Hermot menee oman äidin kanssa - miten päästä yli näistä tunteista

No, olette liian usein tekemissä.

Mistä nämä tunteet syntyy?

Irtauduitko missään välissä? Itseäni lakkasi ärsyttämästä, kun tuli itsenäistyminen ja sen jälkeen pystyi olemaan päivittäin yhteydessä ongelmitta.

Ei niistä tunteista tarvi välittää. Antaa niiden tulla ja mennä, katsella itse vaan sivusta tarkkailijana. 

Toisaalta harva taitaisi aikuisena jaksaa jokapäiväistä äidin kanssa tekemisissä oloa, ehkä olisi mahdollista ottaa etäisyyttä esim. muuttamalla kauemmas?

Kuinka vanha olet? 16? Vähennä yhteydenpitoa ja kasva aikuiseksi.

Kuulostaa teiniongelmalta.

Vierailija kirjoitti:

Ei niistä tunteista tarvi välittää. Antaa niiden tulla ja mennä, katsella itse vaan sivusta tarkkailijana. 

Toisaalta harva taitaisi aikuisena jaksaa jokapäiväistä äidin kanssa tekemisissä oloa, ehkä olisi mahdollista ottaa etäisyyttä esim. muuttamalla kauemmas?

Ja sitten pitäisi muuttaa takaisin lähemmäs, kun äiti on todella vanha.

No, tietysti terapia voi auttaa, etenkin jos teillä on siellä taustalla jotain, mikä tuo oman lisävärinsä "normaaliin" äiti-tytärsuhteen haasteellisuuteen. Muuten kannattaa yrittää opetella suhtautumaan äitiin neutraalimmin ja ehkä vähän sellaisella hellällä huumorillakin (se nyt on tuollainen, kun se on mun äiti). Lisäksi itselläni auttaa se, että jos oikein kiukututtaa, kiukuttelen mielessäni oikein kunnolla ja sitten annan olla. Tietyistä ärsyttävistä toimintatavoista olen myös opetellut äidilleni sanomaan, että tuo ei nyt vetele. Ihan asiallisesti, mutta tiukasti - ainakin meillä on toiminut, vaikka toki huomaa, että äiti välillä sanomisesta pahoittaa mieltään hetkeksi, mutta menee sitten hänellä nopeasti ohikin. Omalle korvien välille tekee kuitenkin ihan hyvää sanoa ne asiat välillä ääneenkin sille toiselle osapuolelle.

Mutta tietämättä sen paremmin sinun ja äitisi tilannetta tai edes sitä, minkä tyyppiset asiat teidän suhteessanne hiertävät, on aika paha kenekään ulkopuolisen mitenkään neuvoa. Vaikka varmasti jokaisessa äiti-tytärsuhteessa välillä on niitä haasteitaan, niin usko tai älä, jokainen äiti-tytärsuhde ei ole samanlainen, eivätkä ole ne haasteet, kiistanaiheet, osapuolten luonteet tai ratkaisumallitkaan. Mutta nyt kun tiedostat asian ja sen, että voit muuttaa vain itseäsi, olet jo ottanut ensimmäisen askelen - seuraavaksi sinun pitää miettiä, mitkä olisivat ne sinulle ja teidän suhteeseenne sopivat tyylit ratkaista tuota tilannetta.

Ymmärrän tunteesi. Samaa meillä.

Ja huomaan, että samaa on tyttäreni (17v) suhteessa minuun.

Ei tää kihinäolo ja äyskiminen kiva ole. Toisaalta meillä on myös hyvät välit.

Auttaa kun antaa mennä vaan ja ajattelee, että äiti on ihminen. Voi myös tarkkailla millainen ihminen se äiti on ihmisenä. Ja millaisista oloista äiti tulee ja kasvaa ja millainen lapsuus ja nuoruus ja aikuisena.

Rakas on joka tapauksessa.

Olen liki 60 vuotias ja äitini osaa edelleenkin ärsyttää minua ja lohkaista mielipiteitään niin, että se satuttaa. Ja kyllä, olen todellakin käynyt terapiassa pohtimassa välejämme  kuin myös kirjoittanut, puhunut, avannut ajatuksiani hänelle sekä hän minulle. 

Ainoa järkevä keino, minkä olen oppinut liki ysikymppisen ja teräväjärkisen  äitini kanssa, on hyväksyä se, että hän on persoonaltaan minua ärsyttävää ihmistyyppiä. Äiti on äiti, vaikka voissa paistaisi, mutta äideillä on myös heikkoutensa siinä kuin vahvuutensa. Joten jos mamma taas saa päähänsä heittää jotakin ajattelematonta joko sanon siitä hänelle, että olipa loukkaavaa tai sitten pidän muutaman päivän väliä ottamatta häneen yhteyttä. Sen ikäistä kun on pakko seurata liki joka päivä.

Veljeni ovat täysin samaa mieltä äidistämme. FIksu, koulutettu, monella tapaa sivistynyt äitimme osaa vain olla hankala äiti. Veljeni ovat kuitenkin leppoisampia luonteiltaan kuin minä, jolloin ymmärrän myös omat syyni hermostua äitiin. Veljeni antavat mennä toisesta korvasta ulos.

En silti vaihtaisi äitiäni mihinkään pullantuoksuiseen lempeyteen. Äitini on kaikesta särmikkyydestään huolimatta hyvää juttuseuraa, jos hän ja minä olemme molemmat hyvällä tuulella juuri sillä hetkellä.

Suosittelen, ettet yritä mitään äiti-tytär-idylliä, vaan myönnä itsellesi äitisi heikkoudet ja miten pärjäisit parhaiten hänen kanssaa. Jos hän loukkaa sinua sano siitä hänelle tai juttele jonkun luottoystäväsi kanssa, miten se noita-akka taas kehitti juttunsa.

Olemme ikuisesti äitiemme lapsia ja sitä vallanjakoa on vaikea rikkoa muuta kuin muuttumalla viisaaksi alamaiseksi, joka osaa junailla vallanpitäjää oikeaan suuntaan.

Miksi olette tekemisissä noin usein?

Minä ratkaisin vastaavan ongelman niin, että vähensin yhteydenpitoa kun ystävällinen käytöksestä huomauttaminen ei auttanut äitiä muuttamaan käytöstään. Olin niin kurkkuani myöten täynnä alkuvaiheessa, että en pystynyt pitkään aikaan edes soittelemaan. Sitten alkoi helpottaa ja nykyisin soittelemme 2-4 kertaa kuussa. Näin on hyvä, ei ongelmaa.

MIKSI ihmeessä aikuinen ihminen on noin kiinni äidissään???

Apn ongelmat on PIENIÄ. Kokeilepa mitä on olla narsistiäidin lapsi. Hakkaamista ja pieksämistä ja julmuutta lapsena, satuttamista ja vahingoittamista ja pahan toivomista aikuisena. Kaikki keinot kiusata on käyttänyt, on tilannut nimelläni tavaroita, hiekkakuorman pihaan, tilannut lehtiä.

On tehnyt perinnöttömäksi (en usko että testamentti pitää sitten kun joskus siitä tapellaan) ja on uhkaillut minua, kiristänyt mina ja toivonut että kuolen.

Minä en halua olla väleissä, tämä ei häntä kiinnosta vaan kiusaa ja yrittää tuhota kaikin tavoin.

TÄLLAINEN äiti se on joka herättää aggressiota. Ei vielä apn hyväntahtoinen äiti.

Ap mikä hemmetin ”äiti-tytär-suhteen ainutlaatuisuus”??

Ei siinä ole mitään ainutlaatuista vaan samat säännöt pätee kuin muihinkin. Jos on ilkeä ja pahansuopa julma äiti niin sen kanssa EI OLLA TEKEMISISSÄ. Ei äiti saa kohdella lastaan kuin paskakasaa.

Mulla on ollut äitiini 15v välit poikki. Ei äiti-tytär suhde ole ainutlaatuinen kuin heillä joilla on hyvä ja rakastava äiti. Esim oman äitini kuolema ei hetkauttaisi yhtään, mokoma lapsen kaötoinkohtelija.

Up

Riippuu vähän siitä, oletko jo kuunnellut mitä tunteet viestivät sinulle? Tuleeko äiti liian iholle? Kunnioittaaako aikuistumistasi? Pitääkö sinun vetää tiukemmin rajat välillenne?

Jos nämä asiat ovat selviä, ja olet ottanut omaa tilaa, osaat sanoa äidille suoraan milloin ylittää rajat, niin sitten pitää alkaa etsimään niitä aktiivisia keinoja itsensä rauhoittamiseksi. Esimerkiksi kun äitisi sanoo jotain loukkaavaa, niin lopetat puhelun jollain valmiiksi opetellulla fraasilla "hei, nyt pitää mennä sori. Soitellaan" ja sitten tunnistat ja hyväksyt oman ärtymyksen, mutta alat aktiivisesti suunnata huomion muualle, esim. siivoamalla ja sitten kun pahin on ohi, niin lohutat itseäsi sanomalla että on ihan ok kokea ärsyyntymistä moisesta kommentista, mutta pärjään silti.

Se että koet vihaa ja ärtymystä äitisi käytöstä kohtaan ei tarkoita että olet jotenkin huono tytär tai se ei olisi oikeutettua kun sinulla on vain yksi äiti. Viha ja ärsyyntyminen ovat ihan jokapäiväisiä tunteita elämässämme, ja jopa elintärkeitä.

Minä olen vähentänyt yhteydenpitoa. En jaksa äitini alituista negatiivisuutta ja valitusta. Se syö kaiken energian itseltäkin jos sitä alkaa kuunnella. Hän on tehokkaasti saanut katkaistua välit suunnilleen kaikkiin ihmisiin omalla negatiivisuudellaan - eikä ihme. En ole mikään mielenterveyshoitaja, ei minun ole pakko kuunnella loputtomasti. Mies ja lapset eivät jaksa edes käydä siellä enää, kun käynnitkin ovat aina sitä samaa valituksen kuuntelua ja sehän vain lisää valitusta, että kun ei kukaan käy täällä. 

Jossain vaiheessa katsoin oman hyvinvointini kannalta parhaaksi vähentää yhteyksiä merkittävästi. 

Olen 50v ja ainoa tapa päästä henkisesti irti ja saada mielenrauhaa äidiltä ja siskoilta on ollut välimatka. En ole heidän kanssaan riidoissa enkä ole sanonut heille että haluan etäisyyttä, mutta olen vaan ottanut sitä. En vastaa viesteihin enkä puheluihin, soitan joskus itse ja sen jälkeen kärsin päivän pari. Sit taas etäisyyttä. Jos he siitä suuttuvat niin siinähän suuttuvat. Saa soittaa vaikka 1000x ja laittaa kiukkuista viestiä, en vastaa. kk päästä voin taas soittaa muina naisina ja jaksan kuunnella sen hetken.

Keskittyisin sinuna sen ongelman ratkaisuun, miksi olet usein tekemisissä? Vaatiiko tilanne muuttoa, lastenhoidon tms uudelleen järjestelyä? IRROTTAUDU ja ala elää ihan omaa elämää jonka olet ihan itse valinnut ja suunnitellut.