Miksi ydinperheet eivät kestä?

Siis aikuisten henkisen kasvun. Ap

Ehkäpä perheille ja varsinkin puolisoille, asetetaan epärealistisia odotuksia. Esimerkiksi lapsina meille luetaan satuja, jotka päättyvät naimisiinmenoon ja toteamukseen; että he elivät elämänsä onnellisina lopppun saakka, niin sitten vastuu omasta onnesta annetaan puolisolle. Kun hän ei sitten teekään minua onnelliseksi, sehän tarkoittaa, että minulla on väärä puoliso.

Minä taas tunnen melkein vain ydinperheitä, jotka ovat kestäneet. Kummankin meidän vanhempien ja isovanhempien liitot loppuivat vasta kuolemaan.

Toki en tiedä, kuinka kauan pitää olla naimisissa, että ap kokee ydinperheen kestäneen. Mutta me olemme olleet naimisissa 26v. Sisaruksemme päälle 20 v.

Ystäväpiirissämme kaikki ovat ensimäisessä avioliitossa ja meillä kaikilla alkaa olla jo täysi-ikäiset lapset.

Joten hassu aloitus, että miksi ydinperheet ei kestä. 

Tuntuu, että ihmiset on aika lyhytnäköisiä tänä päivänä, tuo mantra "minulla on vain yksi elämä ja haluan nauttia siitä" on sellainen, mikä iskostetaan päähän hinnalla millä hyvänsä. Lapsiperhe-elämä on arkista, sitovaa ja tylsää. Kun lapset on joka toinen viikko tai edes viikonloppu poissa, voi nauttia uuden puolison kanssa "sinkkuelämästä". Näin ainakin lähipiirissä näyttäisi olevan.

[quote author="Vierailija" time="23.11.2013 klo 11:37"]

Minä taas tunnen melkein vain ydinperheitä, jotka ovat kestäneet. Kummankin meidän vanhempien ja isovanhempien liitot loppuivat vasta kuolemaan.

Toki en tiedä, kuinka kauan pitää olla naimisissa, että ap kokee ydinperheen kestäneen. Mutta me olemme olleet naimisissa 26v. Sisaruksemme päälle 20 v.

Ystäväpiirissämme kaikki ovat ensimäisessä avioliitossa ja meillä kaikilla alkaa olla jo täysi-ikäiset lapset.

Joten hassu aloitus, että miksi ydinperheet ei kestä. 

[/quote]

Minusta ei voi ajatella sillä tavalla, että avioliitot olisivat nyt jotenkin huonompia kuin aikaisemmin. Aikaisemmin vain oli häpeä erota, mutta ne samat asiat siellä hiersivät kuitenkin. Jos miettii pelkästään vanhoja suomalaisia elokuvia, niin ei sillä tosiaan erottu, mutta aika keskeinen teema todella monissa on, että siellä juoksevat vieraissa niin miehet kuin vaimotkin. Kun sitä niissä tapahtuu niin paljon, siitä voi luultavasti päätellä, että sitä tapahtui myös todellisessa elämässä.

Harvinaisen järkevä keskustelunavaus. Olen miettinyt pitkään jo ihan samaa, tuntuu pahalta kun perheet ympärillä hajoavat ja lapsia pompotellaan paikasta toiseen. Eihän kaikissa ydinperheissäkään voida hyvin, mutta toivoisin, että he saisibat enemmän tukea eikä odoteta tilannetta jolloin on jo liian myöhäistä ja vanhemmat ovat eronneet. Tai mikä pahempaa, on saatu lukea prehetragedioista.

Katson itse tätä asiaa hieman toisesta vinkkelistä, itselläni ei ole vielä lapsia ja sopivan miehen löytäminen on haasteellista, koska en halua perhettä, jossa osa lapsista elää kahdessa kodissa ja joiden asioihin en voi puuttua millään tapaa etävanhemman puolisona. Ikä tietysti vaikuttaa vaihtoehtojen vähyyteen myös, sillä nuorempana elämäni oli toisaalla ja havahduin perheen perään haikailemiseen vasta kolmekymppisenä.

Mä olen miettinyt samaa, ja tullut siihen tulokseen että nykyään puoliso valitaan aaaaivan liian helposti. Ihmisillä on kauhea "haku päällä" koko ajan , ravataan baareissa ja yökerhoissa etsimässä puolisoa, käydään treffeillä aina kun tulee tarjous ja heti kun vähän paremmin tulee juttuun niin rynnätään samantien suhteeseen. Eron jälkeen ollaan sinkkuna ehkä 2-3 kuukautta ja sitten löytykin heti uus rakas. Ei mikään ihme, jos myöhemmin rupeekin tuntumaan siltä ettei toinen ollutkaan se soulmate, kun on otettu vaan paras niistä kuka on sattunut kävelemään tähän mennessä vastaan. Anteeksi, tarkotus ei ole loukata ketään, mutta tähän tulokseen mä olen miettiessäni tullut !:)  

Nykyään myös syntyy tosi paljon lapsia , kun ollaan seurusteltu vasta 2-3 vuotta, jopa alle vuosi. Miten tossa ajassa muka tutustuu toiseen niin, että voi päättää haluaako jakaa loppuelämänsä toisen ihmisen kanssa ?

Osa ihmisistä on vakiintunut liian nuorena ja ensimmäisen seksikumppaninsa kanssa, on tosi nopeasti sitouduttu, hankittu lapset, koira, omakotitalo ja mökki tai vene. Sitten ikää on vasta 30-40 vuotta ja ihmetellään, että tässäkö se elämä on? Tyytymättömyys hyvään ja tavalliseen keskiluokkaiselämään saa monet "kasvamaan erilleen" eli suomeksi sanottuna kyllästymään ja haluamaan jotain muuta. 

Tämä siis silloin kun liittoon ei liity mitään draamaa, kuten konkursseja, uskottomuuskriisejä, alkoholismia tai väkivaltaa. 

[quote author="Vierailija" time="23.11.2013 klo 11:37"]

Minä taas tunnen melkein vain ydinperheitä, jotka ovat kestäneet. Kummankin meidän vanhempien ja isovanhempien liitot loppuivat vasta kuolemaan.

Toki en tiedä, kuinka kauan pitää olla naimisissa, että ap kokee ydinperheen kestäneen. Mutta me olemme olleet naimisissa 26v. Sisaruksemme päälle 20 v.

Ystäväpiirissämme kaikki ovat ensimäisessä avioliitossa ja meillä kaikilla alkaa olla jo täysi-ikäiset lapset.

Joten hassu aloitus, että miksi ydinperheet ei kestä. 

[/quote]

Jos tutkit tilastoja ymmärrät, että tässä avauksessa ei ole mitään hassua.

Kappas, lainasin kyllä jälkimmäistä nro 4 kommenttia, mutta se ei onnistukaan...

5

Uusperheissä on isompi eroprosentti.

Ehkä siksi, koska kaikki eivät halua elää valheessa, pettäminen on usein eron syy. Toinen kontrolloi toista, pakottaa tekemään niin kuin itse haluat. Minun suhde päättyi exään, koska hän alisti minua, petti ja oli väkivaltainen. Näitä asioita ei tullut esiin ennen lasta. Nyt elän onnellisesti uusperheessä, lapset ovat onnellisia, exä ei pidä mitään yhteyttä lapseen (omasta halustaan) eikä lapsikaan häntä edes muistaisi.

Näin facebookissa kuvan vanhasta pariskunnasta ja siinä he kertoivat pysyneensä yhdessä ihan siitä syystä että he ovat siltä aikakaudelta milloin kun jokin oli rikki, se korjattiin eikä heitetty pois. Tämä nyt oli vähän huono esimerkki mutta siinä varmasti on ideaa. Siihen aikaan ei ollut "hyväksyttävää" erota vaikka se olisikin ollut mahdollista. Silloin vaan piti antaa anteeksi toisen virheet ja hyväksyä puutteet. Itse olen kanssasi samaa mieltä ap. Nykyään erotaan ihan liian helposti. Itse en ole naimisiin asti vielä kerennyt mutta kihlattuni kanssa ollaan puhuttu tästä ja sovittu että jos koskaan mitään tulisi tapahtumaan, yrittäisimme viimeiseen asti pelastaa liittomme :) Ei saa luovuttaa niin helpolla!

Hassua aloituksessa on se, että se vihjaa siihen, että ongelma olisi vain ydinperheessä. Totuushan on, että edelleen ydinperhe on se kestävin perhemuoto.

[quote author="Vierailija" time="23.11.2013 klo 11:45"]

Ehkä siksi, koska kaikki eivät halua elää valheessa, pettäminen on usein eron syy. Toinen kontrolloi toista, pakottaa tekemään niin kuin itse haluat. Minun suhde päättyi exään, koska hän alisti minua, petti ja oli väkivaltainen. Näitä asioita ei tullut esiin ennen lasta. Nyt elän onnellisesti uusperheessä, lapset ovat onnellisia, exä ei pidä mitään yhteyttä lapseen (omasta halustaan) eikä lapsikaan häntä edes muistaisi.

[/quote]

Toin kyllä avauksessa esille, että minusta raju henkinen väkivalta, jota myös pitkäkestoinen pettäminen on, on syy eroon.

Ap

Juuri näin nro 4. Viestin lainaus ei vain onnistunut.

Olen nähnyt lähipiirissäni juuri tätä. Ihmiset väsyvät ja kuvittelevat pääsevänsä helpommalla ilman kumppanin tuomia lisäpaineita. Pian eron jälkeen kuitenkin perustetaan uusioperhe, mutta koska takana ei olekaan henkistä kasvuprosessia (eli on jotenkin selitelty itselle, miksi vika oli toisessa tai yhteen sopimisessa eikä  esim. kyvyssä sietää arkea) ovat samat ongelmat pian edessä. Lisättynä vielä uusioperheen haasteilla.

Jos ajattelsin vain itseäni ja onneani, olisin lähtenyt tästä suhteestä jo aikoja sitten! Mutta kun lapsia on kolme, on velvollisuuteni laittaa heidän onnensa omani edelle. Eli ero ei ole vaihtoehto, koska lapsilla on kuitenkin parempi olla tässä asetelmassa kuin kahden kodin väliä kulkiessa! Älkääkä tulko jeesustelemaan että lapset kyllä huomaa jos vanhemmat eivät ole umpirakastuneita toisiinsa ja kärsivät siitä! Olen päätökseni tehnyt ja pysyn tässä suhteessa ja luonnollisestikin teen kaikkeni sen eteen!

Jos ajattelsin vain itseäni ja onneani, olisin lähtenyt tästä suhteestä jo aikoja sitten! Mutta kun lapsia on kolme, on velvollisuuteni laittaa heidän onnensa omani edelle. Eli ero ei ole vaihtoehto, koska lapsilla on kuitenkin parempi olla tässä asetelmassa kuin kahden kodin väliä kulkiessa! Älkääkä tulko jeesustelemaan että lapset kyllä huomaa jos vanhemmat eivät ole umpirakastuneita toisiinsa ja kärsivät siitä! Olen päätökseni tehnyt ja pysyn tässä suhteessa ja luonnollisestikin teen kaikkeni sen eteen!

[quote author="Vierailija" time="23.11.2013 klo 11:45"]

Ehkä siksi, koska kaikki eivät halua elää valheessa, pettäminen on usein eron syy. Toinen kontrolloi toista, pakottaa tekemään niin kuin itse haluat. Minun suhde päättyi exään, koska hän alisti minua, petti ja oli väkivaltainen. Näitä asioita ei tullut esiin ennen lasta. Nyt elän onnellisesti uusperheessä, lapset ovat onnellisia, exä ei pidä mitään yhteyttä lapseen (omasta halustaan) eikä lapsikaan häntä edes muistaisi.

[/quote]

Ennenhän tällaisetkin puolisot oli pakko kestää, koska eroaminen oli niin suuri häpeä eikä ulkopuolisille kerrottu, mitä kodin seinien siällä tapahtuu vaan teekenneltiin onnellisia. Minusta on hyvä, että nykyisin voi erota, sillä tuollaisessa perhehelvetissä lastenkin on yhtä tuskaa olla. Ainakin omalta osaltani olisin ollut onnellisempi, jos vanhempani olisivat eronneet. Miehen vanhemmilla oli sama juttu. Kyllä siinä sydäntä kylmäsi, kun appi ivasi ja pilkkasi vaimoaan vieraidenkin kuullen ja anoppi yritti urheasti väittää, että kyse on vain leikinlaskusta.

Se nyt on nyt helppo hyvässä suhteessa huudella, että toiset eroaa liian helposti.

Ihmiset eroavat liian harvoin vaikka syitä olisikin. Lasten takia varsinkaan ei missään nimessä tule pysyä yhdessä. Suhteen toimimattomuus heijastuu aina lapsiin tavalla tai toisella. 

Lasten hankintaa tulisi jokaisen, erityisesti miesten, harkita erittäin huolellisesti.