Tällaista on 20-vuotiaan elämä Helsingissä

Okei, onko tuossa jotain pahaa ap?

Itse olin muutama vuosi sitten 20-vuotias Helsingissä ja ei tuo nyt edes niin realistinen ole. 😅

Asunto oli 24 m2 ja kauppa 3 min kävelyn päässä, jaksoin käydä, koska ei opiskelijana voi Woltailla. Kallista.

En ostanut juustoa, koska se tuntui kalliilta, söin esim. paaaaaljon wokkasviksia, papuja ja couscoussia.

Elämä tapahtui toki sängyllä läppäri sylissä vaikka löytyi Ikean työpöytä, yöpöytäkin taisi olla.

Netflix kova, mutta oli toki muutakin elämää.

Itse valittu elämäntapa.

Vai onko sut köytetty sänkyyn ja liimattu läppäri käteen?

Suosittelen kyllä hakemaan mt.apua, jos et ole sitä vielä tehnyt. 20-vuotiaana kun ihminen on normaalisti innokas ja täynnä nuoruuden tarmoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asun Etu-Töölössä jossa on kauppoja yksi 100 m, ja useita 300 m etäisyydellä. Lidl, K-supermarket ja S.

Siitä huolimatta talossani asuvat opiskelijat tilaavat useita kertoja viikossa ruoan ovelle Woltista.

En minäkään viitsisi tehdä ruokaa postimerkin kokoisessa keittiössä. Mutta tuomitaan nuoriso, on se kumma kun eivät jaksa edes ruokaa hakea! Omassa nuoruudessa hiihdettiin kouluun kesät talvet ja aina oli ylämäki.

Et sitten ole koskaan ajatellut että ruoka kaupasta 5 e. Woltilla ravintolasta 15 e?

Palvelu maksaa. Käsittääkseni myös opiskelijat saavat ostaa palveluja itselleen jos haluavat. Ei varmaan ole sinulta pois jos joku tilaa ruokaa ravintolasta.

Ei olekaan, paitsi jos tyyppi rahoittaa toimintaansa esim. asumistuella. Sitten se todellakin on minulta pois.

Mitä muuta voi 14m2 kämpässä tehdä? Tuollaisessa luukussa keittiön virkaa toimittaa mikro ja hyvällä tuurilla joku yksi sähkölevy. Siinä on kiva kokkailla kun kaikki käry jää sisälle.

Sellaista se oli kasarillakin, pikkukämppä ja pizzaa kotiinkuljetuksella. Ok niitä aikoja

Itse kai voit päättää mitä teet? Minä ainakin voin ja osaan. Ei pakota kukaan istumaan sängyllä läppärin kanssa. Miten tähän pitäisi reagoida? Voi raukkaa?

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa todelliselta matrix orjan elämältä. Tuohon vielä jotain pään sisäisiä augmentteja eli että tietokonetta ei tarvita. ''Ihminen'' vain makaa ja tuijottaa seinää ja katsoo youtubea päänsä sisässä. Fyysistä ruokaa ei tarvita vaan nappi kaksi kertaa päivässä huolehtii siitä että se pieni ihmisyyden osa itsessä saa riittävät ravintoaineet. Loppu energia otetaan suoraan seinästä virtapistokkeella takaraivossa olevaan virta-aukkoon. Seksiä harrastetaan virtuaalisesti kahden ihmisen välillä jotka eivät ole fyysisesti läsnä, kehonnesteiden fyysistä vaihtoa ei tarvita enään. Naiset valitsevat seksikumppaneikseen niitä kenellä on kalleimmat vehkeet ja päivitykset sisässään, korkein status dystopiassa ja eniten crediittejä tilillä.

Mä en ole koskaan tajunnut mitä vikaa siinä Matrixissa oli. Jos se tuntuu ihan oikealta elämältä, niin onko sillä väliä, että se onkin vain simulaatio? Tai ei se elämä Matrixin ulkopuolelta miltään luksukselta vaikuttanut.

Vierailija kirjoitti:

Itse valittu elämäntapa.

Vai onko sut köytetty sänkyyn ja liimattu läppäri käteen?

Suosittelen kyllä hakemaan mt.apua, jos et ole sitä vielä tehnyt. 20-vuotiaana kun ihminen on normaalisti innokas ja täynnä nuoruuden tarmoa.

Ihana tuo "20-vuotiaana kun ihminen on normaalisti innokas ja täynnä nuoruuden tarmoa." <3

Meistä nykyisistä parikymppisistä on ruoskittu elämänilo irti jo aikapäiviä sitten. Mitkään ei saa maksaa mitään. Työttömyys painaa niskaan ja herranjestas jos joskus kerran tilaat woltista ruokaa niin kyllä on paha paha. Maailmalla ei ole paljon mitään tarjota. Siksi käännytään virtuaalimaailman puoleen, että saa edes hetkeksi hymyn naamalle. Eskapismi on vahvana meissä.

Meidän nuoret, tytär 20, opiskelee yliopistossa, asuu isovanhempansa omistamassa kaksiossa johon saa tuet. Poika kirjoitti juuri ylioppilaaksi, sai töitä opettajien sijaisena, tuloa riittää aivan varmasti koko talveksi, asuu kotona, maksaa omat menonsa ja säästää opintoja varten. Pyrkii korottamaan kahta yo-kokeen tulosta syksyn kirjoituksissa, aloitti avoimessa opinnot, pyrkii ensi keväänä yliopistoon lukemaan alaa, joka kiinnostaa. Isovanhemmat ostavat asunnon kunhan selviää mihin pääsee lukemaan, jos siis pääsee. Kotikaupunki erittäin pieni ”kaupunki” Pohjois-Pohjanmaalla.

Kun minä olin 20 -vuotias Helsingissä oli vuosi 1993. Huoneeni oli ehkä tuo 14m2 myös ja asuin Etu-Töölössä. Opiskelin yliopistossa. Söin yliopistolla, kotona jotain ehkä leipää. Ei ollut telkkaria, ipodia tai muutakaan härpäkettä, oli lankapuhelin. Olin vähän kotona. hengasin yliopistolla, luin kirjastoissa tentteihin, kuljin kavereiden kanssa. Dokasin ainakin kerran viikossa. Oli ihanaa aikaa. Poikakaveria ei ollut eikä muutakaan säpinää. 

Tämä on aika monelle todellisuutta kyllä. En nyt tiedä onko siinä mitään pahaa siinä mielessä, että olisi toisille ihmisille haitaksi, mutta kyllähän tuollainen elämä tekee itselle hallaa ihan käsittämättömän paljon.

Jollain psykologilla, käyttäytymistutkijalla tai antropologilla olisi varmaan jotain jäsennellympää sanottavaa aiheesta, minä sanon vaan oman mutuni mukaan. Mutta minusta on selvää, että jos herkässä iässä elää noin, se voi jäädä päälle ja elämä mennä ohi.

Oman lapsuuden perheen tarjoama sosiaalinen verkko on poissa, ja pitäisi luoda oma - mutta jos jumittuu yksiön seinien sisälle, kynnys sosiaaliseen vuorovaikutukseen kasvaa. Jopa tuttujen ihmisten kanssa olo alkaa nopeasti tuntua vaikealta. Ahdas kaupunkiympäristö kannustaa elämään tuottamatta häiriöitä, eikä siellä yksiössä hirveästi mahdu harrastamaankaan. Päivillä ei ole rakennetta, kun kaikki on samaa netin selausta ja viihteen kulutusta. Opintoja ja töitä on vaikea sovittaa siihen.

Ihminen on voimakkaasti rutiineja muodostava eläin. Omia totuttuja tapoja on ihan hirveän vaikea rikkoa. Sen tietää jokainen isomman elämäntapamuutoksen tehnyt. Kun sitten on nuorena aikuisena tottunut siihen, että "elämä" on oman sängyn päällä yksin loikomista puhelimen tai läppärin kanssa odottaen ajan kulumista, niin mihin tahansa mielekkäämpään tekemiseen ryhtyminen on käsittämättömän ponnistuksen takana, eikä se todellakaan käy yhdessä yössä.

Mitä pikemmin itsensä saa riuhtaistua sieltä ylös ja jonnekin kohtaamaan maailmaa, sen parempi itselle.