Rosa Meriläinen vihaa itseään - niin minäkin vähän
Toivon, että eräs ystäväni järjestää suunnittelemansa Vain elämää -bileet. Hän aikoo kutsua kokoon joukon ystäviä, joiden kunkin elämää ja tekoja vuoron perään nostetaan jalustalle ja ihaillaan. Minä kaipaisin sellaisiin juhliin. Itkettää jo nyt kun ajattelenkin, miten korjaavaa olisi joutua ottamaan vastaan kehuja ja minä tsemppaisin, enkä vähättelisi itseäni tai suorastaan kiistäisi sanottua niin kuin yleensä. Minä osaisin edes yhden illan nauttia siitä, että olen juuri minä enkä yhtään toisenlainen.
Loistava esimerkki täysin nurinkurisesta ajattelusta. Kehumisakti on Rosan mielestä hyvä juttu. Rosa ei sano sanaakaan siitä, että ihmisten pitäisi tehdä enemmän asioita joista heitä voisi kehua. Että kehuminen voidaan suorittaa ilman mitään syytä ja se on aivan yhtä kuranttia tavaraa kuin todellisiin ansioihin perustuva kehuminen.
Samoin nykyään toitotetaan sitä kuinka tärkeä luottamus on parisuhteessa. Sanaakaan ei kuitenkaan sanota siitä kuinka tärkeää olisi, että parisuhteen osapuolet olisivat sen luottamuksen arvoisia. Oletteko koskaan nähneet naistenlehdessä otsikkoa: "Älä petä miehesi luottamusta!" tai "Kymmenen asiaa joita kannattaa välttää jottei puolisosi pettyisi sinuun" ?
Viimeisenä esimerkkinä seksi. Siitäkin toitotetaan, että kaikki harrastavat liian vähän seksiä ja voi voi, onpas kamalaa. Että pitäisi enemmän harrastaa. Menenkö tästä nyt sitten kapakkaan ja harrastan irtosuhteita joidenkin ällöttävien niljakkeiden kanssa kun se seksi on niin vitun hyvä juttu. Tai jos se ei onnistu, niin ehkä menen minihameessa, humalassa tuonne puistoihin pyörimään yöaikaan. Ehkä sieltä saan yllätysseksiä kun ei sillä laadulla näytä niin olevan väliä. Tuleeko näille toitottajille mieleen, että ehkä siihen etten harrasta enemmän seksiä on jokin syy? Voisiko se olla laadukkaan seksin tarjonnan puute? Mutta ei. Naistenlehdet ei kirjoita, että: "Voi voi, laadukasta seksiä liian vähän tarjolla".
Nykyään ei saa vaatia mitään tasoa keneltäkään. Kaiken pitäisi kelvata. Pelkästä yrityksestä pitäisi palkita. Ruokaa täytyy kehua. Lahjoista on pakko kiittää. Mitään ei saa kritisoida. Mistään ei saa valittaa. Voitaisko mitenkään sopia, että varataan ne kiitokset ja kehut vain niille jotka ovat oikeasti onnistuneet ja minä päätän olenko minä tyytyväinen sinuun. Et sinä itse.