Lue keskustelun säännöt.
Minkä takia kärsin hiustenvärin aiheuttamasta ahdistuksesta?
12.11.2013 |
Olen luonnostaan blondi ja tuntuu etten uskalla muuta sävyä pistää päähänikään kuin vaaleaa. En uskalla esim lähteä rohkeasti kokeilemaan ruskeaa, mustaa tai punaista sävyä. En uskalla olla näyttävä/kaunis. Ajatuskin saa minun sydämmen pomppoilemaan, hengittäminen vaikeutuu, sekavuutta tulee ja luo kamalaa ahdistusta. Monta kertaa olen itselleni sanonut " minulla ei ole mitään syytä ahdistua, uskallan olla näyttävä ja rohkea kuin muutkin, ei se pahaa tee tai pahasta ole! :) " silti, joka kerta päädyn tähän ahdistuneeseen tilaan...
Pelkään esim. jos minulla on ruskeat hiukset. Näytän liian kiltiltä ja mitään sanomattomalta, hukun massaan.
Jos minulla on mustat hiukset, näytän liian kovikselta.
Jos minulla on punaiset hiukset niin minua luullaan kuuma kalleksi.
Kasvojeni muotokin on hieman ehkä ilkeämäinen. Vaikka en siis oikeasti ole ilkeä ihminen, vaan sisältä tosi ystävällinen, kiltti ja mukava. Pelkäämpä siis että ulkomuotoni ajaisi minut sen tyyppisiin tilanteisiin mitä en haluaisi ( esim joku tulee kimppuun tms, jos mulla on punaiset hiukset, näyttävä tyyli ja ilmaisen itseäni vahvasti ulospäin. Koska vaikka osaan olla tosi mukava ja ystävällinen, minussa myös ne muut puolet: osaan olla erittäin herkkä, tempperamenttinen, kiukuttelevainen, ilmasen vahvasti tunteeni niin hyvässä kuin pahassa, avoin, sosiaalinen, flirttaileva...) tässä on sellasia piirteitä mitkä varmasti saattavat myös ärsyttää hyvin monia. Olen huomannut ulkoisessa elämässä jakavani ainakin paljon mielipiteitä, toiset tykkää minusta, toiset taas ei. Välillä koen nämä asiat/itseni hyvinkin raskaana, surullisena juttuna, koska herkkyyteni takia minun on taas hyvin vaikea vääränlaista kohtelua sietää.
Miksi siis pelkään?
Mistä tämä kaikki johtuu?
Millaista apua voisin saada pelkotiloihini?
Tää hiustenväri pelko on ihan outo ja ihmeellinen juttu! pistää vihaksi kovin ettei kykene toimimaan näinkään normaalissa asiassa normaalisti. Jotkut pystyis avoimin mielin kokeilemaan tuosta vaan mitä tahansa värejä, ilman et ne ees tälläsiä typeriä pelkoja pyörittäis päässä/kokis ahdistusta...
Kommentit (56)
Suosittelisin, että koittaisit pohtia, minkä takia niin kiivaasti kaipaat toisilta ihmisiltä hyväksyntää, että olet ihan kauhuissasi jos joku ei pidä hiustesi väristä. Mitä väliä sillä on? Miten toivoisit ihmisten kohtelevan sinua? Onko kaikkien ihmisten mielipiteillä väliä, vai jonkun tiettyjen (läheisten, työkavereiden, jne. jne.). Miten edes saisit ihmisten mielipiteen selville, kaikkiko kertoo ne sulle heti jos värjäät hiukset punaiseksi?
Sinun pitäisi ensin keltava itsellesi, sen jälkeen muille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kuulosta ihan terveeltä nää sun jutut.
[quote author="Vierailija" time="13.11.2013 klo 13:46"]
[quote author="Vierailija" time="13.11.2013 klo 13:40"]
Minäkin haluaisin värjätä hiukset punaisiksi, oma väri on se maantie. En vain uskalla, koska olen aika vaatimattoman näköinen ja ns. hissukka. Pelkään, että ihmiset heti ajattelisivat, että mitä tuokin yrittää todistaa tuolla hiusvärillä ja että olisin säälittävä yms.
[/quote]
Mitä sillä on väliä mitä ne muut ihmiset ajattelee? Sen kun värjäät, ja annat niiden muiden ajatella, mitä ajattelevat.
[/quote]
Olisikin näin helppoa. Olen tavallaan oppinut tuon taidon, mutta joku minussa herättää ahdistusta että jos olen vääränlainen, en nyt täysin oma itseni, liian huomiota herättävä ja kiusaajat näkisivät minut sellaisena, se laukaisisi taas liikkeelle jotain pahaa ja joutuisin uudestaan kiusatuksi tms.
Tällästenkö pelkojen kanssa minä joudun elää koko loppuikäni...
[quote author="Vierailija" time="13.11.2013 klo 13:48"]
[quote author="Vierailija" time="13.11.2013 klo 13:43"]
Pelot on typeriä. Itsekin pelkään ihan typeriä asioita. En halua esim juuri meikata enkä pukeutua huomiota herättäviin vaatteisiin kun ahdistaa jos herätän minkäänlaista huomiota. Korkokengissä tulee myös sellainen olo, että ihmiset tuijottaa mitä tuokin akka kuvittelee itsestään. Viihdyn tylsänä seinäkukkasena. Tosin en nyt tästä ole sen isompaa ongelmaa itselleni tehnyt. Minun ei tosiaan mikään pakko ole herättää huomiota niin voi sitten olla ahdistumatta, että en jaksa vaivaa asiaa mielessäni. Tämä tulee esiin lähinnä tilanteissa joissa on pakko laittautua ja niitä ei onneksi ole paljon.
[/quote]
Just tämä, jos meikkaan tai laittaudun, niin tulee heti sellainen olo, että ihmiset katsovat, että mitä tuokin yrittää ja kuvittelee itsestää. En myöskään koskaan ole osaanut käyttää hameita, mitään "seksikkäitä" vaatteita tai avaria kaula-aukkoja. Kiusattu olen minäkin.
t. viestin 30 kirjoittaja
[/quote]
Minä kyllä uskallan olla blondi, seksikäs. Ehkä tyyliltäni joskus jopa vähän "vamppimainen". Mitä pyrin kyllä välttämään... Mutta se hiustenväri vaan minua ahdistaa. Ei niinku korot, seksikkäät topit tms. Joskus tosin jopa pelkäsin käyttää toppeja. Kun ihminen kerran leimataan huoruliksi, sitä halusi koko kiusaamisaikansa pukeutua villapaitaan... tai huppariinkin, niinkun kesällä! mä en oikeasti uskaltanut käyttää edes sillon toppeja, koska koin että olisin sillon liian alaston ja epävarma. Tää on ihan kamalaa... Nyt sitten päässyt vähitellen tuosta pelosta eroon.
Mut, enkö sais vaihtaa mihinkään vakaampaan ja aikuisempaan hiusväriin? Esim. tummaan tai punaiseen. Senkö multa tämä ahdistus estää?
[quote author="Vierailija" time="13.11.2013 klo 14:12"]
Näin kerran dokkarin oudoista peloista. Oudoin oli se kun eräs nainen pelkäsi herneitä. Peloissa ei useinkaan ole mitään järkeä, vaan niiden syyt on jossain alintajuntaan iskostuneessa traumassa.
Oikeasti ap ei ketään kiinnosta jonkun randomin tai edes kaverin hiustenväri. Se on paitsi huonoa itsetuntoa, myös itsekeskeisyyttä kuvitella että vieraita ihmisiä kiinnostaisi jonkun vastaantulijan hiustenväri. Luultavasti olet saanut vaan niin syvät traumat kiusaamisesta että pelkäät sen takia ja teet hiustenväristä ison numeron oudolla tavalla. Olet ilmeisesti kovin nuori, kun ikää tulee niin lupaan että hiusten väri ei ole sulle enää ongelma. Tuntuu että sulla on liikaa aikaa vatvoa ja suurennella asioita ja jumittaa itsessäsi. Unohda tukka ja keskity kehittämään henkistä puoltasi, sillä tavalla se oma minuuskin löytyy, ei väripurkista. Ja lakkaa ajattelemasta että muut kelailee kokoajan sun persoonaa ja ulkonäköä. Oikeesti, ketään ei kiinnosta sun tukka, enkä tarkota tätä sanoa ilkeydellä.
[/quote]
Miksi ne sitten joskus keskittyi mun tyyliinkin, jos mulla oli vähän jotain seksikkäämpää päällä ja vislaili inhottavasti perään ja nauro? Mä koen aina itteni jotenkin rumaks, tyhmäks ja naurettavaks... et mullon vammaset kasvot. ruma pää. venkulan muotonen vartalo ja muuta paskaa. Ja kerta mulla on syvät traumat, (mitä vihaan syvästi, tää on pilannu niin paljon mun elämää.), niin tuleeko ne aina olemaan mussa?
Jos ne on syvät, mistä sä tiedät, kun mulle ikää tulee lisää, etten enää näistä traumoista kärsis jos ne on syvät? Mä haluisin kovasti vaan tulla sellaseks et oisin vapaa näyttää miltä tahansa, tekee mitä tahansa, ilman että mietin mitä ne ajattelee ja mua ei satuttais enää mikään sellanen tms! mut vaikka koitan kuinka miettii, miten oppisin kestää aina kiusaamista, miten oppisin aina kestää sitä ilkeilyä, etten mä särkyis, koko lopun elämääni... mä en keksi MITÄÄN ratkaisua siihen! mun mielenterveys on jo menny ja joka kerta tuosta että yrittäis siedättää itsensä siihen et entä jos joutuu vielä kiusatuks, niin hoituu huonoin tuloksin... mä en millään enää kestäis semmosta!!!! En.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.11.2013 klo 14:14"]
Kuulostat ap mielenkiintoiselta ihmiseltä, meissä on paljon samaa.
[/quote]
Kuinka niin? en tiedä mitä tähän pitäisi vastata, jtn kiva kuulla vai mitä... :D
[quote author="Vierailija" time="13.11.2013 klo 14:27"]
[quote author="Vierailija" time="13.11.2013 klo 14:08"]
Mä mietin vaan, et miten sä oot päässy tosta noin hyvin yli?
[/quote]
Hassua kyllä, minua kiusaaminen ja ihmisten taholta saamani paska vain karaisi. Ehkä osansa on sillä, että minulla oli hyvä ja rakastava koti, vaikka sitten kodin ulkopuolella minua kiusattiinkin, eikä minua ole koskaan hyväksytty mihinkään ihmistne porukoihin, ei aikuisenakaan.
Mutta niin, kiusaaminen alkuun tietysti sattui minuakin valtavasti, mutta lopulta kun se jatkui ja jatkui, luovuin edes toivosta päästä ikinä ihmisten hyväksymäksi. Surin suruni siitä että olen aina yksin, mutta kas kummaa, kun hyväksyin sen täysin, minusta tuli sisäisesti oikeasti sellainen kovis, jota olin joskus nuorempana ja vielä herkempänä yrittänyt näytellä. Sellainen, jota ei oikeasti liikuta hirveästi mitä muut minusta ajattelee ja että pitävätkö he minusta. Ja joka kyllä taatusti puolustautuu jos joku hyökkää, ja jonka yli ei siksi niin vaan kävellä.
Mitä minulla olisi menetettävää näkyvänä ja jopa ajoittain vittumaisena olemisessa, koska en kaipaa kenenkään hyväksyntää tai seuraa? Ei mitään. Minä saan olla millainen olen oikeastaan juuri siksi, että kiusaajat karsivat minusta halun kuulua joukkoon ja olla muille mieliksi. Mun motto onkin raamatunlauseeesta väännetty viisaus: "Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, koska olisin vittumaisin kusipää siinä koko helvetin laaksossa" :D
t. 31
[/quote]
Miksi sua edes kiusattiin? jos saa kysyä, pakko ei ole tietenkään vastata, ymmärrän hyvin jos et vastaa.
Ja miksi haluat olla vittumainen kusipää? Mä tajusin ettei tuo kannata, siitä tulee vaan paha olo. Mielummin olen ystävällinen oma itseni ja yritän katsoa elämää positiivisessä valossa :) !!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
MONELLA on sama ongelma tiedostamattaan. Joku on kauan sitten värjännyt vaalean tukan, eikä uskalla värjätä sitä pois näin minulla. Tai punaisen, ruskean eikä uskalla vaihtaa sitä monen vuoden jälkeen. Et todellakaan ole epänormaali vittuun nuo muiden selitykset :DD
Tuo on huonoa itsetuntoa. Pelkää muuttua, ehkä joskus loukattu kun on tehnyt jotain erikoista tai äiti on aina sanonut, ettei sinulle sovi kuin se ja se! Älä kuuntele muita. Itse värjäsin juuri 10 vuoden vaaleuden jälkeen kullanoranssin oman värini takaisin. Aijemmin olen kokeillut, mutta joka värjäys kerran jälkeen olen itkenyt ja lähtenyt kauppaan ostamaan vaalennuksen.
Olen kyllä mt potilas, mutta psykiatrinenhoitajani sanoi, että tuo ei ole mikään sairaus johon tarvii apua vaan kuvastaa pelkoa, ettei hyväksytä :)
[quote author="Vierailija" time="13.11.2013 klo 15:13"]
Suosittelisin, että koittaisit pohtia, minkä takia niin kiivaasti kaipaat toisilta ihmisiltä hyväksyntää, että olet ihan kauhuissasi jos joku ei pidä hiustesi väristä. Mitä väliä sillä on? Miten toivoisit ihmisten kohtelevan sinua? Onko kaikkien ihmisten mielipiteillä väliä, vai jonkun tiettyjen (läheisten, työkavereiden, jne. jne.). Miten edes saisit ihmisten mielipiteen selville, kaikkiko kertoo ne sulle heti jos värjäät hiukset punaiseksi?
Sinun pitäisi ensin keltava itsellesi, sen jälkeen muille.
[/quote]
Tuota oonkin miettiny, en tiedä miksi olen hakenut/haen hyväksyntää niin paljon muilta... Kai mä oon aina jotenki kokenu etten kuulu joukkoon. Sitten kun kotona pienestä pitäen oli sellasta epätasapainosta, ehkä siksi mulle ei kehittynyt ja kasvanut vahva terve itsetunto ja luottamus itseen. Eli se on varmaan sortanu mua jollain lailla jo mun syntymästä saakka, et mun koti ei ollu sitä mitä mä oisin tahtonu. Haluaisin ihmisten kohtelevan mua kiltisti ja hyvästi, että mua ei enää satutettaisi. Onko ihan nössö ajatus?? Oman ikäisten, kavereiden, sun ynnä muiden sellasten ihmisten mielipiteillä oli eniten väliä. Emmä niinkään välittäny siitä mitä kotona aikuiset yms. sellaset sukulaiset sillon ois sanonu musta tai mun tyylistä, vaikka eihän sekään koskaan tuntunu kivalta että ukki ja mummo huorittelivat myös minua. Että näytän kuulemma ihan huoralta... elin silloin vielä murrosikäni pahinta aikaa. Se otti kovalta. Tuntuu ettei mulla lapsuudessa omassa perheessä, suvussa ollu yhtään tasapainosta tervettä aikuista ! Mä olisin halunnut aivan toisenlaisen perheen ja elämän. Mihinkään siihen en ole tyytyväinen mitä meillä on ollut, olenko sitten kunnioittamaton paskiainen? en ees siihen, et rahallisesti sain paljon kaikkea, mutta en mitään henkistä tasapainoisuutta oikein sitten..
Siten saisin ihmisten mielipiteen selville kun musta tulisi ulospäin jotenkin huomiota herättävä, kaunis ja ei niin itsevarma jos en olisi täysin 100%:sesti omassa lookissani ja sen saisi kyllä selville helposti, jos mua alkaisi esimerkiksi taas kiusaamaan. Niin tuo, että herättäisin taas niiden kiusaajien huomion olemalla jotenkin epäaito itseni niiden, mutta myös itseni mielestä jossain tummissa tai punasissa hiuksissa, niin se laukasis sen paskan taas uudestaan käyntiin koska tahansa... koska jos ne ajattelee et mä yritän näyttää joltakin kovalta, vaikka ne tietää et sisältä oon aika nynny/herkkä vaikka mulla tempperamenttiäkin myös on. Ne käyttää sitä hyväksi. Ei siinä paljon jäis epäselvyyttä siihen, mikä niiden mielipide on!
Mä pelkään kuollakseni, että joutuisin kokemaan sen kiusaamishelvetin taas uudestaan ja mä en usko et ne on aikuistunu tai katuu, mitä ne sillon teki, ei vaan ne pakosti sais nautintoo siitä! koska ne ajattelee et mä oon tosi paska, paha ihminen. Jota on oikeus rangaista kuolemaan saakka.. ;((
Mietin just monesti tippalinssissä et miks just mä. Miks mun piti tehdä niin idiootteja asioita että jouduin kiusatuks, miks mun piti syntyä näin paskaan perheeseen jne. Päästääkö tää tuska musta irti koskaan!
Pari päivää sit näin yhden mun kiusaajista. Luoja se ei ollu muuttunu yhtään... sama vittumainen akka. Hirmu kovana käveli siinä jonkun jätkän kanssa. Nää ja pari muuta, terrorisoi sillon koko ylä-astetta! se/ne ei oo ikinä saanu opetuksii siitä, siks ne on jääny tollasiks...
Sit kun jengi tietää et en osaa, oo sellanen et hakkaisin ihmisiä ja kerran kun mut hakattiin, enkä tehny mitään. Ne on oppinu siihen, et mua saa vapaasti uhkailla väkivallalla ja kaikella.. ne ihmisperkeleet ei koskaan opi !!
ja mä tuskin ikinä tuun kuolee onnellisena, vaikka kovasti yritän muuttaa mun elämää onnellisempaan suuntaan...
MIKS KUKAAN EI TAJUU OMIA TEKOJAAN KANS? miks aina syytetään mua... ikään kuin. " joo se oli niin paha ihminen, kyl se ansaitsi tän " miks kukaan ei ota vittu siitä kiusaamisestakaan vastuuta, vaan vierittää sen teon aina mun hartioille!!? eiks ihmisillä oo mitään vastuuta kans OMISTA teoistaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.11.2013 klo 15:45"]
Ei kuulosta ihan terveeltä nää sun jutut.
[/quote]
No en ihmettele, koska en koe itseänikään enää ihan terveeksi..
[quote author="Vierailija" time="13.11.2013 klo 19:05"]
MONELLA on sama ongelma tiedostamattaan. Joku on kauan sitten värjännyt vaalean tukan, eikä uskalla värjätä sitä pois näin minulla. Tai punaisen, ruskean eikä uskalla vaihtaa sitä monen vuoden jälkeen. Et todellakaan ole epänormaali vittuun nuo muiden selitykset :DD
Tuo on huonoa itsetuntoa. Pelkää muuttua, ehkä joskus loukattu kun on tehnyt jotain erikoista tai äiti on aina sanonut, ettei sinulle sovi kuin se ja se! Älä kuuntele muita. Itse värjäsin juuri 10 vuoden vaaleuden jälkeen kullanoranssin oman värini takaisin. Aijemmin olen kokeillut, mutta joka värjäys kerran jälkeen olen itkenyt ja lähtenyt kauppaan ostamaan vaalennuksen.
Olen kyllä mt potilas, mutta psykiatrinenhoitajani sanoi, että tuo ei ole mikään sairaus johon tarvii apua vaan kuvastaa pelkoa, ettei hyväksytä :)
[/quote]
Kiitos :) no joo.. ompa meilläkin tuttua tuo et sulle ei käy se ja se. Kyllä sitä meillä on äiti ja mummo pääasiassa viljelly. Mut kyllä joskus ukki ja isäkin ja ties ketkä..
Isähän nyt uhkas viimeks mua hakata ja kaikkee muuta mukavaa paskaa. Ihan helvettiä ollu tämä elämä...
Eikä nää oo muuten mun ainoita pelkoja ja pakkomielteitä sitten... Joskus olen tänne aiemminkin kirjottanut erinäisistä peloista ja pakkomielteistäni. En halua niitä kaikkia eritellä, mut yks nyt esim. on sellanen että oon ihastunu, kuolleeseen, 12-vuotta vanhempaan mieheen. Tämä mies on kuollu jo 3v sitten, ensvuonna 4 ja mä en oo hänestä saanu kun pintasilauksen ja oon silti hulluna häneen. Mietin kaikkee mitä meillä ois voinu olla jne. Siihen mä kai sitä tyylin muutostakin perustan, et oisin halunnu olla ihan erillainen ihminen, onnellinen ja tasapainonen! Oisin halunnu kaksi toisiaan ja lapsia rakastavaa vanhempaa, jotka kanssa näyttäis sen ja kotona ois tasapainosta elää, ja jos vanhemmilla on JOSKUS, eikä AINA, jotain erimielisyyksiä, eikä niistä SAMOISTA asioista, niin olisivat hoitaneet ne niin kun aikuisten kuuluu, ei keskenään, et lapset joutuu kuuntelemaan kauheeta riitelyä ja huutoa ja riehumista ja pelkäämään ja pakenemaan kotoaan tai ei jaksa, kykene sen takia lähtemään seuraavana aamuna kouluun. Sitten kaikki mitä normaaliin ja tasapainoseen, onnelliseen kasvatukseen kuuluu ois kuulunu myös meidän elämään eli ois ollu sopivasti rakkautta ja rajoja. Ja olisin halunnut että mulla ois ollu paljon sisaruksia, että meidän perheessä ois ollu ainakin 5 lasta...
Joskus kun en oo saanu sellasta perhettä mitä oon toivonu ( vai oisko tollanen perus onnellinen perhe, nyt niin kamalan vaikea toteuttaa/toteutua, sanokaa toivonko ihan liikaa vai onko mun ajatukset realistisiä mitkä suurimmassa osassa perheitä toteutuu..?) niin mie kirjottelen vihkoon jostain mielikuvitus perheistä yms. muista paskoista. että äiti ois tämän ja tämän ikänen, tämän niminen.
Musiikki on mulle myös tärkeä tunteiden ilmasu keino, mut joskus se menee ihan pakkomielteiseks.
Mulla on myös pakkomielteisiä ajatuksia omia lapsia kohtaan. Minkä ikäsenä ne saan, mitkä niiden nimeks tulee jne.
Tää on ihan sairasta!! en jaksa enää... mun nuppi vetelee oikeasti viimesiään, ellei elämä pikku hiljaa parane, pelkään että jossain vaiheessa sekoan ja teen oikeesti jotain pahaa... Niin sairaita ja varottavia ajatuksia mun päässä välillä liikkuu. Ei kukaan ihminen esimerkiks millään vaikka sä kuinka pohtisit ja yrittäisit päässäs pyörittää, kestä sitä et sitä aina kiusattais !
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja joskus mun lähimmäisten ihmistenkin on hirmu vaikee kestää mua, koska mun päänuppi on menny niin sekasin..
Kärsin vakavista. Ahdistus oireista, masennuksesta, sekavuudesta, vainoharhoista...
Ja mun entinen parasystäväkin sanoi, jonka kanssa riitaannuin että. " no voi voi jos sulla ahdistusta on "
Kukaan ei välitä, eikä oo aikuistunu vielä ja pelkään ettei koskaan aikuistukkaan...
[quote author="Vierailija" time="13.11.2013 klo 18:55"]
[quote author="Vierailija" time="13.11.2013 klo 14:27"]
[quote author="Vierailija" time="13.11.2013 klo 14:08"]
Mä mietin vaan, et miten sä oot päässy tosta noin hyvin yli?
[/quote]
Hassua kyllä, minua kiusaaminen ja ihmisten taholta saamani paska vain karaisi. Ehkä osansa on sillä, että minulla oli hyvä ja rakastava koti, vaikka sitten kodin ulkopuolella minua kiusattiinkin, eikä minua ole koskaan hyväksytty mihinkään ihmistne porukoihin, ei aikuisenakaan.
Mutta niin, kiusaaminen alkuun tietysti sattui minuakin valtavasti, mutta lopulta kun se jatkui ja jatkui, luovuin edes toivosta päästä ikinä ihmisten hyväksymäksi. Surin suruni siitä että olen aina yksin, mutta kas kummaa, kun hyväksyin sen täysin, minusta tuli sisäisesti oikeasti sellainen kovis, jota olin joskus nuorempana ja vielä herkempänä yrittänyt näytellä. Sellainen, jota ei oikeasti liikuta hirveästi mitä muut minusta ajattelee ja että pitävätkö he minusta. Ja joka kyllä taatusti puolustautuu jos joku hyökkää, ja jonka yli ei siksi niin vaan kävellä.
Mitä minulla olisi menetettävää näkyvänä ja jopa ajoittain vittumaisena olemisessa, koska en kaipaa kenenkään hyväksyntää tai seuraa? Ei mitään. Minä saan olla millainen olen oikeastaan juuri siksi, että kiusaajat karsivat minusta halun kuulua joukkoon ja olla muille mieliksi. Mun motto onkin raamatunlauseeesta väännetty viisaus: "Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, koska olisin vittumaisin kusipää siinä koko helvetin laaksossa" :D
t. 31
[/quote]
Miksi sua edes kiusattiin? jos saa kysyä, pakko ei ole tietenkään vastata, ymmärrän hyvin jos et vastaa.
Ja miksi haluat olla vittumainen kusipää? Mä tajusin ettei tuo kannata, siitä tulee vaan paha olo. Mielummin olen ystävällinen oma itseni ja yritän katsoa elämää positiivisessä valossa :) !!
[/quote]
en oikeastaan tiedä, miksi kiusattiin. Ehkä koska olin rauhallinen kirjatoukka, ehkä koska olin pienikokoisena nyhjäleenä helppo uhri, ehkä koska olin kummallisen näköinen, tai kaikkea yhdessä. jotenkin kuitenkin muita ärsyttävällä tavalla erilainen, ja olen vieläkin.
En minäkään ole kyllä kusipää muutoin kun silloin kun minua vastaan hyökätään tavalla tai toisella. Ja joidenkin mielestä jo siksi, että tosiaan pidän rajani, minkä pitäisi olla jokaisen oikeus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.11.2013 klo 19:52"]
[quote author="Vierailija" time="13.11.2013 klo 18:55"]
[quote author="Vierailija" time="13.11.2013 klo 14:27"]
[quote author="Vierailija" time="13.11.2013 klo 14:08"]
Mä mietin vaan, et miten sä oot päässy tosta noin hyvin yli?
[/quote]
Hassua kyllä, minua kiusaaminen ja ihmisten taholta saamani paska vain karaisi. Ehkä osansa on sillä, että minulla oli hyvä ja rakastava koti, vaikka sitten kodin ulkopuolella minua kiusattiinkin, eikä minua ole koskaan hyväksytty mihinkään ihmistne porukoihin, ei aikuisenakaan.
Mutta niin, kiusaaminen alkuun tietysti sattui minuakin valtavasti, mutta lopulta kun se jatkui ja jatkui, luovuin edes toivosta päästä ikinä ihmisten hyväksymäksi. Surin suruni siitä että olen aina yksin, mutta kas kummaa, kun hyväksyin sen täysin, minusta tuli sisäisesti oikeasti sellainen kovis, jota olin joskus nuorempana ja vielä herkempänä yrittänyt näytellä. Sellainen, jota ei oikeasti liikuta hirveästi mitä muut minusta ajattelee ja että pitävätkö he minusta. Ja joka kyllä taatusti puolustautuu jos joku hyökkää, ja jonka yli ei siksi niin vaan kävellä.
Mitä minulla olisi menetettävää näkyvänä ja jopa ajoittain vittumaisena olemisessa, koska en kaipaa kenenkään hyväksyntää tai seuraa? Ei mitään. Minä saan olla millainen olen oikeastaan juuri siksi, että kiusaajat karsivat minusta halun kuulua joukkoon ja olla muille mieliksi. Mun motto onkin raamatunlauseeesta väännetty viisaus: "Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, koska olisin vittumaisin kusipää siinä koko helvetin laaksossa" :D
t. 31
[/quote]
Miksi sua edes kiusattiin? jos saa kysyä, pakko ei ole tietenkään vastata, ymmärrän hyvin jos et vastaa.
Ja miksi haluat olla vittumainen kusipää? Mä tajusin ettei tuo kannata, siitä tulee vaan paha olo. Mielummin olen ystävällinen oma itseni ja yritän katsoa elämää positiivisessä valossa :) !!
[/quote]
en oikeastaan tiedä, miksi kiusattiin. Ehkä koska olin rauhallinen kirjatoukka, ehkä koska olin pienikokoisena nyhjäleenä helppo uhri, ehkä koska olin kummallisen näköinen, tai kaikkea yhdessä. jotenkin kuitenkin muita ärsyttävällä tavalla erilainen, ja olen vieläkin.
En minäkään ole kyllä kusipää muutoin kun silloin kun minua vastaan hyökätään tavalla tai toisella. Ja joidenkin mielestä jo siksi, että tosiaan pidän rajani, minkä pitäisi olla jokaisen oikeus.
[/quote]
No onnee vaan sulle. Mua tuskin ois koskaan kiusattu, ellen ois tehny joitakin typeriä asioita. En tajua tänä päivänä että miksi tein! Ala-asteella kyllä oli jotain pientä kiusaamista, johon en voinut itse vaikuttaa... Emmä tiedä mikä mussa on vikana. Haluaisin vaan olla ihan niinku normaali ja normaalilla tavalla tykätty ihminen. Emmä enää muuta vaatis/pyytäis. Mut on tosi kivaa kokea itsensä jokskin hirviöks, kun tuntuu et kaikki muut ihmiset joita sulla on ollu tähän asti ympärillä on pitäny sua ihan pelkkänä hirviönä. Siis varmaan joku 40 ihmistä, ainakin inhoo mua? Se tuntuu aika lailla kaikelta, jos vaan korkeintaan 2 tykkää.. ja kyllä se pidemmän päälle satuttaa. Mitä mä voisin tehdä, että saisin itestäni enemmän tykättävän? Mitä luonteenpiirteitä mun kannattais ainakin muuttaa tai koittaa hioo jotenkin paremmiks? Mitä mun kannattais itelleni tehdä?
Mut onks teistä mitään ideologiaa siinä, että jos ite on tehny joitakin typeriä asioita, niin sitten ne kiusaajat siirtää sen kiusaamisensa mun vastuulle? Eli se on mun vika koska mua kiusattiin, kerta mä ite annoin siihen vähän niinkun syyn. Eli niiden ei tarvii sillon ottaa vastuuta siitä kiusaamisesta o.l.l.e.n.k.a.a.n?
No ei, mua on vaan kehuttu ainakin ulkosesti et vähän sulla on nätit hiukset jne. En tietysti tiedä mitä ovat sitten sisäsesti ajatelleet tai keskenään puhuneet, tuskin nyt niin kauheasti kuitenkaan mun hiuksista.. mutta kiusattu mua kyllä on...