Lue keskustelun säännöt.
Perhe-elämä ei ole sitä mitä odotin =(
20.11.2013 |
Olin lapsena aina todella kateellinen naapurissa asuvalle serkun perheelle, koska heidän perheessä tehtiin asioita yhdessä. He siivosivat yhdessä siivoupäivänään, tekivät ruokaa yhdessä, söivät yhdessä, retkeilivät yhdessä jne.
Meillä isä värkkäsi vajassa omia juttujaan, äiti ompeli ja veli huiteli kavereittensa kanssa jossain. Päätin että aikuisena minulla on perhe ja sitten ollaan yhdessä.
Nyt kun pahin pikkulapsiaika on ohi, miestä ja lapsia ei kiinnosta pätkän vertaa mikään yhteinen. Varsinkaan tylsiin piha-, siivous- tai ruuanlaitottopuuhiiin heitä ei saa mukaan. En minäkään noista erityisesti nauti, mutta tylsäkin homma on mukava, jos se tehtäisiin yhdessä. Sitten kun teen yksin sen ruuan, jokainen hakee annoksensa ja häipyy huoneisiinsa syömään. Jos pakotan kaikki pöydän ääreen, tunnelma ei ole mikään mukava, kun kaikki vaan odottaa. koska pääsee taas netin/tv:n ääreen =(
Kommentit (33)
[quote author="Vierailija" time="20.11.2013 klo 16:07"]
Lapsesi ovat ruutuaddikteja. Irrota ne ruuduista ja keksikää tapoja tehdä asioita niin, että ne ovat hauskoja.
[/quote]
Kyse ei ole van ruudusta. Se mukavampi homma voi myös olla kirjan lukeminen, palapelin tekeminen yms., Mutta kun miestä ja lapsia ei nyt vaan kiinnosta mikään yhteinen perheen kesken tekeminen. Ja sekin ärsyttää, että minun pitää keksiä ja järkätä ja suunnitella ties mitä ohjelmanumeroita, että nuo saisi mukaan. Eivät arvosta mitään tavallista, eikä aina edes mun ruokaa. Jos tarkoitus on esim syödä edellisen päivän jämia (tarkoituksella tehty isompi satsi, ettei mun tarvi joka päivä väsätä ruokaa), niin mies ja teinit äänestää jaloillaan ja syö jotain valmiita eineksiä tai hakee hampurilaiset. Siivouksiinm hetiä on todella vaikea saada mukaan, 'siivoo sinä jos se on sulle tärkeää'.
Mies on täysin myös taantunut teinin tasolle ja katsoisi vain urheilua tv:stä.
Olen niiiin kyllästynyt.
ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi kurjuus! Tartun nyt erityisesti tuohon ruokajuttuun. Onko tuo syömishomma aina mennyt teillä noin? Tai missä vaiheessa käänty siihen että jokainen syö omissa oloissaan? Anteeksi mutta minusta tuo on jo törkeää käytöstä. Sinä teet perheelle ruuan ja muut eivät sen vertaa sitä kunnioita että istuisivat yhdessä kanssasi pöydän ääreen syömään. :(
Pakko myöntää että itse olin teininä vähän saman tyylinen; söin kyllä äidin laittamaan ruokaa ja istuin pöydän ääressä ruoka-aikaan mutta osoitin mieltäni jos ruoka ei ollut just sellaista mistä tykkään. Nyt kun itse olen kokkaajan roolissa, tajuan miten kurjalta sen on täytynyt äidistä tuntua.
Itse en siedä ollenkaan sitä että ruoasta valitetaan tai pöydästä yritetään liueta kesken ruokailun. Odotan että ruuasta ollaan kiitollisia vaikka se olisi eilistä lämmitettynä. Toistaiseksi homma toimii ihan hyvin mutta saa nähdä miten sitten kun lapset kasvaa.
Ruoan valmistaminen perheelle tai vaikka ystäville on rakkauden / välittämisen osoitus ja se pitää ottaa kiitollisuudella vastaan! Olen siitä onnekas että mieheni osallistuu ruokahuoltoon myös ja toisaan molemmat arvostetaan kovasti sitä kun voidaan istua valmiiseen ruokapöytään.
Mitä jos menisit vähäksi aikaa lakkoon? Et vaan tekis ruokaa. Antaisit ruokahuollon kokonaan miehen ja lasten vastuulle vähäksi aikaa.
[quote author="Vierailija" time="20.11.2013 klo 21:33"]
Mitä jos menisit vähäksi aikaa lakkoon? Et vaan tekis ruokaa. Antaisit ruokahuollon kokonaan miehen ja lasten vastuulle vähäksi aikaa.
[/quote]
Nehän olis innoissaan. Pizzaa, hampurilaisia, kiinalaista jne joka päivä
ap.
Valitettavasti niin makaa kuin petaa. Mieti nyt tarkasti mitä haluat, mitä et, mikä on tärkeää sinulle, miten ratkaisisit tilanteet jne. Jos olet tähän saakka hyväksynyt lastesi ylimielisen käytöksen sinua ja muuta perhettä kohtaan, antanut kaiken olla yrittämättäkään muuttaa sitä ja olet aina marttyyrinä tehnyt kaiken, niin kenen syy tilanne on? Lapset eivät ole oppineet muuta, heidän tapansa on hyväksytty ja he luulevat kaiken olevan niin kuin pitääkin.
Jos siis haluat muutosta, pitää sen eteen tehdä töitä teidän kaikkien ja se olet sinä, joka heille kertoo miksi. Älä suotta syyllistä lapsia tai miestäsi, miten he sinun ajatuksiasi osaisivat lukea?
Kokoa siis perhe pöydän ääreen, sanot, että siitä ei ole kenelläkään lupa lähteä mihinkään ennenkuin asiat ovat selvät. Sitten paperille kirjoitatte toiveenne, mm. ruokailuista, kotitöistä, telkkarin yms. katselusta - kaikesta. Voi olla tässä vaiheessa aika vaikea saada lapsia ja miestä enää mukaan, mutta jos et halua tilanteen jatkuvan nykyisenä tästä eteenpäin, niin muutos pitää tulla. Keksit myös sopivat sakot jos kaikki menee pieleen. Yritä siis, voit yllättyä, tai sitten et, mutta pistä pallo pyörimään nyt. Asiasta on turha natkuttaa jos et ole yrittänytkään.
[quote author="Vierailija" time="20.11.2013 klo 21:37"]
[quote author="Vierailija" time="20.11.2013 klo 21:33"]
Mitä jos menisit vähäksi aikaa lakkoon? Et vaan tekis ruokaa. Antaisit ruokahuollon kokonaan miehen ja lasten vastuulle vähäksi aikaa.
[/quote]
Nehän olis innoissaan. Pizzaa, hampurilaisia, kiinalaista jne joka päivä
ap.
[/quote]
Mut kyllähän se alkais jo kuluissa näkyä jos joka päivä söis valmisruokia. Eikö se haittaisi miestäsi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt vähän kuria kehiin ja miehen kanssa myös sovit yhteiset pelisäännöt miten lapset kasvatetaan! Jos et saa häntä aikuisen rooliin niin ei ne lapsetkaan helposti tottele. Ja lapsia ei pyydetä osallistumaan ruokailuun ja kodinhoitoon vaan käsketään, piste. Jos ne nyt saavat tehdä mitä lystäävät ja olla passattavana, niin on aika selvää että aikuisiällä tulee ongelmia...
Kaikkeen on aluksi vastarintaa, etenkin jos olet antanut asioiden mennä niin pitkälle että lapset saavat useimmiten tahtonsa läpi siitä missä syövät ja mihin kotitöihin osallistuvat. Pistä ne nyt ruotuun ainakin vuodeksi, luulisi että siinä ajassa opitte keskustelemaan pöydän ääressä. Ja valittaminen loppuu kyllä jossain vaiheessa kun huomaavat sen tuloksettomaksi... ihminen kun on sopeutuvainen kun näkee ettei tilanne valitusella muutu.
Meillä kotona ei ainakaan äiti ja isä odottaneet että saako meidät juttuihin mukaan, meidät vain käskettiin ja sillä sipuli. Lipsumista hyväksyttiin ainoastaan joissain harvinaisimmissa töissä kuten vaikka kasvimaan hoidossa tai haravoinnissa, silloin meiltä lapsilta odotettiin vain hyvää "yritystä" eli vähän aikaa kun jaksettiin niin saatiin livistää taas omiin leikkeihin. Mutta vanhempia kyllä kunnioitettiin ja toteltiin. Tämä siis 80-luvulla.
hyvänen aika. Mene kokkauslakkoon. Teineille ei anneta rahaa (niihin hampurilaisiin jne), jos ei kerran kotona ruokapöydän ääressä ruoka kelpaa!!
luulen, että aika pian äidiltä pyydetään niitä perus kotiruokia ja ymmärtävät arvostaa panostasi kun saavat kokea ettei se ole itsestäänselvyys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vihasin lapsena just tommosta, että pakotetaan pöydän ääreen ... Vihaan edelleen.
Kaikkien osapuolten kohteleminen ihmisinä, joilla on OMA VAPAA TAHTO, johtaa parempiin ratkaisuihin. Ei ne lapset ole mitään passiivisia otuksia äidin toveiden täyttämistä varten, vaikka siten useimmat äidit lapsiaan kohtelee.
Ruokailutottumuksilla on merkittävä rooli mm. ylipainossa, säännöllinen ruoka-aika, perheen yhteinen ruokailu ja syöminen pöydän ääressä vähentävät riskiä lihoa. Eikö tämä ole kaikille jo tuttua, siitä on niin monesta lähteestä toitotettu vuosien ajan.
Meillä syödään joka päivä vähintään päivällinen koko perhe yhdessä ruokapöydän ääressä ilman tv:tä, kännyjä tai lukemista. Ruokailu ei ole pakkopullaa vaan kiva rauhallinen hetki jolloin keskustellaan päivän kuulumiset ja mietitään ehkä mitä tehdään illalla tai huomenna, mitä tuli läksyksi, onko kokeita tai mitä nyt kenelläkin on mielessä. Jos ei huvita puhua niin ei puhuta ja pöydästä saa nousta kun on syönyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No eikös perheen isän kuulu tehdä ruokaa myös. Mies kanssa tekemään ruokaa ja mene itse tekemään jotakin mikä sinua huvittaa.
Olen Yh ja minulla taas ongelma, että lapsi ei tekisi mitään ilman minua.
[quote author="Vierailija" time="14.07.2014 klo 13:27"]
Ruokailutottumuksilla on merkittävä rooli mm. ylipainossa, säännöllinen ruoka-aika, perheen yhteinen ruokailu ja syöminen pöydän ääressä vähentävät riskiä lihoa. Eikö tämä ole kaikille jo tuttua, siitä on niin monesta lähteestä toitotettu vuosien ajan.
Just, just. Meillä oli lapsena aina säännöliiset ruoka-ajat ja kaikki pöydässä ja silti äitini oli lihava.
Ei sillä ole mitään vaikutusta vaan sillä mitä syö ja paljonko. Jos syö terveellisesti vaikka sohvannurkassa niin ei liho.
Meillä syödään joka päivä vähintään päivällinen koko perhe yhdessä ruokapöydän ääressä ilman tv:tä, kännyjä tai lukemista. Ruokailu ei ole pakkopullaa vaan kiva rauhallinen hetki jolloin keskustellaan päivän kuulumiset ja mietitään ehkä mitä tehdään illalla tai huomenna, mitä tuli läksyksi, onko kokeita tai mitä nyt kenelläkin on mielessä. Jos ei huvita puhua niin ei puhuta ja pöydästä saa nousta kun on syönyt.
[/quote]
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oho tulipa hassusti teksti keskelle lainausta.
Eikö normaaliin perheeseen kuulu yhteinenruokailu? Meillä niin on tehty siitä asti kun lapset ovat olleet ihan pieniä. Sääntö on aina ollut, että ruokaa ei omassa huoneessa syödä. Ei yhteinen ruokailu ole meidän perheessä kenellekään pakottamista, koska lapset tai mies ei muusta edes tiedä. Me ollaan perheen kesken aina puhuttu paljon ja jos on sellainen olo, ettei halua jutella niin se on ok. Ihmeellistä, että perheenjäsenet vetäytyvät omiin huoneisiinsa syömään. EM ole ikinä kuullutkaan moisesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet miehesi kanssa perheenne johtaja. Puhaltakaa yhteen hiileen. Lapset kyllä sitten tulevat mukaan, vaikka "pakotettuna" sitten aluksi. Ikävä tietysti että homma on päässyt tuohon pisteeseen. Ongelma tässä taitaa kuitenkin olla sinun ja miehesi väleissä.
Meillä varsinkin yksi teineistä on ruuasta valittaja. Hän sitten saikin oman kokkausvuoron kerran viikossa. Loppui meteli siihen, kun huomasi, ettei se ruoka tipu taivaasta.
Aika outoa, ettei perhe-elämä ole sinusta sellaista kuin odotit. Koska minusta tuo kuvaamasi on juuri sellaista, mitä itse odottaisin.
Jäin miettimään miehen roolia tuossa kaikessa. Näkisin että hänellä on nyt aika keskeinen asema siinä, kenen puolelle asettuu - ja tällä hetkellä hän on valinnut lasten puolen ja sinua vastaan asettumisen, kun ei yhtään lähde tukemaan sitä mikä olisi sinulle tärkeää, tai edes sitä että tekemääsi ruokaa kunnioitettaisiin. Lapsilta ei voi odottaa kovin paljon enempää kuin mihin perheen aikuiset esimerkillään yltää. Olisiko aika keskustella vakavasti miehen kanssa siitä, mitkä on kummankin odotukset perhe-elämästä? Ja ehdottomasti kaikki osallistumaan kotitöihin yms. Näistä voi sopia ja neuvotella yhdessä, mutta lapsille ei voi sallia sitä etteivät millään tapaa hoitaisi omaa osuuttaan.
Kuulostaa että olet tosi yksin siinä perheen arjessa, ja se kuulostaa surulliselta :(.
Tsemppiä, toivottavasti miehesi ymmärtää yskän ja saatte asiaan muutosta.
Sun miehesi pitäisi nyt ottaa itseään niskasta kiinni ja alkaa ottaa vastuuta. Hän on ajanut tilanteen tuohon, koska ei ole suostunut pelaamaan yhteen sinun kanssasi ja on näyttänyt lapsille samalla mallia siitä, että meillä ei kaikkien tarvitse tehdä vaan vain äidin. On myös aivan uskomattoman törkeää syödä eineksiä, jos toinen laittaa ruuan valmiiksi ja suunnittelee perheen ateriat. Itse ilmottaisin painokkaasti, että en enää katsele tuollaista menoa.
Nyt Keskustelua Kehiin ja kissa pöydälle. Jos eivät kuuntele niin kirjoita perheellesi vaikka kirje. Tuossa voisi auttaa pelkästään muiden perheenjäsenten herättely tilanteeseen ja sinunkin tunteisiin ja toiveisiin ilman riitelyä ja syyttelyä.
Lapsesi ovat ruutuaddikteja. Irrota ne ruuduista ja keksikää tapoja tehdä asioita niin, että ne ovat hauskoja.