Valitako sektio tai alatiesynnytys?

Sektiohan on sekä lapselle että äidille suurempi riski kuin alatiesynnytys. Sinuna miettisin myös sitä, että jos haluat lisää lapsia niin sektio kun on tehty, on aina vaara että kohtu repeää tulevissa raskauksissa (vaikkakin harvoin niin käy). Sikiökuolleisuus on suurempi niillä äideillä, joille on tehty sektio. Sektiossa kuolee kolme kertaa enemmän äitejä kuin alatiesynnytyksissä moderneissa maissa, joskin molemmissa äärimmäisen vähän. Mutta jos ei ole mitään lääketieteellistä syytä mennä sektioon, ehdottomasti alatiesynnytys. Mitä jos se meneekin ihan täydellisesti ja saat voimaannuttavan kokemuksen siitä:)

Minä suosittelen, että jätät kokonaan lukematta muiden kokemuksista. Koska sinun synnytyksesi tuskin on kuule samanlainen!

Kannattaa antaa mennä omalla painollaan, kyllähän se tuntematon pelottaa, mutta kun luotat ammattitaitoiseen väkeen (ei ne kätilöt ole sadistisia) saat sen lapsen synnytettyä tavalla tai toisella.

Jos synnytät alakautta, ei sinun tarvitse tunteja putkeen olla ilman lääkkeitä. Saat kyllä puudutteita kun vain aukaiset suusi.

Sen verran vain kannattaa miettiä, että haluatko kuinka monta lasta? Jos on useampi toiveissa, välttele sektiota.

Ensimmainen lapseni syntyi sektiolla peratilan vuoksi. Leikkauksessa kohtuni repesi enka voinut enaa saada lapsia kuin sektiolla. Kaikki riippuu siita kuinka monta lasta haluat. Sektioita ei suositella kuin kolme. Sektiossa ei tunne kipua, mutta inhotti se spinaali, etenkin kun tunsin kivun nilkkaan asti toisessa ja kolmannessa sektiossa. Kavi hermoon vissiin....alatie synnytyksesta en tieda, mutta ei se sektiokaan ole ihan helppo.

4 kertaa sektio. Terveisin ulkomamma

Sektio ehdottomasti. Itse en olisi valmis omaa alapäätäni repimään vauvan takia. Voi käydä niinkin, ettei seksistä pysty enää nauttimaan synnytyksen jälkeen ja tulee pidätysongelmia.

[quote author="Vierailija" time="13.11.2013 klo 19:55"]

Sektio ehdottomasti. Itse en olisi valmis omaa alapäätäni repimään vauvan takia. Voi käydä niinkin, ettei seksistä pysty enää nauttimaan synnytyksen jälkeen ja tulee pidätysongelmia.

[/quote]

Just tällaisia tarkoitin. Älä ap lue tällaisia! Niistä ei ole mitään hyötyä sinulle.

Tähän kategoriaan kuuluu sektion pelottelut.

[quote author="Vierailija" time="13.11.2013 klo 19:55"]

Sektio ehdottomasti. Itse en olisi valmis omaa alapäätäni repimään vauvan takia. Voi käydä niinkin, ettei seksistä pysty enää nauttimaan synnytyksen jälkeen ja tulee pidätysongelmia.

[/quote]

Toi on todella harvinaista, suurin osa alatiesynnytyksistä menee hyvin ja seksistä nauttii yhtä paljon (joskus jopa enemmän) eikä tule pidätysongelmia. Sektio on äidille paljon vaarallisempi valinta.

[quote author="Vierailija" time="13.11.2013 klo 20:07"]

[quote author="Vierailija" time="13.11.2013 klo 19:55"]

Sektio ehdottomasti. Itse en olisi valmis omaa alapäätäni repimään vauvan takia. Voi käydä niinkin, ettei seksistä pysty enää nauttimaan synnytyksen jälkeen ja tulee pidätysongelmia.

[/quote]

Toi on todella harvinaista, suurin osa alatiesynnytyksistä menee hyvin ja seksistä nauttii yhtä paljon (joskus jopa enemmän) eikä tule pidätysongelmia. Sektio on äidille paljon vaarallisempi valinta.

[/quote]

kyllä se  pimperon ulkonäkö silti rumentuu, sille ei voi mitään. Sektio parempi.

Mä en koskaan, ikinä, ymmärtänyt sitä, miksi ihmeessä alatiesynnytyksen riskeistä ei ikinä puhuttu. Ei neuvolassa, ei missään. Kaikki vaan hehkuttivat, kuinka alatiesynnytys on luonnollisempi, repeytymistä parantuu nopeasti, synnytyksen jälkeen tarjotaan kakkukahvit ja äiti kävelee itse synnyttäneiden osastolle nyytti sylissä.

Se, että valtaosa alatiesynnytyksistä menee hyvin, ei tarkoita, etteikö siinä riskejä olisi. Ei, vaika niistä kuinka vaiettaisiin. Useimmiten alatiesynnytyksen kannattajat ovat niitä, joilla alatiesynnytys on mennyt hyvin tai on tullut pieniä ongelmia. Vai kuinka monen pidätyskyvyttömän naisen on kuultu hehkuttavan alatiesynnytyksen ihanuutta?

Itsellä synnytys eteni aivan loistavasti, kuin oppikirjassa. Mutta sitten alkoi tulla ongelmia, kun vauvalla kesti 4 tuntia laskeutua (se kipu on supistuksiin verrattuna tuhatkertaista). Kukaan siitäkään kertonut, että avautumisvaiheen jälkeen pitää odottaa, että vauva laskeutuu. Senhän piti mennä niin, että avautumisvaiheen jälkeen tuntee suurta ponnistamisen tarvetta ja parilla ponnistuksella vauva on maailmassa. Just.

Kukaan myöskään kertonut, että puudutteet saattavat vaimentaa supistuksia ja pitkittää synnytystä huomattavasti. 

Eikä sitäkään kerrottu, että joudut aloittamaan ponnistamisen, vaikka vauva ei ole vielä edes kunnolla laskeutunut. Koska supistukset vaimentuvat, äidin voimat loppuvat, vauva sahaa synnytyskanavassa edestakaisin ja joudut ponnistamaan maailman epämukavimmassa asennossa (puoli-istuva), otetaan käyttöön imukuppi. Imukupin laittaminen tuntuu kyllä, jopa sillä kolmannellakin kerralla, kun ekalla ja toisella lähtee irti - ja tässä vaiheessa on valmis sahaamaan vaikka itse kropan navasta alaspäin, että se kipu loppuisi.

Kukaan ei kertonut, että ei se repimällä tule, pitää leikata eppari. 

Vauva vihdoin syntyy, mutta miksi se ei itke? Kukaan ei tässäkään vaiheessa sano mitään. Lopulta vauva itkee, isketään äidin syliin muutamaksi sekunniksi ja viedään pesulle.

Ihanaa! Kipu on poissa. Synnytys on ohi ja nyt odotellaan istukkaa syntyväksi. Eiku...... Kätilö tulee painamaan kaikella voimallaan vatsan päältä. "Ei se istukka tule." Kokeillaan painaa vatsan päältä ja repiä napanuorasta. Ei vieläkään. Lääkäri tulee kätilön avuksi ja yhdessä tuumin neljällä kädellä runnovat vatsaa. Ja miltä se tuntuu? Kukaan, kukaan ei ikinä, kertonut, että se tuntuu pahemmalta kuin 16 tunnin synnytys. Jos jotain positiivista pitää etsiä, et muista loppuruntelusta kunnolla mitään, koska kipu saa menettämään muistin. Miehesi tulee kertomaan kyllä myöhemmin, että huusit kaikella voimalla, mitä susta lähtee ;)

Sen jälkeen lähdetäänkin leikkuriin, jossa istukka kaivetaan käsin ja kaavitaan pois. Jotkut nukutetaan, jotkut puudutetaan. Nukutuksen jälkeen voit tietysti herätä siihen, että oksennat päällesi ja täriset horkassa. Tämän jälkeen kärrätään heräämöön.

Heräämössä kukaan ei seuraa tilannetta. OIkeasti. Vasta kolmen tunnin päästä hyvällä tuurilla voit nähdä yhden mukavan hoitajan, joka voi tsekata sun tilanteen ja tajuta, että kaikki - ei  - ole - kunnossa. Vihdoin lääkärit suostuvat myöntämään, että sulla on pitkälle edennyt raskausmyrkytys - vaikka yritit sitä jo raskausaikana kertoa, vasta nyt ne suostuu sen myöntämään. Ohhoh. Tässä vaiheessa ei toimi munuaiset ja verikään ei kunnolla hyydy. 

Ja se kipu. Et tiedä, mihin sattuu, mutta koko alapää peppureikää myöten on tulessa. Lääkäri tutkii tilanteen. Kipupumppuun vähän lääkettä, joka auttaa pariksi tunniksi.

Parin päivän päästä voidaan katetri ottaa pois, pääset perhehuoneeseen vauvan ja isän kanssa. Opettelet uudelleen ensin istumaan, sen jälkeen seisomaan ja sen jälkeen kävelemään. Tässä menee päivä. 

Ja siellä osastolla onkin sitten hulabaloo - ihan aikuisten oikeesti. Turha soittaa sitä nappia, kun eivät tule. 
Oikeasti, ekan kerran kun epparin kanssa yrität ponnistaa sitä itseään ulos siellä pöntöllä, alapää revähtää pienestäkin ponnistuksesta auki. Tämäkin tulee täysin puun takaa. Näistä asioista ei puhuta.

Seuraavat puoltoista kuukautta kärvistelet eppari ja repeytymiskipujen kanssa. Et istu, just ja just kävelet, ja sängystä nouseminen pidemmän makaamisen jälkeen sattuu. Kukaan ei usko, että sua oikeesti sattuu. Kukaan ei myöskään määrää vahvempia kipulääkkeitä, napsit sitä 400 g buranaa ja panadolia. Kukaan ei edes väläytä sitä mahdollisuutta, että se alapää vois olla tulehtunut, koska se näyttää niin "hyvältä". Vasta, kun saat antibioottikuurin rintatulehdukseen, kipu sieltä peppureiästä ja pimperosta häviää yhdessä päivässä. Elämä kukoistaa.

Puolen vuoden jälkeen pystyt lukemaan synnytyskertomuksen. Kukaan, ei sanallakaan maininnut, että sait II asteen repeämä emättimessä ja se ulottuu sitten koko emättimen päästä päähän. Ihmettelet vaan yksinäs, että voiko se oikeasti revetä noin? Kuinka syvä repeämä? Ylettyikö se takapuoleen myös ja siitä johtui kivut takapuolessa?

Alatiesynnytys on täysin luonnollinen ja valtaosalla se menee loistavasti. Juurikin sen oppikirjan mukaan. Mutta sen riskeistä ei puhuta. Hehkutetaan vain sitä onnea synnytyksen jälkeen, mutta kertoiko kukaan, kuinka se istukka yritetään saada pois, jos se ei ulos itsestään? Ei. Kertoiko kukaan, että voit joutua kärvistelemään kipujen kanssa reilusti yli kuukauden? Ei.

Paasataan vain, kuinka sekio on paha ja siitä alkaa alamäki, eikä kiintymyssuhdetta lapseen voida ikinä pelastaa. Sektiolla syntyy vain korvikelapsia, jotka aloittaa kiinteät 3 kk iässä ja saat sektiosta niin kauheet traumat, että lopulta lapsi murhaa kaikki lyijykynällä tökkimällä eskarissa.

Just.

[quote author="Vierailija" time="13.11.2013 klo 19:31"]

Ja asia, jota synnyttäjille ei kerrota: Supistusten välillä olo on ihan kivuton ja normaali.

[/quote]

Ei muuten ole. Mull käynnistettiin ja tuntui siltä, kuin supistaisi jok'ikinen sekunti, ja välillä vaan käytiin siellä supistuksen aallonharjalla.

En ole ainoa, joka näin on kokenut.

^^ Hyvä kirjoitus! Itsekin tunsin suoranaista vihaa synnytyksen jälkeen, kun ennen synnytystä niin neuvolassa kuin sairaalassakin vaan kätilöt, hoitajat ja lääkärit hokivat, miten alatiesynnytys on niin paljon luonnollisempi ja parempi, ja turhaa on murehtia pahoista repeämistä (ne ovat niin harvinaisia ja ei kannata pelotella itseään) ja ei synnytystä voi suunnitella.

Joo, en saanut edes pahoja repeämiä, papereissa lukee vain 1. asteen, mutta silti seksi ei onnistunut 10kk synnytyksen jälkeen, kun sattui vaan ihan helvetisti. Synnytyksen jälkeen noin 2 kuukautta sattui myös joka kerta vessassa, kun välilihan repeämä ei millään umpeutunut. 

Olen varmaan monen AV-mamman mielestä kamala, mutta tunsin synnytyksen jälkeen jopa katumusta koko raskautumisesta. En osannut odottaa jatkuvaa kipua, johon en minäkään saanut kuin buranaa...

Voi voi. Eipä tässäkään keskusteluketjussa kommentoi monikaan äiti, joilla alatiesynnytys on mennyt ihan ok. Ei kai sitä uskalla, kun nämä karmeiden synnytystarinoiden kertojat jyräävät kauhujutuillaan muut.

Sektiosta itselläni ei ole kokemusta mutta alateitse olen synnyttänyt viisi kertaa. Eihän se mukavalle tunnu, mutta selvisin ja synnytin jopa ilman kemiallista kivunlievitystä. Kipua lievensi vain liikkuminen ja hengittely ohjeiden mukaan. Pahoja muistoja ei ole jäänyt, suihkuun lähdin heti kun vauva oli ollut rinnalla ja kävelin itse osastolle. Pimpsa on saanut arpia, mutta on vielä tiukka eikä pissa lirahtele. Kaikkien kauhukertomusten pariksi löytyy aina niitä, joilla asiat menevät ihan hyvin, niin kuin ne yleensä synnytyksissä menevät.  

Hei ap, en osaa sanoa kumpi on parempi vaihtoehto. Oma kokemukseni on, että sain valita ja valitsin sektion. Alateitse tulossa olisi ollut luultavasti erittäin hankala synnytys (lääkärin arvion mukaan), joten valitsin itseleni helpomman tien. Ja tein tässä tapauksessa todellakin oikean ratkaisun. Imettäminen onnistui, haava parani miltei heti, päästiin sairaalasta kotiin jo toisena päivänä. Lenkillä olin jo kolmantena päivänä synnytyksestä (kävelin kylläkin, en juossut). Sängystä nousu oli hankalaa ehkä viikon, muuten minä ja vauva oimme erinomaisesti. Haava on pieni ja huomaamaton, ja olen oikeastaan ylpeä siitä ;) Onhan se minulle merkki siitä, että valitsin itseni ja vauvan kannalta oikean vaihtoehdon. Jälkikäteen selvisi asioita, jotka olisivat saattaneet olla vauvalle erittäin vaarallisia, jos olisin alateitse lähtenyt synnyttämään.

Joka tapauksessa molemmissa vaihtoehdoissa on puolensa. Sinun täytyy vain tehdä päätös siitä mikä olisi sinulle sopivin ratkaisu. Onnea synnytykseen, älä stressaa sitä etukäteen!

Olen kokenut molemmat ja sektion valitsisin. Sektiosta paraneminen vei 3 vk ja synnytyksestä 7kk (joista ensimmäiseen 2kk en voinut istua ollenkaan). Jos vielä kolmas niin vaadin sektion.

Valitsin pelkosektion koska olen kärsinyt pahasta paniikkihäiriöstä lapsesta asti. Kävin pelkopolilla, mutta se vain vahvisti kantaani etten pysty synnyttämään alakautta. En vain pysty heittäytymään tilanteen armoille, tietämättä mitä tulee tapahtumaan ja kauan synnytys kestää.

Loppujen lopuksi synnytykseni käynnistyi viikkoa ennen sovittua sektiota. Vietin yön päivystyksessä käyrillä, jolloin minulta edelleen tentattiin haluani synnyttää alakautta, mutta pysyin tiukasti kannassani. 

Odotellessani sektioon pääsyä sain vielä illalla kipulääkettä supistuksiin, mutta aamuyöstä lääkkeen vaikutuksen hellittäessä sain voimakkaan paniikkikohtauksen.  

Onneksi sektio tehtiin heti aamulla, ja leikkauksen jälkeen voin sanoa olleeni osaston reippain äiti. Koko hommasta jäi erittäin positiivinen kokonaiskuva, ja toipumiseni oli nopea. Niin moni oli kuitenkin "pelotellut" leikkauksen jälkeisellä karmealla ololla, joten odotukseni eivät olleet korkealla.

Olen synnyttänyt alateitse kaksi ihanaa lasta, ja molemmat synnytykset menivät hyvin. Ensimmäisessä olin aika kivulias ja repesin hiukan, toinen oli tosi helppo synnytys. Esikoisen kanssa hiukan kyllä yllätti se, miten pitkään alapää oli "omituinen", vielä puolen vuoden päästä synnytyksestä se saattoi jonain aamuna kipuilla aamup*skalla... Ja muuttuihan se ulkonäkö myös paljon, sekin on asia, josta ei oikein puhuta.

Olen kuitenkin tyytyväinen, että synnytin alakautta, varsinkin toinen synnytys meni ihan loistavasti, varmaan osittain siksi, että tiesin, mistä oli kyse. Minusta synnytykseen on hyvä mennä valmistautuneena, kun tietää, mitä odottaa, silloin myös saa paremmin suunsa auki (esim. kivunlievityksen suhteen) ja tietää myös, mitä ei kannata tehdä. 

Toisin kuin monet sanovat, minusta kannattaa hakea aktiivisesti tietoa ja lukea vaikka netistä synnytyskertomuksia (löytyy paljon kun googlettaa vaan synnytyskertomus). Synnytystä voi kyllä suunnitellakin, ja varautua suunnitelmassa myös yllätyksiin.

Uskon, että ap:ta auttaisi tosiaan kunnon tiedonhankinta, ei se tieto lisää tuskaa, vaan sen perusteella voi tehdä oikeasti harkitun päätöksen.

Kylmä fakta, että synnytyskomplikaatioita on huomattavasti enemmän sektio, kuin alatiesynnyttäjillä.

ja ihan itse saatte googlettaa asian, minä en omista kirjoistani ala faktaa tänne monistamaan.

Tarkoitukseni ei missään nimessä ollut väheksyä alatiesynnytystä. Se on tietysti luonnollisempi ja osalla se meneekin loistavasti. 

Itsestäni on vain todella inhottavaa, kun kerrotaan, että alatiesynnytyksen riskit on niin pienet, että niitä edes turha miettiä. MUTTA, jos haluat sektion, menet läpi helvetin ja lapsesta kasvaa tappaja. 

Faktat tiskiin sellasina kuin ne ovat, eikä mitään kaunistelua. Sen jälkeen on pelkoäidin helpompi varmasti päättää, mitkä riskit haluaa ottaa. Äitihän ne riskit kantaa, ei kukaan muu. Äiti tekee sen päätöksen ja sitä tulisi jokaisen kunnioittaa.

- 29 -

Mitäs jos reipastuisit vähän, etkä vaatisi itsellesi erikoiskohtelua? Mitä siitäkin tulisi jos kaikki äidit leikattaisiin auki normaalin synnytyksen sijaan?

Mene synnytykseen avoimin mielin! Sillä siitä selviää. Jotkut eivät edes kärsi kovia synnytyskipuja. Ja muille on saatavilla epiduraali.

Mä suosittelen pelkopolia mieluummin kuin näitä av-mammojen kauhutarinoita.

[quote author="Vierailija" time="13.11.2013 klo 19:28"]

[quote author="Vierailija" time="13.11.2013 klo 19:12"]

No jos voi valita niin ehdottomasti alatiesynnytys.

Itse en voinut valita vaan esikoinen oli pakko synnyttää sektiolla ja se oli kyllä yhtä hlvettiä. Ihan täysinhän sektiosta ei parane ikinä.

Kaksi seuraavaa syntyivät alateitse ja se oli kyllä aivan erilainen kokemus. Oli ihanaa kun pystyi liikkumaan heti synnytyksen jälkeen, ja sai hoitaa vauvan alusta asti kokonaan itse. Uskoisin, että se myös vaikutti vauvan ja minun suhteeseen, toki esikoisen kanssa muutenkin kaikki on enemmän uutta ja erilaista. Ja toki sekin vaikutti, että sektion vuoksi en pystynyt imettämään esikoista ollenkaan (toki siis sektion jälkeen on mahdollista imettää, itse en vain osannut enkä saanut tarpeeksi apua).

Pakko sanoa että yhä lähes 10 vuoden jälkeen asia harmittaa ja mietin olisiko suhde lapseen tänä päivänä parempi, jos olisin voinut synnyttää normaalisti, hoitaa hänet itse ja imettää. No sitäpä ei toki saa kukaan koskaan tietää. Kahden nuoremman lapsen kanssa kaikki on ollut koko ajan paljon helpompaa.

[/quote]

Miten niin ei parane ikinä????

Synnytin ekan alateitse ja SE oli yhtä helvettiä. Seuraavilla kerroilla vaadin sektiot ja sain ne. Jokaisella kolmella kerralla toivuin ennalleni kolmessa viikossa. Sektiosta nyt 17v, 15v ja 13v. Sektiot olivat ihania kokemuksia. Sen sijaan alatiesynnytyksen jälkeen jouduin vielä 6½v kuluttua käymään psykologin luona keskustelemassa siitä traumasta.

[/quote]

Sektiosta jää kaikkein parhaimmassakin tapauksessa aina ikuiset arvet, myös kohtuun ja se voi vaikuttaa tuleviin raskauksiin negatiivisesti. Sektiosta EI ole mahdollista kenenkään palautua täysin ennalleen. Alatiesynnytyksessä voi toki mennä jotain pahasti pieleen jolloin seurauksena saattaa olla pitkäkestoisia haittoja, mutta se on kuitenkin äärimmäisen harvinaista.

Jos vauvan hyvinvointi kiinnostaa niin sille tietenkin alatiesynnytys on parempi vaihtoehto. Samoin äidin ja vauvan suhteelle. Olennaista ei ole vain se, että vauvan saa heti rinnalle, vaan myös se, että pystyy huolehtimaan vauvasta itse.