Onko noloa, jos aikuinen pelkää pimeää yksin ollessaan?

Totta kai ihmisellä voi olla millaisia vaan pelkoja. Ei niitä ole mitään syytä nolostella. Tuo pelko sitä paitsi on erittäin harmiton, koska siitä ei edes kukaan tule tietämään, jos se esiintyy vain yksinollessa. 

Itse taas pelkään esim. kummituksia ja ufoja, vaikka en edes usko niihin. Pelot ei ole aina järin rationaalisia, mutta jossain määrin ne kuuluu elämään, eikä niistä tarvitse niin välittää jos ne eivät rajoita elämää.

Ei pelot ole noloja, mutta jos ne häiritsevät elämää niin kannattaa miettiä voisiko niitä onnistua hoitamaan. Varmaankin helpoin itsehoito on se että kohtaa pelon (ei välttämättä mahdollista petojen ja ufojen kanssa)..

Vanhetessa kyllä alkaa pelkäämään ihan hassuja juttuja.

Vanhempieni luona vieraillessa yövymme mummoni vanhassa talossa. Ollaan miehen kanssa joskus siellä asuttukin ja minäkin olen asunut siellä yksin. Nyt jos menen sinne ilman miestä yöksi niin olen alkanut hieman pelkäämään yksinoloa, vaikka onhan minulla lapsi mukana aina. Vaikka tiedän ettei siellä ole mitään pelättävää ennenkään ollut, niin miksi olisi nyt. Ihan hassua :D

No onko se noloa?

En minä ainakaan häpeä tunnustaa samaa asiaa. Minä pelkään pimeää.

En itse yhtään salaile tuttujen kesken sitä että minulla on liian vilkas mielikuvitus, ja että siksi pelkään pimeää kun on liian helppoa kuvitella (ja uskoa kuvitelmiin) että kohta zombiet hyökkää, tai joku esim The Ringin tyttö ryömii lattialla eteisessä jne....

Minusta tosi moni aikuinen pelkää pimeää. Meillä on naapurissa vanha talo, jossa varmaan just tuon vanhuuden vuoksi ovet aukeilee itsestään, portaikko natisee jne. Talossa asuu oikeinkin järkevä, rauhallinen ja looginen ihminen, joka kammoaa olla siellä yksin yöllä (jos muu perhe on muualla). Hänellä on aina silloin valot päällä öisin. Koska myös minä kammoaisin olla tuossa talossa yksin yöllä (vaikka en usko kummituksiin, niin oikeasti on jotenkin karmivaa istua kaikessa rauhassa sohvalla, kun ensin portaista kuuluu kaikenlaista ja sitten ovi avautuu rauhallisesti naristen) niin joskus jätetään hänelle henkiseksi tueksi meidän ulkovalot päälle, että muistaa että meille voi aina soittaa tai tulla jos jokin asia menee yli sietokyvyn.

On noloa. Mulla on pelkäämisen takia iso koira. Haluaisin pienen koiran, iso koira vaatii mielettömästi liikuntaa, koulutusta eikä sitä siltikään voi antaa lasten talutettavaksi. Pelkään niin paljon ja koira tuo turvaa. Heti kun muutin omilleni, ostin koiran.

Aivan kammottavaa olla yötä yksin kotona. Asutaan vanhassa puutalossa, olkkarissa lasipariovet. Kahdesta ovesta pääsee murtautumaan ihan leikiten, toisessa on sentään turvalukko, jota käytän aina ollessani yksin.

Hiippailen ympäriinsä ja välillä paniikki saa mut valtaansa ja kiidän vessasta pois kuin joku kaksi vuotias.

Luojan kiitos mulla on mies, jolla ei ole matkatyötä eikä muutenkaan ole usein öitä pois.

Voi ihmisillä on niin paljon kaikenlaisia "kummallisia" tapoja ja pelkoja että ei tuo ainakaan minusta ole niin kummallista. Kuten ei lopulta kovin moni muukaan asia.

Minäkään en pysty nukkumaan yksin pimeässä, mielikuvitus laukkaa heti. Ja juurikin kauhuelokuvien (esim. Paranormal Activity jne.) tapahtumat tulevat mieleen. Ei varmaan kannattais jättää katsomatta sellaisia elokuvia, eh... 

Pimeän pelko on tosiaan varmaan yksi yleisimmistä fobioista, ja täysin ymmärrettävästi sellainen. Sähkövaloa kun on kuitenkin ollut tarjolla vasta n. 100 vuotta, mikä on erittäin lyhyt aika ihmiselämässä. Sitä ennen pimeällä oli todella pimeää, ja siellä pimeässä vaani kaikenlaisia vaaroja. Petoja, jotka ovat usein yöeläimiä, ja kaupungeissa ryöstäjiä ja murhaajia - nimittäin toisin kun uskotaan, maailma oli paljon väkivaltaisempi paikka vaikkapa 200 vuotta sitten kuin nyt.

Köhöm, siis ei ole 100 vuotta lyhyt aika ihmisen elämässä, mutta evoluutiossa kyllä. 

Asuin vähän päälle parikymppisenä yksin vanhassa talossa maalla , city-ihmisten mielestä täysin korvessa. Lähin naapuri 300 metrin päässä. Vanhassa talossa aina nitisee ja natisee ja katon pellit kolisee yms mutta ei mua pelottanu ku tiesin ettei mitään pelättävää oikeasti ole. Yks työkaveri kauhisteli sitä etten iltaisin pimeän tullen vetänyt verhoja ikkunan eteen, perustelin sen niin että jos joku sinne asti vaivautuu mua kyttäämään niin siitä hyvästä saa kyllä kytätä. Nyt kun oon asunu mieheni kanssa useamman vuoden ni oon alkanu vähän karsastamaan pimeetä ja yksin olemista. Kai se on tottumiskysymys.

Mäkin pelkään. Ei se kauheen kivaa ole, ettei voi nukkua ilman miestä. Ja jos nukahdan, nään painajaista, josta herätessäni olen niin kauhuissani, ettei uni tule ilman miehen kainaloa.. :D Nään siis joka yö painajaisia. 

Ei ole noloa, minä tunnustan rehellisesti, että pelkään pimeää.