Pelottaa lenkkeillä erikoisen kulkijan takia
Asumme hienojen ulkoiulumahdollisuuksien vieressä aika syrjäisessä paikassa. Olen innokas lenkkeilijä ja metsissä samoilija, mutta minua pelottaa eräs ilmeisesti psyykkisesti sairas mies, joka pyöräilee ja kävelee jatkuvasti maastossa ristiin rastiin, eilenkin tuli vastaan metsäpolulla pyöräänsä mukanaan raahaten aika kiihtyneen oloisesti. Joka kerran kohdatessamme hän puhisee vihaisena itsekseen ja joskus huutaa ja kiukkuaa yms. ja se kuuluu jo jonkinmatkan päähän. Kohdatessa hän tervehtii vihaisesti esim. "Moi ja ikävää päivää vaan sullekin!" ja rymisteli pyöräänsä. Olen vähän kysellyt tästä miehestä ja saanut selville, että hän on vanhan äitinsä kanssa asuva varhaiseläkeläinen.
Onko tällainen huuteleva ja itsekseen puhuja yleensä ympäristölleen kuitenkin ihan vaaraton?
Kommentit (39)
Onko tämä huutelija kauankin samoillut siellä metsissä? Vai onko ihan viime aikoina ilmestynyt? Kuulostaa mielisairaalta ihmiseltä. Yleensä tällaiset ovat vaarattomia kanssaihmisilleen, vaikka ovatkin pelottavia. Mutta eihän sitä koskaan tiedä.
Minulle tuli mieleen tuosta, kun hän tervehtii sinua, että hän kokee teidän olevan tuttavia keskenään. Tervehditkö takaisin? Jos hän on jo pidemmän aikaa tullut sinua vastaan ja aina vaikuttaa vihaiselta, tuskin hän sinulle enää mitään tekee. Mutta jos pippurisumute tuo sinulle turvallisuuden tunnetta, voithan sellaisen varmuudeksi taskuun laittaa, eihän se siellä mitään paina.
[quote author="Vierailija" time="18.11.2013 klo 14:51"]
Hienostoalueella.Miten tuollainen mies sinne olisi eksynyt?
Asuuko hän varakkaan äidin kanssa hienostoalueella.Wau.Kerro heti tuntomerkit,olen kiinnostunut!
[/quote]
Vaikka tämä onkin täysin asiaton ja lukutaidottoman ihmisen kirjoittama kommentti, niin ihan mielenkiinnosta kysyn, että miksei hienostoalueella voisi asua mielisairaita? Rikkailla ihmisillä ei vaan kerta kaikkiaan voi olla mielisairaita lapsia?
En jaksaisi pelätä jotain tuttua ukkoa, joka ei ole ennenkään mitään tehnyt.
Psyykkisesti sairaat saavat useammin turpaansa kuin aiheuttavat vaaraa muille.
Vaarallisiakin mielisairaita toki on, ja mies on sinusta vaikuttanut uhkaavalta. Vastaavassa tilanteessa ehkä saattaisin lenkkeillä, mutten ainakaan musiikki täysillä koska kuinkas huomaat kun joku silloin karkaa metsästä kimppuun?
Jos luulet että hädän tullen olet nopeampi kuin lähialuehullusi, niin siitä vain lenkille siis!
[quote author="Vierailija" time="19.11.2013 klo 00:34"]
Psyykkisesti sairaat saavat useammin turpaansa kuin aiheuttavat vaaraa muille.
Vaarallisiakin mielisairaita toki on, ja mies on sinusta vaikuttanut uhkaavalta. Vastaavassa tilanteessa ehkä saattaisin lenkkeillä, mutten ainakaan musiikki täysillä koska kuinkas huomaat kun joku silloin karkaa metsästä kimppuun?
Jos luulet että hädän tullen olet nopeampi kuin lähialuehullusi, niin siitä vain lenkille siis!
[/quote]
Nauroin tuota "lähialuehullua" nykyaikaistettu muoto "kylähullusta" :D
ohis
En minäkään tuollaista "tuttua" pelkäisi, mutta vähemmän harmittomia tapauksia varten minulla on aina koira mukana lenkillä. Oikeastaan yksi syy miksi laitoin ison koiran lenkkikaveriksi. Kiltti koira, mutta luotan siihen että ahdistelijat eivät halua siihen tutustua.
Jos olisin ap, en luottaisi onneeni. Tommoset tyypit voi pimahtaa jokin päivä. Ja kuka muu asui äitinsä kanssa, Breivik...
[quote author="Vierailija" time="19.11.2013 klo 01:15"]
Jos olisin ap, en luottaisi onneeni. Tommoset tyypit voi pimahtaa jokin päivä. Ja kuka muu asui äitinsä kanssa, Breivik...
[/quote]
Myös Norman Bates asui äitinsä kanssa...
Mutta suurin osa otsikoihin päätyneistä murhamiehistä on niitä joista ei ikinä olisi uskonut. Vai oletko lukenut lehdistä useinkin naapureiden lausuntoja, että "joo oli se tosi kummallinen, uhkaili naapureita päivittäin, arvattiin että näin käy". Ei kyllä ne lausunnot on "niin kiltti ja hyvä ihminen, en olisi ikinä uskonut".
Muistaakseni Breivikin omituisuudetkin tulivat naapureiden tietoon vasta hirmutekojen jälkeen.
yksi syy miksi laitoin ison koiran lenkkikaveriksi
Yksi syy miksi MITÄ teit? Laitoit ison koiran minne?
Tämä on myös yksi syy miksi minulla on iso, musta koira. Kiltti kuin mikä, mutta sen verran kunnioitettava ulkonäkö, että uskallan lenkkeillä missä vaan, milloin vaan. Jokainen hörelö on väistänyt koiraa, joka lönkyttelee ihan lunkisti, epäilyttävimpien tyyppien kohdalla saattaa vähän valpastua ja se riittää. Asun yksin vähän syrjemmässä, joten koirasta on turvaa kotonakin.
[quote author="Vierailija" time="19.11.2013 klo 08:26"]
yksi syy miksi laitoin ison koiran lenkkikaveriksi
Yksi syy miksi MITÄ teit? Laitoit ison koiran minne?
Varmaan jonkunah niin kiltin pitbullin tyttölapselle joka ei kykene kontrolloimaan sitä mitenkään jos sen päässä napsahtaa tappovaisto päälle.
En usko että miehestä on haittaa mutta mä en kyllä ottaisi riskiä vaan hommaisin kaikesta huolimatta sen pippurisumutteen tai edes sellaisen helvetillistä meteliä pitävän äänilaitteen. Tai molemmat.
Ihmettelen, kuinka perusteltua on pelätä tuota miestä. Mitkä hänen mahdollisuutensa oikeasti ovat tehdä jotain? Ja luulisi, että ap hyväkuntoisena lenkkeilijänä pääsisi nopeasti karkuun vai onko tuo mieskin niin huippukuntoinen, että juoksisi ap:n kiinni siinä tapauksessa että hänestä olisi aidosti uhkaa.
Joku vuosi takaperin se yksi tyyppi päätti hankkia itselleen mt-hoitoa puukottamalla yhtäkkiä polkupyörällä ohiajavan tytön. Toki tällaiset on äärimmäisen harvinaisia mutta silti.
[quote author="Vierailija" time="19.11.2013 klo 10:01"]
Joku vuosi takaperin se yksi tyyppi päätti hankkia itselleen mt-hoitoa puukottamalla yhtäkkiä polkupyörällä ohiajavan tytön. Toki tällaiset on äärimmäisen harvinaisia mutta silti.
[/quote]
Samasta syystä puukotettiin se koripalloilijatyttö. :(
Eikös pippurisumutteelle pidä olla lupa? Sellaisen kovaäänisen raiskaushälyttimen toki voisi hankkia, vaikka tuskin tuosta hullusta on todellista vaaraa. Kannattaa vastata lähiöhullunkin tervehdykseen, eikä vain luimistella menemään.
[quote author="Vierailija" time="19.11.2013 klo 09:53"]
Ihmettelen, kuinka perusteltua on pelätä tuota miestä. Mitkä hänen mahdollisuutensa oikeasti ovat tehdä jotain? Ja luulisi, että ap hyväkuntoisena lenkkeilijänä pääsisi nopeasti karkuun vai onko tuo mieskin niin huippukuntoinen, että juoksisi ap:n kiinni siinä tapauksessa että hänestä olisi aidosti uhkaa.
[/quote]
Näinpä. Mt-ongelmaiset harvoin ovat fyysisestikään kovin hyväkuntoisia.
Te, jotka vakuutatte harmittomaksi tyypiksi, otatteko vastuuta sellaisesta uutisesta, että metsästä löydetty pahoinpidelty nainen tai jotain vielä pahempaa. Sori ap, ei ole tarkoitus pelotella, mutta pidä varasi ja keksi jokin keino turvata itsesi. Olisiko miehestä, jostain naapurista tai muusta kaverista lenkkikaveriksi?
AP, monesti ne vaarallisimmat tapaukset ei vaikuta ollenkaan pelottavilta tai oudoilta etukäteen. Ne, joista "näkyy päällepäin" harvoin vaarallisia ovat.
Hankkisin koiran.