Miksi lapset ovat Suomessa niin myrtsin näköisiä?
Jo pienet taaperot tuijottavat vihaisesti kulmien alta vieraita ihmisiä. Muistan, kuinka ulkomailla asuessani lapset olivat hymyileväisiä, eläväisiä ja vilkuttelivatkin vieraille ihmisille. Täällä tuijottavat kuin olisin vienyt heidän tikkarinsa. Mistä mahtaa johtua?
Kommentit (23)
Matkivat vanhempiaan, tietysti. Positiivisilla vanhemmilla on iloisempia lapsia ja päinvastoin.
Lapset on niin kuin aikuisetkin. Etelän maissa lapsia huomioidaan enemmän, tuntematonkin saattaa ottaa kontaktia lapseen, hymyilee ja juttelee.
Täällä kontakti on sitä, että mulkoillaan jos lapsi pitää ääntä.
Ja ovat ennen kaikkea rözhkeitä eikä mitään kunnioitusta vanhempia ihmisiä kohtaan.
Asun pitkiä aikoja ulkomailla työstäni johtuen ja kyllä suomalainen lapsi kouluikäisenä muuttuu melko huonotapaiseksi.
Miksi he eivät voi olla äänekkäitä ja riehakkaita kuten somalit tai romanilapset? Kaikki niin tykkäävät siiitä, kun huudetaan ravintolissa, nauretaan kovaa kikatetaan metrossa ja lauletaan aamubussissa. Ihmeellisen jörö kansa meillä, kyllä hävettää.
Suomessa mukulat opetetaan pienestä pitäen siihen, että vieraita aikuisia pitää pelätä ja mulkoilla, kyseessähän on todennäköisesti pedofiili.
Itse taas törmään usein iloisiin lapsiin. Sen sijaan aikuiset ja teinit näyttävät siltä kuin olisivat nielaisseet sitruunan.
Jos äiti on av-mamma, niin ei mikään ihme..
Ja taas pitää hävetä sitä, että on suomalainen. Kyllä me ollaan kamalia!
Ne on pakotettu päiväkodissa ulos räntäsateeseen seisomaan joka jumalan päivä. Alkaahan se jossain vaiheessa kyrsimään.
Täällä on niin hirveä sää suurimman osan vuodesta. Niin kuin tänäänkin. Ei kukaan pysty olemaan tuossa säässä iloinen ja vilkas.
Ujompia kuin muun maalaiset?
Minun lapsista sanottu useasti miten ihanan hyväntuulisia ja mukavia ovat :)
Itsekin olen perusilmeeltäni positiivisen näköinen, vaikka en niin mahti hyvällä päällä aina olisikaan. Mieheni taas aina vihaisen näköinen. oliskohan sittenkin suomalaisten jurouteen syynä kasvonpiirteet?
Joo ja kamala pottatukka monella pojalla korostaa myrtsiä katsetta. Ja sekin usein laittamatta :(
Talvella pystyn ymmärtämään jos tukka sekaisin kun on ollut pipot mutta myös kesällä? Voisiko joku mamma perustella miksi leikkaa typerän mallisen tukan pojalleen eikä laita/opeta laittamaan sitä? Helppohoitoisuus ei ole peruste koska tyylikäs malli voi olla ihan yhtä helppohoitoinen. Muutenkin tuohon malliin olen törmännyt vain suomessa ja venäjällä.
Mikä on pottatukka? Mun mielestä Suomessa pojilla on kesällä katulapsi/syto-tukka ja talvella sitten siitä kasvanut karvamikrofoni.
Olen muuten kiinnittänyt ihan samaan huomiota! Suomalaiset lapset näyttää usein todella kiukkuisilta, juroilta ja äkäisiltä. Ja lisäksi monet lapset on kovin kalpeita, on kamalat tummat pussit silmien alla. Ettekö huolehdi pikkulastenne riittävästä unensaannista? Tai ettekö syötä heille tarpeeksi vihanneksia ja hedelmiä, jotain eineksiä vaan?
Eikö päiväkodeisaa/kouluissa puututa siihen, että lapsi näyttää huonosti ravitulta ja siltä, ettei nuku tarpeeksi? En siis tarkoita aliravitulta vaan siltä, ettei saa ruoasta tarpeeksi hivenaineita ja vitamiineja.
Kyllä suomalaislpaset on jotenkin elämäänsä tyytymättömämpiä kuin lapset monissa muissa maissa, vaikka Ruotsissa. Ja sellaisia juroja. Just näin kummipoikaani, 2v., ei juuri hymynhäivää, katselee vaan muakin kurtistettujen kulmien alta. Äiti perustelee, että voi, hän on niin varovainen ja ennakkoluuloinen luonne... Hei haloo, kannattaisiko sille asialle tehdä jotain, kun tuon ikäistä voi vielä luotsata iloisemmaksi ja avoimemmaksi!
[quote author="Vierailija" time="21.11.2013 klo 12:42"]

[/quote]
Tuota samaa olen ihmetellyt että miten voivat olla niin kalpeita ja ne tummat silmänaluset :(
Siihen yhdistettynä nuhjuiset vaatteet ja huonosti hoidetut hiukset ja se myrtsi ilme.
Ja näitä on suurin osa. Ei voi johtua kuin välinpitämättömyydestä.
Joopa joo.