Faktat kehiin, mikä muuttuisi toisen lapsen myötä?

Kiitos kaikille vastauksista! Taitaa tosiaan olla tilanne se, että suosiolla odotamme aikaa, kun esikoisemme on "iso", vaikkapa jopa koululainen (oman iän puolesta ei ole lainkaan kiire lapsen kanssa, esikoinen syntyi kun olin 20v). Voi nauttia tästä elämän helppoudesta ja tasapainosta omien kaksikymppisten vuosien ja ihanan raivostuttavan lapsiperhearjen kanssa :)

Minullakin sisarukset isoilla ikäeroilla (10v ja 7,5v vanhemmat sisarukset, sekä 5v ja 11v nuoremmat sisarukset), joten ikäero asia ei siinä mielessa huoleta. Kaikki siskokset ovat läheisiä ja riidelläkin osataan vielä aikuisenakin ;) (ja muistetaan kiusata sitä pienimmäistä siskoa, ettei jää olennaisesta paitsi! ;))

Maailma muuttuisi yhä karmeammaksi paikaksi. Meitä on LIIKAAA!!!!

Uusi vauva-aika, taaperoaika ja uhma jne. Mutta myös uudestaan kaikki ihanat jutut. Lapsille ainutlaatuinen elämänkestävä suhde (riitelyäkin toki, mutta on sisarus silti iso rikkaus). En tiedä miten isomman ikäeron kanssa (meillä 3 lasta, ikäerot 1,5 ja 2,5v), mutta näin pienemmällä ikäerolla lapset leikkivät keskenään ja viihdyttävät toisiaan. Jos meillä olisi vain yksi lapsi, "joutuisimme" huomattavasti enemmän kuin nyt leikkimään kaikenlaisia roolileikkejä ym, nyt toki puuhailemme myös yhdessä, mutta usein lapset myös leikkivät ja pelaavat keskenään ja saamme lasten hereilläoloaikanakin istua rauhassa ja jutella (esim. arkisin iltaruuan jälkeen).

En tiedä, miten nyt olet kotiäitinä, kun lapsesi on jo yli 3v, mutta toisen lapsen myötä tulee kenties toinen kotonaoloaika? Ehtii enemmän ja voi olla isommallekin eri tavalla läsnä, kenties olisit kotona kun isompi menee eskariin/kouluun?

Toisaalta kahden, eri-ikäisen lapsen kanssa voi käydä usein niin, että jaatte lapset, sen sijaan että toinen ottaisi sen yhden ja toinen saisi vapaa-aikaa. (Esim. toinen vie isompaa luistelemaan, hiihtämään tms., vauva/taapero jää toiselle). Ja jos yksi lapsi menee synttäreille, kaverille, harrastukseen, niin kotiin jää vielä toinen. Hoitoon saaminen tuskin on vielä ongelma, kun lapsia on "vain" kaksi, mummit ja muut varmaan pärjäävät kahdenkin kanssa? Kummi tietysti voi haluta tarjota laatuaikaa vain omalle lapselleen.

Meille useampi kuin yksi lapsi oli itsestään selvyys, tykätään elämästä, metelistäkin tiettyyn rajaan saakka, tekemisestä ja touhusta ja siitä että meitä on kunnon porukka, eikä vain kolme. Kun lapset toivottavasti aikanaan saavat lapsia, on huippua, että meitä on iso "klaani":

Eniten muuttuu se, että pystyykö antamaan riittävästi huomiota molemmille vai viekö toinen lapsi (voimakastahtoisempi, känkäränkempi ?) sen huomion toiselta kokonaan. Meillä ikäeroa vajaat 2v ja jos olen yksin molempien kanssa, on vaikea toteuttaa sitä, että ensin huomioi toista ja toinen touhuaisi omiaan. Kyllä se toinenkin siihen änkeää mukaan tekemiseen ja pian on riita/nahistelu pystyssä. Parhaiten huomioiminen toimii niin, että toinen vanhempi touhuaa toisen kanssa jotain ja toinen toisen kanssa = kummallakaan ei ole ns. omaa hetkeä lasten ollessa hereillä.

Ajoittain leikkivät keskenään tosi nätisti ja pystyy rauhassa laittamaan ruokaa ym, mutta toisaalta saa myös olla niitten nahisteluiden selvittäjänä. Ekan kanssa nautin vauva-ajasta tosi paljon, kun sai kölliä aamuisin pitkään huonon yön jälkeen ja vauva otti aamu-unta tai päiväunta. Toisen synnyttyä oli se eka siinä sitä huomiota tarvitsemassa vaikka vauva nukkuikin, joten ei voinutkaan levätä. Lisäksi kakkonen oli tuhat kertaa huonompi nukkuja yli 2v asti verrattuna esikoiseen, joten olin AINA väsynyt --> jaksoi vähemmän kuin olisi halunnut ja pyrki pääsemään asioissa helpommalla, vaikka ennen jaksoi nähdä samasta asiasta enemmän vaivaa.

Toisaalta ihana seurata sisarusten touhuja ja olen tosi tyytyväinen, että meillä on 2 lasta. Itse olin ainoa ja olin kateellinen kavereiden sisaruksista.

Mulle hankalinta on se, että joudun "repimään" huomioni ja huolenpitoni kahteen eri suuntaan. Sen huomaa jo ihan siitä, että jos toinen nukkuu niin toisen kanssa on tosi rauhallinen ja rento fiilis, mutta molempien ollessa paikalla sekä mun ajatukseni että yleensä myös minä itse joudun sinkoilemaan suunnasta toiseen.

Noh, meillä on ikäeroa esikoisella ja kakkosella 2,5v. Kyllähän sitä alkuun sai vähän miettiä miten toimin yhdellä kädellä. Toinen olikin vauva joka ei huolinut pulloa eikä tuttia. Mutta todella paha imuhalu oli. Joten imetin usein.

Onneksi niin oli vain alkukuukaudet, sitten helpottui ja kykenin helposti jakamaan aikani lasten kesken. Enhän ole ainoa aikuinen perheessä.

Juu, joskus tappelevat, mutta se on meillä aika harvinaista. Ehkäpä hyvä tuuri käynyt :) Toisaalta, kaikki lapseni ovat helppoja, että kannattaakohan minun tähän edes vastata :) Aina kun olen pystynyt aikani jakamaan lasten kesken, eikä meidän elämä vauvan tulon myötä ole muuttunut kuin sen verran, että siinä on taas vauva joka myös pitää hoitaa muun ohella.

Olen tämän syksyn aikana huomannut itse, että kahden kanssa on huomattavasti haastavampaa.. Sellaiset asiat jotka tuntuivat yhden lapsen kanssa hankalilta, tuntuvat nyt jälkeenpäin lasten leikiltä.. Esikoinen on tällä hetkellä 3 vuotta täyttävä uhmaikäinen joka koettelee jatkuvasti hermoja ja toinen lapsemme on 2 kuukautta. Vaikka alku onkin ollut haastava niin on se silti vaan niin ihanaa kun oli jo unohtanut miltä ne pienet vauvat tuoksuivat ja kuinka ihana niitä on pitää sylissä ja vaan tuijottaa.. Ja sitten vielä se ylpeä isosisko joka tahtoo osallistua vauvan hoitoon ja käy vähän väliä suukottamassa vauvaa ( meillä ei ainakaan vielä havaittavissa mustasukkaisuutta ) fakta on se että yhden kanssa pääsee tuplasti helpommalla, mutta kaikkeen tottuu. Itse olen tyytyväinen kahden kullanmurun äiti.

[quote author="Vierailija" time="24.11.2013 klo 20:55"]

No teille tulisi lapsille iso ikäero (5v) eli elämä uskoakseni pysyisi kohtuullisen helppona. Suuren ikäeron takia lapset ei niin paljoa tappelisi ja molempien lapsien kanssa olisi helppo kulkea, koska isompi osaa jo pukea itse, kuunnella ohjeita, käyttäytyä paremmin jne. 

Jos teillä on tilaa kodissa tai olette valmiimpia asumaan hieman ahtaammin ja rahasta ei tule toisen lapsen myötä suurta hätää, niin en usko, että elämänne nyt niin hirveästi muuttuisi. Melua ja meteliä toki tulee sitä enemmän, mitä enemmän on lapsia. 

[/quote]

meillä on muksuilla ikäeroa neljä vuotta ja ovat koko ajan toistensa kurkuissa kiinni. Jatkuvaa ärsyttämistä ja tappelua. Päivän paras hetki on se, kun saa mukulat nukkumaan ja kämppään laskeutuu hiljaisuus.

Meillä ainakin nyt kun isompi on 3 ja pienempi 1 on juuri tuo että oma aika vähentynyt tosi paljon. Kun isompi on jossaaín isojen jutuissa ( 1 harrastus, uimahallit, teatterit ym ym.) pitää toisen vanhemman olla pienemmän kanssa. Esim omaan liikuntaharrastukseen ei tahdo löytyä aikaa entiseen tapaan.

Ja meillä isovanhemmat hoitivat tosi mielellään yhtä mutta nyt huomaan että vaikka mielellään tulevat edelleen hoitamaan on kahden pienen kanssa oleminen jo heille vähän rankkaa. Ja haluaisin kyllä että isovanhemmat voivat vaan nauttia lapsista eikä enää tarvitsisi ratkoa riitoja ja hoidella jostain leluriidasta johtuvia kiukkukohtauksia.

Mutta nämä ehkä helpottavat kun lapset kasvavat.

Meillä näin:

Plussat:

- Lapsilla on seuraa toisistaan ja he leikkivät paljon keskenään. Ennen pikkusiskoa isoveli kaipasi paljon enemmän vanhempien huomiota. Minulla on mahdollisuus tehdä omia hommia paremmin kahden lapsen kanssa kuin oli yhden lapsen kanssa.

- Lapset oppivat jakamaan asioita, sekä tavaraa että huomiota. Isoveljelle tämä oli aluksi kova paikka, mutta uskon, että se on myöhempää elämää varten hyvä asia.

Miinukset

- suuremmat kulut

- yhdessä leikkimisen vastapainona lapset myös riitelevät usein

- aluksi tuntui isoveljen puolesta kohtuuttomalta, että hän joutui luopumaan ainoan lapsen asemastaan.

Minä taas en ollenkaan ole samaa mieltä siitä, etteikö lapsiin ehtisi keskittyä. Minusta on rikkaus, kun välillä kumpikin vanhempi tekee kummankin lapsen kanssa kahdestaan jotakin, ja ylipäätään se, että tehdään erilaisia asioita erilaisilla kokoonpanoilla. Eiköhän siitä lapsillekin jää jotain korvan taakse ryhmädynamiikasta... Välillä saa olla keskipisteenä, välillä sivustakatsojana, välillä kaikki ovat tasapuolisina osallisina. Jos vain pitää läsnäoloa lasten kanssa riittävän tärkeänä, voi priorisoida asiat sen mukaan.

Minulla on kaksi lasta, enkä ollenkaan allekirjoita sitä, ettenkö pystyisi huomioimaan molempia! Ikäeroa 2v3kk ja ihanaa on ollut:) Ja vaikeat ajat on oikeasti johtuneet sairasteluista tai parisuhde asioista, ei lapsista! Ei ole normaalia, että sisarukset nahistelevat koko ajan ja niin paljon, että yksi aikuinen ei pärjää, tuossa taitaa olla jotakin muutakin pielessä - ehkä erosta johtuvaa tai kasvatuksesta... 

Jos kaikki menee hyvin, niin meille tulee nyt hieman isommalla ikäerolla kolmas lapsi. Meilläkin on jo hävyttömän helppoa ja vauva-ajat unohtuneet ajat sitten. Tottakai jännittää aloittaa vielä kerran alusta, mutta uskon sen olevan myös helpompi, kun tällä kertaa ei ole kuin yksi pieni perheessä. Rakkaus lapsia kohtaan ei vähene sisarusten myötä, van lisääntyy! Mitä enemmän vilskettä, sen parempi!

Meillä on 7v. ja 4v. lapset enkä enää oikein muista aikaa, jolloin oli vain yksi lapsi. Kyllä sitä on niin tottunut kahteen. He riitelevät aika usein, mutta myös välillä leikkivät kivasti keskenään. Ajan puute on kovaa, eikä ns. omaa aikaa jää päivisin, ellei toinen vanhemmista ole molempien kanssa. Toisaalta kahta lasta pystyy hyvin jakamaan vanhempien kesken niin, että toinen vaikka vie isomman harrastukseen ja toinen on pienemmän kanssa kotona puuhailemassa. Ja isompi on alkanut viettää aikaa myös jonkin verran kavereilla, jolloin on vain yksi lapsi kotona.

[quote author="Vierailija" time="24.11.2013 klo 20:50"]

Mitkä ne autuaaksi tekevät asiat ovat sitten?

ap

[/quote]

Lapsirakkaus?

Totuushan on, että aika, jolloin on yksi lapsi on naurettavan helppo tilanne lapsiperheen elämässä. Seuraavat ainakin muuttuvat:

- lisää meteliä

- lisää sotkua

- lisää työtä

- lisää hermojen kiristystä

- lisää rahanmenoa

noiden jo mainittujen listojen ohella.

Mutta merkittävää varmaan on se, että kun tulee vauva, kuviot muuttuvat tyystin, vauva voi valvoa yötä myöten, sitä pitää kanniskella, koko elämä pyörii pitkälti vauvan ympärillä. Vauvaan ei voi kuitenkaan keskittyä samalla tavalla kuin esikoisen aikana, vaan on toinen hoidettavana samalla. Et voi aina heittäytyä nukkumaan kun vauva nukkuu tai maata imettämässä koko päivää, vaan esikoinen vaatii osansa. Kun lapsi kasvaa, alkaa kontakti sisaruksen kanssa enemmän. Ja on esikoinen mustasukkainen mahdollisesti ja pitää vahtia jatkuvasti kaksikkoa.

Kaikki siis muuttuu, ja nopeasti sisarukset jo nahistelevat ja tappelevat lähes verissäpäin keskenään jne. ja jollain on aina joku "vaihe". Koskaan ei ole hiljaista jne. Nukahtavat eri aikaan, heräävät eri aikaan jne.

Paljon on tosiaan lisää vaivaa ja vaikeutta tiedossa, mutta sen kaiken jaksaa, jos oikeasti haluaa toisen lapsen. Minulle ei ole koskaan ollut kysymyksenä vaivannäön lisääntyminen tms. vaan aina on ollut takana suuri halu ja toive saada yksi hoidokki lisää kun lapsia on alettu yrittämään. Ja sisarukset ovat suunnaton rikkaus lapsille itselleen. Jos olette yhtään mukavuudenhaluisia ettekä valmiita tuohon, pitäytykää helpossa tilanteessanne.

Itse en keksi mitään miinuksia toisesta lapsesta, paitsi tietty sen pikkuvauva-ajan hankaluuden kun pitää imettää toista ja toinen on jakamattomaan huomioon tottumaton.Mutta se homma on pian ohi, esikoinen sopeutuu ja toinen kasvaa. Sen jälkeen pelkkää plussaa. Itseasiassa mietin monesti miten hoopoa olisi jos olisi vain yksi lapsi, aina sille tarviis keksiä puuhaa.

Meillä ikäeroa 3v2kk, eli ei ihan pienin ikäero,mutta veljekset ovat vaan niin mahtava kaksikko.

Kulut ei paljon ole lisääntyneet mielestäni (no toki nuo äitiyslomat yms on pienituloisempaa aikaa, mutta toisaalta siinä on enemmän aikaa olla myös sen ekan kaa vrt.jos olisin ollut töissä ja hän hoidossa), kaikki vaatteet ja välineet kiertää meillä sujuvasti niin ettei toiselle tarvii ostaa oikeastaan mitään uutta ja niistä veljen vanhoista se onkin kaikkein ylpein, koska ihailee isoveljeä.

Myös lapsen kehityksen kannalta näkisin sisaruussuhteen erittäin positiivisena. 

Nykyään juurikin kaikki mun ihanimman onnen huokailun hetket tuntuu keskittyvän veljesten yhdessäoloon. Molemmat ovat ihania erikseenkin, mutta tuossa hetkessä se vaan nousee potenssiin kymmenen.:)

Meillä 3,5 v ja vauva, joten en osaa sanoa vielä isompien lasten kohdalla, miten menee mutta nyt menee hyvin. Olen ollut yllättynyt siitä, miten hyvin meneekin ja miten helpolta toisen kanssa tämä vauva-aika tuntuu. Myös esikoinen oli ns. helppo vauva - söi ja nukkui ja oli tyytyväinen, mutta silti kaikki oli niin uutta ja ihmeellistä, että ihan koko aika meni vain ja ainoastaan vauvaan. Nyt jos olen vauvan kanssa kahdestaan, on ihan tylsistynyt olo, kun en saa aikaa kulumaan. Eli ekan kanssa vauva-aika meni esikoisen ehdoilla ja edelleen mennään pitkälti esikoisen ehdoilla... Kun tämä kuopus tästä kasvaa, täytyy alkaa enemmän keskittyä siihen, että molemmat saavat tasavertaisesti huomiota ja aika

a. Mielestäni tämä on jo aika iso ikäero, sillä esikoinen on jo niin omatoiminen. Toisaalta lapsi on niin pieni, ettei tunnu enää oikein muistavan elämää ilman pikkusisarustaan! Hyvin on siis sopeutuminen mennyt. Vain pitkät imetysmaratonit ovat koetelleet isoveljen kärsivällisyyttä.Tutti onkin paljon käytössä, sillä ei ole enää mahdollisuutta samanlaiseen pesimiseen kuin esikoisen kanssa.

Noin iso ikäero on jo aika hyvä, toisaalta siinä tulee taas se vauva-aika, mutta niitä vauvoja ei ole kuin yksi kerrallaan, meillä on mulla ja sisaruksilla kaikilla neljällä 4-6 vuotta, ja mun mielestä se on ollut hyvä. Äiti on sanonut että toisaalta se on ollut huono että on aina ollut joku "vauva" mutta toisaalta äiti on ollut aina vauvahullu, tykkää siitä vauvavaiheesta. Minä olin vanhin, ja autoin kyllä jo 6 vuotiaana kun pikkusisko syntyi, samoin autoin kun olin 10v. kun pikkuveli syntyi, kun toinen pikkusisko syntyi olin 16v ja muuttanut jo kotoa satojen kilometrien päähän, äiti oli vähän pettynyt kun olisi tykännyt että olisin ollut hänen apunaan ja asunut vielä kotona.

Minä olen hyvin läheisissä väleissä vanhemman pikkusiskon kanssa, myös pikkuveljen kanssa, mutta nuorimmaisen kanssa ei ole samanlaiset välit, häntä olen vähemmän hoitanut ja hän on muutenkin ollut jotenkin niin eriliainen luonne kuin me muut, on nyt aikuisenakin. Mutta huonot välit meillä ei ole koskaan ollut kenelläkään. Mulle teki pikkusisko pienenä kiusaa, mutta pikkuveljen kanssa en tapellut koskaan, pikkuveli taas taisi kiusata sekä isoasiskoaan ja pikkusiskoaan, ja pikkusiskot taas ei keskenään ole koskaan tapelleet, vanhemmalla pikkusiskolallani on jo kouluikäisiä kaksi tyttöä, ja nuorempi pikkusiskoni on hoitanut heitä aika paljon. Nyt taisi mennä selitykset jo sekavaksi :)

Mutta joo, suosittelen lapsille kyllä isoakin ikäeroa, siinä pääsee kuitenkin paljon helpommalla kuin se iso lapsi on jo avuksi vauvan kanssa, ja isompaa lasta ei tarvi niin hoitaa ja vahtia joka senkunti kuin jos on vauva ja parivuotias. Kun on iso lapsi, ja vauva, niin saa tavallaan lähes sen yksilapsisuuden edun sen vauvan kanssakin, meillä meni kotona niin hyvin se että kun meni ekalle kouluun oli äiti kotona vauvan kanssa, eikä tarvinnut heti tulla tyhjään kotiin yksin, ja kun isot oli koulussa oli äidillä aikaa olla vauvan kanssa ihan rauhassa.

Jos olisin ap sinä, niin yrittäisin ajoittaa toisen lapsen tekemisen lähelle sitä aikaa kun esikoinen menee kouluun, siinä ottaa vähän kuin rusinat pullasta.

Tokihan tulisi uusi vauva-aika eteen, MUTTA myöhemmin lapsista on turvaa ja iloa toisilleen. Pitävät toisilleen seuraa ja tukevat toisiaan yms

Kaksinkertaisesti tekemistä. Minusta yhden lapsen kanssa oli helppoa mutta kahden kanssa se on raatamista. Lapset on kyllä vielä alle 4-vuotiaita ja mulla hieman masennusta. Muilla varmaan menee mukavammin.

No vauva-aika on toki ohikiitävä hetki, jos sitä ei lasketa, mitkä asiat muuttuvat arjessa kun on vaikka kaksi isompaa lasta (ajatellaan nyt 2v ja 7v vs. yksi 7v)?

ap

Vähemmän aikaa.

Vähemmän rahaa.

Vähemmän jaksamista.

Enemmän säätöä.