Miten unohtaa negatiivinen menneisyys ja aloittaa alusta?

Mä tarvitsin siihen psykoterapiaa. Polilta sain diagnoosin sekamuotoisesta persoonallisuushäiriöstä (depressiiviset ja epäluuloiset piirteet), joka johtuu koulukiusaamisesta. En osannut edes ajatella, kuinka paljon ne traumat vaikuttavat taustalla. En ole vielä 30-vuotiaana saanut uraani käyntiin, pelkkiä pätkätöitä ja työttömyyttä vaikka olen akateemisesti koulutettu. 

Vierailija kirjoitti:

Mä tarvitsin siihen psykoterapiaa. Polilta sain diagnoosin sekamuotoisesta persoonallisuushäiriöstä (depressiiviset ja epäluuloiset piirteet), joka johtuu koulukiusaamisesta. En osannut edes ajatella, kuinka paljon ne traumat vaikuttavat taustalla. En ole vielä 30-vuotiaana saanut uraani käyntiin, pelkkiä pätkätöitä ja työttömyyttä vaikka olen akateemisesti koulutettu. 

Mulla kanssa taustalla koulukiusaaminen josta johtuu huonot valinnat ja huono menneisyys. Olen myös ehkä ollut työpaikkakiusattukin nykyisellä paikkakunnalla. Nyt en työelämässä vaan kuntoutustuella. En saa terapiaa ja itse ei varaa maksaa. Hoidon piirissä olen. Siksi täällä kyselen kun haluaisin lopullisesti huonosta menneisyydestä ja itsensä syyttelystä eroon.

Ap

Et mitenkään. Naiset aina luulee että aina mukamas pystyisi "aloittamaan alusta" kun vähän elämä on kolhinut. Elämä ei ole mikään tietokonepeli!

Keskityn nykyhetken hyviin hetkiin. Menneisyyttä ei voi muuttaa mutta siihen suhtautumista voi. Asiat kun käsittelee pääsee jo pitkälle eikä niitä traumoja löydä tulevaisuutta pilaamasta.

Taitaa olla aika vaikeaa

tämä on niin naisten tapaista. Saa sikailla mielin määrin ja sitten voi taas aloittaa alusta ja unohtaa menneet. Siksi naiset eivät viihdy pienillä paikkakunnilla. Muut ihmiset muistavat sikailun vaikka nainen haluaakin "unohtaa ja aloittaa alusta" aina kun on pilannut jonkun elämän

Päättämällä että huomenna alkaa uusi elämä.

Lue vaikka Ben Malisen Häpeän monet kasvot.

Ala tehdä jokaisesta päivästä parempi päivä. Ole iloinen siitä, että nyt ei ole kymmenen vuotta sitten. Totta kai ne vanhat kummittelee, jollain tasolla varmaan aina, sittenkin kun menee jo yleisesti ottaen hyvin. 

Tärkeää olisi etsiä seuraa, jossa voit tuntea itsesi hyväksytyksi ja olla rento ja tunnet olosi kotoisaksi. Se rakentaa sinua ja tuo hyvinvointia. 

Paras on vielä edessäpäin. Kirjoita näkyville, lue aamulla ensimmäisenä, pitkin päivää ja illalla viimeisenä. Ja ennen kaikkea, ala toimia sen mukaisesti.

Itsellä on vähän samankaltainen prosessi menossa. Tarkoitus ei siis aloittaa ns puhtaalta pöydältä, vaan ymmärtää aiempaa (sekä vielä kunmittelevaa) negatiivisuuttani ja saamattomuuttani. Olen kolmekymppinen ja vasta valmistumassa kandiksi. Olen asunut ympäri maailmaa ja tehnyt monia ns erikoisia asioita, mutta yhteiskunnan virallisilla mittareilla en ole tehnyt mitään, vaikka henkilökohtaisella tasolla elämäni käänteet ovat erityisiä ja erikoisia. Viime vuodet minua on varjostanut huijarisyndrooma, jonka takia tunnen että muut pian huomaavat että olenkin vain mitään saamaton luuseri. Tämä johtanut negatiivisuuden kierteeseen mikä vaikeuttanut opiskeluani sekä ihmissuhteita.

Et mitenkään. Hyväksyä kyllä voit, ja se on edellytys sille "alusta aloittamiselle".

Up

Minulla on rajatila persoonallisuus.

TIEDÄN että ihan turha haaveilla uusista aluista.

HYVÄKSY MILLAINEN IHMINEN OLET.

toki jos olet ihan tyhmyyttäs mokaillut ,niin voi voi..jeesus ei tykkää

Vierailija kirjoitti:

Itsellä on vähän samankaltainen prosessi menossa. Tarkoitus ei siis aloittaa ns puhtaalta pöydältä, vaan ymmärtää aiempaa (sekä vielä kunmittelevaa) negatiivisuuttani ja saamattomuuttani. Olen kolmekymppinen ja vasta valmistumassa kandiksi. Olen asunut ympäri maailmaa ja tehnyt monia ns erikoisia asioita, mutta yhteiskunnan virallisilla mittareilla en ole tehnyt mitään, vaikka henkilökohtaisella tasolla elämäni käänteet ovat erityisiä ja erikoisia. Viime vuodet minua on varjostanut huijarisyndrooma, jonka takia tunnen että muut pian huomaavat että olenkin vain mitään saamaton luuseri. Tämä johtanut negatiivisuuden kierteeseen mikä vaikeuttanut opiskeluani sekä ihmissuhteita.

MITÄ?

Ei oo toimarin paikkaa, omakotitaloo ja perhettä?

Mitä mä just luin???

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsellä on vähän samankaltainen prosessi menossa. Tarkoitus ei siis aloittaa ns puhtaalta pöydältä, vaan ymmärtää aiempaa (sekä vielä kunmittelevaa) negatiivisuuttani ja saamattomuuttani. Olen kolmekymppinen ja vasta valmistumassa kandiksi. Olen asunut ympäri maailmaa ja tehnyt monia ns erikoisia asioita, mutta yhteiskunnan virallisilla mittareilla en ole tehnyt mitään, vaikka henkilökohtaisella tasolla elämäni käänteet ovat erityisiä ja erikoisia. Viime vuodet minua on varjostanut huijarisyndrooma, jonka takia tunnen että muut pian huomaavat että olenkin vain mitään saamaton luuseri. Tämä johtanut negatiivisuuden kierteeseen mikä vaikeuttanut opiskeluani sekä ihmissuhteita.

MITÄ?

Ei oo toimarin paikkaa, omakotitaloo ja perhettä?

Mitä mä just luin???

Olen asunut ympäri maailmaa ja tehnyt monia ns erikoisia asioita, mutta yhteiskunnan virallisilla mittareilla en ole tehnyt mitään, vaikka henkilökohtaisella tasolla elämäni käänteet ovat erityisiä ja erikoisia.

Ei sitä oikein voi, jos on jo liian iso määrä tapahtumia takana. Se tuntuu kuin rekalta, joka seuraa koko ajan. Välillä se on ihan selässä kiinni, välillä hieman suuremman etäisyyden päässä, mutta koko ajan sen olemassaolon tuntee. Itse olen jo niin hyvää vauhtia syrjäytymässä, että se on ihan väistämätön lopputulos. Joskus olen asiaa itkeskellyt, mutta nyt suhtaudun jo aika tasaisesti. Tällaista tämä nyt vaan on, tämän kanssa eletään, niin kuin jotkut tyytyvät elämään jonkun sairauden kanssa. Sopiikin hyvin tähän maailmanaikaan.

Vierailija kirjoitti:

Ei sitä oikein voi, jos on jo liian iso määrä tapahtumia takana. Se tuntuu kuin rekalta, joka seuraa koko ajan. Välillä se on ihan selässä kiinni, välillä hieman suuremman etäisyyden päässä, mutta koko ajan sen olemassaolon tuntee. Itse olen jo niin hyvää vauhtia syrjäytymässä, että se on ihan väistämätön lopputulos. Joskus olen asiaa itkeskellyt, mutta nyt suhtaudun jo aika tasaisesti. Tällaista tämä nyt vaan on, tämän kanssa eletään, niin kuin jotkut tyytyvät elämään jonkun sairauden kanssa. Sopiikin hyvin tähän maailmanaikaan.

Mulla samassa pisteessä mun päänsisäinen projekti. Että hyväksymässä työkyvyttömyyden ja ihmisten kanssa pärjäämättömyyden. Jotenkin todella kauan jaksoin tuota saakelin yrittämistä, mutta jos ei koskaan asiat suju, niin 42 vuotiaana on mun mielestä jo aiheellista luovuttaa. Mulla kamelin selän katkaisi leskeytyminen ja että menetin sen ainoan ihmisen, jolle olin olemassa. Minuna. Nyt yritän keskittyä harrastuksiini, vapaaehtoistyöhön ja siihen että oppisin yksinäisyydestä nauttimaan, etten hakisikaan enää kontakteja. Enkä parisuhdetta. Mulla joku perustavanlaatuinen vika, että ihmisten seurassa olen vain vaivaantunut ja varautunut, nykyään lähinnä kammoan ihmisseuraa enkä osaa lainkaan olla luonnollinen. Ennen teeskentelin, mutta uuvuin totaalisesti kerta toisensa jälkeen tuohon hiton esittämiseen. Kunnon friikki kait sitten :D Eikä lääkitykset mun outoutta ole korjannu ja nyt elän ilman lääkkeitä eikä mitään kunnollista diagnoosiakaan varsinaisesti ole.

Kai se negatiivinen menneisyys pittää käsitellä. Käytännössä se kai tarkoittaa sitä, että ” hoidat sitä sisäistä lastasi” , jos joku asia sattui ja suretti, mutta et ole sitä koskaan surrut, anna sen tulla nyt. Asioita ei tarvitse erikseen kaivella, ne nousevat itse pintaan. Antaa itselleen luvan tuntea ja olla.

Käytännössä monta päivittäistä pientä hyvää juttua voi johtaa uuteen alkuun. Joku viisas joskus sanoi, että tie menestykseen käy monen arkisen asian kautta.

Ala pitää huolta itsestäsi, asia kerrallaan. Jos unen kanssa ongelmia, silloin ei tokikaan juuri mitään jaksa, se on niin iso juttu.

Mutta pikku askeleita, syö aamupuuro, juo vettä, kävele ilman maraton piiskuri asennetta, vain nauttiakseen luonnosta. Kun näistä tulee tapa, lisää uusi. Kaikki tämä rakentaa terveempää tulevaisuutta. Tai keksi niitä juttuja, jotka tuo sinulle hyvää oloa.

Pitää muuttaa kauas pois ja kalibroida itsensä uudestaan uudessa ympäristössä.

Vierailija kirjoitti:

Mä tarvitsin siihen psykoterapiaa. Polilta sain diagnoosin sekamuotoisesta persoonallisuushäiriöstä (depressiiviset ja epäluuloiset piirteet), joka johtuu koulukiusaamisesta. En osannut edes ajatella, kuinka paljon ne traumat vaikuttavat taustalla. En ole vielä 30-vuotiaana saanut uraani käyntiin, pelkkiä pätkätöitä ja työttömyyttä vaikka olen akateemisesti koulutettu. 

Olisi kiva kuulla lisää, että millä tavalla nämä depressiivisit ja epäluuloiset piirteet ilmenevät? Mietin vain, että itsellä saataa olla samanlaista oireilua kiusaamisesta johtuen...