Uhmaikäinen vie kaiken positiivisen energian

En ymmärrä miten tähän jamaan on tultu. Lapset olivat molemmat erittäin toivottuja. Esikoisen kanssa oli niin ihanan helppoa, kaikki sujui hyvin. Nyt kun toinen syntyi ja kasvoi uhmaikään, niin kotielämästä on tullut yhtä helvettiä. Lapset tappelevat joka viides minuutti. Varsinkin nuorempi, joka täyttää kohta neljä, on ollut viimeisen vuoden ajan aivan mahdoton:

-heittelee tavaroita ihmisten päälle

-juoksee autotielle nauraen

-piirtelee seinille

-heittää hiekkaa ulkona/roiskuttaa vettä uimahallissa kanssaihmisten päälle

-heittäytyy totaalisen yhteistyöhaluttomaksi, jos ei saa itse päättää mitä laittaa päälleen (99% tapauksista saakin päättää vaatteistaan itse, mutta joskus täytyy pakottaa laittamaan juhlavaatteet juhliin tms ja silloin ei kellään ole kivaa)

-jne, jne.

Ei esikoisen kanssa ollut näin kamalaa, enkä tajunnut miten kauheita lapset voivat olla keskenään (erikseen esikoinen on ihan kiva, ja kuopuskin joskus). Vapaapäivät ovat raskaita kun pitää koko ajan kehittää niille jotain tekemistä ettei naapurit häiriinny metelistä tai omat hermot mene totaalisesti. Ja voi kun saisi joskus LEVÄTÄ itse. Sitä oikein odottaa, että viikonloppu tai loma on ohi ja pääsee takaisin töihin järkevien aikuisten pariin.

Mielestämme ollaan annettu lapsille huomiota, vietämme viikonloput ja lomat aina yhdessä perheenä, isovanhempien apu on satunnaista ja hyvin harvoin mitään yökyläilyä tms. Ulkoilemme, käymme uimassa, viemme lapsia ohjattuihin harrastuksiin, syömme ateriat aina yhdessä saman pöydän ääressä...Jotain on kuitenkin pahasti vialla. Haluaisin kovasti ymmärtää mikä. Eihän lapsiperhe-elämä voi olla näin kamalaa, eihän? Parisuhde lasten isän kanssa on vielä kestänyt, ainoa hyvä asia tässä sopassa, jonka tosin olemme ihan itse keittäneet...