Jos sinulle tulee aiemman asukkaan postia,
Kommentit (61)
Avasin ja heutin roskiin. Ei ollut mitään kovin mielenkiintoista.
Vein yks aamu ennen töihin lähtöä paperiroskaa ja joku oli kipannut sinne ison kasan avaamattomia kirjekuoria, näytti olevan kaikenlaista virallistakin.
Aattelin, että kerään ja vien postiin. Mutta oli niin alhaalla ja oli kiire.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viestintäsalaisuus velvoittaa palauttamaan väärään osoitteeseen päätyneen postin. Toisen postin avaaminen, palauttamatta jättäminen ja tuhoaminen ovat rikoksia joista voi seurata rikossyyte.
En ole rikollinen, joten toimin kuten lainkuuliainen kansalainen. Ruksit osoitteen päälle ja palautus postilaatikkoon.
Sitäkö kirjeiden palautteluako sitten harrastat lopun elämääsi, kun niiden tulo ei lopu?
Kyllä, juuri näin. "Kirjeiden palauttelu" eli että ruksaa sen väärän osoitteen yli ja nakkaa ohimennessään postiloodaan siinä vakikaupan ovenpielessä ei vaadi minulta mitenkään ylivoimaisia ja äärimmäisen rasittavia ponnistuksia vaan hoituu kauppareissulla ihan itsestään. Eihän minun tarvitse selvittää sitä uutta osoitetta saati sitten lähteä toimittamaan henkilökohtaisesti sitä kirjettä perille. Aika laiska ja itsekäs täytyy olla, jos ei viitsi sen vertaa vaivautua vaikka on näin toimivan yhteiskunnan jäsen ja itsekin siitä hyötyy, että toimitaan oikein toinen toisiamme kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Mä palautan väärin jaetun postin lähimpään postin toimipisteeseen ja sanon, että tuli väärään osoitteeseen. Joskus tulee myös naapurien postia, niin pudotan heidän postiluukusta kun seuraavan kerran lähden ulos.
Joku satunnainen naapurin posti omassa laatikossa nyt on vähän eri juttu, kuin että edellisten asukkaiden postia tulee jatkuvalla syötöllä koska jotkut köyhät paskafirmat eivät päivitä yhteystietojaan minkään yleisen rekisterin kautta.
Riippuu siitä kauanko sen tulo jatkuu. Kyllä minä jonkin aikaa voin kuljetella niitä kirjeitä takaisin lähimpään Postin laatikkoon, mutta jos edellisen asukkaan postin tulo aina vain jatkuu, niin kyllä ne sitten alkavat mennä roskiin, oli rikos tai ei. En minä voi olla jatkuvasti vastuussa jonkun vieraan ihmisen postista.
Kirjoitan niihin uuden osoitteen Sauli Niinistö Mäntyniemi. Sillähän on aikaa niitä selvitellä kun on valtion hommissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viestintäsalaisuus velvoittaa palauttamaan väärään osoitteeseen päätyneen postin. Toisen postin avaaminen, palauttamatta jättäminen ja tuhoaminen ovat rikoksia joista voi seurata rikossyyte.
En ole rikollinen, joten toimin kuten lainkuuliainen kansalainen. Ruksit osoitteen päälle ja palautus postilaatikkoon.
Sitäkö kirjeiden palautteluako sitten harrastat lopun elämääsi, kun niiden tulo ei lopu?
Kyllä, juuri näin. "Kirjeiden palauttelu" eli että ruksaa sen väärän osoitteen yli ja nakkaa ohimennessään postiloodaan siinä vakikaupan ovenpielessä ei vaadi minulta mitenkään ylivoimaisia ja äärimmäisen rasittavia ponnistuksia vaan hoituu kauppareissulla ihan itsestään. Eihän minun tarvitse selvittää sitä uutta osoitetta saati sitten lähteä toimittamaan henkilökohtaisesti sitä kirjettä perille. Aika laiska ja itsekäs täytyy olla, jos ei viitsi sen vertaa vaivautua vaikka on näin toimivan yhteiskunnan jäsen ja itsekin siitä hyötyy, että toimitaan oikein toinen toisiamme kohtaan.
No jos sä siitä kiksit saat. Usko pois, aikani noita kirjeitä palauttelin mutta niiden tulo ei vaan loppunut joten kyse ei ole mistään laiskuudesta ja itsekkyydestä, vaan yksinkertaisesti tympääntymisestä tilanteeseen johon ei tule muutosta yrityksistä huolimatta.
Vierailija kirjoitti:
Aikani tuota kirjeiden palauttelua harrastin, mutta aloin surutta heittämään roskiin. Mitäs eivät huolehdi osoitteenmuutoksistaan, pummit.
Eipä tunnu osoitteenmuutoksen tekeminen auttavan. Pankkien pitäisi saada ajantasaiset tiedot väestörekisteristä, mikä on kahden kohdalla toiminut ja kolmannen ei.
Osa kirjeistä tulee oikealla osoitteella, tänne olen tehnyt muutoksen aikaa sitten, mutta posti liimaa lisäksi tarran ”onko osoite oikea?”
Mikähän postille kelpaisi?
Niin, ja ovat lisäksi lähettäneet tähän nykyiseen osoitteeseen osoitettuja vanhaan, merkinnällä ”osoite selvitetty”.
Vierailija kirjoitti:
Laitan kuoreen, ettei asu täällä ja pudotan postilaatikkoon, kun sellaisen ohi kuljen.
Entä jos ei normaalisti kulje postilaatikon ohi? Minä olin palauttamassa edellisen asukkaan postia laatikkoon jonka olin nähnyt asuinalueellani, mutta se oli poistettu ja sain kävellä melkein tunnin ennen kuin löysin laatikon K-kaupan nurkalta. Niitä on karsittu rajusti eikä taida olla olemassa edes nettisivua josta voisi etsiä lähimmän postilaatikon.
Kyllä minä silti pyrin toimittamaan edellisen asukkaan kirjepostin hänelle vielä vuosien jälkeenkin, mutta lehdet heitän paperinkeräykseen.
Jos tulee entisen asukkaan postia ja tietää hänen nykyisen osoitteen, niin voiko sen vaan kirjoittaa siihen osoitelapun viereen ja laittaa ruksit päälle alkuperäseen. Ja viedä postilaatikkoon. Vai postitoimistoon.
Nykyäänhän lippulappuja jakelee ties miten monta jakeluyhtiötä, posti käsittelee vaan omansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heitän roskiin, not my problem.
Väärinjaetun postin avaaminen tai roskiin heittäminen on laitonta.
Väärinjakaminen on laillista? Omasta postilaatikosta tulleet kirjeet voinee olettaa itselle tulleiksi.
Vierailija kirjoitti:
Jos tulee entisen asukkaan postia ja tietää hänen nykyisen osoitteen, niin voiko sen vaan kirjoittaa siihen osoitelapun viereen ja laittaa ruksit päälle alkuperäseen. Ja viedä postilaatikkoon. Vai postitoimistoon.
Viimeisinkin "postitoimisto" eli Hgin pääposti on lakkautettu. Kioskit ja marketit "palvelee" ruoan myynnin lomassa.
Voiko sen kirjeen laittaa siis vain sellaiseen keltaiseen postilaatikkoon varustettuna "ei asu täällä"-tekstillä, vai pitääkö se viedä johonkin postin toimipisteeseen?
Vierailija kirjoitti:
Jos tulee entisen asukkaan postia ja tietää hänen nykyisen osoitteen, niin voiko sen vaan kirjoittaa siihen osoitelapun viereen ja laittaa ruksit päälle alkuperäseen. Ja viedä postilaatikkoon. Vai postitoimistoon.
Aivan oikein. Ja viedä voi ihan vaan postilaatikkoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heitän roskiin, not my problem.
Väärinjaetun postin avaaminen tai roskiin heittäminen on laitonta.
Väärinjakaminen on laillista? Omasta postilaatikosta tulleet kirjeet voinee olettaa itselle tulleiksi.
Monesti repinyt auki kotiin tulleen kirjeen ja avattuani huomannut että ei kuulukaan tähän osoitteeseen. Posti tyrinyt. Mihis laitat kirjeen sitten?
Hyvin syttyy sauna. Kyseinen henkilö on tietääkseni kuollut. Aikani kiikutin lehdet laatikkoon "ei asu täällä" mutta nykyään savumerkein mummolle kerron sisällön. Eilen tuli taas joku jeesuslehti.
Kerään isoon kirjekuoreen, palautan kerran kuukaudessa postille kirjekuoressa, jossa ei tietenkään ole postimerkkiä.
Vien about kerran vuodessa takaisin laatikkoon.
Joo oon varmaan moneen muuhunkin rikokseen syyllistynyt :D