kun Jope kuoli, vaimolta meni rahat

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaimo oli ensin miehensä keikkamyyjä ja hoiti kodin & lapset miehen tehdessä epäsäännöllistä työtä usein reissussa. Pienin lapsi heillä sen ikäinen, että ei ole ensimmäinen eikä viimeinen perhe, missä toinen vanhempi on ollut kotona. Ja kun mies sitten sairastui, toimi vaimo omaishoitajana. Ihan ymmärrettävä kuvio. Tottakai jälkeenpäin ulkopuoliset voivat arvostella heidän perheensä työnjakoa, jossa kodin tulovirta oli yhden miehen varassa, mutta niinhän se on lukemattomissa muissakin perheissä ja perheyrityksissä. Jälkiviisaus on pirullista.

Jopen kuolemasta on vasta pari kuukautta. Ei ole mikään ihme, jos leski ei tässä ajassa ole myynyt pois kotia (talon myyminen Heinolassa ei ole ihan helppoa ja nopeaa), päivittänyt koulutustaan ja mennyt töihin (koska nykypäivänähän töihin kävellään ihan tuosta vaan) ja rakentanut elämää uusiksi. En osaa kadehtia, jos tuttujen järjestämällä tuella (konserttituotto) ja lehtijutun palkkiolla leski saa hieman helpotusta taloushuoliin ja aikaa hengähtää & miettiä tulevaisuuden ratkaisujaan.

Sitten on ehkä toinen ääni kellossa, jos rouva alkaa pysyvästi hankkia elantoaan muistelemalla miehensä viimeisiä hetkiä ja itkee viikottain Seiskassa kurjuuttaan. Mutta toistaiseksi mikään ei viittaa siihen suuntaan. Ei nälvittävää.

Taloudelliset asiat täytyy käydä kunnolla läpi siinä vaiheessa, kun perheen elatus on täysin toisen varassa. Niin pitää myös kahden tulonsaajan perheessä, miten pärjätään, jos toinen jää työttömäksi tai muuten tulot alenevat paljon.

Niinkuin jokainen av-mamma on täällä tehnyt? Kaikilla on puskurivarantoa ja osakesalkut pullistelee.

No ei. Vaan käymällä ihan itsekkin palkkatöissä. 

Mutta tässä tapauksessahan se ei ollut vaihtoehto. Miehellä epäsäännöllinen keikkatyö ja lapset pieniä. Hyvä siinä on neuvoja jaella ja viisastella jälkikäteen.  Varmaan tämäkin nainen menee töihin, kunhan ensin pääsee jaloilleen. Aviopuolisin kuolema on iso kriisi ja siitä selviäminen vie aikaa+ päälle vielä taloudellinen ahdinko.

MITEN se ei ollut vaihtoehto? 8-16 työ ja lapset päiväkotiin siksi aikaa, mies on paikalla kun on. Jos on viikon päivät kotona, varmaan lapset voi tehdä vaikka lyhennettyä päivää/ viikkoa päiväkodissa aina välillä. Ja eihän tuo pkoti kestä kuin muutaman vuoden, koulussa kuitenkin ollaan päivä ja iltikseen voi laittaa eka-tokaluokkalaisen. Varsinkin kun isällä on epäsäännöllinentyö. Mikä tuoss ajärjestelyssä on mahdotonta, noin toimitaan sadoissa kodeissa ympäri Suomen, jossa toinen vanhempi tekee reissutyötä. 

Ja näissäkin kodeissa toinen on kuoleman sairas?

Oliko se vaimo sairaanhoitaja tai lääkäri koulutukseltaan? Ei, joten mitähän apua hänestä siellä kotona oli, kun toinenkaan ei voinut ansaita elantoa lapsille.  Oliko Jope kuolemansairas koko niiden lasten eliniän?Jos kyllä, sitten olisi varmana pitänyt ajatella tuo lisääntyminen kerran vielä. Jos ei, töihin mennään yleensä viimeistään kun se lapsi on 3v.  Valitettava totuss nyt vaan on, että tuossa nyt vaan on tehty päätös puutteellisella harkinnalla/ suunnittelulla ja sitten iski sonta tuulettimeen. Ei voi mitään ja tuon kanssa nyt sitten on elettävä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaimo oli ensin miehensä keikkamyyjä ja hoiti kodin & lapset miehen tehdessä epäsäännöllistä työtä usein reissussa. Pienin lapsi heillä sen ikäinen, että ei ole ensimmäinen eikä viimeinen perhe, missä toinen vanhempi on ollut kotona. Ja kun mies sitten sairastui, toimi vaimo omaishoitajana. Ihan ymmärrettävä kuvio. Tottakai jälkeenpäin ulkopuoliset voivat arvostella heidän perheensä työnjakoa, jossa kodin tulovirta oli yhden miehen varassa, mutta niinhän se on lukemattomissa muissakin perheissä ja perheyrityksissä. Jälkiviisaus on pirullista.

Jopen kuolemasta on vasta pari kuukautta. Ei ole mikään ihme, jos leski ei tässä ajassa ole myynyt pois kotia (talon myyminen Heinolassa ei ole ihan helppoa ja nopeaa), päivittänyt koulutustaan ja mennyt töihin (koska nykypäivänähän töihin kävellään ihan tuosta vaan) ja rakentanut elämää uusiksi. En osaa kadehtia, jos tuttujen järjestämällä tuella (konserttituotto) ja lehtijutun palkkiolla leski saa hieman helpotusta taloushuoliin ja aikaa hengähtää & miettiä tulevaisuuden ratkaisujaan.

Sitten on ehkä toinen ääni kellossa, jos rouva alkaa pysyvästi hankkia elantoaan muistelemalla miehensä viimeisiä hetkiä ja itkee viikottain Seiskassa kurjuuttaan. Mutta toistaiseksi mikään ei viittaa siihen suuntaan. Ei nälvittävää.

Taloudelliset asiat täytyy käydä kunnolla läpi siinä vaiheessa, kun perheen elatus on täysin toisen varassa. Niin pitää myös kahden tulonsaajan perheessä, miten pärjätään, jos toinen jää työttömäksi tai muuten tulot alenevat paljon.

Niinkuin jokainen av-mamma on täällä tehnyt? Kaikilla on puskurivarantoa ja osakesalkut pullistelee.

No ei. Vaan käymällä ihan itsekkin palkkatöissä. 

Mutta tässä tapauksessahan se ei ollut vaihtoehto. Miehellä epäsäännöllinen keikkatyö ja lapset pieniä. Hyvä siinä on neuvoja jaella ja viisastella jälkikäteen.  Varmaan tämäkin nainen menee töihin, kunhan ensin pääsee jaloilleen. Aviopuolisin kuolema on iso kriisi ja siitä selviäminen vie aikaa+ päälle vielä taloudellinen ahdinko.

MITEN se ei ollut vaihtoehto? 8-16 työ ja lapset päiväkotiin siksi aikaa, mies on paikalla kun on. Jos on viikon päivät kotona, varmaan lapset voi tehdä vaikka lyhennettyä päivää/ viikkoa päiväkodissa aina välillä. Ja eihän tuo pkoti kestä kuin muutaman vuoden, koulussa kuitenkin ollaan päivä ja iltikseen voi laittaa eka-tokaluokkalaisen. Varsinkin kun isällä on epäsäännöllinentyö. Mikä tuoss ajärjestelyssä on mahdotonta, noin toimitaan sadoissa kodeissa ympäri Suomen, jossa toinen vanhempi tekee reissutyötä. 

Ihmettelen myös samaa. Monet vanhemmat tekevät vuorotyötä ja epäsäännöllistä työaikaa. Kaikilla ei ole edes tukiverkkoja tai vuoropäiväkotia apuna ja silti työssäkäynti onnistuu. En kerta kaikkiaan kestä aikuisten ihmisten kitinää siitä, kun ei osata järjestää omaa elämää eikä varautua mihinkään. On oikeasti typerää heittäytyä vain toisen puolison tulojen varaan eikä turvata omaa selustaa mitenkään. Jope olisi voinut yhtä hyvin kuolla auto-onnettomuudessa ja taas perheellä olisi sama tilanne.

Eikös sitä leski saa kuitenkin elää siinä asunnossaan, missä nyt asuu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaimo oli ensin miehensä keikkamyyjä ja hoiti kodin & lapset miehen tehdessä epäsäännöllistä työtä usein reissussa. Pienin lapsi heillä sen ikäinen, että ei ole ensimmäinen eikä viimeinen perhe, missä toinen vanhempi on ollut kotona. Ja kun mies sitten sairastui, toimi vaimo omaishoitajana. Ihan ymmärrettävä kuvio. Tottakai jälkeenpäin ulkopuoliset voivat arvostella heidän perheensä työnjakoa, jossa kodin tulovirta oli yhden miehen varassa, mutta niinhän se on lukemattomissa muissakin perheissä ja perheyrityksissä. Jälkiviisaus on pirullista.

Jopen kuolemasta on vasta pari kuukautta. Ei ole mikään ihme, jos leski ei tässä ajassa ole myynyt pois kotia (talon myyminen Heinolassa ei ole ihan helppoa ja nopeaa), päivittänyt koulutustaan ja mennyt töihin (koska nykypäivänähän töihin kävellään ihan tuosta vaan) ja rakentanut elämää uusiksi. En osaa kadehtia, jos tuttujen järjestämällä tuella (konserttituotto) ja lehtijutun palkkiolla leski saa hieman helpotusta taloushuoliin ja aikaa hengähtää & miettiä tulevaisuuden ratkaisujaan.

Sitten on ehkä toinen ääni kellossa, jos rouva alkaa pysyvästi hankkia elantoaan muistelemalla miehensä viimeisiä hetkiä ja itkee viikottain Seiskassa kurjuuttaan. Mutta toistaiseksi mikään ei viittaa siihen suuntaan. Ei nälvittävää.

Taloudelliset asiat täytyy käydä kunnolla läpi siinä vaiheessa, kun perheen elatus on täysin toisen varassa. Niin pitää myös kahden tulonsaajan perheessä, miten pärjätään, jos toinen jää työttömäksi tai muuten tulot alenevat paljon.

Niinkuin jokainen av-mamma on täällä tehnyt? Kaikilla on puskurivarantoa ja osakesalkut pullistelee.

No ei. Vaan käymällä ihan itsekkin palkkatöissä. 

Mutta tässä tapauksessahan se ei ollut vaihtoehto. Miehellä epäsäännöllinen keikkatyö ja lapset pieniä. Hyvä siinä on neuvoja jaella ja viisastella jälkikäteen.  Varmaan tämäkin nainen menee töihin, kunhan ensin pääsee jaloilleen. Aviopuolisin kuolema on iso kriisi ja siitä selviäminen vie aikaa+ päälle vielä taloudellinen ahdinko.

MITEN se ei ollut vaihtoehto? 8-16 työ ja lapset päiväkotiin siksi aikaa, mies on paikalla kun on. Jos on viikon päivät kotona, varmaan lapset voi tehdä vaikka lyhennettyä päivää/ viikkoa päiväkodissa aina välillä. Ja eihän tuo pkoti kestä kuin muutaman vuoden, koulussa kuitenkin ollaan päivä ja iltikseen voi laittaa eka-tokaluokkalaisen. Varsinkin kun isällä on epäsäännöllinentyö. Mikä tuoss ajärjestelyssä on mahdotonta, noin toimitaan sadoissa kodeissa ympäri Suomen, jossa toinen vanhempi tekee reissutyötä. 

Ja näissäkin kodeissa toinen on kuoleman sairas?

Kyllä joissain perheissä ainakin. Meillä mies sai syöpädiagnoosin kun pienin lapsista oli 6kk. Palasin töihin kun vanhempainvapaa ja kesäloma + muita vapaita oli pidetty, eli kun lapsi oli pari viikkoa vajaa 1 v. Mies sairasti kotona, lapset päiväkodissa ja minä töissä. Vapaa-ajan hoidin miestäni sen mitä tarvitsi ja pystyin. Sama juttu olisi tehty jos sairastumisen sijaan mies olisi saanut reissutyön.