Valitako sektio tai alatiesynnytys?

Parhain huolenlievittäjä on tieto. Netistä löytyy paljon faktaa synnytyksen etenemisestä, kivusta ja muista siihen liittyvistä asioista. Ei muuta kuin google käteen ja tietoa hankkimaan. Myös esim. Aktiivinen synnytys Ry:ltä saa hienosti tietoa ja vertaistukea. :) Löytyy facebookistakin.

Minulla kaikki pelot liittyvät sektioon. Jos jostain syystä siihen joutuisi turvautumaan, niin minähän olisin tavallaan pois pelistä sen aikaa. Kun tolkkuuntuisin, saisin lapsen luokseni vasta sitten. Mitä jos ne ovat sekoittaneet lapset eikä se olisikaan minun lapseni? Missä se sen aikaa on? Antavatko ne sen heti isälle? Pitääkö isä tarpeeksi silmällä niitä sähläreitä siellä?

Jos kontrollin menettäminen on se mitä pelkäät, niin pahemminhan siinä muiden armoilla on kun leikellään. Ei pysty itse seuraamaan tilannetta ja pitämään silmällä. 

Synnytystapa ei kyllä vaikuta tippaakaan siihen onko hyvä vai huono äiti, mutta kontrollinäkökulmasta enemmän tilanteen tasalla siinä alatiesynnytyksessä pystyy olemaan.

Etsipä blogi all i ever wanted indiedayssista. karla kirjoitti keväällä samasta asiasta otsikolla kun synnytys pelottaa tjsp. ja kesäkuussa synnytyksestä. sain tukea noista kirjoituksista ja etenkin niiden kommenteista.

Alatiesynnytys ilman muuta.

Leikkauksissa on aina enemmän riskejä. Joku oli kuollut suunniteltuun sektioon.

63, ei se sektio vie tolkkua. Hereillä ollaan ja vauvan saa nähdä heti kun se syntyy. Kun kärrätään heräämöön, isä on vauvan kanssa. Miten se voisi sekoittua?

[quote author="Vierailija" time="14.11.2013 klo 10:48"]

63, ei se sektio vie tolkkua. Hereillä ollaan ja vauvan saa nähdä heti kun se syntyy. Kun kärrätään heräämöön, isä on vauvan kanssa. Miten se voisi sekoittua?

[/quote]

No on ihan suomalaisessa sairaalassa vauvat vaihtuneet ilman että siihen on mitään kenenkään osapuolen tajuttomuutta edes tarvittu. Niinpä, miten ne voi mennä sekaisin siinä määrin että vanhemmat ehtii väärän vauvan kanssa kotiin asti? Se minuakin kovasti kiinnostaisi.

Sektio ehdottomasti!

Itse kärsin synnytyspeloista, mutta lääkärien ja muiden painostuksesta luovuin sektiohaaveista. Lapsi meni yli lasketun ajan ja synnytys käynnistettiin. Pelkkiä sipistuskipuja oli lähes vuorokauden ja epiduraalista ei varsinaisesti ollut apua. Minulle tehtiin lopulta hätäsektio, sektio oli nopea ja kivuton toimenpide. Pääsin jo seuraavana päivänä kävelemään vessaan, suihkuun ja toivuin sektiosta tosi nopeasti. Mitään jälkiseuraamuksia ei tullut, haava parantyi hyvin ja näin jälikäteen ajateltuna, olisi vaan pitänyt alusta asti pitää oma pää ja vaatia sektiota. Minulla on siis myöskin matala kipukynnys ja ne supistuskivut olivat kamalat, en pystynyt muuta, kuin itkemään kivusta. 

Juttele neuvolassa peloistasi, mä pääsin synnytyspelko keskusteluun ja helpotti kovasti! :)

Voi luoja! Voiko joku tosiaan syyttää sektiota siitä, että on huono suhde lapseensa? Minulle tehtiin sektio ja suhde lapseen on läheinen.

[quote author="Vierailija" time="13.11.2013 klo 19:12"]

No jos voi valita niin ehdottomasti alatiesynnytys.

Itse en voinut valita vaan esikoinen oli pakko synnyttää sektiolla ja se oli kyllä yhtä hlvettiä. Ihan täysinhän sektiosta ei parane ikinä.

Kaksi seuraavaa syntyivät alateitse ja se oli kyllä aivan erilainen kokemus. Oli ihanaa kun pystyi liikkumaan heti synnytyksen jälkeen, ja sai hoitaa vauvan alusta asti kokonaan itse. Uskoisin, että se myös vaikutti vauvan ja minun suhteeseen, toki esikoisen kanssa muutenkin kaikki on enemmän uutta ja erilaista. Ja toki sekin vaikutti, että sektion vuoksi en pystynyt imettämään esikoista ollenkaan (toki siis sektion jälkeen on mahdollista imettää, itse en vain osannut enkä saanut tarpeeksi apua).

Pakko sanoa että yhä lähes 10 vuoden jälkeen asia harmittaa ja mietin olisiko suhde lapseen tänä päivänä parempi, jos olisin voinut synnyttää normaalisti, hoitaa hänet itse ja imettää. No sitäpä ei toki saa kukaan koskaan tietää. Kahden nuoremman lapsen kanssa kaikki on ollut koko ajan paljon helpompaa.

[/quote]

Mistä te joilla on matala kipukynnys, tiedätte että se on erityisen matala? Onko asiaa jotenkin tutkittu? Tämä ei sitten ole vittuilua, vaan ihan oikeasti kiinnostaisi tietää. Kun kipuhan on subjektiivinen tuntemus, niin miten omaa kipukynnystä voi verrata jonkun toisen kipukynnykseen saati yleiseen tasoon kun mitään yleistä vertailukäyrää ei ole.

Toiset kestävät enemmän kipua, kuin toiset. Esim. Toisilla ei tunnu rokotteen antaminen missään ja toisilla neulan meneminen ihon läpi sattuu. Kyllä jokainen itse tietää, kuinka kipuherkkä on.

Olen juuri valvonut öitäni, ahdistanut päiväni pelolla, että joudun leikkaukseen.. Onneksi asiat muuttui ja ei tarvitse.

Siinä menettää aivan helvetin paljon. Ymmärrät jos synnytät normaalisti. Aivan älytöntä kuunnella ihmisten liioteltuja "kalajuttuja". Mene avoimin mielin se on niin ainut laatuinen kokemus.

p.s luulin olevani itsekkin matalan kipukynnyksen omaava, mutta kun kaksi olen saanut ja ilman kivunlievitystä enkä koe niitä mitenkään pahoiksi niin ehkei minulla olekaan matala kipukynnys. Ja se, kun synnytys ei ole kuin wessassa käynti. Siihen liittyy niin paljon luontasta kehon kivunlievitystä yms.

Sanon vaan, että älä hullu jätä sitä kokemusta elämästäsi tietentahtoen pois!

Joku kirjoitti siitä että sektiossa sitä vasta joutuukin  tilanteeseen jota ei voi kontroilloida. Totta, mutta se voi tavallaan olla helpotuskin - tietää ettei voi eikä saakaan itse tehdä _mitään_ vaan voi jättää koko asian muiden hoidettavaksi ja vastuulle. Tiedostan itse kokeneeni tämän tavallaan helpottaneena kun omalla kohdalla on sektioon päädytty. Tämäkin on toki osin illuusiota, koska leikkauksessa voi sitten (kuten tietysti alatiesynnytyksessäkin) toki tapahtua asioita joille ei kukaan voi mitään, ts jotka ei kaikesta yrittämisestä huolimatta ole kontrolloitavissa. 

Kyllä. Jos voit valita niin ehdottomasti alatiesynnytys. Synnytin 3 viikkoa sitten. Itse pelkäsin synnytystä ihan kamalasti. Olin varma, että repeän ainakin kainaloihin asti ja , että kipu olisi ihan jäätävää. Synnytys kesti 20 tuntia mutta koko sen ajan vierelläni oli puoliso ja aivan upeat kätilöt. Kiitoksia vaan kätilöopiston osastolle 4. Minulla ei tosiaan ole mitenkään korkeaa kipukynnystä, hammaslääkärissäkin käyn nukutuksessa.  Koko synnytyksen ajan kätilöt kertoivat mitä tapahtuu ja osasivat suositella aina seuraavaa kivunlievitys menetelmää. Sitäpaitsi alatiesynnytyksessä lapsi saa ulos tullessaan synnytyskanavasta läjän hyviä ja tarpeellisia bakteereja jotka sektiossa jäävät saamatta. Synnytyksessä tuli nirhaumia ja 1 iso repeämä jotka vaativat nukutuksen ja leikkaussalissa ompelun. Tottakai alakertaa jomottaa synnytyksen jälkeen monta päivää mutta sen kivun kanssa voi olla. Ainoastaan epämiellyttävänä olen kokenut hieman kiristävät tikit. Nyt 3 viikon jälkeen synnytksestä olen täysin palautunut.  ps. supistuskipuihin suosittelen TENS-laitetta ja kipupiikkiä.

En jaksa lukea nyt kaikkia vastauksia, mutta minä ottaisin alatiesynnytyksen, se voi olla myös kauhea kokemus, mutta suurin osa synnytyksistä menee kuitenkin hyvin, ja alapää paranee mahdollisista repeämistä.

Minulle tehtiin kaksoten kanssa kiireellinen sektio, ja se oli aivan kauheaa, sitä en olisi kyllä halunnut vaikka synnytystä pelkäsinkin, kuten pelkäsin esikoisen aikanakin.

Esikoisen synnytyksessä oli suurin vika se, että minä en tiennyt asioista mitään, lapsi syntyi 3 viikkoa ennen laskettua aikaa, ja synnytysvalmennus olisi ollut vasta seuraavalla viikolla. Kätilöt eivät tajunneet sitä, eivätkä osanneet suhtautua oikein kysymyksiini. Minulla aiheutti paniikin se, kun luulin että ponnistusvaihe voi kestää vaikka vuorokauden, kukaan ei kertonut että se normaalisti kestää korkeintaan kolme varttia, kun yritin kysellä kuoleman kielissä että kauanko tämä vielä kestää, niin vastaus oli että ei sitä voi tietää, vaikka kyse oli enää parista ponnistuksesta, ja kätilöt lähtivät hakemaan välineitä kun näkivät että nyt se lapsi syntyy, eivät voineet minulle sitä sanoa.

Sektiossa oli kauheaa tietysti kaikki mitä tapahtui sitä ennen, mutta myös se järkyttävä kipu ja järkyttävä pystyarpi koko mahan yli. Siitä toipuminen oli kamalinta elämässäni ja vuosi lasten synnytyksestä alkoi kummalliset mahakivut, pelkäsin että siellä onkin joku mennyt pieleen, mutta lääkäri sanoi että mahaani on muodostunut kiinnikkeitä, nyt kärsin niistä kivuista luultavasti lopun ikääni. Joka päivä maha on enemmän tai vähemmän kipeä, välillä kinnaa, välillä jomottaa ja välillä vihloo kuin kuumalla veitsellä lyötäisiin.

Eka synnytykseni oli kamala :( niin kamala että pelkäsin jopa raskautua uudelleen. Se kipu oli niin kamalaa, että mietin että kuolenko siihen. Loppu hyvin, kaikki hyvin.... äkkiä ne kivut unohtuivat loppujen lopuksi, mutta silti jäi takaraivoon kummittelemaan se kamala tuska joka meinasi tehdä hulluksi. No, tuli aika että raskauduin uudelleen... mitä lähemmäs synnytys tuli, aloin tuntea lievää paniikkia. Sitten todettiin, rv 36 että tämä veijari on perätilassa. Mitäs tämän jälkeen.... aloin pelätä sektiota. Eli synnytys pelotti, sitten pelotti sektio. kävin synnytysvalmennuksessa ja siellä sain paljon hyviä eväitä tulevaan synnytykseen, siihen että kannattaa liikkua jne, kuunnella omaa kehoaan. Ekassa synnytyksessä kun makasin piuhoissa tuntikausia ja höngin vain ilokaasua niin että lapsi ei laskeutunut kunnolla vaan tuli avosuisessa tarjossa maailmaan. No, tämä toinen lapsi ONNEKSI kääntyi raivotarjontaan ja kun synnytyksen aika tuli, kaikki meni hienosti.... kestin supistuksia klo 5 h ilman mitään lääkitystä.... viimeiselle puolelletoista tunnille sain epiduraalin ja vauva syntyi kahdella ponnistuksella. Kokemus oli niin hieno ja erilainen verrattuna esikoisen syntymään että tekisin sen koska vaan uudelleen. Tämä oli minun kokemukseni ja olen iloinen että sain kaksi lasta synnytettyä alateitse. Mutta sinä teet itse päätöksesi - niinkuin joku kirjoitti, itse synnyttäjänä et mene paniikkiin ( paitsi ehkä 7 cm kohdalla, sanoi joku kätilö, silloin tulee se rajuin loppuvaihe jolloin kipu on kovimmillaan, sen vaiheen yli kun pääsee, lapsi vaan tulee eikä sitä voi estää )

2 kk lapsen syntymän jälkeen sain vaivakseni sappikivet ja täytyy sanoa että kun "synnytin" 6 kertaa 6 viikon aikana, välillä jopa 14 h kerrallaan, niin synnytys alkoi tuntua lastenleikiltä siihen verrattuna :( ja kun kivet sitten leikattiin ( leikkaus oli pahin pelkoni synnytyksissä ) niin olin tosi kipeä monta päivää... kyseessä oli kuitenkin tähystysleikkaus. Oma kokemukseni siis on, että mieluummin muutama tunti tuskaa kuin monta päivää leikkauskipua. Kukin tavallaan....

Ei sektiossa vauvat vaihdu. Se tapaus, missä väärät vauvat joutuivat vääriin koteihin oli ihan normaali synnytys. Vauvat olivat vaihtuneet osastolla, ei leikkaussalissa. Ja osaatko lukea: ihan samalla tavalla sen vauvan pääsee näkemään heti sektion jälkeen ja jos lapsen isä ei häntä käy vaihtamassa, oikea vauva tulee osastolle. Jos osastolla vauvat vaihtuvat, vika on jossain muualla kuin synnytystavassa.

Sanotaan näin että molemmissa on riskinsä ja nuo tilastot ei voi mitään sanoa siitä kuinka sinun synnytyksesi menee ja kumpi on sinulle parempi eli turha sitä on murehtia etukäteen.

Minulle tuputettiin koko ajan sitä että alatiesynnytys on ehdottomasti parempi ja riskit ovat pienet. No minulla sattui menemään niin päin että melkein kuolin synnytyspöydälle molemmissa "luomu" synnytyksissäni mutta olisi myös voinut mennä niin että sama olisi tapahtunut sektiossa. 

 Joka tapauksessa jokaisen äidin täytyy synnyttäessään riskeerata ja uhrata omaa terveyttään ja mukavuuttaan vauvansa takia.  Voi vaan toivoa että synnyts menee mahdollisimman hyvin, ei muuta.

AP, keisarileikkaukseen (ei keisariNleikkaukseen) eli sektioon pitää olla todella hyvät perusteet. Suomessa sitä ei saa noin vain.

Itsekin mietin vielä synnytystapaani. Olen puhunut asiasta oman äitini kanssa. Hän on synnyttänyt kaksi lasta alateitse ja sanoi, että jos nyt saisi valita, olisi ehdottomasti valinnut sektiot, ja suositteli sitä myös minulle (vaikka toki päätöksen teen minä). Ilmeisesti hänen kokemansa synnytykset olivat jotain niin hirveää, ettei hän toivoisi oman tyttärensä mitään sellaista kokevan. Toisaalta sitä ei voi tietää, olisivatko omat synnytykseni yhtä kurjia. Anoppi taas on sitä mieltä, että alatiesynnytys on ainoa oikea synnytystapa ja äitiyden mitta.