Perhe-elämä ei ole sitä mitä odotin =(

No nyt on vähän myöhäistä aloittaa, jos ette ole aikaisemmin tehneet mitään yhdessä. Jos lapset ja mies ovat saaneet laiskotella tähän asti, niin miten edes kuvittelet, että he innostuisivat siivoamisesta tai pihatöistä. Paljon mukavampaa laiskotella, kun siihen on tottunut.

Ei se muutos onnistu enää kuin pakottamalla, mutta oppivat he ehkä uusille tavoille, jos et anna vaihtoehtoja.

[quote author="Vierailija" time="21.11.2013 klo 10:35"]

No nyt on vähän myöhäistä aloittaa, jos ette ole aikaisemmin tehneet mitään yhdessä. Jos lapset ja mies ovat saaneet laiskotella tähän asti, niin miten edes kuvittelet, että he innostuisivat siivoamisesta tai pihatöistä. Paljon mukavampaa laiskotella, kun siihen on tottunut.

Ei se muutos onnistu enää kuin pakottamalla, mutta oppivat he ehkä uusille tavoille, jos et anna vaihtoehtoja.

[/quote]

Joo-o, mutta kivaa siitä ei kyllä tuu. Ehkä sitten kun teinit eivät ole enää teinejä.

Jos perhe-elämä ei ole sitä mitä odotit, niin onko vika nykyisessä perhe-elämässä vai odotuksissa?

Vertaat nykyistä perhe-elämääsi johonkin vuosikymmenten takaiseen. Silloin oli 2 kanavaa telkkarissa ja pornot katsottiin nuhjaantuneesta lehdestä. Ajat ovat muuttuneet. Neuvostoliittoakaan ei enää ole :(

Minusta odotuksesi ovat täysin realistisia ja hyviä. Perhe on Perhe Oy. Yhdessä kannetaan vastuusta. On velvollisuuksia ja etuisuuksia. 

Meillä lapset jo maailmalla, mutta yhä käyvät usein viikonloppuisin täällä syömässä. Tykkään laittaa ruokaa, mutta on ihan itsestään selvää, että aikuiset lapset tarjoavat apua. Mies ja/tai lapset puolisoineen kattavat pöydän sekä siivoavat keittiön ja korjaavat pöydän. Yhdessä syöminen on ollut meillä aina tosi tärkeä juttu.

Ja vieläkin lapset käyvät auttamassa esimerkiksi puutarhahommissa. Opiskeleva poika tekee lumitöitä, jos on viikonloppuna täällä jne. Kaikki tämä on itsestäänselvää.

Nuo "puhu tunteistasi ja toiveistasi" neuvot on kyllä niin turhia. Valitettavasti monet on erehtyneet naimisiin sellaisten tyyppien kanssa, joita ei juurikaan ne toisen tunteet, tarpeet ja toiveet kiinnosta.

Ja muutenkin, ei ketään voi pakottaa "kivaan yhdessäoloon". Toki teinitkin voi ehkä saada pakotetuksi siihen ruokapöytään, mutta "kivaa ja rentoa yhdessäoloa" et siihen pakottamalla luo.

Minä luulen, että ainut toimiva konsti ap:lle on hyväksyä, että perhe-elämä ei vastaa odotuksia ja koettaa muuttaa omaa olemistaan ja toimintaansa niin, että se oma olo olisi kuitenkin mahdollisimman kiva niissä olosuhteissa, jotka vallitsee.

Jos kerran ketään muuta perheenjäsentä ei kiinnosta arkipäivinä yhteinen ruokailu ja ronklaavat ruuasta jne., niin kannattaisiko sitten suosiolla luopua siitä ruuanlaitosta? Tuo on ehkä hyvä vinkki, että kysyt ihan ilman marttyyrielkeitä, että miten perhe haluaa, että ruokahuolto hoidetaan, koska sinua ei enää huvita laittaa ruokaa koko poppoolle. Sano, että ruuanlaitosta on vaivaa, jonka mielelläsi näkisit, jos ruoka maistuisi kaikille ja kaikkia kiinnostaisi viettää yhteinen ruokahetki. Mutta koska näin ei ole, niin et viitsi nähdä vaivaa vaan ruokailu pitää järjestää uudella tavalla. Siirrä siis vastuu miehellesi.

Suurin ongelma teillä tosiaan on tuo, että miehelläsi ja sinulla on aivan eri ajatukset "kivasta perhe-elämästä". Toki voit vielä nuo viimeisetkin perhe-elämä vuodet (teinisi kai muutaman vuoden päästä muuttavat omilleen) käyttää olemalla pettynyt ja yrittämällä pakottaa muita siihen sinun "kivaan perhe-elämään", mutta ehkä parempi olisi, jos vaan keskittyisit rakentaamaan itsellesi kivaa elämää ja arkea. Jätä se yhteisen perheajan haikailu ja tee muita juttuja, joista saat iloa.

Puhut omista näkemyksistäsi, mutta mikä on miehesi näkemys ja odotukset nyt ja ennen kuin perheen perustitte? Jos mies, perheen toinen aikuinen, ei syö yhdessä pöydän ääressä tai osallistu mihinkään, niin miksi lapsetkaan?

Hei AP, voimia sinulle!

Tuli vähän surullinen olo kun luin viestisi, yrität tosi kovasti olla hyvä ja esimerkillinen äiti. Tosi ikävää, ettei muu perhe halua lähteä tekemään yhdessä kanssasi. Voimia sinulle! :'(

t. 27v mies

Tuo ei kuulosta perhe-elämältä ollenkaan! Miehesi on saanut sinusta mukavan sisäkön ja ilmaisen kodinkoneen ja tekeytynyt yhdeksi passattavaksi tenavaksi lisää. Itse en voisi sietää tuollaista vätystä, mieheksi tuota ei voi millään muotoa kutsua... Ikävä kyllä käytös näyttää usein siirtyvän sukupolvelta seuraavalle.

No ei herranjestas sentään mitä kommentteja taas. Tuossa nyt on vaan osa totuuts. Meidän perheessä mies ei myöskään kovin mielellään syö saman pöydän ääressä, koska lapsuudesta on jäänyt aika ankeat muistot, kun se oli aina pakollista ja tunnelma ei ollut kaksinen. Muutenkin syömme arkisin usein vain lasten kanssa, koska mies on esim. iltavuoroviikoilla kuuteen asti töissä. Mutta, mutta voihan sitä yhteistä aikaa viettää muutenkin. Mene niitten teinien kanssa joskus vaikka yhdessä hakemaan pitsat ja syötte ne sitten kotona rennosti vaikka jotain leffaa katsoen. Saunotteko yhdessä tms..? Keksikää muita tapoja olla PERHE. Ei se yhdessä ruokailu ole ainoa oikea tapa. Menkää uimaan, hiihtokeskukseen lomalle tms.. Ja faktahan se on, että harvassahan ne teinit on, jotka jaksaa innostua vanhempien kanssa vietetystä laatuajasta. :) 

En ymmärrä miksi jotkut pitää miehen ja lasten käytöstä niin kauhean pahana... Meilläkin on tuollaista, paitsi että myös minä syön tietokoneella tai telkkarin edessä ja viihdyn paljon omissa oloissani, meillä ei siis kukaan kaipaa mitään kauheasti yhdessä olemista. Ollaan introvertteja pikku erakkoja koko perhe :)

Siksi uskonkin, ettei tuossa ole mistään ap:n halveksunnasta tms kyse, vaan sitiä että mies ja lapset ei vaan kerta kaikkiaan erilaisen luonteensa takia ollenkaan kaipaa sellaista yhdessäoloa, mitä ap kaipaa. Ja kuten joku sanoi: kyllähän heidät voi pakottaa yhdessä pöydässä istumaan jne, mutta MUKAVAA yhdessäoloa ei saa pakottamalla. SIinä helposti käy niin, että kaikki istuu vaan vaivautuneena odottamassa että pääsisi jo omiin puuhiin tästä. 

Minusta ap:n olisi vaan syytä hyväksyä, että sellaista tämä on, perhe-elämä ei ole tässä tapauksessa mitä odotti, ja sopeutua siihen.

Ja se että ruokailutilanteesta tehdään pakollinen ja ahdistava - ei ole kenenkään etu. Meillä usein viikonloppuisin tehdään esim. illalla pitsaa, paistetaan lettuja, syödään sipsejä ja karkkia, tortilloita tms.  ja vietetään siten yhdessä aikaa. Erotetaan arki ja vapaa selkeästi toisistaan. Jos jokin asia on jo sinun itsesikin mielestä ankeaa, niin voit vaan kuvitella mitä se on teinien mielestä. Et ki oikeasti oleta että he innostuvat siivoamaan yhdessä äitin ja isän kanssa? Näytä mulle semmonen perhe, missä näin on. :D

Nykyaikana vallitsee kauhean vahvasti sellaiset luulot, että perheen pitää olla tietynlainen. Kaikkien on oltava samanlaisia - samasta muotista - mutta kun ei olla. Kaikki yksilöitä omine tarpeinemme ja mielenkiinnon kohteinemme. Usko tai älä, kun lakkaat painostamisen ja pakottamisen, niin saattaapi käydä niin että tuevat ihan vaaaehtoisesti asiassa vastaan. Tää on kattokaas sitä käänteispsykologiaa. :) En muutenkaan ymmärrä tuota yhdessä syömisen tuputtamista. Mikä siinä nyt on se juttu? Ymmärrän joo, jos ei olla tiivis perhe, että esim arkisin kaikki on omisa menoissaan paljon. Niin joo, jos se ruokailu tosiaan olisi se AINOA hetki kun ollaan koko perhe koolla. Mutta kun me ainakin vietetään hirveästi aikaa yhdessä saman katon alla. Jutellaan niitä näitä, ilman sitä ruokalautasta nenän alla. ??? Niin että miksi siihen aina tarvitaan se ruoka?

Mä olen samanlainen kuin miehesi ja meillä nauttii koko perhe siitä. Ei siis ole ongelma meillä. Tietysti häpeän hiukan tätä asiaa, mutta ei aiota muuttua. Meille ruokapöytä on lähes koriste tai kyllä sen ääressä joskus istutaan.