Vastikkeellisen sosiaaliturvan kokeilu kävi kalliiksi
Valtion rahoittamassa hankkeessa kunkin henkilön työttömyysturva, asumistuki ja muut etuudet paketoitiin työllistettävän palkaksi. He tekivät kunnallisessa työvoimatalossa ja sen osoittamissa työpaikoissa.
Matala palkka ja askartelun kaltaiset työt eivät parantaneet työttömien elämänlaatua, eikä pysyviä työpaikkoja syntynyt kuin tukitöihin. Kokeilu luonut pysyviä työpaikkoja työvoimatalon ulkopuolelle.
Puhtaasti taloudelliselta kannalta kokeilu on ollut pettymys. Työvoimatalon työpajojen ja palvelujen tuotoista on kertynyt parisataa tuhatta euroa, mikä vastaa yhtä prosenttia kokeilun budjetista. Se ei täytä tuottavan työn kriteeriä.
Samanlaisia ovat kokemukset muistakin tukityöllistämisen malleista!
Jos työttömän työpanokselle ei ole kysyntää, on sitä työvoimapolitiikan keinoilla vaikea luoda.
Kielteisin yllätys tutkijoille oli se, että toimeentulotuen tarve ei vähentynyt kokeilun aikana. Moni työllistetty saa yhä myös asumistukea. Syynä ovat tukitöiden alhainen palkkaus ja työmatkakulut.
Kokemukset ovat kielteisimmät työllistetyillä, joilla oli ennestään laaja työkokemus. Vaatimustasoltaan matala tukityö edistää kaikkein vähiten heidän itsetuntoaan ja asemaansa avoimilla työmarkkinoilla.
Muut vastikkeellisen sosiaaliturvan tavoitteet täyttyivät heikosti. Malli EI SÄÄSTÄ rahaa, vaan päinvastoin, eikä se luo itsensä kannattavia työpaikkoja tai avaa ovia avoimille työmarkkinoille.
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194832536735/artikkeli/puheenaihe+vastikkeellisen+sosiaaliturvan+kokeilu+kavi+kalliiksi.html
Kommentit (48)
[quote author="Vierailija" time="21.11.2013 klo 08:15"]
Päiväkodeissakin olisi kiva olla avustamassa. Kun ei olisi ammattitaitoa ja ei vastuuta mistään, niin siinä vain katsoisi kun mammojen riiviöt repisi silmät toisilta päästä. Saisi monta kertaa päivässä syödä hyvät safkat ja mitään ei tarvitsisi tehdä. Kunhan istuskelisi ja nukkuisi nukkarissa.
[/quote]
OT. Vaikka tämä ed. viesti vitsi varmasti olikin, niin olin 17-vuotiaana kesätöissä hetken kunnan päiväkodissa. Jos syödä halusi, niin "palkasta" (niistä pikkuhiluista) se otettiin, ilmaiseksi oli turha kuvitella mitään. Ja oli muutenkin aika eri hommaa kuin olin kuvitellut... Esim. pestiin sellaisia pitkiä, paskaisia eteisräsymattoja mattolaiturilla käsipelillä ja muutenkin homma oli 90% pelkkää siivoamista (pesin varmaan sinä aikana esim. koko päiväkodin Legot ja muut kovat lelut sekä pyyhin kaikista satukirjoista pölyt jne.). hyvä jos päivän aikana edes näin niitä muksuja... Haaveet lastenhoitajan/lt-open ammatista karisivat sitten siinä ;)

Sohvalla makuu on kyllä huomattavasti motivoivampaa kuin työllisyystyöt. Varsinkin, kun sen maksaa joku ihan muu...
[quote author="Vierailija" time="21.11.2013 klo 08:10"]
Lasten huostaanotto se vasta kallista onkin, eikä siihen suomessa onneksi enää ikinä ryhdytä köyhyyden takia. T sossu
[/quote]
Jos sossu tässä viittaa vastaaja #13 kommenttiin, niin voin vaan todeta, että sossu ei osaa lukea tai ei ymmärrä lukemaansa. Erittäin tyypillistä erityisesti lastensuojelun sossulle.
[quote author="Vierailija" time="20.11.2013 klo 13:29"]
[quote author="Vierailija" time="20.11.2013 klo 08:42"]
[quote author="Vierailija" time="19.11.2013 klo 15:51"]
Valtion rahoittamassa hankkeessa kunkin henkilön työttömyysturva, asumistuki ja muut etuudet paketoitiin työllistettävän palkaksi. He tekivät kunnallisessa työvoimatalossa ja sen osoittamissa työpaikoissa.
Matala palkka ja askartelun kaltaiset työt eivät parantaneet työttömien elämänlaatua, eikä pysyviä työpaikkoja syntynyt kuin tukitöihin. Kokeilu luonut pysyviä työpaikkoja työvoimatalon ulkopuolelle.
Puhtaasti taloudelliselta kannalta kokeilu on ollut pettymys. Työvoimatalon työpajojen ja palvelujen tuotoista on kertynyt parisataa tuhatta euroa, mikä vastaa yhtä prosenttia kokeilun budjetista. Se ei täytä tuottavan työn kriteeriä.
Samanlaisia ovat kokemukset muistakin tukityöllistämisen malleista!
Jos työttömän työpanokselle ei ole kysyntää, on sitä työvoimapolitiikan keinoilla vaikea luoda.
Kielteisin yllätys tutkijoille oli se, että toimeentulotuen tarve ei vähentynyt kokeilun aikana. Moni työllistetty saa yhä myös asumistukea. Syynä ovat tukitöiden alhainen palkkaus ja työmatkakulut.
Kokemukset ovat kielteisimmät työllistetyillä, joilla oli ennestään laaja työkokemus. Vaatimustasoltaan matala tukityö edistää kaikkein vähiten heidän itsetuntoaan ja asemaansa avoimilla työmarkkinoilla.
Muut vastikkeellisen sosiaaliturvan tavoitteet täyttyivät heikosti. Malli EI SÄÄSTÄ rahaa, vaan päinvastoin, eikä se luo itsensä kannattavia työpaikkoja tai avaa ovia avoimille työmarkkinoille.
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194832536735/artikkeli/puheenaihe+vastikkeellisen+sosiaaliturvan+kokeilu+kavi+kalliiksi.html
[/quote]
Ei sitä noin pidä tehdäkkään. Vaan vaatia että jokainen hankkii itse työpaikan ja jos ei hanki menettää kaikki tukensa.
[/quote]
Kerro salaisuutesi, miten se paikka noin vain hankitaan. Itse olen viimeiset puoli vuotta (liioittelematta) hakenut jokaikistä mol.fi:ssä avoimena samassa maakunnassa ollutta oman alani tai kokemusta vaatimatonta työpaikkaa ja olen päässyt kolmeen haastatteluun.
[/quote]
Esimerkiksi muutat. Laitatko liian suuren palkkavaatimuksen? Kesäisin voit mennä poimimaan marjoja työksesi jos et muuta keksi
[quote author="Vierailija" time="20.11.2013 klo 21:34"]
[quote author="Vierailija" time="20.11.2013 klo 19:51"]
... en minä ole kakkosluokan kansalainen tai joku päihdeongelmainen, pelikoukussa oleva idiootti vain siksi että olin työtön ja uupumuksen vuoksi sairaslomalla!
[/quote]
Ai eikö työtön olekaan sama asia kuin syrjäytynyt laiskimus? Vrt. "pitäisi vaatia että jokainen hankkii itse työpaikan ja jos ei hanki menettää kaikki tukensa". Kyllä pistää vihaksi nämä asenteet. Missä pullossa ihmiset elävät, jos eivät ole uutisistakaan huomanneet että Suomessa joka viikko sadat ihmiset menettävät työpaikkansa aivan ilman omaa syytään?
[/quote]
Samaan aikaan pitää ottaa koko ajan ulkomaalaisia tekemään töitä koska suomalaiset ovat patalaiskoja. Tee enemmän työtä ja vaadi vähemmän palkkaa niin saat sitä työtä.
[quote author="Vierailija" time="21.11.2013 klo 07:31"]
[quote author="Vierailija" time="20.11.2013 klo 08:42"]
[quote author="Vierailija" time="19.11.2013 klo 15:51"]
Valtion rahoittamassa hankkeessa kunkin henkilön työttömyysturva, asumistuki ja muut etuudet paketoitiin työllistettävän palkaksi. He tekivät kunnallisessa työvoimatalossa ja sen osoittamissa työpaikoissa.
Matala palkka ja askartelun kaltaiset työt eivät parantaneet työttömien elämänlaatua, eikä pysyviä työpaikkoja syntynyt kuin tukitöihin. Kokeilu luonut pysyviä työpaikkoja työvoimatalon ulkopuolelle.
Puhtaasti taloudelliselta kannalta kokeilu on ollut pettymys. Työvoimatalon työpajojen ja palvelujen tuotoista on kertynyt parisataa tuhatta euroa, mikä vastaa yhtä prosenttia kokeilun budjetista. Se ei täytä tuottavan työn kriteeriä.
Samanlaisia ovat kokemukset muistakin tukityöllistämisen malleista!
Jos työttömän työpanokselle ei ole kysyntää, on sitä työvoimapolitiikan keinoilla vaikea luoda.
Kielteisin yllätys tutkijoille oli se, että toimeentulotuen tarve ei vähentynyt kokeilun aikana. Moni työllistetty saa yhä myös asumistukea. Syynä ovat tukitöiden alhainen palkkaus ja työmatkakulut.
Kokemukset ovat kielteisimmät työllistetyillä, joilla oli ennestään laaja työkokemus. Vaatimustasoltaan matala tukityö edistää kaikkein vähiten heidän itsetuntoaan ja asemaansa avoimilla työmarkkinoilla.
Muut vastikkeellisen sosiaaliturvan tavoitteet täyttyivät heikosti. Malli EI SÄÄSTÄ rahaa, vaan päinvastoin, eikä se luo itsensä kannattavia työpaikkoja tai avaa ovia avoimille työmarkkinoille.
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194832536735/artikkeli/puheenaihe+vastikkeellisen+sosiaaliturvan+kokeilu+kavi+kalliiksi.html
[/quote]
Ei sitä noin pidä tehdäkkään. Vaan vaatia että jokainen hankkii itse työpaikan ja jos ei hanki menettää kaikki tukensa.
[/quote]
Ja jos työpaikkaa ei saa, niin kuolkoot nälkään ja lapset otetaan lastenkotiin.
[/quote]
Muiden ei pidä sinua elättää. Jos ei muuta saa niin sitten peruspäivärahalla katuja siivoamaan. Sitä riittää loputtomasti.
[quote author="Vierailija" time="21.11.2013 klo 11:25"]
[quote author="Vierailija" time="20.11.2013 klo 21:34"]
[quote author="Vierailija" time="20.11.2013 klo 19:51"]
[/quote]
Samaan aikaan pitää ottaa koko ajan ulkomaalaisia tekemään töitä koska suomalaiset ovat patalaiskoja. Tee enemmän työtä ja vaadi vähemmän palkkaa niin saat sitä työtä.
[/quote]
on olemassa kaltaisiasi, jotka vaativat hyväksymään tämän nykymallin, jossa rikkaat pääomapuolen edustajat käärivät kaiken itselleen veroparasiitteihin (sic) ja ihmisarvo alistetaan näille pääomille ja osakekursseille. tavallisilla ihmisillä ei nähdä muuta arvoa kuin toimia tuotantokoneina, joita voidaan tarpeen vaatiessa liikutella juuriltaan maasta toiseen, sen mukaan miten parhaiten niistä tuottoa irti saadaan...
joko edustatat näitä osakkeenomistajapuolen ihmisiä, etkä näe lajitovereillasi muuta arvoa kuin tuottaa sinulle lisää massia tai b) olet systeemin orja, mutta hyvin omaksunut alamaisuutesi. ei saa vaatia lisää palkkaa, ei saa vaatia inhimillisiä työoloja, ei mitään... pitää tehdä nöyränä töitä halvemmalla, etteivät jumalat (?!) vie työpaikkojamme Kiinaan, kun siellä irtoaa enemmän hikeä ja kyyneleitä ihmislihasta ja enemmän rahaa omiin taskuihin... ei yritetä pitää eduistamme kiinni eikä missään nimessä puututa kv-yritysten moraaliin tai esim. kiinalaisten ihmisoikeuksiin, ei ei ei, sellaisiin puuttuminen ei alamaiselle sovi, voi joutua noitaroviolle tai vähintään venäläiseen vankilaan...
Nöyryys on arvo jota opetetaan ihan tietyistä syitä, kaikkea ohjaa salakavalasti valtaapitävien arvot ja edut. Nöyrä ei tarvitse olla, toisten ihmisten kunnioittaminen ja nöyryys ovat 2 eri asiaa. Myös nöyryys ja oikeudenmukaisuus ovat kaksi eri asiaa... minusta toisten kunnioittaminen ja oikeudenmukaisuus ovat parempia arvoja!
mitä tulee näihin "ahkeriin" ulkomaalaisiin, jotka tulevat tänne töihin, kun "laiskat" suomalaiset eivät viitsi, niin tämä ei ole mikään perustavan laatuinen luonne ero, vaan kyse on ihan muista seikoista. Ihminen yrittää aina selviytyä niissä oloissa ja olosuhteissa, joissa joutuu elämään... Puolalainen/Virolainen/Thaimaalainen/ ym tulee tänne paremman ansion ja elämän toivossa, toivoo saavansa jotain sukanvarteen... usein ei saa mitään säästöön, joskus saattaa onnistuakin. He kuitenkin maksavat hintaa siitä tulostaan, ottavat isolla riskillä velkaa matkaa varten, elävät erossa perheistään, tekevät epäinhimillisen pitkiä päiviä vailla työsuojelua yms. Sen lisäksi, suomalaista yhteiskuntaa ei rikastuta pennin vertaa tämä "ahkeruus", jota useimmiten hyödynnetään pimeänä työvoimana: veroja ei kerry ja heidän läsnäolonsa vääristää työmarkkinat: työtä ei löydy ihmiselle joka haluaa vakituisen työsuhteen, haluaa maksaa veroja palkastaan ja ennen kaikkea saada sellaisen palkan, jolla pystyy kotimaassamme elämään ja perustamaan perheen...
Ei rajoja tarvitse kiinni pistää, mutta tiukemmat normit ja sääntelyt tälle touhulle pitäisi saada. Joku siitä nytkin hyötyy, mutta harvemmin se tavan työläinen, oli hän sitten suomesta tai puolasta...On tahoja joilta puuttuu kohtuus ja sen takia köyhissä oloissa ihmiset tekevät epätoivoisesti liian raskasta työtä (tästä käytit termiä "ahkeruus") ja täällä ihmisille ei riitä työtä ollenkaan (koska meille on ehtinyt jo kehittyä tietyt ihmisarvoisen työn teettämisen lait ja normit, joita ei voi rikkoa = tästä käytit nimeä "laiskuus")
[quote author="Vierailija" time="21.11.2013 klo 08:51"]
[quote author="Vierailija" time="21.11.2013 klo 08:15"]
Päiväkodeissakin olisi kiva olla avustamassa. Kun ei olisi ammattitaitoa ja ei vastuuta mistään, niin siinä vain katsoisi kun mammojen riiviöt repisi silmät toisilta päästä. Saisi monta kertaa päivässä syödä hyvät safkat ja mitään ei tarvitsisi tehdä. Kunhan istuskelisi ja nukkuisi nukkarissa.
[/quote]
OT. Vaikka tämä ed. viesti vitsi varmasti olikin, niin olin 17-vuotiaana kesätöissä hetken kunnan päiväkodissa. Jos syödä halusi, niin "palkasta" (niistä pikkuhiluista) se otettiin, ilmaiseksi oli turha kuvitella mitään. Ja oli muutenkin aika eri hommaa kuin olin kuvitellut... Esim. pestiin sellaisia pitkiä, paskaisia eteisräsymattoja mattolaiturilla käsipelillä ja muutenkin homma oli 90% pelkkää siivoamista (pesin varmaan sinä aikana esim. koko päiväkodin Legot ja muut kovat lelut sekä pyyhin kaikista satukirjoista pölyt jne.). hyvä jos päivän aikana edes näin niitä muksuja... Haaveet lastenhoitajan/lt-open ammatista karisivat sitten siinä ;)
[/quote]
Mistä ihmeen palkasta ruoat otettaisiin, kun ei saisi palkkaa.
Ja mielellään minä mattolaiturilla olisin. Kun ei palkkaa tulisi, niin siellä olisi kiva ottaa aurinkoa. Ei niillä matoilla niin kiire olisi
Ja kun ei olisi vastuuta mistään, kun ei olisi töissä, niin sehän olisi aivan sama, mitä ne penskat tekisi ja mitä niille sattuisi. Kun ei voisi syyttää virhavirheestä, kun.....eihän sitä olisi töissä.
[quote author="Vierailija" time="21.11.2013 klo 11:26"]
[quote author="Vierailija" time="21.11.2013 klo 07:31"]
[quote author="Vierailija" time="20.11.2013 klo 08:42"]
[quote author="Vierailija" time="19.11.2013 klo 15:51"]
Valtion rahoittamassa hankkeessa kunkin henkilön työttömyysturva, asumistuki ja muut etuudet paketoitiin työllistettävän palkaksi. He tekivät kunnallisessa työvoimatalossa ja sen osoittamissa työpaikoissa.
Matala palkka ja askartelun kaltaiset työt eivät parantaneet työttömien elämänlaatua, eikä pysyviä työpaikkoja syntynyt kuin tukitöihin. Kokeilu luonut pysyviä työpaikkoja työvoimatalon ulkopuolelle.
Puhtaasti taloudelliselta kannalta kokeilu on ollut pettymys. Työvoimatalon työpajojen ja palvelujen tuotoista on kertynyt parisataa tuhatta euroa, mikä vastaa yhtä prosenttia kokeilun budjetista. Se ei täytä tuottavan työn kriteeriä.
Samanlaisia ovat kokemukset muistakin tukityöllistämisen malleista!
Jos työttömän työpanokselle ei ole kysyntää, on sitä työvoimapolitiikan keinoilla vaikea luoda.
Kielteisin yllätys tutkijoille oli se, että toimeentulotuen tarve ei vähentynyt kokeilun aikana. Moni työllistetty saa yhä myös asumistukea. Syynä ovat tukitöiden alhainen palkkaus ja työmatkakulut.
Kokemukset ovat kielteisimmät työllistetyillä, joilla oli ennestään laaja työkokemus. Vaatimustasoltaan matala tukityö edistää kaikkein vähiten heidän itsetuntoaan ja asemaansa avoimilla työmarkkinoilla.
Muut vastikkeellisen sosiaaliturvan tavoitteet täyttyivät heikosti. Malli EI SÄÄSTÄ rahaa, vaan päinvastoin, eikä se luo itsensä kannattavia työpaikkoja tai avaa ovia avoimille työmarkkinoille.
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194832536735/artikkeli/puheenaihe+vastikkeellisen+sosiaaliturvan+kokeilu+kavi+kalliiksi.html
[/quote]
Ei sitä noin pidä tehdäkkään. Vaan vaatia että jokainen hankkii itse työpaikan ja jos ei hanki menettää kaikki tukensa.
[/quote]
Ja jos työpaikkaa ei saa, niin kuolkoot nälkään ja lapset otetaan lastenkotiin.
[/quote]
Muiden ei pidä sinua elättää. Jos ei muuta saa niin sitten peruspäivärahalla katuja siivoamaan. Sitä riittää loputtomasti.
[/quote]
Niinpä. Tämäkin minulle käy. Voinhan minä päivät istuskella siellä kadun laidalla. Tai sitten te maksatte veroeuroistanne vahteja, jotka kyttäävät, teemmekö me työttömät töitä. Se sitä vasta kalliiksi tuleekin :)
Joten ihan mielelläni voin mennä peruspäivärahaa vastaan katua siivoilemaan. Haluatko, että olen siellä 8 tuntia, vai mitä :)
Kuka tulee vahtimaan sen, että minä siellä kadulla olen harjan kanssa?
Kaikki tuollainen käy minulle vallan mainiosti. Mummot saattaa vahingossa kaatua pyörtuolilla ojaan, jos minua ei kiinnosta. Toisen mummon suklaat tulee syötyä. Päiväkodissa voin puhua lapsillenne ihan sairaita juttuja ihan huvin vuoksi niin, että näkevät painajaisia seuraavan yön. Kerron, että ensi yönä tulee joku ja tappaa sun vanhempas.
Ai ja mitä jos joku tulee torumaan. Voi voi, kun en minä ole mistään vastuussa ja en osaa näitä hommia ja kas, kun hiukan mielenterveyskin pettää tässä hommassa. Kun potkuja ei voi saada, kun ei ole töissä.
tietenkään keinotekoinen askartelutyö ei hyödytä yhtään ketään, ei työntekijää, valtiota eikä työnantajaa. Työnteon pitää perustua aidolle tarpeelle että siitä olisi jotain iloa, miten voi olla niin vaikea ymmärtää...
[quote author="Vierailija" time="29.11.2013 klo 00:42"]
Työnteon pitää perustua aidolle tarpeelle että siitä olisi jotain iloa, miten voi olla niin vaikea ymmärtää...
[/quote]
Kerro tuo noille päättäjille! Sille kokoomusblondille varsinkin...
Näissä kokeiluissa voisi olla hyviäkin puolia, jos niissä keskityttäisiin enemmän ihmisten tekemiseen houkutteleviksi työntekijöiksi yrityksille. Mutta jos pyritään yhtä aikaa työllistämään jokainen, niin väkisinkin jäädään tuolle askartelun ja ruuvinpussituksen tasolle, sillä yksittäisten ihmisten kouluttaminen, työkokemuksen hankkiminen oikeasta yrityksestä (jos henkilö ei pysty tuottamaan tarpeeksi, jotta yrityksen kannattaisi suoraan hänet palkata) ja sen selvittäminen, että millä aloilla ja missä yrityksissä olisi aidosti työvoimatarvetta, tulee kalliimmaksi, kuin se, että jokainen laitetaan tekemään suurinpiirtein samaa asiaa. Silloin joudutaan ottamaan tekemiseksi jotain niin yksinkertaista, että sen pystyy tekemään peruskoulupohjalta tai vajaakuntoisenakin. Ja silloin se tekeminen ei ole työnantajia kiinnostavaa, eikä lisää henkilön markkina-arvoa työmarkkinoilla.
Lisäksi ongelmana voi olla sekin, että ihmisen omanarvontunnolle ja itsetunnolle ei tee hyvää, jos työllistetään tekemään jotain täysin merkityksetöntä. En tarkoita sitä, että jotkin oikeat työt olisivat vähempiarvoisia tai jonkun alapuolella, vaan sitä, että jos työpaikka on keksitty työllistämisen, ei aidon tarpeen, vuoksi, niin silloin työllä ei ole merkitystä.
Kai se kokeilu kävi kalliiksi, jos ei noita rahoja tarjottu johonkin järkevään työhön!! Jos vaikka työttömän merkonomin tuet olisi annettu firmaan, joka olisi palkannut hänet. Ei kai hän ikinä työllisty tai ketään hyödytä missään hiton askartelutouhussa.
[quote author="Vierailija" time="29.11.2013 klo 01:08"]
Näissä kokeiluissa voisi olla hyviäkin puolia, jos niissä keskityttäisiin enemmän ihmisten tekemiseen houkutteleviksi työntekijöiksi yrityksille. Mutta jos pyritään yhtä aikaa työllistämään jokainen, niin väkisinkin jäädään tuolle askartelun ja ruuvinpussituksen tasolle, sillä yksittäisten ihmisten kouluttaminen, työkokemuksen hankkiminen oikeasta yrityksestä (jos henkilö ei pysty tuottamaan tarpeeksi, jotta yrityksen kannattaisi suoraan hänet palkata) ja sen selvittäminen, että millä aloilla ja missä yrityksissä olisi aidosti työvoimatarvetta, tulee kalliimmaksi, kuin se, että jokainen laitetaan tekemään suurinpiirtein samaa asiaa. Silloin joudutaan ottamaan tekemiseksi jotain niin yksinkertaista, että sen pystyy tekemään peruskoulupohjalta tai vajaakuntoisenakin. Ja silloin se tekeminen ei ole työnantajia kiinnostavaa, eikä lisää henkilön markkina-arvoa työmarkkinoilla.
Lisäksi ongelmana voi olla sekin, että ihmisen omanarvontunnolle ja itsetunnolle ei tee hyvää, jos työllistetään tekemään jotain täysin merkityksetöntä. En tarkoita sitä, että jotkin oikeat työt olisivat vähempiarvoisia tai jonkun alapuolella, vaan sitä, että jos työpaikka on keksitty työllistämisen, ei aidon tarpeen, vuoksi, niin silloin työllä ei ole merkitystä.
[/quote]
Näistä töistä seuraa itsetunnon romahtaminen, muu porukka kohtelee hyvin alentuvasti. Merkityksettömän työn tekeminen lisää romahdusvaaraa. Kestin kun tietoisesti rakensin itsetuntoani pikkuhiljaa. Normaalisti en varmaan olisi ollut moksikaan, mutta jos on takana esim. muutaman kuukauden jakso, jossa joudut juoksemaan työvoimatsossa ja sosiaaliluukulla mahdollisesti niin tämä jakso jo kuluttaa henkisesti loppuun eli lippulappuja putkena, ei oota-työhakuun, virkalijoiden vittuilut, ja usein, valitettavasti, avoin halveksunta (ilman, että oot mikään narkki yms). Tuollaisessa tilanteessa moni on joutunut sairauslomalle ja sitä kautta ennenaikaiselle eläkkeelle. Jos on lapsia voi olla, että voimat uupuu ja edessä on huostaanotto. Tällöinhän sen syynä suoraan ei ole köyhyys vaan uupuminen. Ilmeisesti tätä halutaan. Byrokratiapuuhastelijoilla lienee mukavaa, kun saa vittuilla ja pallotella palkan edestä, johan siinä itsetuntokin kohenee, jos ko.henkilön omanarvon tunne on kiinni muiden kurjuudesta. Ja näitä riittää noilla sektoreilla.
Oon ollu jo niin kauan työttömänä,ettei mun itsetunto ole kiinni töistä vaikka aika avoimesti ihmiset halveksiikin työtöntä.Olin kaupassa työharjoittelussa,ja kyllä mulla siellä ihan kädet täynnä töitä oli.En sitten tiedä vähennettiinkö mun ilmaistyö muiden tunneista,mutta kuulin puhuttavan siitä,kun työtunnit ei niillä palkallisillakaan täynnä ole.Olen ollu myös askartelupajoilla ja kursseilla.Viimeksi te-tätönen sanoi mulle,että kyllähän sun nyt ois jo aika mennä töihin.Siis mennä? Mihin?
up