Miten eroon ihastumisen tunteesta?

Tilanne siis se että ihastuin palavasti työkaveriin joitakin aikoja sitten. Aluksi se oli mukavaa, olin aina pirteänä töissä ja sain energiaa jo hänen näkemisestäänkin. Se oli sellaista päivän piristystä kun oli kivasti perhosia ja toisen kanssa sujui yhteisymmärrys jotenkin lennokkaasti. Sivuutin kuitenkin ajatukset minkään tapahtumisesta kun tajusin miehen perheelliseksi. Silti keskenäinen sanaton yhteys on meillä niin voimakas että jännitettä voisi leikata veitsellä.

Kun työt pandemian myötä loppuivat, aloin oireilla ihan kummallisesti. Ajattelin tätä miestä koko ajan. Kaipasin kuin parastakin ystävää, jota en enää ikinä näkisi. Se muuttui syväksi sydänsuruksi vaikka meidän välillä ei ole koskaan tapahtunut mitään. Nytkin kolottaa ja olen ajoittain todella onneton siitä että häntä en voi saada. En ole mikään teini enää ja luulisi että aikuisempana osaisin käsitellä tunteita jotenkin paremmin, joten tämä yllätti syvyydellään. Oman ongelmaisen kaukosuhteeni olen myös antanut kuihtua kokonaan pois, tuntuu että tapasin ihastuksessani miehen jollaisen olen oikeasti aina halunnut ja jota olen aina odottanut.

Nyt sain tilaisuuden palata takaisin tuohon työpaikkaan ja olen kauhusta kankeana. En aio ikinä tehdä mitään näille tunteille sillä en IKINÄ haluaisi sotkea niin ihanan ihmisen elämää. Kunnioitan hänen liittoaan.
Nyt kuitenkin pelkään että mitä jos ei olekaan enää vain hauskaa ja piristävää ja perhosia töissä, vaan pelkästään tämä tilalle astunut "en saa häntä" -sydänsuru?

Olisi kai viisainta kuolettaa tunteet kokonaan pois, mutta en todellakaan tiedä miten. Kertokaa miten olette päässeet eroon ihastumisen sydänsurusta? Tahdon normaalin työilmapiirin jotta järki säilyy!