Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mahdanko 45-vuotiaana enää löytää elämänkumppania?

Vierailija
17.09.2020 |

Erosta on 5 vuotta. Elämässä on ollut sen jälkeen kaikkea niin paljon, että en ole edes ehtinyt ajatella uuden kumppanin kohtaamista. Nyt olen alkanut miettiä, että haluaisin loppuelämäni kuitenkin kulkea toisen oman ikäisen ihmisen kanssa yhdessä.

En toivo kohtaavani mitään prinssiä. Vaan todellakin kumppanin, jonka kanssa jakaa elämää. Ei tarvitse välttämättä muuttaa yhteen, ei taatusti ainakaan mitenkään nopealla aikataululla. Ei tarvitse olla koko ajan kuin paita ja peppu, kunhan löytyy myös yhteistä aikaa ja sellaisia kiinnostuksen kohteita, jotka molemmat kokee mielekkäiksi. Ei tarvitse olla tunteiden ilotulitusta eikä ihan ihmeellistä ja merkillistä seksiä - kunhan nyt olisi toisen huomioonottamista, toisesta kiinnostumista, jossain vaiheessa kehittyisi varmasti hellyyttä ja syvempiä tunteita toista kohtaan. Ja olisihan se hienoa, jos joskus olisi rakasteluakin.

Omassa elämässä asiat ovat tasapainossa. On yksi lapsi, oma koti ja auto, oma saunamökki suvun kesäpaikassa, taloudellisesti ok tilanne. Oma ala on mielekäs, ja siihen liittyen parhaillaan jatkokouluttaudun. Olen saanut itseni uudestaan suht hyvään peruskuntoon eron jälkeen, laihtunut 20 kg. En käytä alkoholia, en tupakoi, en viihdy baareissa. Mieleltäni olen aina ollut iloinen ja tasapainoinen.

Silti tuntuu siltä, että tuskin löydän ketään koskaan. Baarit ja muut vastaavat menot ei kiinnosta ja eipä kyllä tunnu omalta minkään nettitreffipalvelun käyttäminenkään.

Mistä muut keski-ikäiset löytävät eron jälkeen uudet elämänkumppaninsa?

Kommentit (22)

Vierailija
21/22 |
18.09.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä voit. Haasteena on varmaan kohtaamismahdollisuus, ja kanava, missä voi kumppanin kohdata. Monet nettijutut ovat menneet niin pinnallisiksi ja linjoilla on niin paljon vain seksiseuraa hakevia ja vakiotyyppejä, jotka pyörivät sivuilla vuosikausia. Nyt olisi tilaus sellaiselle luotettavalle sivustolle tai tapahtumalle, missä tavalliset, fiksut ihmiset voisivat hakea kumppania.

Varmasti moni on samassa tilanteessa kuin sinä. Kypsä mies osaa arvostaa oman ikäistään seuraa eikä haikaile nuorempien perään. Sitä paitsi olet upeassa iässä, paljon sinua vanhempana voin luvata, että suhde voi toimia kaikilla tasoilla vielä hyvinkin pitkään. Oma, nykyinen kumppani löytyi 58-vuotiaana ja täydellä höyryllä mennään. Onnea etsintään, toiveesi ovat hyvin realistiset.

Vierailija
22/22 |
18.09.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Helposti löytää, mutta se millaisen kumppanin on taasen toinen juttu. Tuossa iässä itse kumppinia etsineenä voin kertoa, että siellä on vaikka minkälaista suhaajaa liikkeellä. Yhdellä on ongelmia alkoholin kanssa, toinen on pitkäaikaistyötön ja veloissa (haluaa sulta rahaa) ja kolmannella on mielessä pelkkä S/M-seksi, mitä pitäisi leikkiä sitten joka päivä. On elämäntapataitelijoita ja niitä kenelle elämän tarkoitus on pelata jotain peliä verkossa. Mutta seuraa ja parisuhteen varmasti löytää, eri asia sitten että millaisen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme seitsemän kolme