Epikriisi

Tuli oltua teholla, vieläkin muistan kun näin jotain "unta".
Heräsin ja minulle kerrottiin, että olen sairaalassa. Kaikki oli aluksi ok, mutta hyvin pian huomasin, että kaikki ei ole aivan kunnossa.
Kaikki oli jotenkin hyvin kieroa, ihmiset saattoivat alkaa yhtäkkiä nauramaan hyvin ivallisesti, heidän ilmeensä olivat välillä hyvin pelottavia ja ihan eri maailmasta.
Lääkärit ja kaikki kiroili koko ajan, minulle he sanoivat nauraen, "olemme koettaneet elvyttää sinua ja sinulla oli paskat housussa".
Oli siellä sitten muitakin, joku narkomaani sanoi, että täällä on hyvä kuivatella aineista.
Olin, en ilmeisesti, kuten en ollutkaan vielä kuollut, minun tosin annettiin ymmärtää, että olin tai niin silloin ymmärsin.
Joku nainen sanoi, että ei tiennyt kohdallaan asiasta aluksi, ihmetteli vain kun oli koko ajan yö ja viereiseen asuntoon kaahasi uudet naapurit, jotka eivät olleet ihanimmasta päästä.
Sitten alkoivat aavistaa mistä oli kyse ja jonkun kaverin kanssa vaipuivat itkien laattialle. He olivat kuolleet kolarissa.
Jokaiselĺa oli jokin "työ" ja "päivä" päättyi aina painajaiseen, kunnes taas heräsi jostain, kuka mistäkin ja oli taas uusi "työpäivä".
Minulle kerrottiin sairaalassa, että saan lähteä kotiin, kun olen nukkunut yhden yön siellä.
Ongelmana oli, että koskaan ei tullut uutta aamua, jolloin aurinko olisi noussut.
Tämä nainen kertoi, että hänen työmatkallaan autot ajoivat tuhatta ja sataa jatkuvasti kolareita ym. ja käveleviä ihmisiä kohti, autot olivat tulessa ja sisällä oli henkilöitä.
Hän yritti pelastaa näitä, kunnes itsekkin "kuoli" tai jotain ja heräsi taas kotoaan ja piti lähteä taas "töihin".
Iltaisin oli jonkinlaista vapaata toisinaan.
Tv:ssä pyöri jokin maailmaa vastaavan Kentuckylaisen sarjan helvetti-versio, joka oli tiukasti sikäläisen ylimystön nuorassa, ei tämä ylimystökään tosin sen kummemmin nauttinut tilanteestaan.
Tv:ssä oli vain yksi kanava joka näkyi.
Itse olin sängyssä, enkä päässyt liikkumaan, henkilökunta puhui vieressä jostain skalpelleista, krematorioon laittamisesta, koska olin muka kuollut.
Pääni toimi täysin, en vain päässyt liikkumaan.
Viereisessä käytävässä nainen siivosi koko ajan lyhyttä käytävän pätkää ja puhui lakkaamatta puhelimeen. Se oli hänen tehtävänsä.
Jossain vaiheessa nukahdin ja kun heräsin oli normaali päivä.
Olin edelleen sairaalassa, mutta tällä kertaa asiat näyttivät normaalilta.
Olin kuin olinkin tässä maailmassa, aikaa tosin meni jonkin verran, kun olin varma asiasta.
Sen pituinen se.