datsun 100A:ta ei ole näkynyt koko lähiössä sitten vuoden 2000. Uudemmista autoista en tiedä, mitä hintaluokkaa tai edes merkkiä ne ovat. En tiedä alueella asuvien ihmisten harrastuksista mitään, joten en tiedä, onko jollain kallis tai halpa harrastus. En seuraa muotia enkä tunnista vaatemerkkkejä. Tai no ne Adidaksen raidat tunnistan. 

3. En osaa sanoa. En ole koskaan asunut muualla kuin pääkaupunkiseudulla. 

Tilanteessasi on selvää, että ihmisten nyansseja, kuten luokka-asemaa ei huomaa, jos ihmisten kanssa ei ole ollenkaan tekemisissä. 

Olen tekemisissä muiden kanssa, mutta emme koskaan keskustele toistemme koulutuksista, varallisuudesta, autojen hinnoista, omistaako asuntonsa vai onko siinä vuokralla, vaatemerkeistä ja varsinkaan vaatteiden hinnoista jne. Olen siinä mielessä varmaan "luokkatiedoton", että minua ei kiinnosta em asiat. Olen varakkaasta perheestä eivätkä vanhempani koskaan korostaneet varallisuuttaan. Lapsuudenkotini sisustuksessa oli paljon design-tavaraa (lähes kaikki), mutta eivät vanhempanikaan koskaan mainostaneet hankkimiaan tavaroita naapureille. Isäni on ehkä vieläkin vaatimattomampi kuin äitini ja on aina ajanut ihan tavallisilla autoilla ja kulkenut (arjessa)  ihan tavallisissa vaatteissa. 

Olen perinyt tämän vaatimattomuuden asenteen vanhemmiltani. Ei mua kiinnosta muiden koulutukset ja varallisuus. Oletan, ettei muitakaan kiinnosta mun koulutukseni ja varallisuuteni, koska kukaan ei ole kysynyt koulutuksestani muualla kuin työhaastatteluissa. Varallisuudestani taas ei kukaan ole kysynyt koskaan missään. Pidän kierrättämisestä ja hankin uutta tavaraa vain harvoin. En valitse seuraani sen perusteella, mihin luokkaan tämä mahdollisesti kuuluu. Ihan epäoleellinen asia mulle. Kun käyn joskus paikallisessa baarissa, ihan sama mulle, kuka siihen istuu juttuseuraksi, kunhan juttu luistaa. En kysele sellaisia asioita, joista yhteiskuntaluokka tulisi esille. 

Näin ajatellaan myös pk seudun ulkopuolella. Meillä lapset oli jossain vaiheessa yksityisessä päiväkodissa ("ei ketju", mikä ilm APn mukaan pitää erikseen mainita) eikä siellä koskaan kyselty vanhempien ammatteja tai varsinkaan koulutustasoja. Asun yliopistokaupungissa pk seudun ulkopuolella omakotitaloalueella, jossa tiedämme naapurien nimet ja joistakin missä on töissä mutta tulotasoja tai koulutuksia ei paljon kysellä (tai mainosteta, ei tulisi mieleenkään kertoa olevansa FT, riittää kun sanoo, että on yliopistolla töissä). Ja ihmisillä omat arvonsa ajan ja rahankäytön suhteen, osalla hienot autot pihassa, joillakin, kuten itselläni pieni vanha koslo. Varmasti ääripäät pistää silmään: hyvin kalliisti rakennetut omakotitalot kaupungin parhailla paikoilla vs. kehnoimmat vuokratalokeskittymät. Mutta olen edelleen ylpeä samasta jutusta mistä ylpeilin aikoinaan jatko-opiskeluaikoina: jenkkikolleegat pelkäsivät kun tulivat käymään kylässä ja kerroin etukäteen asuvani kaupungin pahamaineisimmassa lähiössä mutta nauroivat kun näkivät siistin, turvallisen ja rauhallisen alueen. Meillä alueiden eriarvoistuminen on onneksi vielä kaukana monen muun maan tilanteesta.

En ole ap, mutta se, joka puhui päiväkodista. Hämmästyttää miten raivoisa hyökkäys tulee siitä, että joissain paikoissa on luonnollista puhua koulutuksesta etenkin jos konteksti on, että rahalla ostaa lapselleen koulutuksellista palvelua, joka tässä tapuksessa oli siis päivähoito kielipäiväkodissa, jossa lapsi päivähoidon yhteydessä oppii vieraan kielen luonnollisesti. En ole koskaan muutenkaan törmännyt sellaiseen, että olisi jotenkin häpeä kertoa omasta koulutuksestaan tai työstään. Minun maailmassani se on ihan normaali keskustelunaihe etenkin kun lähes jokainen tuttuni opsikelee koko ajan lisää myös kuulaassa keski-iässä. 

Edelleenkin on ihmisiä, jotka ajattelevat akateemisen koulutuksen merkitsevän hyvää palkkaa. Näinhän ei ole, esim lastentarhanopettajien tai sosiaali-alalla työskentelevien  palkat ei päätä huimaa. Joku ammattikoulun tai pelkän peruskoulun käynyt voi tienata huomattavasti enemmän kuin matalapalkka-aloilla työskentelevät akateemiset.

Et voi myöskään tietää, kuka toisen lapsen hoitomaksut kielipäiväkodissa maksaa. Maksavatko vanhemmat itse tai kenties isovanhemmat. Sama juttu esim harrastusten kanssa. Jollain lapsella voi olla varaa kalliisiinkin juttuihin ilman, että juuri heidän omat vanhempansa maksavat. Omassa suvussani on aina ajateltu, että kuolinpaidassa ei ole taskuja. Ja että on järkevämpää rahoittaa jälkeläisten elämää tavalla, josta ei synny veroseuraamuksia. Ei siis antamalla rahana kymppitonnia vaan maksamalla erilaisia elinkustannuksia (kuten vaikkapa päivähoitomaksut)  ja sitten rahana sen noin 5000 €/3v , mitä saa antaa verovapaasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1. Kaupunki, pääkaupunkiseutu

2. En huomaa. Ehkä huomaisin, jos tietäisin alueella asuvien koulutustason. En tiedä edes omasta taloyhtiöstäni, kuka omistaa asuntonsa ja kuka on ehkä vuokralla. En tunne naapureitani niin hyvin. Mulla ei ole koskaan ollut ajokorttia enkä tiedä autoista yhtään mitään. En siis tiedä,   minkä hintainen mikäkin auto on. Kuplavolkkareita ja Datsun 100A:ta ei ole näkynyt koko lähiössä sitten vuoden 2000. Uudemmista autoista en tiedä, mitä hintaluokkaa tai edes merkkiä ne ovat. En tiedä alueella asuvien ihmisten harrastuksista mitään, joten en tiedä, onko jollain kallis tai halpa harrastus. En seuraa muotia enkä tunnista vaatemerkkkejä. Tai no ne Adidaksen raidat tunnistan. 

3. En osaa sanoa. En ole koskaan asunut muualla kuin pääkaupunkiseudulla. 

Tilanteessasi on selvää, että ihmisten nyansseja, kuten luokka-asemaa ei huomaa, jos ihmisten kanssa ei ole ollenkaan tekemisissä. 

Olen tekemisissä muiden kanssa, mutta emme koskaan keskustele toistemme koulutuksista, varallisuudesta, autojen hinnoista, omistaako asuntonsa vai onko siinä vuokralla, vaatemerkeistä ja varsinkaan vaatteiden hinnoista jne. Olen siinä mielessä varmaan "luokkatiedoton", että minua ei kiinnosta em asiat. Olen varakkaasta perheestä eivätkä vanhempani koskaan korostaneet varallisuuttaan. Lapsuudenkotini sisustuksessa oli paljon design-tavaraa (lähes kaikki), mutta eivät vanhempanikaan koskaan mainostaneet hankkimiaan tavaroita naapureille. Isäni on ehkä vieläkin vaatimattomampi kuin äitini ja on aina ajanut ihan tavallisilla autoilla ja kulkenut (arjessa)  ihan tavallisissa vaatteissa. 

Olen perinyt tämän vaatimattomuuden asenteen vanhemmiltani. Ei mua kiinnosta muiden koulutukset ja varallisuus. Oletan, ettei muitakaan kiinnosta mun koulutukseni ja varallisuuteni, koska kukaan ei ole kysynyt koulutuksestani muualla kuin työhaastatteluissa. Varallisuudestani taas ei kukaan ole kysynyt koskaan missään. Pidän kierrättämisestä ja hankin uutta tavaraa vain harvoin. En valitse seuraani sen perusteella, mihin luokkaan tämä mahdollisesti kuuluu. Ihan epäoleellinen asia mulle. Kun käyn joskus paikallisessa baarissa, ihan sama mulle, kuka siihen istuu juttuseuraksi, kunhan juttu luistaa. En kysele sellaisia asioita, joista yhteiskuntaluokka tulisi esille. 

Näin ajatellaan myös pk seudun ulkopuolella. Meillä lapset oli jossain vaiheessa yksityisessä päiväkodissa ("ei ketju", mikä ilm APn mukaan pitää erikseen mainita) eikä siellä koskaan kyselty vanhempien ammatteja tai varsinkaan koulutustasoja. Asun yliopistokaupungissa pk seudun ulkopuolella omakotitaloalueella, jossa tiedämme naapurien nimet ja joistakin missä on töissä mutta tulotasoja tai koulutuksia ei paljon kysellä (tai mainosteta, ei tulisi mieleenkään kertoa olevansa FT, riittää kun sanoo, että on yliopistolla töissä). Ja ihmisillä omat arvonsa ajan ja rahankäytön suhteen, osalla hienot autot pihassa, joillakin, kuten itselläni pieni vanha koslo. Varmasti ääripäät pistää silmään: hyvin kalliisti rakennetut omakotitalot kaupungin parhailla paikoilla vs. kehnoimmat vuokratalokeskittymät. Mutta olen edelleen ylpeä samasta jutusta mistä ylpeilin aikoinaan jatko-opiskeluaikoina: jenkkikolleegat pelkäsivät kun tulivat käymään kylässä ja kerroin etukäteen asuvani kaupungin pahamaineisimmassa lähiössä mutta nauroivat kun näkivät siistin, turvallisen ja rauhallisen alueen. Meillä alueiden eriarvoistuminen on onneksi vielä kaukana monen muun maan tilanteesta.

En ole ap, mutta se, joka puhui päiväkodista. Hämmästyttää miten raivoisa hyökkäys tulee siitä, että joissain paikoissa on luonnollista puhua koulutuksesta etenkin jos konteksti on, että rahalla ostaa lapselleen koulutuksellista palvelua, joka tässä tapuksessa oli siis päivähoito kielipäiväkodissa, jossa lapsi päivähoidon yhteydessä oppii vieraan kielen luonnollisesti. En ole koskaan muutenkaan törmännyt sellaiseen, että olisi jotenkin häpeä kertoa omasta koulutuksestaan tai työstään. Minun maailmassani se on ihan normaali keskustelunaihe etenkin kun lähes jokainen tuttuni opsikelee koko ajan lisää myös kuulaassa keski-iässä. 

Edelleenkin on ihmisiä, jotka ajattelevat akateemisen koulutuksen merkitsevän hyvää palkkaa. Näinhän ei ole, esim lastentarhanopettajien tai sosiaali-alalla työskentelevien  palkat ei päätä huimaa. Joku ammattikoulun tai pelkän peruskoulun käynyt voi tienata huomattavasti enemmän kuin matalapalkka-aloilla työskentelevät akateemiset.

Et voi myöskään tietää, kuka toisen lapsen hoitomaksut kielipäiväkodissa maksaa. Maksavatko vanhemmat itse tai kenties isovanhemmat. Sama juttu esim harrastusten kanssa. Jollain lapsella voi olla varaa kalliisiinkin juttuihin ilman, että juuri heidän omat vanhempansa maksavat. Omassa suvussani on aina ajateltu, että kuolinpaidassa ei ole taskuja. Ja että on järkevämpää rahoittaa jälkeläisten elämää tavalla, josta ei synny veroseuraamuksia. Ei siis antamalla rahana kymppitonnia vaan maksamalla erilaisia elinkustannuksia (kuten vaikkapa päivähoitomaksut)  ja sitten rahana sen noin 5000 €/3v , mitä saa antaa verovapaasti.

Sinä puhut rahasta, minä koulutuksesta. Ne ovat eri asioita. Voi hyvin olla, että lapsen päivähoidon maksaa mummo, mutta se ei poista sitä, että sen lapsen omat vanhemmat haluavat lapselleen sen kielitaidon, miksi ovat päätyneet sinne kielipäiväkotiin. Ja todennäköisesti tällaiset vanhemmat suhtautuvat koulutukseen ylipäätään positiivisesti eivätkä häpeä sitä, että ovat itsekin kouluttautuneet ja oppineet vieraita kieliä ehkä itse paljon vaivalloisemmin kuin päiväkodin kielikylvyssä. Luokkajako ei ole kysymystä rahasta vaan arvoista, elämäntavoista, koulutuksesta jne. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1. Kaupunki, pääkaupunkiseutu

2. En huomaa. Ehkä huomaisin, jos tietäisin alueella asuvien koulutustason. En tiedä edes omasta taloyhtiöstäni, kuka omistaa asuntonsa ja kuka on ehkä vuokralla. En tunne naapureitani niin hyvin. Mulla ei ole koskaan ollut ajokorttia enkä tiedä autoista yhtään mitään. En siis tiedä,   minkä hintainen mikäkin auto on. Kuplavolkkareita ja Datsun 100A:ta ei ole näkynyt koko lähiössä sitten vuoden 2000. Uudemmista autoista en tiedä, mitä hintaluokkaa tai edes merkkiä ne ovat. En tiedä alueella asuvien ihmisten harrastuksista mitään, joten en tiedä, onko jollain kallis tai halpa harrastus. En seuraa muotia enkä tunnista vaatemerkkkejä. Tai no ne Adidaksen raidat tunnistan. 

3. En osaa sanoa. En ole koskaan asunut muualla kuin pääkaupunkiseudulla. 

Tilanteessasi on selvää, että ihmisten nyansseja, kuten luokka-asemaa ei huomaa, jos ihmisten kanssa ei ole ollenkaan tekemisissä. 

Olen tekemisissä muiden kanssa, mutta emme koskaan keskustele toistemme koulutuksista, varallisuudesta, autojen hinnoista, omistaako asuntonsa vai onko siinä vuokralla, vaatemerkeistä ja varsinkaan vaatteiden hinnoista jne. Olen siinä mielessä varmaan "luokkatiedoton", että minua ei kiinnosta em asiat. Olen varakkaasta perheestä eivätkä vanhempani koskaan korostaneet varallisuuttaan. Lapsuudenkotini sisustuksessa oli paljon design-tavaraa (lähes kaikki), mutta eivät vanhempanikaan koskaan mainostaneet hankkimiaan tavaroita naapureille. Isäni on ehkä vieläkin vaatimattomampi kuin äitini ja on aina ajanut ihan tavallisilla autoilla ja kulkenut (arjessa)  ihan tavallisissa vaatteissa. 

Olen perinyt tämän vaatimattomuuden asenteen vanhemmiltani. Ei mua kiinnosta muiden koulutukset ja varallisuus. Oletan, ettei muitakaan kiinnosta mun koulutukseni ja varallisuuteni, koska kukaan ei ole kysynyt koulutuksestani muualla kuin työhaastatteluissa. Varallisuudestani taas ei kukaan ole kysynyt koskaan missään. Pidän kierrättämisestä ja hankin uutta tavaraa vain harvoin. En valitse seuraani sen perusteella, mihin luokkaan tämä mahdollisesti kuuluu. Ihan epäoleellinen asia mulle. Kun käyn joskus paikallisessa baarissa, ihan sama mulle, kuka siihen istuu juttuseuraksi, kunhan juttu luistaa. En kysele sellaisia asioita, joista yhteiskuntaluokka tulisi esille. 

Näin ajatellaan myös pk seudun ulkopuolella. Meillä lapset oli jossain vaiheessa yksityisessä päiväkodissa ("ei ketju", mikä ilm APn mukaan pitää erikseen mainita) eikä siellä koskaan kyselty vanhempien ammatteja tai varsinkaan koulutustasoja. Asun yliopistokaupungissa pk seudun ulkopuolella omakotitaloalueella, jossa tiedämme naapurien nimet ja joistakin missä on töissä mutta tulotasoja tai koulutuksia ei paljon kysellä (tai mainosteta, ei tulisi mieleenkään kertoa olevansa FT, riittää kun sanoo, että on yliopistolla töissä). Ja ihmisillä omat arvonsa ajan ja rahankäytön suhteen, osalla hienot autot pihassa, joillakin, kuten itselläni pieni vanha koslo. Varmasti ääripäät pistää silmään: hyvin kalliisti rakennetut omakotitalot kaupungin parhailla paikoilla vs. kehnoimmat vuokratalokeskittymät. Mutta olen edelleen ylpeä samasta jutusta mistä ylpeilin aikoinaan jatko-opiskeluaikoina: jenkkikolleegat pelkäsivät kun tulivat käymään kylässä ja kerroin etukäteen asuvani kaupungin pahamaineisimmassa lähiössä mutta nauroivat kun näkivät siistin, turvallisen ja rauhallisen alueen. Meillä alueiden eriarvoistuminen on onneksi vielä kaukana monen muun maan tilanteesta.

En ole ap, mutta se, joka puhui päiväkodista. Hämmästyttää miten raivoisa hyökkäys tulee siitä, että joissain paikoissa on luonnollista puhua koulutuksesta etenkin jos konteksti on, että rahalla ostaa lapselleen koulutuksellista palvelua, joka tässä tapuksessa oli siis päivähoito kielipäiväkodissa, jossa lapsi päivähoidon yhteydessä oppii vieraan kielen luonnollisesti. En ole koskaan muutenkaan törmännyt sellaiseen, että olisi jotenkin häpeä kertoa omasta koulutuksestaan tai työstään. Minun maailmassani se on ihan normaali keskustelunaihe etenkin kun lähes jokainen tuttuni opsikelee koko ajan lisää myös kuulaassa keski-iässä. 

Edelleenkin on ihmisiä, jotka ajattelevat akateemisen koulutuksen merkitsevän hyvää palkkaa. Näinhän ei ole, esim lastentarhanopettajien tai sosiaali-alalla työskentelevien  palkat ei päätä huimaa. Joku ammattikoulun tai pelkän peruskoulun käynyt voi tienata huomattavasti enemmän kuin matalapalkka-aloilla työskentelevät akateemiset.

Et voi myöskään tietää, kuka toisen lapsen hoitomaksut kielipäiväkodissa maksaa. Maksavatko vanhemmat itse tai kenties isovanhemmat. Sama juttu esim harrastusten kanssa. Jollain lapsella voi olla varaa kalliisiinkin juttuihin ilman, että juuri heidän omat vanhempansa maksavat. Omassa suvussani on aina ajateltu, että kuolinpaidassa ei ole taskuja. Ja että on järkevämpää rahoittaa jälkeläisten elämää tavalla, josta ei synny veroseuraamuksia. Ei siis antamalla rahana kymppitonnia vaan maksamalla erilaisia elinkustannuksia (kuten vaikkapa päivähoitomaksut)  ja sitten rahana sen noin 5000 €/3v , mitä saa antaa verovapaasti.

Sinä puhut rahasta, minä koulutuksesta. Ne ovat eri asioita. Voi hyvin olla, että lapsen päivähoidon maksaa mummo, mutta se ei poista sitä, että sen lapsen omat vanhemmat haluavat lapselleen sen kielitaidon, miksi ovat päätyneet sinne kielipäiväkotiin. Ja todennäköisesti tällaiset vanhemmat suhtautuvat koulutukseen ylipäätään positiivisesti eivätkä häpeä sitä, että ovat itsekin kouluttautuneet ja oppineet vieraita kieliä ehkä itse paljon vaivalloisemmin kuin päiväkodin kielikylvyssä. Luokkajako ei ole kysymystä rahasta vaan arvoista, elämäntavoista, koulutuksesta jne. 

Aiemmassa kommentissasi puhuit nimenomaan rahalla ostamisesta. Ymmärrän kuitenkin nyt, mitä tarkoitit. Lastensa koulutusta voi arvostaa sellainenkin, joka ei ole itse kouluttautunut. On esim saattanut tulla ennen opintojen aloitusta tai kesken opintojen raskaaksi, tehty sitten toinenkin lapsi ja kun olisi ollut mahdollisuus jatkaa opintoja, on tullutkin ero. Tiedän omasta kokemuksesta, että työn ohessa opiskelu yksinhuoltajana ei ole kaikista yksinkertaisin juttu. Vaikka työni olikin silloin osa-aikaista ja vanhempani avustivat taloudellisesti, ei se silti ollut mikään helppo nakki. Opintotuessa ja opintolainassa ei edelleenkään oteta huomioon opiskelijan lapsista aiheutuvia kuluja vaan oletetaan, että opiskelijan tarvitsee elättää vain itsensä. Jos yksinhuoltajana lähtee pelkillä yhteiskunna tuilla opiskelemaan, en yhtään ihmettele, jos valitsee mahdollisimman nopeasti suoritettavat opinnot.

Exäni ei ole käynyt kuin kansalaiskoulun, mutta silti kannusti lapsia opiskelemaan. Just siksi, ettei tarvitsisi tehdä raskasta ruumiillista työtä ainakaan enää viiskymppisenä. Mutta onkohan tämä joku sukupolvikysymys? Sekä isovanhempani (syntyivät 1890-luvulla)  että omat vanhempani (syntyivät 1920-luvulla) ovat aina ajatelleet, että kouluttautuminen on tie parempaan elämään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1. Kaupunki, pääkaupunkiseutu

2. En huomaa. Ehkä huomaisin, jos tietäisin alueella asuvien koulutustason. En tiedä edes omasta taloyhtiöstäni, kuka omistaa asuntonsa ja kuka on ehkä vuokralla. En tunne naapureitani niin hyvin. Mulla ei ole koskaan ollut ajokorttia enkä tiedä autoista yhtään mitään. En siis tiedä,   minkä hintainen mikäkin auto on. Kuplavolkkareita ja Datsun 100A:ta ei ole näkynyt koko lähiössä sitten vuoden 2000. Uudemmista autoista en tiedä, mitä hintaluokkaa tai edes merkkiä ne ovat. En tiedä alueella asuvien ihmisten harrastuksista mitään, joten en tiedä, onko jollain kallis tai halpa harrastus. En seuraa muotia enkä tunnista vaatemerkkkejä. Tai no ne Adidaksen raidat tunnistan. 

3. En osaa sanoa. En ole koskaan asunut muualla kuin pääkaupunkiseudulla. 

Tilanteessasi on selvää, että ihmisten nyansseja, kuten luokka-asemaa ei huomaa, jos ihmisten kanssa ei ole ollenkaan tekemisissä. 

Olen tekemisissä muiden kanssa, mutta emme koskaan keskustele toistemme koulutuksista, varallisuudesta, autojen hinnoista, omistaako asuntonsa vai onko siinä vuokralla, vaatemerkeistä ja varsinkaan vaatteiden hinnoista jne. Olen siinä mielessä varmaan "luokkatiedoton", että minua ei kiinnosta em asiat. Olen varakkaasta perheestä eivätkä vanhempani koskaan korostaneet varallisuuttaan. Lapsuudenkotini sisustuksessa oli paljon design-tavaraa (lähes kaikki), mutta eivät vanhempanikaan koskaan mainostaneet hankkimiaan tavaroita naapureille. Isäni on ehkä vieläkin vaatimattomampi kuin äitini ja on aina ajanut ihan tavallisilla autoilla ja kulkenut (arjessa)  ihan tavallisissa vaatteissa. 

Olen perinyt tämän vaatimattomuuden asenteen vanhemmiltani. Ei mua kiinnosta muiden koulutukset ja varallisuus. Oletan, ettei muitakaan kiinnosta mun koulutukseni ja varallisuuteni, koska kukaan ei ole kysynyt koulutuksestani muualla kuin työhaastatteluissa. Varallisuudestani taas ei kukaan ole kysynyt koskaan missään. Pidän kierrättämisestä ja hankin uutta tavaraa vain harvoin. En valitse seuraani sen perusteella, mihin luokkaan tämä mahdollisesti kuuluu. Ihan epäoleellinen asia mulle. Kun käyn joskus paikallisessa baarissa, ihan sama mulle, kuka siihen istuu juttuseuraksi, kunhan juttu luistaa. En kysele sellaisia asioita, joista yhteiskuntaluokka tulisi esille. 

Näin ajatellaan myös pk seudun ulkopuolella. Meillä lapset oli jossain vaiheessa yksityisessä päiväkodissa ("ei ketju", mikä ilm APn mukaan pitää erikseen mainita) eikä siellä koskaan kyselty vanhempien ammatteja tai varsinkaan koulutustasoja. Asun yliopistokaupungissa pk seudun ulkopuolella omakotitaloalueella, jossa tiedämme naapurien nimet ja joistakin missä on töissä mutta tulotasoja tai koulutuksia ei paljon kysellä (tai mainosteta, ei tulisi mieleenkään kertoa olevansa FT, riittää kun sanoo, että on yliopistolla töissä). Ja ihmisillä omat arvonsa ajan ja rahankäytön suhteen, osalla hienot autot pihassa, joillakin, kuten itselläni pieni vanha koslo. Varmasti ääripäät pistää silmään: hyvin kalliisti rakennetut omakotitalot kaupungin parhailla paikoilla vs. kehnoimmat vuokratalokeskittymät. Mutta olen edelleen ylpeä samasta jutusta mistä ylpeilin aikoinaan jatko-opiskeluaikoina: jenkkikolleegat pelkäsivät kun tulivat käymään kylässä ja kerroin etukäteen asuvani kaupungin pahamaineisimmassa lähiössä mutta nauroivat kun näkivät siistin, turvallisen ja rauhallisen alueen. Meillä alueiden eriarvoistuminen on onneksi vielä kaukana monen muun maan tilanteesta.

En ole ap, mutta se, joka puhui päiväkodista. Hämmästyttää miten raivoisa hyökkäys tulee siitä, että joissain paikoissa on luonnollista puhua koulutuksesta etenkin jos konteksti on, että rahalla ostaa lapselleen koulutuksellista palvelua, joka tässä tapuksessa oli siis päivähoito kielipäiväkodissa, jossa lapsi päivähoidon yhteydessä oppii vieraan kielen luonnollisesti. En ole koskaan muutenkaan törmännyt sellaiseen, että olisi jotenkin häpeä kertoa omasta koulutuksestaan tai työstään. Minun maailmassani se on ihan normaali keskustelunaihe etenkin kun lähes jokainen tuttuni opsikelee koko ajan lisää myös kuulaassa keski-iässä. 

Puhun koulutuksesta työssäni (opetan muita ja opin muilta) mutta ei mitään tarvetta mainostaa sitä tai ammattinimikettä vapaa-ajalla lasten päiväkodissa, koulussa tai harrastuksissa, siellä olen vanhempana ihan niin kuin kaikki muutkin. Ja olen erittäin onnellinen Suomen alhaisesta luokkajaosta, nytkin lahjakkain oppilas ryhmässäni oli kuulemma sukunsa ensimmäinen maisteri. t professori.

Asun Etelä-Helsingissä hienostoalueella kimppakämpässä. Liikkuessani kaduilla huomaa selkeästi ihmisten äveriäisyyden, vastaan ajaa porchea ja teslaa, ja väki pukeutuu laatubrändien vaatteisiin. Osa on selkeästi perinyt kotinsa ja linnansa, osa päässyt hyville palkoille ja nostanut itsensä yläluokkaan. Itse olen lähtöisin huonomaineisesta lähiöstä toiselta paikkakunnalta ja kerään tavan vuoksi yhä pulloja saadakseni opiskelijana lisätienestiä, joten yltäkylläisyyden ympäröimänä eläminen tuntuu hullulta kun on nähnyt sen nurjemmankin puolen elämää. Onneksi Suomessa ei kuitenkaan ole mikään suurempi jenkkimeininki tuloerojen suhteen.

Selkeä luokkajako. Esikoinen on viidennellä luokalla, keskimmäinen neljännellä ja nuorin toisella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1. Kaupunki, pääkaupunkiseutu

2. En huomaa. Ehkä huomaisin, jos tietäisin alueella asuvien koulutustason. En tiedä edes omasta taloyhtiöstäni, kuka omistaa asuntonsa ja kuka on ehkä vuokralla. En tunne naapureitani niin hyvin. Mulla ei ole koskaan ollut ajokorttia enkä tiedä autoista yhtään mitään. En siis tiedä,   minkä hintainen mikäkin auto on. Kuplavolkkareita ja Datsun 100A:ta ei ole näkynyt koko lähiössä sitten vuoden 2000. Uudemmista autoista en tiedä, mitä hintaluokkaa tai edes merkkiä ne ovat. En tiedä alueella asuvien ihmisten harrastuksista mitään, joten en tiedä, onko jollain kallis tai halpa harrastus. En seuraa muotia enkä tunnista vaatemerkkkejä. Tai no ne Adidaksen raidat tunnistan. 

3. En osaa sanoa. En ole koskaan asunut muualla kuin pääkaupunkiseudulla. 

Tilanteessasi on selvää, että ihmisten nyansseja, kuten luokka-asemaa ei huomaa, jos ihmisten kanssa ei ole ollenkaan tekemisissä. 

Olen tekemisissä muiden kanssa, mutta emme koskaan keskustele toistemme koulutuksista, varallisuudesta, autojen hinnoista, omistaako asuntonsa vai onko siinä vuokralla, vaatemerkeistä ja varsinkaan vaatteiden hinnoista jne. Olen siinä mielessä varmaan "luokkatiedoton", että minua ei kiinnosta em asiat. Olen varakkaasta perheestä eivätkä vanhempani koskaan korostaneet varallisuuttaan. Lapsuudenkotini sisustuksessa oli paljon design-tavaraa (lähes kaikki), mutta eivät vanhempanikaan koskaan mainostaneet hankkimiaan tavaroita naapureille. Isäni on ehkä vieläkin vaatimattomampi kuin äitini ja on aina ajanut ihan tavallisilla autoilla ja kulkenut (arjessa)  ihan tavallisissa vaatteissa. 

Olen perinyt tämän vaatimattomuuden asenteen vanhemmiltani. Ei mua kiinnosta muiden koulutukset ja varallisuus. Oletan, ettei muitakaan kiinnosta mun koulutukseni ja varallisuuteni, koska kukaan ei ole kysynyt koulutuksestani muualla kuin työhaastatteluissa. Varallisuudestani taas ei kukaan ole kysynyt koskaan missään. Pidän kierrättämisestä ja hankin uutta tavaraa vain harvoin. En valitse seuraani sen perusteella, mihin luokkaan tämä mahdollisesti kuuluu. Ihan epäoleellinen asia mulle. Kun käyn joskus paikallisessa baarissa, ihan sama mulle, kuka siihen istuu juttuseuraksi, kunhan juttu luistaa. En kysele sellaisia asioita, joista yhteiskuntaluokka tulisi esille. 

Näin ajatellaan myös pk seudun ulkopuolella. Meillä lapset oli jossain vaiheessa yksityisessä päiväkodissa ("ei ketju", mikä ilm APn mukaan pitää erikseen mainita) eikä siellä koskaan kyselty vanhempien ammatteja tai varsinkaan koulutustasoja. Asun yliopistokaupungissa pk seudun ulkopuolella omakotitaloalueella, jossa tiedämme naapurien nimet ja joistakin missä on töissä mutta tulotasoja tai koulutuksia ei paljon kysellä (tai mainosteta, ei tulisi mieleenkään kertoa olevansa FT, riittää kun sanoo, että on yliopistolla töissä). Ja ihmisillä omat arvonsa ajan ja rahankäytön suhteen, osalla hienot autot pihassa, joillakin, kuten itselläni pieni vanha koslo. Varmasti ääripäät pistää silmään: hyvin kalliisti rakennetut omakotitalot kaupungin parhailla paikoilla vs. kehnoimmat vuokratalokeskittymät. Mutta olen edelleen ylpeä samasta jutusta mistä ylpeilin aikoinaan jatko-opiskeluaikoina: jenkkikolleegat pelkäsivät kun tulivat käymään kylässä ja kerroin etukäteen asuvani kaupungin pahamaineisimmassa lähiössä mutta nauroivat kun näkivät siistin, turvallisen ja rauhallisen alueen. Meillä alueiden eriarvoistuminen on onneksi vielä kaukana monen muun maan tilanteesta.

En ole ap, mutta se, joka puhui päiväkodista. Hämmästyttää miten raivoisa hyökkäys tulee siitä, että joissain paikoissa on luonnollista puhua koulutuksesta etenkin jos konteksti on, että rahalla ostaa lapselleen koulutuksellista palvelua, joka tässä tapuksessa oli siis päivähoito kielipäiväkodissa, jossa lapsi päivähoidon yhteydessä oppii vieraan kielen luonnollisesti. En ole koskaan muutenkaan törmännyt sellaiseen, että olisi jotenkin häpeä kertoa omasta koulutuksestaan tai työstään. Minun maailmassani se on ihan normaali keskustelunaihe etenkin kun lähes jokainen tuttuni opsikelee koko ajan lisää myös kuulaassa keski-iässä. 

Edelleenkin on ihmisiä, jotka ajattelevat akateemisen koulutuksen merkitsevän hyvää palkkaa. Näinhän ei ole, esim lastentarhanopettajien tai sosiaali-alalla työskentelevien  palkat ei päätä huimaa. Joku ammattikoulun tai pelkän peruskoulun käynyt voi tienata huomattavasti enemmän kuin matalapalkka-aloilla työskentelevät akateemiset.

Et voi myöskään tietää, kuka toisen lapsen hoitomaksut kielipäiväkodissa maksaa. Maksavatko vanhemmat itse tai kenties isovanhemmat. Sama juttu esim harrastusten kanssa. Jollain lapsella voi olla varaa kalliisiinkin juttuihin ilman, että juuri heidän omat vanhempansa maksavat. Omassa suvussani on aina ajateltu, että kuolinpaidassa ei ole taskuja. Ja että on järkevämpää rahoittaa jälkeläisten elämää tavalla, josta ei synny veroseuraamuksia. Ei siis antamalla rahana kymppitonnia vaan maksamalla erilaisia elinkustannuksia (kuten vaikkapa päivähoitomaksut)  ja sitten rahana sen noin 5000 €/3v , mitä saa antaa verovapaasti.

Sinä puhut rahasta, minä koulutuksesta. Ne ovat eri asioita. Voi hyvin olla, että lapsen päivähoidon maksaa mummo, mutta se ei poista sitä, että sen lapsen omat vanhemmat haluavat lapselleen sen kielitaidon, miksi ovat päätyneet sinne kielipäiväkotiin. Ja todennäköisesti tällaiset vanhemmat suhtautuvat koulutukseen ylipäätään positiivisesti eivätkä häpeä sitä, että ovat itsekin kouluttautuneet ja oppineet vieraita kieliä ehkä itse paljon vaivalloisemmin kuin päiväkodin kielikylvyssä. Luokkajako ei ole kysymystä rahasta vaan arvoista, elämäntavoista, koulutuksesta jne. 

Ja ajattelet, ettei vähemmän koulutettu voisi haluta lapselleen kielipäiväkotia? En edelleenkään ymmärrä mikä merkitys sillä on, mikä on lasten päiväkotikavereiden vanhempien koulutustaso. No, tunnistan kyllä ihmistyypin, jolle on tärkeää joka yhteydessä korostaa omaa, puolison tai vanhempiensa/lastensa hienoa koulutusta, mutta sillä ei varsinaisesti ole mitään tekemistä yhteiskuntaluokan kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1. Kaupunki, pääkaupunkiseutu

2. En huomaa. Ehkä huomaisin, jos tietäisin alueella asuvien koulutustason. En tiedä edes omasta taloyhtiöstäni, kuka omistaa asuntonsa ja kuka on ehkä vuokralla. En tunne naapureitani niin hyvin. Mulla ei ole koskaan ollut ajokorttia enkä tiedä autoista yhtään mitään. En siis tiedä,   minkä hintainen mikäkin auto on. Kuplavolkkareita ja Datsun 100A:ta ei ole näkynyt koko lähiössä sitten vuoden 2000. Uudemmista autoista en tiedä, mitä hintaluokkaa tai edes merkkiä ne ovat. En tiedä alueella asuvien ihmisten harrastuksista mitään, joten en tiedä, onko jollain kallis tai halpa harrastus. En seuraa muotia enkä tunnista vaatemerkkkejä. Tai no ne Adidaksen raidat tunnistan. 

3. En osaa sanoa. En ole koskaan asunut muualla kuin pääkaupunkiseudulla. 

Tilanteessasi on selvää, että ihmisten nyansseja, kuten luokka-asemaa ei huomaa, jos ihmisten kanssa ei ole ollenkaan tekemisissä. 

Olen tekemisissä muiden kanssa, mutta emme koskaan keskustele toistemme koulutuksista, varallisuudesta, autojen hinnoista, omistaako asuntonsa vai onko siinä vuokralla, vaatemerkeistä ja varsinkaan vaatteiden hinnoista jne. Olen siinä mielessä varmaan "luokkatiedoton", että minua ei kiinnosta em asiat. Olen varakkaasta perheestä eivätkä vanhempani koskaan korostaneet varallisuuttaan. Lapsuudenkotini sisustuksessa oli paljon design-tavaraa (lähes kaikki), mutta eivät vanhempanikaan koskaan mainostaneet hankkimiaan tavaroita naapureille. Isäni on ehkä vieläkin vaatimattomampi kuin äitini ja on aina ajanut ihan tavallisilla autoilla ja kulkenut (arjessa)  ihan tavallisissa vaatteissa. 

Olen perinyt tämän vaatimattomuuden asenteen vanhemmiltani. Ei mua kiinnosta muiden koulutukset ja varallisuus. Oletan, ettei muitakaan kiinnosta mun koulutukseni ja varallisuuteni, koska kukaan ei ole kysynyt koulutuksestani muualla kuin työhaastatteluissa. Varallisuudestani taas ei kukaan ole kysynyt koskaan missään. Pidän kierrättämisestä ja hankin uutta tavaraa vain harvoin. En valitse seuraani sen perusteella, mihin luokkaan tämä mahdollisesti kuuluu. Ihan epäoleellinen asia mulle. Kun käyn joskus paikallisessa baarissa, ihan sama mulle, kuka siihen istuu juttuseuraksi, kunhan juttu luistaa. En kysele sellaisia asioita, joista yhteiskuntaluokka tulisi esille. 

Näin ajatellaan myös pk seudun ulkopuolella. Meillä lapset oli jossain vaiheessa yksityisessä päiväkodissa ("ei ketju", mikä ilm APn mukaan pitää erikseen mainita) eikä siellä koskaan kyselty vanhempien ammatteja tai varsinkaan koulutustasoja. Asun yliopistokaupungissa pk seudun ulkopuolella omakotitaloalueella, jossa tiedämme naapurien nimet ja joistakin missä on töissä mutta tulotasoja tai koulutuksia ei paljon kysellä (tai mainosteta, ei tulisi mieleenkään kertoa olevansa FT, riittää kun sanoo, että on yliopistolla töissä). Ja ihmisillä omat arvonsa ajan ja rahankäytön suhteen, osalla hienot autot pihassa, joillakin, kuten itselläni pieni vanha koslo. Varmasti ääripäät pistää silmään: hyvin kalliisti rakennetut omakotitalot kaupungin parhailla paikoilla vs. kehnoimmat vuokratalokeskittymät. Mutta olen edelleen ylpeä samasta jutusta mistä ylpeilin aikoinaan jatko-opiskeluaikoina: jenkkikolleegat pelkäsivät kun tulivat käymään kylässä ja kerroin etukäteen asuvani kaupungin pahamaineisimmassa lähiössä mutta nauroivat kun näkivät siistin, turvallisen ja rauhallisen alueen. Meillä alueiden eriarvoistuminen on onneksi vielä kaukana monen muun maan tilanteesta.

En ole ap, mutta se, joka puhui päiväkodista. Hämmästyttää miten raivoisa hyökkäys tulee siitä, että joissain paikoissa on luonnollista puhua koulutuksesta etenkin jos konteksti on, että rahalla ostaa lapselleen koulutuksellista palvelua, joka tässä tapuksessa oli siis päivähoito kielipäiväkodissa, jossa lapsi päivähoidon yhteydessä oppii vieraan kielen luonnollisesti. En ole koskaan muutenkaan törmännyt sellaiseen, että olisi jotenkin häpeä kertoa omasta koulutuksestaan tai työstään. Minun maailmassani se on ihan normaali keskustelunaihe etenkin kun lähes jokainen tuttuni opsikelee koko ajan lisää myös kuulaassa keski-iässä. 

Puhun koulutuksesta työssäni (opetan muita ja opin muilta) mutta ei mitään tarvetta mainostaa sitä tai ammattinimikettä vapaa-ajalla lasten päiväkodissa, koulussa tai harrastuksissa, siellä olen vanhempana ihan niin kuin kaikki muutkin. Ja olen erittäin onnellinen Suomen alhaisesta luokkajaosta, nytkin lahjakkain oppilas ryhmässäni oli kuulemma sukunsa ensimmäinen maisteri. t professori.

Uskoisin, että vanhempainillassa kiinnostaa kuulla muutakin perheestä, kuin että on lapsen vanhempi. Etenkin kun päiväkoti haluaa tuottaa jonkin verran räätälöintiä.