Taas näitä, mutta suutuinko aiheetta miehelleni? On lainaamassa rahaa
Ollaan pienituloinen perhe, itse olen hoitovapaalla ja mies opiskelee. Jokainen varmaan tajuaa että ylimääräistä ei ole juurikaan. Ollaan kuitenkin onnistuttu säästämään sellainen 3000 euron pesämuna vuosien varrella kun mies tehnyt pätkätöitä ja minäkin olin osa-aikaisena. Ja taas tulee veronpalautuksia jotka on sovittu laitettavan säästöön.
Vuosi sitten miehen veli pyysi lainaan 400 euroa velkojen maksuun. Minulta kysyttiin mielipidettä ja sanoin että ok, kunhan maksaa takaisin. Lupasi maksaa takaisin ajan kanssa. EI ole maksua näkynyt.
No, miehen veli pyysi taas eilen lainaan 200 euroa että saa ostettua jollekin naiselle korun. Olis nyt edes keksinyt jonkun valheen taas että lainojen maksuun tai vaikka bensarahaksi että pääsee töihin. Miehen veli oli myynyt suvulle kuuluneen tontin 2 viikkoa sitten ja ostanut niillä rahoilla (8000 euroa!!!) auton. AUTON. Ja nyt 2 viikkoa myöhemmin pyytää mieheltäni rahaa jonkun naisen jahtaamiseen. Mä oikeasti räjähdin eilen illalla. Tai oikeastaan olin täysin sanaton sen tyhmyyden keskellä.
MUN MIELESTÄ ihan järjetön koko kuvio ja mieheni tossuilee aina perheensä edessä että no "mutta kun Pentti yrittää myydä sitä autoo nyt.." Mitäs kahden viikon päästä tapahtuu kun 200 euroa on tuhlattu ja naiset nauratettu ja auto myyty? Pitää ostaa uusi auto ja taas lainataan rahaa vai?
Mä oon suunniltani kun oon niin vihainen!! Asia ois täysin eri jos tuota tonttia ei ois myyty ja autoa ostettu, tottakai perhettä autetaan ja mäkin olen lainannut samanlaisen summan veljelleni kun odotti vakuutusrahoja sairaslomalla. Ja maksoi kuukaudessa takaisin.
Niin ja vielä noista meidän rahoista, ollaan yhdessä niitä säästetty yhteiselle tilille ja mies on itse tosi tarkka siitä mihin sieltä tililtä rahoja otetaan. Ja tuntuu että näin joulun alla meidän lapset on se prioriteetti numero yksi että he saa joulun ja lahjat ja mieheni mielestä on aivan turhaa tuhlailua järjestää joulua (ei siis ole näin suoraan sanonut mutta aina kun otan joululahjat puheeksi mies yrittää vaihtaa puheenaihetta).
Saatte varmaan tosi k-päisen kuvan mun miehestä vaikka ei se sitä ole, ei kai se muuten harkitsisikaan lainaavansa rahaa veljelleen kerta tosiensa jälkeen vaikka takaisinmaksua ei näy eikä kuulu. Tulee vaan tunne että se on valmis maksamaan muiden elämisen vaikka oman perheensäkin elämä on tiukkaa.
Miten siis on, ylireagoinko? Jos joku on edes jaksanut lukea tätä stooria taas kun tukka höyryten täällä naputan.
Kommentit (42)
Ap kuluttaisi säästettyjä rahoja rahoja yhteisiin lapsiin, mies taas antaisi hulttioveljelleen joka on ennestään velkaa. Eihän nuo ihan samanarvoisia asioita ole.
komppaan edellisiä. lainata voi jos on luotettava. ilmeisesti ei näin ole koska edellinen laina maksettavana edelleen.
tuo on niin kiusallinen tilanne! tiedän tunteen koska minulla on veli jolla menee vähän huonosti ja hän on minulle velkaa viitisensataa..onneksi ei kehtaa pyytää lisää, toisaalta taas tiedän että saattaa nähdä jopa nälkää kun ei ole rahaa mutta sitten kun on parikymppiä niin baarista voi ostaa kaljan, pari. näähän on tietty omia valintoja ja kun ei ole lapsia niin mikäs siinä!
mutta joo, ikävä tilanne koska ne on teidän yhteisiä rahoja joten tietty miehelläsikin on tähän sanomista. epäilen että sielä on veljesten välillä nyt vielä jotain mitä ei ole sulle kerrottu...
[quote author="Vierailija" time="20.11.2013 klo 09:34"]
Ap kuluttaisi säästettyjä rahoja rahoja yhteisiin lapsiin, mies taas antaisi hulttioveljelleen joka on ennestään velkaa. Eihän nuo ihan samanarvoisia asioita ole.
[/quote]
Onko sillä oikeasti merkitystä? Jos mies tienaa rahaa, niin vaimoko saa valita, mihin miehen ansiot käytetään? Miksi vaimo ei käytä itse tienaamiaan rahoja lapsiin ja anna miehen päättää omistaan? Ihan kuin ap:lla olisi mies vain siksi, että tätä voi pitää äidin pankkina.
Mä kyllä ajattelen, että kun kyse on yhteisistä säästöistä, niiden käyttöön pitää olla kummankin hyväksyntä. Varsinkin kun kyse aika isosta summasta. Ja on todellakin eri asia esim ostaa omille lapsille joululahjoja ku "lainata" ne vaikka sitten veljelle...
No eipä se mies sen kummemmin opiskelijana tienaa, kuin ap:kaan kotihoidontuella.
Mutta kun niitä säästettyjä rahoja ei käytetä mihinkään, niitä säästetään tulevaisuuden varalle! Siltä tililtä on otettu rahaa viimeksi 1,5 vuotta sitten kun ostettiin 600 eurolla uusi sänky. Ja sen jälkeen sinne on 1,5 vuodessa kerätty sama summa takaisin. Joka kuu sinne saadaan aina jotain laitettua, vaikka sitten vaan 20 euroa. Vaikka meillä on miehen kanssa omat tilit niin yhteiseen hyvään ne rahat menee. Vuokra maksetaan puoliksi, mutta mies maksaa yleensä laskut ja minä käyn kaupassa ostamassa ruokaa ja vaippoja. Jos vaikka mies maksaisikin omista käyttörahoistaan 200 veljelleen se on pois meidän kuun käyttörahoista ja mun pitäis sitten maksaa jotain laskuja JA ruuat. Eli ne rahat ON pois meidän säästötililtä. Tai sitten veronpalautuksista. Ja kyllä mä epäilen että niitä rahoja ei koskaan saada takaisin.
Ja tuli tätä kirjoittaessa mieleen se kun mieheni lainasi serkulleen myös 200 euroa ja siitäkin on kohta vuosi eikä niitäkään rahoja ole näkynyt. Tosin tää serkku on ollut työttömänä koko tämän ajan eikä varmasti hänelläkään ole ylimääräisiä rahoja.
ap
[quote author="Vierailija" time="20.11.2013 klo 08:51"]
Kiitos tosi paljon vastauksista, mä vähän epäilin että mä oon tässä se pahis. Vaikka mun järki sanookin että miehen veli on se tuuliviiri joka ei oikeasti osaa käyttää rahojaan.[/quote]
Et ole pahis. Mutta tuo räjähtäminen kyllä heilauttaa viisaria siihen suuntaan.
Et ylireagoi. Minä sanoisin että uutta lainaa ei anneta kun entinenkin on maksamatta.
[quote author="Vierailija" time="20.11.2013 klo 09:21"]
Ihana ketju.
"Meillä on yhteiset rahat, mutta mies saa niitä vain tienata, ei käyttää". Siinä kumuloituu palsta mamman ajatusmaailma eli kaikki miehen tienaama on yhteistä, paitsi että mies ei saa sanoa, mihin rahat menevät.
[/quote]
No on se kumma. Kyllä meilläkin on miehen kanssa yhteiset rahat, mutta jos lainasi veljelleen uudestaan maksamattomien velkojen jälkeen ni kyllä vetäisin pultit! Lainata saa, mutta ensimmäisetkin velat täytyy maksaa takaisin, tyhmähän senkin tajuaa, että tosta alkaa velkakierre ja rahoja ei tulla ikinä saamaan pois! Olkoot kyseessä sitten veli.
Oma mieheni on lainannut veljelleen, veli pyysi lisää. Mieskin oli onneksi niin järkevä ja kieltäytyi, ei tarvinnu mun puuttua asiaan. Veljeltä vieläkin veloista osa maksamatta ja ennen ei täältä suunnalta ainakaan rahaa heru, kunnes velat on maksettu!
Omien perheemme yhteisiin menoihin kummatkin saa käyttää tililtä rahaa. Isommista keskustellaan, tarvitaanko sun muuta.
Ei miehestäsi kusipäistä kuvaa saa, vaan kuvan tyhmästä tossukasta.
Mun mielestä kuitenkin aapeen suuttumuksen kohde on väärä. Ei mies tee mitään väärin halutessaan auttaa sukuaan ja perhettään, ei sittenkään vaikka rahoja ei koskaan saataisi takaisin. Auttaminen ja auttamisen halu on ihan ookoo ja jopa kannustettavia ja positiivisia asioita. Ei niille pidä suuttua, niitä pitää ymmärtää ja tukea mahdollisuuksien mukaan.
Nyt kuitenkin näyttää siltä, että aapeen pienituloisella perheellä ei ole mahdollisuutta auttaa tämän enempää. Rahat tarvitaan oman perheen perusturvaan, koska on väärin auttaa yksiä sellaisella tavalla, että joku muu joutuu siitä ongelmiin. Saattaa olla myös väärin auttaa jotakuta sellaisella tavalla, että hän itse joutuu sitä kautta yhä syvemmälle ongelmiin. Siksi aapeen pitäisi ymmärtää ja tukea miestään tämän eettisessä ja emotionaalisessa dilemmassa: mies haluaa tehdä oikein, mutta ei ole ollenkaan yksinkertaista, mikä on oikein. Kaikista ratkaisuita tulee paha mieli jossain suhteessa.
Tätä EI ratkaista suuttumalla tai raivoamalla miehelle. Päinvastoin. Se tekee tilanteen vain hankalammaksi.
[quote author="Vierailija" time="20.11.2013 klo 10:26"]
jos mies lainasi veljelleen uudestaan maksamattomien velkojen jälkeen ni kyllä vetäisin pultit! Lainata saa, mutta ensimmäisetkin velat täytyy maksaa takaisin, tyhmähän senkin tajuaa, että tosta alkaa velkakierre ja rahoja ei tulla ikinä saamaan pois! Olkoot kyseessä sitten veli.
Oma mieheni on lainannut veljelleen, veli pyysi lisää. Mieskin oli onneksi niin järkevä ja kieltäytyi, ei tarvinnu mun puuttua asiaan. Veljeltä vieläkin veloista osa maksamatta ja ennen ei täältä suunnalta ainakaan rahaa heru, kunnes velat on maksettu!
[/quote]
Mä olen kyllä lainannut rahaa, vaikka tiedän, etten koskaan saa niitä takaisin. Lainasin vielä toisenkin kerran lisääkin. Enkä kadu hetkeäkään.
Autoin ihmistä todellisessa tarpeessa.
[quote author="Vierailija" time="20.11.2013 klo 10:26"]
[quote author="Vierailija" time="20.11.2013 klo 09:21"]
Ihana ketju.
"Meillä on yhteiset rahat, mutta mies saa niitä vain tienata, ei käyttää". Siinä kumuloituu palsta mamman ajatusmaailma eli kaikki miehen tienaama on yhteistä, paitsi että mies ei saa sanoa, mihin rahat menevät.
[/quote]
No on se kumma. Kyllä meilläkin on miehen kanssa yhteiset rahat, mutta jos lainasi veljelleen uudestaan maksamattomien velkojen jälkeen ni kyllä vetäisin pultit! Lainata saa, mutta ensimmäisetkin velat täytyy maksaa takaisin, tyhmähän senkin tajuaa, että tosta alkaa velkakierre ja rahoja ei tulla ikinä saamaan pois! Olkoot kyseessä sitten veli.
Oma mieheni on lainannut veljelleen, veli pyysi lisää. Mieskin oli onneksi niin järkevä ja kieltäytyi, ei tarvinnu mun puuttua asiaan. Veljeltä vieläkin veloista osa maksamatta ja ennen ei täältä suunnalta ainakaan rahaa heru, kunnes velat on maksettu!
Omien perheemme yhteisiin menoihin kummatkin saa käyttää tililtä rahaa. Isommista keskustellaan, tarvitaanko sun muuta.
[/quote]
Oletko miehesi äiti? Siun pitää ihan puuttua asiaan, kun mies haluaa lainata omalla työllä ansaittuja rahojaan?
Entä jos miehesi ohjaisi palkkarahansa suoraa oman äitinsä tilille, jotta sinä et pääse niihin käsiksi?
Periaatteessa en lainaisi jos itsellä on rahata tiukkaa tyypille jolla on edellisetkin lainaukset maksamatta.
Mutta toisaalta teillä on vähän säästössä ja 200€ on pikkusumma.
Ylipäätään en oikein ymmärrä tätä kavereilta vippailukulttuuria, itse en sitä harrasta, sitä varten on luottolaitokset. Lainaa saa visalla, pankista tai vaikka pikavippifirmalta, jos on luottotiedot kunnossa, jos ei ole niin en minäkään riskeeraa vähiä rahojani sellaiselle tyypille.
Yhdelle sukulaiselle lainasin yli 20 vuotta sitten 500mk, ei menny kuin kaksi viikkoa ja pyysi lisää rahaa lainaan, en tietenkään antanut, ei ole sen jälkeen tavattu, eikä ole maksanut vielä takaisin.
[quote author="Vierailija" time="20.11.2013 klo 10:38"]
Oletko miehesi äiti? Siun pitää ihan puuttua asiaan, kun mies haluaa lainata omalla työllä ansaittuja rahojaan?
Entä jos miehesi ohjaisi palkkarahansa suoraa oman äitinsä tilille, jotta sinä et pääse niihin käsiksi?
[/quote]Kai mies voi pitää äitinsä kanssa yhteistä taloutta jos haluaa, mutta ainkaan minä en siinä kuviossa olisi kauon mukana. Meillä on miehen kanssa ollu yhteiset rahat jo yli 20 vuotta ja hyvin on toiminu.
Ei tietenkään tuollaiselle ihmiselle kannata lainata. Eräs tuttuni lainaili juurikin veljelleen aina hyvää hyvyyttään ja koska ei vaan osannut sanoa ei. Kertaakaan veli ei maksanut takaisin. Edellisestä lainatusta parisatasesta saattoi olla pari päivää ja tuli jo ruinaamaan seuraavaa. Veikkaisin että tuttavani ehti vuosien saatossa lainata veljelleen yhteensä parikymmentätuhatta euroa. Joita ei ikinä saanut takaisin. Silti se veli oli vippaillut myös pikavippifirmoilta maksamatta takaisin ja hankkiutunut kuseen. Ihan vaan koska ei osannut pitää huolta raha-asioista eikä nähnyt mitään eroa toisten ihmisten ja omien rahojen välillä. OIetti kai että myös pikavippiyritykset toimivat hyväntekeväisyysperiaatteella.
Se veli kuoli sittemmin päihteisiin.
Ap ja mies ei ole kusipäitä, veli on. Meidän suvulla on ollut tapana lainata rahaa elämän suurissa hankinnoissa, mutta sekin on jäänyt Suomen rikastuttua viimeisen 20 vuoden aikana. Miehestä on muodostunut hyvä kuva. Toisaalta veli ei ole ihan hirveitä rahoja lainannut, ja lainamäärä on pienentynyt. Voi olla, että mies pelkää, että veli menisi hulluna ottamaan pikavippejä...
En periaatteesta lainaa rahaa jos ns. vanhat on maksamatta.
Ja kyllä: voisin tietenkin tehdä poikkeuksen tuosta jos olisi "tosi kyseessä", eli jollakin läheisellä olisi oikeasti (itsestä riippumattomista syistä!) rahapula, esim. sairastunut tmv. Tosin en tuolloin lainaisi vaan antaisin ne tarvittavat rahat.
Mutta lähtökohta on se, että jos rahaa lainataan se maksetaan oma-aloitteisesti heti pois kun mahdollista. Tarkoittaa sitä, että jos esim. AP:n tapauksessa miehen veli sai 8000€ niin viimeisetään tuossa vaiheessa veljen olisi pitänyt maksaa se 400€ pois, eikä alkaa kinuamaan uutta lainaa...!
Koskaan ei pidä lainata lisää, koska tuolloin sen vippailija saa sen kuvan että hei mä saan lisää ja voin maksaa millon vaan haluan takana =valitettavan moni näkee asian niin ettei tarvitse maksaa koskaan.
Minusta on hyvä pitää ns. raha-asiat omina tietoinaan, eli ei kerro muille säästöistään/tuloistaan.
Kaverille kävi niin, että säästi rahaa yhteen juttuun, teki paljon ylitöitä ym. saadaakseen ns. "potin kasaan", ja puhui asiasta ns. avoimesti. Kappas vaan, jossain vaiheessa alkoi kertoa kuinka useampi ihminen oli alkanut pyytämään häneltä rahaa lainaa. Kilttinä ihmisenä ei kaikille voinut sanoa ei (ja kaikenmaailman nyyhkytarinoita oli kerrottu) ja poti asiasta huonoa omatuntoa kun ei kaikille halunnut lainata. Mutta oikein huomasi kuinka ns. hyväksykäyttäjä haaskat haistoivat sen rahan ja alkoivat heti pummia, eikä ole todellakaan saanut lainaamiaan rahoja takaisin.
Tottakai lainattais rahaa jos ois kyse siitä että ei ole veljellä ruokaa pöydässä (asuu vielä vanhemmillaan!!!!) tai joku mafia perässä että henki lähtis jossei niitä rahoja ole tai tarvis bensaa autoon että pääsis töihin. Mutta kyse on korusta (sormuksesta, olettaisin kun puhui kihloista) jollekin sutturalle... ja toi auto-säätökin niin siksi raivosin miehelle että se edes harkitsee lainaamista. Vaikka joku vastaaja hyvin totesikin että ei mun mies tee mitään väärää ja ei mun hälle kannattais suuttua. Kiitos.
Tää on niin naurettava tilanne että nyt jo kyl vähän naurattaa, varsinkin kun lukee näitä teidän hyviä vastauksia :D
"Mutta toisaalta teillä on vähän säästössä ja 200€ on pikkusumma."
Ei, 200 ei todellakaan ole pikkusumma meille vaikka meillä on 3000 euroa säästössä. Jos me elettäis niinku pellossa ja käytettäis rahaa samaan tahtiin kuin mieheni veli, meillä ei olisi mitään säästössä. Juuri sen takia me ollaan kerätty puskurirahastoa jos jotain sattuu. Eihän meillä mitään säästöjä olisi jos jokaiselle joka pyytää lainaa, niin lainattais rahaa.
ap
Ihana ketju.
"Meillä on yhteiset rahat, mutta mies saa niitä vain tienata, ei käyttää". Siinä kumuloituu palsta mamman ajatusmaailma eli kaikki miehen tienaama on yhteistä, paitsi että mies ei saa sanoa, mihin rahat menevät.