Miten unohtaa negatiivinen menneisyys ja aloittaa alusta?

Up

Haluatte aloittaa uuden elämän?

Hoidetaan se teille. Autan pyyteettömästi. Ps. Kysykää sitä ruosteista ritaria.

En usko että täällä moni tarkoittaa oikeasti "uutta elämää", vanhasta oppiminen ja suunnan muutos tätä opittua hyödyntäen ehkä sopivampi ilmaisu. Toki tedä häntä, kai niitä tyhjästä uuden aloittamista haikaileviakin on

Kaikella ystävyydellä, elämässä ei voi aloittaa alusta vaan mennään kohti haluttua suuntaa siitä pisteestä missä nyt ollaan. Tuon kun ymmärtää niin tulee sopivaa realismia ja aitoa halua muuttaa omia toimintamalleja kuvioihin. Jos kokee aloittavansa alusta, pääsee mitään muuttamatta samaan pisteeseen takaisin kun missä nyt on ja törmää samoihin esteisiin jotka on saanut haluamaan aloittamaan alusta. Mutta eikö sitä kuitenkin mieluummin halua maaliin kuin lähtöviivalle takaisin.

Miten osaisi vaan tyytyä vähempään ja hyväksyä, ettei elämässä mitään kovin ihmeellistä saavutusta ole tulossa. Jos on kasvatettu siihen ajatukseen, että PITÄÄ tulla joksikin suureksi ja aina kehittyä ja kehittyä, mutta kun ei ole yhtään sellaiseen sopiva. Ei vaan taivu mihinkään pitkäjänteiseen ja vaativaan.

Samaistuinpa paljon tähän ketjuun. T. 30v haahuilija, kiusaamistausta, epäluuloinen ihmisiä kohtaan, oikeasti pelkään ihmisiä ja että kiusataan uudestaan. Jos mun mies kuolisi tms niin vetäytyisin jonnekin nykyajan nunnaksi erakoksi. Ellen sitten vielä vähän matkailisi maailmaa. Surkea ura vaikka akateeminen koska olen niin ujo ja epävarma. Olen vihainen saamastani kohtelusta nuorempana. Mutta sillä lailla päässyt aloittamaan alusta että välillä pelot syrjään ja on työ ja muuta, mutta nykymaailmassa ei ole pysyviä sellaisia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä tarvitsin siihen psykoterapiaa. Polilta sain diagnoosin sekamuotoisesta persoonallisuushäiriöstä (depressiiviset ja epäluuloiset piirteet), joka johtuu koulukiusaamisesta. En osannut edes ajatella, kuinka paljon ne traumat vaikuttavat taustalla. En ole vielä 30-vuotiaana saanut uraani käyntiin, pelkkiä pätkätöitä ja työttömyyttä vaikka olen akateemisesti koulutettu. 

Olisi kiva kuulla lisää, että millä tavalla nämä depressiivisit ja epäluuloiset piirteet ilmenevät? Mietin vain, että itsellä saataa olla samanlaista oireilua kiusaamisesta johtuen...

Omalla kohdallani siten, että että keneenkään en voi luottaa paitsi omiin vanhempiini. Lisäksi kun koko nuoruusaika on ollut täynnä henkistä väkivaltaa niin se jättää itsetuntoon sellaisen jäljen, että ihminen ei joko kykene antamaan parastaan ja syrjäytyy tai kouluttautuu ammattiin, jossa saa olla aina yksin. Minä olen sen takia (rahaton) taiteilija. Minulla on vain yksi ystävä, kaikki muut ovat pettäneet minut. Mietin aina ihmisten tarkoitusperiä ja jos joku esim. katselee minua kauppakeskuksen käytävällä, niin mietin että minussa täytyy olla jotain outoa kun mua katsotaan. Oletusarvoisesti pidän ihmisiä pahoina. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä tarvitsin siihen psykoterapiaa. Polilta sain diagnoosin sekamuotoisesta persoonallisuushäiriöstä (depressiiviset ja epäluuloiset piirteet), joka johtuu koulukiusaamisesta. En osannut edes ajatella, kuinka paljon ne traumat vaikuttavat taustalla. En ole vielä 30-vuotiaana saanut uraani käyntiin, pelkkiä pätkätöitä ja työttömyyttä vaikka olen akateemisesti koulutettu. 

Olisi kiva kuulla lisää, että millä tavalla nämä depressiivisit ja epäluuloiset piirteet ilmenevät? Mietin vain, että itsellä saataa olla samanlaista oireilua kiusaamisesta johtuen...

Omalla kohdallani siten, että että keneenkään en voi luottaa paitsi omiin vanhempiini. Lisäksi kun koko nuoruusaika on ollut täynnä henkistä väkivaltaa niin se jättää itsetuntoon sellaisen jäljen, että ihminen ei joko kykene antamaan parastaan ja syrjäytyy tai kouluttautuu ammattiin, jossa saa olla aina yksin. Minä olen sen takia (rahaton) taiteilija. Minulla on vain yksi ystävä, kaikki muut ovat pettäneet minut. Mietin aina ihmisten tarkoitusperiä ja jos joku esim. katselee minua kauppakeskuksen käytävällä, niin mietin että minussa täytyy olla jotain outoa kun mua katsotaan. Oletusarvoisesti pidän ihmisiä pahoina. 

Ihmiset on keskimäärin pahoja, kumma että nykyään heti lätkäistään pershäiriön dg kun tiedostaa tämän asian.

up

Vaikeaahan se on ja varmasti elinikainen prosessi.   Mulla kans kiusaamistausta pienessa tuppukylassa kasvaen,  eika se elama kotonakaan aina ollut niin haappoista.  Mun aiti oli raitis ja kaikinpuolin sinaansa ihan kunnollinen,  mutta omista traumoistaan johtuen kaytti aika paljon henkista vakivaltaa kotona. 

Karistin parikymppisena tuppukylan ja koko Suomen polyt jaloista ja muutin ulkomaille isoon metropoliin.  Vauhdikas ja ihan uudenlainen elama vei mukanaan ja jain.  Nyt kuitenkin vajaa 10 vuotta myohemmin huomaan,  etta mulla on edelleen aika paljon kasittelemattomia juttuja takana.  Tuntuu etta ajelehdin vaan tyosta toiseen saamatta kuitenkaan mitaan kunnolla aikaiseksi ja parisuhteisiin en pysty mitenkaan.  Olen aina ollut jatkuva ylianalysoija ja tiedan etta kaiken taustalla on lapsuudesta ja nuoruudesta kumpuava riittamattomyyden ja huonouden tunne.  

Terapia auttoi mulla erinomaisesti. Muuten olisin varmaan jäänyt loppuelämäkseni jumiin vanhoihin traumaattisiin kokemuksiin. Ainoa asia mitä kadun on se, etten hakeutunut terapiaan vuosia aikaisemmin.

Jotkut pystyy unohtamaan omin päin, toiset tarvii siinä apua. Ei ole mikään häpeä kuulua jälkimmäiseen joukkoon.

Tieteeen kautta voi esim alkaa tarkastelemaan ja anysoimaaan maaailmaa uusin silmin jotta ymmärtäisi maaailmaa paremmin eikä pelkästäään omien päänsisäiisten kokemusten ja itsekehitelltyjen ja somemaaailman värikkään viihteeen luomien käsitysten kauttta.

Vierailija kirjoitti:

Päättämällä että huomenna alkaa uusi elämä.

Ei se auta kun joka puolella vmäisiä ihmisiä/kiusaajia.

Vierailija kirjoitti:

Terapia auttoi mulla erinomaisesti. Muuten olisin varmaan jäänyt loppuelämäkseni jumiin vanhoihin traumaattisiin kokemuksiin. Ainoa asia mitä kadun on se, etten hakeutunut terapiaan vuosia aikaisemmin.

Jotkut pystyy unohtamaan omin päin, toiset tarvii siinä apua. Ei ole mikään häpeä kuulua jälkimmäiseen joukkoon.

Voitko avata tarkemmin miten terapia auttoi?