Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Joulunvietosta

Vierailija
19.11.2013 |

Mieheni on töissä koko joulun ulkomailla. Meillä on kaksi lasta (ala-asteikäisiä). Oma perheeni asuu meistä kaukana, ja mies oli myös viime joulun pois, tällöin olimme minun perheeni luona. Tänä vuonna olin päättänyt että emme lähde perheeni luokse, lapset toivoivat että viettäisimme joulun kotona ja mahdollisesti serkkujen kanssa. Olen myös itse ilmoittanut anopille, että emme lähde perheeni luokse, vaan haluamme olla kotona.

Nyt kysyin eilen anopilta että miten he viettävät joula, minulle ei tullut mieleenkään että minä ja lapset emme olisi tervetulleita joulun viettoon heidän kanssaan jos sitä toivomme. Anoppi sanoi, että mieheni sisko on päättänyt viettää joulun hänen ja isomummun kanssa, joko isomummun asunnossa tai anopin talossa. Sanoin, että lapseni toivoisivat saavansa viettää joulun serkkujensa kanssa. Hän sitten siihen sillä lailla välttelevästi että no kai tekin sitten voitte tulla. Kuitenkin hän oli niin välttelevä että tänään kun kävimme tämän isomummun luona kylässä otin asian uudelleen esille kysyäkseni, että miten tätä joulua on nyt ajateltu juhlia. Miehen isomummu ilmoitti että anoppi, miehen sisko ja se lapset tulee hänen luokse, me emme mahdu sinne. Hän/he ei suostu tulemaan meille eikä anopin luokse (molemmilla isot talot). Ilmoittivat minulle että minun on parasta mennä oman perheeni pariin.

Tyttäreni tuli niin surulliseksi että meni vessaan salaa itkemään, muut eivät sitä huomanneet.Isomummu vaan sanoi, että tämä on nyt päätetty eikä he sitä muuta, ja "se on vain yksi ilta vuodessa". No, niinhän se on, mutta kyllä silti lasten puolesta harmittaa. Ja kyllä, minä itse sanoin haluavani olla kotona, mutta en tietenkään halua istua yksin kotona, vaan jouluateria nyt yleensä syödään lähiperheen kesken. Sikäli hyvä että ainakin sanoivat suoraan ettemme ole tervetulleita sinne, ei turhaa teeskentelyä. Soitin sitten omalle äidilleni ja olemme luonnollisesti tervetulleita heidän luokseen, ja sieltä löytyy toiset serkut kenen kanssa leikkiä joten kyllä tämä tästä. Mutta onko tosiaan niin ihmeellistä, että me olisimme lasten kanssa viettäneet aattoillan miehen perheen kanssa vaikka mies on töissä? Minun mielestäni ei, olemme siis olleet yhdessä jo vaikka kuinka kauan ja tunnemme kaikki toisemme hyvin. Minä ja miehen sisko emme tule toimeen, siinä varmasti suurin syy tähän, mutta lapset takia olisin ollut valmis viettämään yhteistä joulua silti. Ihanaa jouluhenkeä! Mitä mieltä?

Kommentit (29)

Vierailija
21/29 |
19.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="19.11.2013 klo 19:45"]

meillä ainakin "joulu kotona" voi pitää sisällään myös mummolassa/serkkujen luona käymistä aattona. yleensä ilta vietetään koko porukalla yhdessä jonkun kotona (syödään, joulupukki käy kylässä, jne.) yöksi kukainenkin menee sinne omaan kotiin, oman porukan kanssa. Enpä oo ennen ajatellutkaan, että joku sukulaisistakin vois käsittää väärin tuon, että ollaan "joulu kotona"

[/quote]

Meilläkin "joulu kotona" tarkoittaa sitä, että ollaan Suomessa ja luultavasti käydään siis myös vähän sukuloimassa.

Vierailija
22/29 |

Jumpe, oletko sinä aikuinen nainen? Kenties käynyt kouluakin? Että ihan "enpä ole ennen ajatellutkaan"...

Ja sä ajattelet, että koska SINÄ miellät tuon noin, niin tottahan kaikki muutkin ymmärtää, ja jos eivät ymmärrä, niille sopii siitä loukkaantua ja panna välitkin poikki?!

Kuule. Ihmisillä on eri tapoja. Varsinkin eri sukuun kuuluvilla (ap:han on miehensä sukuun naitu, eri tapoihin kasvanut pienestä pitäen). AINA kannattaa selittää asia kunnolla, eikä olettaa toisten lukevan rivien välistä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/29 |
19.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="19.11.2013 klo 19:48"]

[quote author="Vierailija" time="19.11.2013 klo 19:45"]

meillä ainakin "joulu kotona" voi pitää sisällään myös mummolassa/serkkujen luona käymistä aattona. yleensä ilta vietetään koko porukalla yhdessä jonkun kotona (syödään, joulupukki käy kylässä, jne.) yöksi kukainenkin menee sinne omaan kotiin, oman porukan kanssa. Enpä oo ennen ajatellutkaan, että joku sukulaisistakin vois käsittää väärin tuon, että ollaan "joulu kotona"

[/quote]

Meilläkin "joulu kotona" tarkoittaa sitä, että ollaan Suomessa ja luultavasti käydään siis myös vähän sukuloimassa.

[/quote]

Eli kerrot olevasi joulun kotona ja menet yllätyksenä aattona anopille, koska "joulu kotona" tarkoittaa sukulointia?

Vierailija
24/29 |
19.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="19.11.2013 klo 20:00"]

Ei tietenkään yllätyksenä.

Nytkin on jo kerrottu, että "joulu ollaan kotona" ja anoppi vastasi siihen "Jos haluatte tulla syömään, niin ilmoittakaa sitten lähempänä minä päivänä tulette". Omat vanhempani asuvat vähän kauempana, joten äitini sanoi "Jos haluatte, niin tulkaa vaan pyhinä käymään, mutta jos on huonot kelit, niin sitten ette kyllä tule!".

Meillä siis kaikki tietää, että tuo "joulu kotona" tarkoittaa sitä, että luultavasti mennään käymään myös sukulaisissa, joulusta riippuen sitten vähän, että missä sukulaisissa. Keskustelulla, avoimilla ja hyvillä väleillä pääsee pitkälle ;-)

Vierailija
25/29 |
19.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="19.11.2013 klo 20:06"]

Ap:n miehen suvulle joulu kotona tarkoittaa kaikesta päätellen sitä, että vähintäänkin aaton ap ymmärtää pysyä poissa muiden juhlista.

Vierailija
26/29 |
19.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="19.11.2013 klo 19:47"]

No loppui kyllä kyläily isomummun luona lyhyeen tämän joulukeskustelun jälkeen. 

Ja ei, en ole provo.

Aina kannattaa suuttua varmuuden vuoksi ja panna välit poikki. Näin olet tyypillinen palstaminiä, joka suoltaa näitä anoppialoituksia päivät pitkät

Ja vaikuttaa tosiaan omaan suhtautumiseeni heihin. 

Ap

[/quote]

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/29 |
19.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä joulu kotona tarkoittaa sitä, että ollaan Pohjoismaissa. Piipahdetaan Norjassa ja Tanskassa sukuloimassa aattona.

Minäkin panisin välit poikki, jos miehen sukulaiset Ruotsissa ei tätä ymmärrä ja osaa varautua, että tulen heille jouluaattona

Vierailija
28/29 |
19.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Välejä en ole poikki laittanut, mutta mietityttäähän tuo.

Mies sitten soitti noin tunti sitten äidilleen, ja kertoi mitä mieltä tästä kaikesta on, ja tuosta lapsemme itkusta. Anoppi siitä tietenkin hätääntyi, puoli tuntia sitten soitti isomummu meille, puhui kanssani. Pyysi anteeksi jos oli loukannut meitä/minua, ilmoitti että voimme tietenkin tulla sinne jos haluamme, meidän lapset on hänelle yhtä tärkeitä kuin miehen siskonkin lapset, ja aina sitä paikkoja jotenkin löytyy. Ei hän kuulemma enää oikein edes muista mitä sanoi, mutta "tunnelma meni hieman oudoksi ja me lähdimme niin äkkiä kotiin sen keskustelun jälkeen". No, sanottu mitä sanottu ja tehty mitä tehty, nyt on kuitenkin ainakin isomummun kanssa rauha maassa. Vanha ihminen. Miehen sisko ja anoppi tätä varmaan jotenkin jatkaa, en olisi yllättynyt jos tämä(kin) juttu päättyy sellaisiin piilo FB statuspäivityksiin miehen siskon osalta, hänellä on tarve päivitellä tällaisia juttuja seinälleen, sillä lailla "mukavast" vihjaillen. 

Joulumieltä!

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/29 |
19.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="19.11.2013 klo 18:56"] Ilmoittivat minulle että minun on parasta mennä oman perheeni pariin.

[/quote]

Tässä se on se asian ydin. Sinua ja teidän lapsia ei pidetä perheenä. Tosi kurjaa lapsille :( Toiset naiset vaan eivät osaa ajatella pojan lapsien olevan samalla lailla sukua ja perhettä kuin tyttären ja ilmeisesti teidän anoppi ja isomummo kuuluvat tähän kategoriaan.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä neljä yksi