Lue keskustelun säännöt.
Muut ketkä ette mene isänpäivänä tapaamaan elossa olevaa isäänne?
10.11.2013 |
Onko muita jotka ette ole menossa ja mitkä on syitä siihen? Miltä teistä tuntuu, kun kai kuitenkin haluaisitte muistaa mutta ette kuitenkaan halua/pysty?
Minun kohdalla vaan yksinkertaisesti tapahtunut sellaisia asioita kun olin teini, etten voi vilpittömästi mennä ja toivottaa hyvää isänpäivää. Ristiriitaiselle tuntuu isänpäivät ja äitienpäivät kun en käy, mutta tiedän silti että tämä on paras vaihtoehto. Voisin tietysti lähettää kortin, mutta senkin lähettäminen tuntuu vaikealle.
Kommentit (44)
[quote author="Vierailija" time="10.11.2013 klo 08:46"]
Isä lähti vosun matkaan kun olin 6 -vuotias ja sen jälkeen olen tavannut hänet kolmisen kertaa, viimeksi vuonna 1994. En tunne koko ihmistä, tiedän missä hän asuu ja joskus hän kännissä soittaa, mutta en ole enää edes vastannut. En vieläkään ymmärrä miten voi jättää omat lapsensa kuin roskan tienvarteen, mutta sellaisia miehet on, ei niitä kiinnosta.
[/quote]
Minun isääni kiinnostaa. Hän on kiinnostuneempi meidän lasten asioista kuin äiti, jolla on aina ollut niin "kauhean vaikeaa" paitsi ihan viime vuosina, kun on osannut vähän höllätä. Mutta isä on oikeamielinen ja lempeä. Hänen vuokseen tekisin mitä tahansa. Valitettavasti välimatkaa on niin paljon, ettei pikavisiitti isänpäivän kunniaksi onnistu mutta näemme muuten melko usein - niin usein kuin välimatkan ja kiireiden vuoksi on mahdollista.
Lasteni isäksi sen sijaan valikoitui mies, joka suhtautuu omiin lapsiinsa kuin tienvarteen jätettävään roskaan.. :( Olen joskus ajatellut, että kun yleensä kuulemma nainen valikoi miehekseen omaa isäänsä muistuttavan miehen, niin minä perkele menin ja valitsin äitiäni muistuttavan hyypiön!
No, isäni on lapsille rakkaampi kuin näiden oma isä. Kyllä lapsi tietää, kuka hänestä oikeasti välittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on välimatkaa 170 km. Paketti lähti postitse ja aina soitan isänpäivänä. Isä on aina kovin iloinen näistä. Pelkän isänpäivän takia emme lähde isovanhempien luona käymään, vaan vietämme päivän oman perheen kesken. Maanantai on kuitenkin aikainen herätys lapsillakin. Samoin toimimme äitienpäivänä, eikä päivien viettämisestä ole mitään ongelmaa.
Muutaman viimeisimmän kotona käynnin jälkeen isä on haukkunut minua äidilleni - ja äidin siinä sivussa - ja äiti tietenkin on soittanut heti minulle ja kertonut, mitä isä on minusta sanonut. En jaksa enää tuollaista. Jos en kelpaa tällaisena kuin olen, pysyn pois heidän elämästään. Matkan puolesta olisi helppo käydä, kun samalla paikkakunnalla asutaan.
Isäni on narsisti. Matkan puolesta voisin käydä, mutta en jaksa sitä manipulointia ja mustamaalausta. Laitan (ehkä) tekstarin, en edes korttia.
Isäni on surkein mies jonka tunnen. Hän hakkasi minua pienenä, hakkasi äitiänikin ja haukkuu häntä edelleen. Kontrolloi, haukkuu, valittaa, enää ei sairauksiltaan pysty lyömään.
Minulla ei ole isää. Ei ole koskaan ollutkaan.
Koskaan hän ei ollut tukena. Ei ole lohduttanut, auttanut.
Kun olin pienenä hädissäni hän veti hiuksista ja potki vatsaan kun makasin maassa.
Hän ampui koirani kun olin koulussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole käynyt/nähnyt vuosiin. Soittelee kännissä ja haukkuu kun ei käydä kylässä, välimatkaa 800km. Eipä paljoa huvita lähteä sinne metsään katselemaan viinanjuontia. Itse oli meillä joskus 6v sitten juhannuksen, kaljanjuonti alkoi heti aamusta, kännissä sitten huusi unissaan niin että talo kaikui. Mahtava juhannus. Vuosi sitten oltiin samassa kaupungissa yhtä aikaa ja ehdotin että oltaisiin käyty vaika syömässä porukalla mutta viinanjuonti vei kuitenkin voiton. Sukulaisille minut on leimattu huonoksi tyttäreksi.
Miksi kävisi tai soittaisin? Harmillista tämä kuitenkin on, sillä selvänä isä oli lapsuudessani tosi kiva!
En lähde ajamaan talvinopeusrajoituksilla 250 km suuntaansa isänpäivän takia. Kortti lähetettiin muksun kaa ja ehkä vielä soitetaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="10.11.2013 klo 12:42"]
En ole käynyt/nähnyt vuosiin. Soittelee kännissä ja haukkuu kun ei käydä kylässä, välimatkaa 800km. Eipä paljoa huvita lähteä sinne metsään katselemaan viinanjuontia. Itse oli meillä joskus 6v sitten juhannuksen, kaljanjuonti alkoi heti aamusta, kännissä sitten huusi unissaan niin että talo kaikui. Mahtava juhannus. Vuosi sitten oltiin samassa kaupungissa yhtä aikaa ja ehdotin että oltaisiin käyty vaika syömässä porukalla mutta viinanjuonti vei kuitenkin voiton. Sukulaisille minut on leimattu huonoksi tyttäreksi.
Miksi kävisi tai soittaisin? Harmillista tämä kuitenkin on, sillä selvänä isä oli lapsuudessani tosi kiva!
[/quote]
Lisään vielä että onneksi minulla on aivan ihana isäpuoli! Hän on lapsillenikin kuin ukki ja saimme hänestä nuorimmaiselle lapselle ihanan kummin. Lapset käyvät lomillaan äitini ja isäpuolen luona ja viihtyvät parikin viikkoa kerrallaan. Isäpuoleni on opettanut lapset kalastamaan, tekemään puita, istuttamaan pottuja tms :)
Matkaa 130km ja isä ei ole ajamisen arvoinen, valitettavasti. Tekstarin lähetin, ettei pääse sanomaan etten mitenkään huomioinut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on flunssaa ja emme halunneet mennä tartuttamaan sitä iäkkäisiin vanhempiini. Lähetin vain kortin tänä vuonna.
En ole missään tekemissä vanhempieni kanssa. Ei tunnu miltään. Elämä helpottui kun lakkasin pitämästä yhteyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika paljon on muitakin, osalla välimatka ja osalla näköjään enemmän.
Joku sanoi että lyömisen vuoksi meni välit, täällä vähän sama tarina. Löi yhdesti kun olin 12v, mutta sen lyömisen tavallaan "unohdin". Lyöminen alkoi kunnolla kun olin 14v teini ja kapinoin. En saanut isompia vammoja kun mustelmia ja kerran taittuneen nilkan (kaaduin kylläkin itse siinä tappelussa), mutta läimäyttelyä, vaatteista repimistä, lattialle kaatamista, jatkuvaa huutamista, ranteista puristamista... Kamalinta oli se kun ajoi minut nurkkaan, laittoi kädet seinälle molemmin puolin niin etten voinut liikkua ja huusi niin että sylki lensi naamalle. Huutaminen ei loppunut vaikka huusin apua hysteerisenä. Kukapa olisi kuullut, kun maalla asuttiin.
Ap.
[quote author="Vierailija" time="10.11.2013 klo 00:42"]
Mulla on tosi lämpimät välit isän kanssa. Asun yli 300 km päässä hänestä joten en lähde isänpäivän vuoksi käymään, varsinkin kun rahatilanne on heikko (olen opiskelija, avokki työttömänä). Soitin isälle pari päivää sitten ja sanoin että muistamiset tulee vähän jäljessä. Isä vaan "ai mitkä muistamiset, miksi mua pitää muistaa?". Tuo siis ehkä kertoo siitä kuinka tärkeänä isäni pitää isänpäivää ynnämuita turhakkeita. Hänen mielestään siis kaikki ystävänpäivät ja muut on turhaa habatusta :D Laitan hänelle kuitenkin maanantaina menemään pienen Fingerpori kirjan (tykkää siitä tosi paljon) ja karkkipussin.
[/quote]
Minun isä asuu 150 kilometrin päässä ja käyn silloin tällöin ja ei hänkään pidä isänpäivää minään hengellisenä juhlana vaan kaupallisena ja siksi isänpäivä on yhtä tyhjän kanssa. Jotkut varmaan ajattelee, että isää muistaa isänpäivänä ja äitiä äitienpäivänä ja kun päivät ovat menneet niin ei tarvitse muistella, mutta minulle isä ja äiti on aina yhtä rakkaita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika paljon on teitä muitakin. Itse tunnen aina huonoa omatuntoa kun en mene, mutta sitten kun muistan taas mitä on tapahtunut, niin en ihmettele..
Ensimmäisen kerran hän löi nyrkillä kun olin 12v (ei kasvoihin kylläkään) sen lyönnin tavallaan "unohdin". Lyöminen alkoi kunnolla kun olin 14v teini ja kapinoin. Kasvoihin läimäyttämistä, ranteista puristamista, tappamisella/hakkaamisella pelottelua, kiinni pitämistä, nurkkaan ajamista, eristämistä muusta maailmasta, jatkuvaa huutamista.
Minussa ei näkynyt ulkoisen väkivallan merkkejä, muuta kuin mustelmia ranteissa tai punottavaa poskea.
Apua yritin huutaa monet kerrat ja soittaa apua, mutta sai aina puhelimen vietyä pois ja asuimme maalla syrjässä, niin kukaan ei kuullut. Sain kyllä apua, mutta lähinnä vain keskusteluapua. Sosiaalityöntekijät oli melko voimattomia kun ulospäin kaikki oli ok.
ap.
Jaaha, viesti tuli kahteen kertaan mutta erilaisena vaan. Ensimmäisen kerran kun yritin lähettää, niin luulin ettei se lähtenyt ja piti muotoilla teksti uudelleen, hups.
ap.
minä juhlin isänpäivänä sitä että olen pärjännyt ilman isän kunnollista läsnäoloa elämässä jo koko elinikäni.. ja äitiepäivinä sama juttu. tietenkin toisaalta näissä päivissä on surullinen pohjavire. Minkä tuleva esikoiseni toki muuttaa :)
En mennyt mutta äsken puhuttiin puoli tuntia puhelimessa. Meillä on ihan hyvät välit vaikkei kauhean usein nähdäkään.
Mulla on läheiset välit sekä isään että äitiin, asuvat parin km päässä, nähdään monta kertaa kuukaudessa ja lisäksi soitellaan ja tekstaillaan. Ei ole kuitenkaan ollut tapana erityisemmin viettää isän- tai äitienpäivää, eikä synttäreitä jne. sen jälkeen kun on kotona muutettu veljien kanssa pois. Lähetetään siis vain tekstari merkkipäivinä, josei sattumalta muuten nähdä.
[quote author="Vierailija" time="10.11.2013 klo 07:04"]
numerolle 11: mulla kanssa niin selvä narsisti-isä kuin olla ja voi. Miten isäsi narsismi ilmenee? Mua on aina vähätellyt ja alistanut, haukkunut ja manipuloinut. Haukkunut kaikki ystäväni ja mieheni maan rakoon jne. jjne. Viimeksi, kun nähtiin sanoi, että olen lihonut ja minun hiukseni harmaantuneet- Kortin lähetin.
[/quote]
Manipuloi, petti äitiäni jatkuvasti ja kun jäi kiinni niin syytti siitä perhettä, haukkui lapsiaan, vähätteli veljeäni kun teki ilmaiseksi töitä hänen firmalleen jnejne. Eipä juurikaan tee mieli pitää siihen mieheen enää yhteyttä.
Varsinkaan kun hän ei vieläkään ymmärrä miksi lapset (paitsi yksi meistä) on hänet jättäneet....
Isäni hylkäsi perheeni, kun olin lapsi. Vuosikymmenien varrella satunnaisia humalaisia haukkuvia puhelinsoittoja saaneena laitoin hänelle pari viikkoa sitten tekstiviestin jossa kerroin kuinka hän on minua loukannut ja satuttanut (myös fyysisesti, lapsena) enkä halua olla enää koskaan hänen kanssaan missään tekemisissä. Kyllä helpotti. Naapurin ukkokin tuntuisi läheisemmältä kuin biologinen isä, joka ei ole katsonut aiheelliseksi huolehtia perheestään, eikä ole katunut tekosiaan.