Lue keskustelun säännöt.
Miten saada lapset iloitsemaan "vaatimattomista" lahjoista?
08.11.2013 |
Kun olin lapsi, niin iloitsin kaikista lahjoista, joista näkyi, että ne oli ajatuksella hankittu. Esim. pyyhe tai lakanat, jos niissä oli joku kiva kuva (vaikka joku sarjishahmo) tai oli valittu mun lempiväreistä, niin minusta se oli ihana lahja. Ja oli kivaa, kun oli se ihan oma pyyhe. Oli ne muutenkin ihan ok lahjoja, mutta jos oli vaikka lempiväriä, niin sitten tykkäsin lahjasta ekstrapaljon.
Kirjat oli minusta aina ihania lahjoja. Ja askartelutarvikkeet. Ja uudet värikynät.
Kerrankin sain lahjaksi sellaisen pienen rintaneulan, ei varmasti ollut mikään hinnalla pilattu, mutta minusta se oli ihana! Eikä lapsi sellaisia hintoja osaa muutenkaan ajatella.
Miten kasvattaisin omat lapset arvostamaan näitä pieniäkin lahjoja? Nyt kun muistelen, niin äiti ja isä aina kehuivat, kun avasin paketteja, että oi onpa kummitäti muistanut sua ihanalla pyyhkeellä, onpa pehmoinen, tähän sun on mukava kietoutua saunan jälkeen! Tai: valitsipa mummo tänä jouluna sun sukkiin tosi kivat värit, onpa nätit (mummo teki aina sukat tai lapaset joululahjaksi)! Eli sillä tavalla opettivat arvostamaan niitä lahjoja. Ja kiittämään lahjan antajaa.
Mutta nyt omat kummilapset... Ikinä ei ole kiitosta tullut. Mulla on kuusi kummilasta ja ihan sama, mitä vien, ikinä ei tule kiitosta. Jos vien pienemmän paketin (esim. kirjan), on tullut valitusta, että mitä, vaan tällainen kirja (kun olin paikalla lahjaa avatessa). Jos olen vienyt hintavamman lahjan (60 euron toivottu peli), niin ei mitään kommenttia. Ei mitään.
Sitten kuuntelen lasten vanhempia, kun kehuskelevat joulun tai synttärien jälkeen. Meidän poika sai sellaisen robotin, maksaa kuulkaa 400 euroa. Meidän lapsi sai lahjaksi yksityistanssitunteja (8-vuotias) niin ja niin monen sadan euron edestä, jne. Vanhemmat kehuskelee lastensa lahjoilla?!
Miten tässä asenneympäristössä opettaisin omat lapset arvostamaan vaikka niitä kylpypyyhkeitä?
Kommentit (34)
En ehtinyt lukea kuin pari vastausta. Meillä on kaksi lasta, 3v ja 1v. Esikoisen kohdalla olen kaikille sanonut, että laittakaa ennemmin rahaa tilille ja tuokaa lahjaksi vaikka rasia rusinoita tai joku ihan pieni juttu, koska tuon ikäiset innostuu ihan pienistä. Tai muovailuvahaa tai tussipaketti... Eipä ole kenellekään kelvannut, pitää tuoda isot paketit ja kalliit lelut. Ja ihan kaikkina juhlina. Nyt alkaa ensimmäisen kerran pyytämään lahjoja ja odottamaan, kun on joulu tulossa. Tosin edelleen innostuu "halvoista", eli toivoo vispilää, kattilaa yms pientä. No katsotaan kauanko toivoo, kun ei kukaan suostu ostamaan mitään halvempaa.
Synttäreillä, kun olen seurannut ihmisten käytöstä niin löytyy lisää toimintaa, joka todennäköisesti vahvistaa kalliiden lahjojen vaatimista isompana (toki tätä pyrimme välttämään omalla esimerkillä). Eli lähes kaikki tulevat synttäreille vain keskustelemaan aikuisten kesken ja syömään, antavat lahjan ja lapsi saa avata lahjan ihan itse ja leikkiä sillä ihan YKSIN. Ainut poikkeus appivanhempani, jotka tuovat lahjan, avaavat sen lapsen kanssa, leikkivät sillä lapsen kanssa. Tuovat monesti halvemman lahjan (ellei ole sattunut löytymään jotain kehittävää kalliimpaa), mutta silti se lahja on se mikä jää lapsen mieleen. Sillä on antaja leikkinyt hänen kanssaan ja sillä on eniten merkitystä. Appivanhemmat tosin laittavat myös rahasumman tilille, mutta siitä lapsi ymmärtää vasta isompana. Jos kaikki toimisivat appivanhempieni tavoin, oppisi lapset ehkä arvostamaan paremmin sitä huomiota ja yhdessä tekemistä, kuin sitä, että tulevat tuomaan vain sen lahjan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vastaus otsikon kysymykseen: omalla esimerkillä opetetaan. Jos vanhemmat arvioivat kaikkea hinnan kautta, eivätkä itse kiitä mistään saamastaan avusta tai lahjasta, niin eivät lapsetkaan sitä opi.
Eli: kommentoikaa lahjoja ja toisten hankintoja positiivisesti, eikä niin, että kotona haukutte naapurin Lillin ruman uuden takin. Älkää korostako ostoksienne tai saamienne lahjojen kalleutta. Muistakaa iloita lapsen kuullen ja kiittää lahjoista ja vaikkapa siitä, että lapsi tuo teille pyytämänne tavaran keittiöstä...
Tuo se on kaikkein tehokkain metodi. VOI toki tolkuttaa tolkuttamasta päästyään lapselle, että "aina pitää kiittää", mutta jos sitten tosiaan vedätte opetuksilta maton alta käyttäytymällä itse ylikriittisesti ja kiittämättömästi, niin eihän se oppi perille mene.
[quote author="Vierailija" time="08.11.2013 klo 12:13"]
Meidän lapsi on 3-vuotiaasta ylöspäin jättänyt avaamatta pehmeät lahjat. Sen mielestä ainoat oikeat lahjat on leluja. Kiitetään kyllä lahjoista aina yhdessä ja kehun lahjoja kun lapsi niitä avaa. En tiedä mikä tuossa lapsessa nyt on mennyt vikaan.
[/quote]
Lasta nyt tuskin voi syyttää huonosta kasvatuksesta.
Ihan oikeasti, mitäs jos keskustelisit sen lapsen kanssa siitä, miltä siitä lahjan antajasta tuntuu, kun näkee, että lapsi ei sitä lahjaa arvosta??? Ei ole kovin vaikeaa, ihan perustavanlaatuista empatiataitojen opettamista.
ON meilläkin keskimmäinen lapsi, jolla on taipumusta tuohon. Siksi sitä erityisesti harjoitellaankin. Että lapsi oppisi olemaan olematta tökerö.
Mä olen sitä mieltä, että nykyään sukset ja luistimet eivät ole oikeasti mitään lahjoja. Ne ovat käyttötavaroita ja mitä vanhemmaksi lapset tulevat, niin sitä huonompia lahjoja ne ovat. Koulu onnistuu hyvin työssään ja saa useimmat lapset inhoamaan hiihtoa. Ei silloin sukset ole kovinkaan kiva lahja. Varsinkin kun isommille lapsille ei suksia löydy edes alle satasella, niin niitä ei kannata ostaa kokeilematta ja siteetkin pitää olla painon mukaan oikeassa paikassa.
Toisaalta taas erikoisten pulkkien, kivojen lakanoiden jne. antaminen on mun mielestä kivaa. Kaikki riippuu ihan siitä mistä lapsi tykkää. Kyllä mua ärsytti, kun yksi lapistamme on todella vaatimaton eikä toivonut mitään lahjaksi. Päädyimme sitten antamaan pyörän. Tuntui ettei se ollut lahja eikä mikään, vaikka maksoikin paljon.
Itse olen saanut pienenä paljon lahjoja, mutta ne ovat olleet vaatimattomia. Rakastin kuitenkin lahjojani ja olin kiitollinen niistä.
[quote author="Vierailija" time="08.11.2013 klo 12:48"]
Kaipa se kulkee vähän käsikädessä sellaisen muunkin pienistä asioista nauttimisen taidon kanssa. Sellaiseen olen omia lapsia (ja itseäni) yrittänyt opettaa. Vanhemmat ovat tärkein esimerkki. Jos kotiin raahataan kaupasta kamaa jatkuvasti eikä siitä sen erityisemmin edes nautita, niin ei mikään joulu tai isotkaan lahjat tunnu enää kovin ihmeelliseltä.
Minä ainakin arjessa kehitän pieniä iloja vähän hassuista ja tavallisistakin asioista. Karkkipäivän pussin valitsminen on tehty tärkeäksi ja jännittäväksi tehtäväksi, jota hehkutan jo edellispäivänä. Vuodevaatteiden vaihtoa edeltävänä päivänä pohditaan kovasti, mitkä lakanat laitetaan ja illallakin mietitään yhdessä, kuinka seuraavana yönä onkin sitten ihanat puhtaat muumi-lakanat. Jonakin päivänä saatetaan suunnitella innolla ja odotuksella huomista, jolloin ostetaan irtotiskistä croissantit ja syödään ne välipalaksi kaakaon kanssa, ja kaakaon saa juoda oikeista kahvikupeista. Joskus lapset saavat jostakin hommasta palkinnoksi valita pihalta pienet kivet sisälle ja sitten "kiviukkeleille" piirretään mustalla tussilla silmät ja suu.
Nämä ovat vaan esimerkkejä. Varmaan kuulostavat joidenkin mielestä ankeilta. Ja kyllähän ne tavallaan ovatkin "ankeita" verrattuna hienoihin leluihin, joita lapsilla kyllä myös on ja kaikkeen muuhun materiaan, mitä pystymme lapsille tarjoamaan. Silti nämä tämäntyyppiset jutut ja kaikki yhdessä tehdyt askareet tuntuvat olevan lapsille arvokkaampia loppupeleissä. He osaavat iloita vaatelahjoistakin, koska uuden vaatteen käyttöönotostakin teen puheissani odotetun tapahtuman.
Kiitos lukemisesta, en koskaan kyllästy levittämään tätä pienistä asioista ilahtumisen ilosanomaa :) Kokeilkaa itsekin! Elämä koostuu oikeasti arjesta ja arkisista asioista, joten ne on niitä, mistä kannattaa opetella ja opettaa lapsetkin nauttimaan.
[/quote]
Oman lapsen kohdalla olen ollut huono vanhempi. Usein olen hankkinut jotain kallista lapsille suunnattua tavaraa leluosastolta tai -kaupasta. Mutta onneksi lapsi kyllä on onnellinen melkein mistä vaan, mitä laittaa paketin sisälle.
Nykyaikana kun kaikkea on niin paljon (ja liikaa) ja lelut ja tavarat sellaisia viimeisenpäälle "valmiita" juttuja, on ehkä hyvä herätä siihen, että ehkä meidän lapsemme osaavatkin arvostaa taas jo sellaisia asioita, jotka jättävät vähän TILAA sille omalle tekemiselle ja oivaltamiselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samoilla linjoilla ap:n kanssa, mutta sukset ja luistimet eivät kuulu meillä joululahjoihin. Ne on pakko hankkia ja niitä myös kierrätetään lapselta toiselle. Eli tuolla logiikalla ne olisivat esikoiselle lahja, kuopus saisi niiden sijaan aikanaan leluja tms. Ei olisi reilua. Pehmeitä pakettejakaan en juuri harrasta, koska vaatteet ostamme paljolti kirppareilta, eikä noita meidän poikia vaatteet kiinnosta yhtään. Mielestäni lahjan pitäisi olla sellainen, että se ilahduttaa todennäköisesti saajaansa, mutta jos mikään halpa ei ilahduta, on peiliin katsomisen paikka. Vinkkinä kaikille: kirppareilta saa lapsille hyviäkin leluja ja kirjoja edullisesti, ja olen niitä lahjaksi antanut.
Varsinkin tuo toisten kehuskelu lahjoilla saattaa saada lapsetkin usein ajattelemaan, että heidän ei tarvitse tyytyä niin "vähään." Itse olen ainakin oppinut rahan arvon ja lahjoista kiittämisen siten, että minulle on opetettu että ne pitää ansaita. Ja hyvin on toiminut!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä arvostetaan eniten kaikkia kummallisia itsetehtyjä lahjoja, lapsia on monta ja kaikki ovat käsistään käteviä. Kirjat ja karkki ovat myös vakiolahjoja. Toki lapsille on vuosien varrella hankittu myös ne pakolliset härpäkkeet, kännykät, kamerat ja läppärit. Mutta nuo taiteelliset lahjat ovat koko perheen suosikki.
[quote author="Vierailija" time="08.11.2013 klo 14:19"]
Samoilla linjoilla ap:n kanssa, mutta sukset ja luistimet eivät kuulu meillä joululahjoihin. Ne on pakko hankkia ja niitä myös kierrätetään lapselta toiselle. Eli tuolla logiikalla ne olisivat esikoiselle lahja, kuopus saisi niiden sijaan aikanaan leluja tms. Ei olisi reilua. Pehmeitä pakettejakaan en juuri harrasta, koska vaatteet ostamme paljolti kirppareilta, eikä noita meidän poikia vaatteet kiinnosta yhtään. Mielestäni lahjan pitäisi olla sellainen, että se ilahduttaa todennäköisesti saajaansa, mutta jos mikään halpa ei ilahduta, on peiliin katsomisen paikka. Vinkkinä kaikille: kirppareilta saa lapsille hyviäkin leluja ja kirjoja edullisesti, ja olen niitä lahjaksi antanut.
[/quote]
Mä sain aikoineen sukset joululahjaksi. En kyllä osannut yhtään ajatella, että olisi ollut jotenkin epäreilua, kun siskoni sitte opetteli hiihtämään niillä samoilla sivakoilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhempien esimerkki ratkaisee ja se, miten opetetaan suhtautumaan lahjoihin. Olen kyllästymiseen asti kuunnellut ja seurannut, kun sisarusten lapset kysyvät jouluna kaikki lahjat jo avattuaan, "onko vielä lisää lahjoja". Avatut lahjat ei kauaa kiinnosta, ainakaan loput 10 jos ensimmäisestä paketista tuli jo yksi mieluinen. Hyllyt ja kaapit pullistelevat jo ennestään roinaa, mutta lisää pitäisi joka välissä saada. Kaupassa kinutaan leluhyllyllä, josko voisin ostaa jotain. Aika monta kertaa olen sanonut, että en osta.
Synttärijuhlien kaava tuntuu menevän niin, että paketit revitään vuorotellen auki ja tavara nakataan johonkin nurkkaan ja sännätään takaisin leikkimään kavereiden kanssa. Lahjojen antajia ei kiitetä ei lapsen eikä vanhempien toimesta. Auttaisi sekin, että lapsi avaisi lahjat rauhassa vanhemman tai lahjan antajan kanssa, jolloin voisi lapselle selittää, mitä ajatteli, kun hankki juuri tietyn lahjan.
Tottakai lapset pettyvät esim. pehmeisiin paketteihin, jos toivelistalla ei ole muuta kuin legoja, mutta mitä järkeä on kaikkien vieraiden kantaa kalliita legopaketteja, kun niitä ei kuitenkaan osata vielä kunnolla tehdä ja/tai osat häviävät hetikohta johonkin.
Lapsille riittäisi aivan hyvin yksi tärkeä lahja, esim. pyörä (sitten kun sen aika on), johon saisi sitten kunnolla keskittyä vanhemman kanssa ja vaikka yhdessä asentaa siihen lamput, juomapullotelineet yms., eikä niin, että pyörän lisäksi työnnetään vielä kymmeniä pikkupaketteja.
Jos opettaa lapset pienestä pitäen saamaan kaiken mitä haluaa, niin ei kai ne mitään opi arvostamaankaan.
Edellisten lisäksi lisäsisin vielä, että ei vaan kehu lapselle niitä lahjoja vaan kääntää sen niin päin, että vaikka "olipa se täti tosi ihana ja kiltti kun toi sulle tuollaisen". Siis se ajatus siinä lahjan takana, että sua on ajateltu ja muistettu ja haluttu huomioida lahjalla, ei pelkästään se tavara.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyviä,järkeviä kommentteja kerrankin tällä palstalla! Maailma hukkuu roinaan ja kohtuullisuus on hyve! Itse ostin joululahjakseni 15 euron Iittalan Taika-mukin. Se riitti mulle, kun en muuten raski ostaa kalliita astioita.
Vanhemmat antavat lapselle esimerkin omalla käytöksellään, niin hyvässä kuin pahassa.
Ap. kanssa olen samaa mieltä ja on todella ikävää, ettei lasta kasvateta iloitsemaan ja kiittämään lahjasta.
Eikä ongelma ole pelkästään lasten lahjoista, vaan suuri kiittämättömyys ja tyytymättömyys pursuaa myös aikuisille annetuista lahjoista, josta tämä palsta toimii hyvänä esimerkkinä, kun kysymyksessä on mammojen hää-, joulu-, synttärilahjat, jotka surutta voi nakata roskikseen tai viedä kirpparille, siinä lahjanantaja voi haukkua huonosta tyylitajusta.
Ei ihme jos lapset eivät osaa iloita lahjoista, kun sitä eivät osaa edes heidän vanhempansa, vaan kuvitellaan toivelistan olevan tilauslistan ja kaikki jännitys ja yllätys lahjojen suhteen on pahasta, vaan siitä pitäisi saada mahdollisimman suuri taloudellinen hyöty.
Mitä isot edellä, sitä pienet perässä.
Oli mielenkiintoista lukea viestiketjua. Nousi monia muistoja mielen. Olen alle kouluikäisenä saanut sekä sukset etä potkukelkan joululahjaksi ja kuinka sattuikaa, toisena jouluna ei ollut lunta vielä maassa, mikä harmitti kamalasti, kun sain "oikeat" sukset, joissa oli siteet, eikä nahkalenkkejä enkä päässyt kokeilemaan. Kun sain kelkan, oli ollut jo kunnon talvi, mutta sitten ilmat lauhtuivat niin, että tiet sulivat jouluksi. Onneksi talvi palasi pian!
Minua aika paljon nuorempi serkkupoika oli tosi nenäkäs ja hemmoteltu kakara. Vietimme sukujoulua isovanhempien luona ja tämä ipana paiskoi pehmeitä paketteja etemmäs ja tuumasi vanhemmilleen, että heidän velvollisuutensa on hankkia hänelle kerrastotot ja pyjamat. Ei ne ole mitään joululahjoja. Vain kalliit ja kovat paketit otetaan huomion.
Meitä on monenlaisia. Jotkut ovat kranttuja eivätkä osaa olla kiitollisia mistään. Lahjat lankeavt kuin Manulle illallinen, kuten ennen tavattiin sanoa. Minun kummipoikani on jo aikuinen, joten en enää ostele hänelle joululahjoja. Kiitosta ei yleensä kuulunut, oli sitten kova tai pahmeä paketti. Tämäkin syynä lahjavirran ehtymiseen.