Tunnetko tällaisen mamman - miten suhtautua

Kyllä tunnen. Ihan mukava ihminen, mutta keskustelu on tosiaan aika vaikeaa. Kerran istuttiin heidän pihallaan ja yritin keskustella, mutta mun avaukset aina tyssäsivät alkuunsa....yritin esim. kertoa, että katsoin uuden Avatar-elokuvan (oli juuri silloin uusi ja ollut paljon esillä mediassa), mutta hän ei ollut koskaan kuullutkaan siitä. Oikeastaan kaikkien keskusteluaiheiden kanssa kävi niin. Oli vaikeaa.

ap jatkaa, tämä kyseinen mamma ei katso tv:stäkään kuin korkeintaan BB taloa ja Idolsia. En ole itsekään mikään älykkö, joka katsoisi vain jotain valikoituja asiaohjelmia, mutta just näitä kahta ohjelmaa en seuraa. Eli tästäkään aiheesta ei löydy keskusteltavaa.

Joudun kyseisen ihmisen kanssa sattuneesta syystä aina jonkun verran viettämään aikaa ja tämä alkaa oikeasti muodotua mulle ongelmaksi. Olen ihan sosiaalinen ja ulospäin suuntautunut tapaus ja rupattelen mielellään melkein mistä vaan. Tämän ihmisen kanssa juttelu on tosi vaikeaa. Toki joskus voi olla hiljaakin.

Ottaako tuttusi koskaan mitään puheeksi vai oletko sinä aina aloitteentekijä? Anna joskus hänelle aikaa aloittaa juttelu ja katso mihin se vie.

Minä olen itse tuollainen. Paitsi että en minä juttelekaan juuri vieraiden ihmisten kanssa, lähinnä vaan mieheni ja lasteni kanssa, ja töissä työasiaa työkavereiden kanssa. Mutta esim. naapureitani en tunne lainkaan eikä minulla ole muitakaan ihmissuhteita perheen ulkopuolella, enkä kaipaakaan. 

En kyllä osaa sanoa mistä kaltaisteni kanssa pitäisi puhua, koska itse en välitä puhua ihmisten kanssa muuten kuin silloin kun on jotain oikeaa puhuttavaa. Ja silloin kun sitä on, ei ole sitä ongelmaa että mitä puhua. Small talkia ja muuten vaan seuran vuoksi höpöttelyä en jaksa. Erakkoluonne.

Mitä jos joskus kysyisit siltä "mammalta" jotakin hänestä itsestään tai hänen perheestään, lapsuudestaan, sisaruksistaan, koulutuksestaan.... etkä yritä rakentaa keskustelua oman itsesi ympärille? Todennäköisesti hän on kuitenkin kiinnostunut jostain, et ole vain saanut sitä vielä selville.

Hän puhuu lapsistaan, siitä, miten vaikeaa oli saada eilen lapsi nukkumaan ja että lapsi tykkäsi eilen illalla leikkiä sillä ruskealla nallella ja miten lapsi heräsi yöllä ja hän joutui mennä rauhoittelemaan... ELi lapsiin ei liity mitään erityisiä ongelmia eikä kerro mitään hauskoja sattumuksia lapsista, vaan selostaa vaan sitä ihan tavallista lapsi perheen arkea. Sitten kertoo mitä naapurit on tehny tai että joku hänen tuttu lähtee lomalle Kanarialle. Nää on vähän sellaisia juttuja, että en oikein osaa niihin mitään kommentoida ja niistä on tosi vaikea kehittää pitkää keskustelua.

Mun mielestä sulla on ap rima liian korkealla, kun lasket sitä, relaat eikä asia enää vaivaa sua. Joidenkin ihmisten kanssa vaan ei oikein saa itse siitä keskustelusta mitään, koska vastapuoli ei anna itsestään eikä ole kiinnostunut juttelemaan samoista asioista. Se on ihan ookoo, sitten vaan jutellaan niitä näitä siitä ruskeasta nallesta tai siitä maistuiko Petterille aamulla puuro vaiko ei. Toisaalta on ihan hirveän helppoa jutella tällaisen ihmisen kanssa sen jälkeen, kun tajuaa, että

a) tätä ihmistä ei kiinnosta ne mun jutut, joten turha niistä mitään keskustelua viritellä

b) hän on ihan tyytyväinen siihen omaan pieneen elämäänsä. Usein tällaiset ihmiset kiertävät niissä keskustelunaiheissaan kehää, ja aika pian sitä oppii tuntemaan koko repertuaarin ulkoa. Silloin on tosi helppoa jutella; kysäisee vaan jotain vanhasta aiheesta ja kuuntelee mitä toinen sanoo. 

Minä olen kuunnellut vuoden putkeen työkaverin kissan hauskoja ääninäytteitä ja kuunnellut kisun kommelluksia, ja kun vaan pistää omat aivot vapaalle niin ihan hyvin menee. Kaikenlaisia ihmisiä tarvitaan, ja jos mun kanssa nyt ei haluta muusta puhua niin kyllä se mulle passaa.

Mä oon varmaan aikalailla tuollainen. Tunnistin itsestäni ainakin kotona  ja lasten kanssa viihtymisen ja sen, etten oikein käy missään. Osittain johtuu siitä, että asumme pienellä paikkakunnalla, jossa ei ole juurikaan sellaista kulttuuritarjontaa, josta itse pitäisin ja vaikeavammaisen lapsen kanssa on vaikea lähteä mihinkään/hänelle on vaikea saada hoitaja. Viimeksi olen käynyt pienehkössä taidenäyttelyssä lähikaupungissa joskus kuukausi sitten. Taso ei ollut kovin hyvä, mutta oli kuitenkin kiva käydä jossain.

Luen kyllä paljon, katselen elokuvia (kotona, lähin elokuvateatteri on 70 kilometrin päässä), mutta muuten olen vähän kuin pakotettu keksimään itselleni uusia kotiin liittyviä mielenkiinnon kohteita, joita voisin harrastaa. Ennen asuin isossa kaupungissa ja olin aivan toisenlainen. 

Ensimmäisten vuosien aikana uudella paikkakunnalla elämä oli hankalaa. Olin ahdistunut tekemisen puutteesta, mutta pikkuhiljaa tähän on tottunut ja olen alkanut nauttia pelkästä hiljentymisestä. Naapureistani en osaa puhua, heitä ei juurikaan edes ole lähettyvillä, mutta ehkä puhun sitten lapsistani enemmänkin kuin olisi tarvis. 

kuulostaa ihan multa :D 

Joidenkin ihmisten kanssa on vaikea löytää jutun aihetta, mutta en ole ajatellut että se johtuisi siitä että minä olen tylsä, jotenkin ei vaan natsaa. Toisten kanssa sitten löytyy puhuttavaa vaikka kuinka, vaikka toinen olisikin sosiaalisempi ja menevämpi tapaus kuin minä, enkä minäkään ole niin tylsä heidän seurassaan :P Eli sanosin että sinun ja tuttavasi kemiat ei vaan kohtaa. 

Minä olen aika lailla tuollainen (miinustettuna ne Ruotsin tai muutkaan risteilyt, yyh). Lapsista riittää kyllä yleensä aina juttua muiden äitien kans, naapureitani en niin hyvin tunne että niistä osaisin mitään puhua.

Kiitos ja anteeksi.

Sulla on nyt väärä lähestymiskulma tähän asiaan. Eihän pitkiä keskusteluja saada aikaan ihmisen kanssa joka ei ole sellaisesta kiinnostunut. Joten miksi siis sellaiseen pyrkiä? Tuskin hän odottaa ihmeempiä kommentteja noihin arkisiin juttuihinsa. Mulle tulee kyllä mieleen montakin kommenttia noihin luettelemiisi esimerkkeihin, mutta unohda tosiaan nuo pitkät keskustelut.

Ja unohda se ajatus että sinun tapasi keskustella/kommunikoida on jotenkin parempi kuin tuon toisen. Ei ole, se on vain erilainen.