Missä iässä akateemiset löytää tänä päivänä sen oikean

Kolmeakymppiä lähestyvänä akateemisena miehenä sanoisin että 40% löysi omasta koulusta (mutuarvio, kuitenkin suhteellisen merkittävä osuus) 20% muista tiedekunnista, 10% muualta ja muut ovat vielä sinkkuja.

26-vuotiaana löytyi nykyinen aviomieheni, joka ei ole akateeminen. Ja ihan yliopiston ulkopuolelta löytyi, perinteisesti baarista.

Miehet naivat suht usein myös alaspäin (ts. arvostavat naisen muita ominaisuuksia enemmän kuin akateemista koulutusta), joten akateemisia miehiä ei riitä kaikille. Jos nainen ei halua kuin akateemisen miehen, eikä ole löytänyt, on aika heikoilla kolmekymppisenä.

Mitä tuo on selkokielellä:
1. Parisuhteessa olevien naisten tuntipalkka on vain 77 % parisuhteessa olevien miesten tuntipalkasta, kun koko väestöllä mitattuna naisilla on sama tuntipalkka kuin miehillä. Eli miehet naivat itseään huonompipalkkaisia naisia.

  
2. Naissinkut ansaitsevat tuntipalkkana paljon enemmän kuin parisuhteessa elävät naiset ja miessinkut paljon huonommin kuin parisuhteessa elävät miehet. Tämä vahvistaa käsityksen, että hyväpalkkaisissa on paljon naissinkkuja ja huonopalkkaisissa paljon miessinkkuja.

3. Koko väestön miesten työttömyys on noin 9 %, mutta parisuhteessa elävillä vain 3,4 %, eli työttömyys kohdistuu voimakkaasti miessinkkuihin. Parisuhteessa olevista miehistä noin 96 % käy töissä.

4. Parisuhteessa olevien naisten osalta myös heidän työttömyytensä on kaikkia naisia alempi, mutta osa selityksestä voi olla, että osa parisuhteessa elävistä naisista kirjautuukin "ei työvoimassa" - oleviin. Parisuhteessa "ei työvoimassa" olevat ovat esim. asevelvollisia, vankeja, sairauden vuoksi työkyvyttömiä, äitiys- tai vanhempainlomalla olevia sekä niitä, jotka eivät ilmoittaudu työttömäksi. Naistyövoima on noin 1,4 miljoonaa ja kun vuodessa syntyy noin 60 000 lasta, niin äitiys- ja vanhempainrahaa saa noin 4 % naistyövoimasta. Lopuilla 8 %:lla on joku muu syy kirjautua "ei työvoimassa" - oleviksi.

Jos on totta, että naiset eivät katso rahan perään parisuhteeseen mennessään, niin sitten on silkkaa sattumaa, että he keskimäärin "naivat" kolmanneksen itseään parempaa tuntipalkkaa saavan miehen, joiden koko vuoden ansiot ovat puolet suuremmat kuin heidän omat vuosiansionsa. Kun naisilla on korkeampi koulutus kuin miehillä, niin tämä kyllä vaikuttaa aika sadulta.

Siis KETÄ on nämä akateemiset joille on tullut tutkinnostaan pakkomielle niin että laittaa sen määrittelemään aina ensimmäisenä oman persoonansa?

Eikö teillä ole mitään muita ominaisuuksia kuin hankkimanne koulutus?! Mä en ole koskaan ajatellut itseäni ensisijaisesti maisterina, etenkin kun seurustelukumppaneita on ollut sekä duunareissa että toisissa maistereissa. Nyt olen naimisissa miehen kanssa jolla on AMK-tutkinto. Sitä ennen elin monta vuotta avoliitossa miehen kanssa, jonka tapasin työpaikalla (olemme molemmat opettajia). Ja ap, uskotko kriittiseen ajatteluun painottuvasta koulutuksestasi huolimatta että jokaiselle on vain "se yksi oikea", jonka löytää tietynikäisenä ja sitten elellään loppuelämä yhdessä...

Akateemisissa on myös niitä jotka ei koskaan halua parisuhteeseen ja myös niitä jotka etsii elämänkumppania saman sukupuolen edustajista jne. jne. 

Sietämättömän idioottimaisia yleistyksiä tässäkin keskustelussa...

[quote author="Vierailija" time="07.11.2013 klo 10:56"]

26-vuotiaana löytyi nykyinen aviomieheni, joka ei ole akateeminen. Ja ihan yliopiston ulkopuolelta löytyi, perinteisesti baarista.

[/quote]

Mä olin 25, mutta muuten sama stoori :)

[quote author="Vierailija" time="06.11.2013 klo 22:09"]

Akateemisellä on kusi kihonnut päähän ja rima korkealla, joten iso osa ei löydä mitään tai jonkun juopon hätävaran.

[/quote]

Mahtaa olla ahdistavaa elää noin paranoidien ja ennakkoluuloisten mielipiteiden kanssa. Onko sulla mitään käsitystä siitä kuinka tavallinen koulutus korkeakoulututkinto oikeasti on? Yliopistoissa on porukkaa laidasta laitaan, ei kaikki ole keskenään samanlaisia. Tosi moni opiskelukavereistani on suorittanut aiemmin joko ammatti- tai AMK-tutkinnon. Ikäjakaumakin on väliltä 18-60.

Opiskelu avartaa maailmankuvaa, suosittelen kokeilemaan.

[quote author="Vierailija" time="07.11.2013 klo 11:03"]

Siis KETÄ on nämä akateemiset joille on tullut tutkinnostaan pakkomielle niin että laittaa sen määrittelemään aina ensimmäisenä oman persoonansa?

[/quote]

En tiedä, en ole koskaan itse tuollaista henkilöä tavannut joille se olisi ensimmäinen persoonan määrite. 

Mutta on ihan ok kyllä pariutumiskeskustelussa ottaa tämä akateemisuus-näkökulma esiin, koska tutkimustenkin mukaan pariutumiskäyttäytymisessä on eroja koulutustason suhteen. Esim. vaikeimmin pariutuviksi ryhmiksi on todettu toisaalta syrjäseutujen miehet ja toisaalta taas pääkaupunkiseudun akateemiset naiset. 

Itselläni ei ole koskaan ollut mitään vaatimuksia puolison koulutus- tai tulotasosta, mutta valitettavasti ne vähemmän koulutetut ja tienaavat jotenkin tuntuvat kammoavan minua sen jälkeen kun kerron olevani diplomi-insinööri...

Löytyi yliopistosta kun olin 21-vuotias ja menimme naimisiin myöhemmin, avioliitto kesti 22 vuotta. Liittomme päättyi kun yliopistolla työskentelevä aviomieheni petti minua opiskelijatytön kanssa. Avioeron jälkeen päädyin suhteeseen miehen kanssa. jonka olen tuntenut peruskoulusta saakka. Olimme molemmat tahoillamme eronneet ja lapsettomia kun aloimme seurustella. Nykyisellä miehelläni ei ole akateemista loppututkintoa, mutta elämänarvot kohdallaan.

[quote author="Vierailija" time="07.11.2013 klo 11:03"]

Siis KETÄ on nämä akateemiset joille on tullut tutkinnostaan pakkomielle niin että laittaa sen määrittelemään aina ensimmäisenä oman persoonansa?

Eikö teillä ole mitään muita ominaisuuksia kuin hankkimanne koulutus?! Mä en ole koskaan ajatellut itseäni ensisijaisesti maisterina, etenkin kun seurustelukumppaneita on ollut sekä duunareissa että toisissa maistereissa. Nyt olen naimisissa miehen kanssa jolla on AMK-tutkinto. Sitä ennen elin monta vuotta avoliitossa miehen kanssa, jonka tapasin työpaikalla (olemme molemmat opettajia). Ja ap, uskotko kriittiseen ajatteluun painottuvasta koulutuksestasi huolimatta että jokaiselle on vain "se yksi oikea", jonka löytää tietynikäisenä ja sitten elellään loppuelämä yhdessä...

Akateemisissa on myös niitä jotka ei koskaan halua parisuhteeseen ja myös niitä jotka etsii elämänkumppania saman sukupuolen edustajista jne. jne. 

Sietämättömän idioottimaisia yleistyksiä tässäkin keskustelussa...

[/quote]

Miksi provosoidut noin paljon? Ap aloitti asiallisen ketjun, jossa pohdittiin missä nuoret akateemiset lyötävät kumppaninsa, miten se liittyy mitenkään siihen että määrittelisi persoonansa koulutuksen kautta? Enemmän minua ihmetyttää sinun skitsoaminen kuin ap:n ihan tavallinen kysymys.

Itselläni on monia ystäviä, jotka eivät koulun ohella löytäneet tulevaa kumppania, joten hekin varmasti pohtivat löytyykö se enää yhtä helposti työelämän kautta.

Itse löysimme kumppanimme kanssa toisemme nimenomaan opiskelijabileiden kautta silloin 20-21-vuotiaana.

Nämä ketjut on aina tosi koomisia. :D Kauhea analyysi siitä, miten paljon on akateemisia miehiä ja naisia ja mitä ominaisuuksia preferoidaan kummassakin sukupuolessa. Mä väitän, että suurin syy ettei puolisoa löydy on tuo saatanan rasittava ylianalysointi ja vatvominen. Tulee ihan mieleen Ylen Parittomat-ohjelma.

Itse olen akateeminen, mies taas ei. Miehen löysin 21-vuotiaana, mutta silloin en ollut vielä yliopistossa.

Minuakin ihmetyttää, miksi akateemisuus sanana on jotenkin kirosana. Eihän akateemisuus ole mikään itseisarvo, mutta kyllähän yliopistoissa opitaan sellaisia asioita, mitä voi arvostaa kumppanissa (kriittisen keskustelun taidon jne.).

Valmistuin yliopistosta 26-vuotiaana, ensimmäinen lapsi tuli 30-vuotiaana ja toinen pari vuotta myöhemmin. Molemmilla vanhempainvapaalla olen saanut yli kolmen tonnin kk-tulot. Eli koulutus, työn hankkiminen ja lapset on ollut minulle oikea marssijärjestys ja päivääkään en ole halunnut olla niiden asemassa, jotka opiskelee tai yrittää hankkia vakityöpaikkaa siinä lomassa, kun ollaan lapsien kanssa kotona.

[quote author="Vierailija" time="07.11.2013 klo 11:11"]

[quote author="Vierailija" time="07.11.2013 klo 11:03"]

Siis KETÄ on nämä akateemiset joille on tullut tutkinnostaan pakkomielle niin että laittaa sen määrittelemään aina ensimmäisenä oman persoonansa?

[/quote]

Itselläni ei ole koskaan ollut mitään vaatimuksia puolison koulutus- tai tulotasosta, mutta valitettavasti ne vähemmän koulutetut ja tienaavat jotenkin tuntuvat kammoavan minua sen jälkeen kun kerron olevani diplomi-insinööri...

[/quote]

Sama minulla! Vähemmän koulutetut miehet ovat aina suhtautuneet koulutukseeni halveksivasti. On outoa joutua kuuntelemaan asiattomuuksia ihan tuntemattomilta ihmisiltä vain siksi että on kertonut hankkineensa teknillisen akateemisen loppututkinnon!

Olenkin alkanut baareissa käydessäni valehdella olevani sairaanhoitaja, sen miehet hyväksyvät ilman haukkuryöppyä.

Tutustuisin minua matalammin koulutettuihin miehiin ihan mielelläni ja ilman ennakkoluuloja, mutta miesten puolelta sellainen kohtaaminen on osoittautunut mahdottomaksi. Varsinkin duunarimiehet suhtautuvat koulutukseeni (DI) erityisen aggressiivisesti.

Mieheni kanssa tutustuttiin opintoihin liittyvän projektin yhteydessä, kun minä olin 20-vuotias ja hän 27-vuotias. Emme kuitenkaan alkaneet vielä tuolloin seurustella. Kaksi vuotta myöhemmin tapasimme miehen työpaikalla, jonne minä pääsin harjoittelijaksi. Nyt olemme naimisissa ja meillä on vauva :)

[quote author="Vierailija" time="07.11.2013 klo 11:22"]

Itse olen akateeminen, mies taas ei. Miehen löysin 21-vuotiaana, mutta silloin en ollut vielä yliopistossa.

Minuakin ihmetyttää, miksi akateemisuus sanana on jotenkin kirosana. Eihän akateemisuus ole mikään itseisarvo, mutta kyllähän yliopistoissa opitaan sellaisia asioita, mitä voi arvostaa kumppanissa (kriittisen keskustelun taidon jne.).

[/quote]

Opiskelukavereissani oli runsaasti niitä jotka eivät koskaan oppineet keskustelemaan kriittisesti ja osalla kollegoistani (matematiikanopettajat) on yleissivistys niin heikkoa että ihan huimaa. Yliopiston voi suorittaa hyvin arvosanoin ilman että syventyy asioihin sen kummemmin. Pelkkä akateeminen loppututkinto ei tee kenestäkään viisasta vaikka kapea-alainen älykkyys tietyllä osa-alueella oman alan opintojen myötä lisääntyykin.

[quote author="Vierailija" time="07.11.2013 klo 11:28"]

Opiskelukavereissani oli runsaasti niitä jotka eivät koskaan oppineet keskustelemaan kriittisesti ja osalla kollegoistani (matematiikanopettajat) on yleissivistys niin heikkoa että ihan huimaa. Yliopiston voi suorittaa hyvin arvosanoin ilman että syventyy asioihin sen kummemmin. Pelkkä akateeminen loppututkinto ei tee kenestäkään viisasta vaikka kapea-alainen älykkyys tietyllä osa-alueella oman alan opintojen myötä lisääntyykin.

[/quote]

No, yliopistotutkinnon tarkoituksenahan on tehdä opiskelijasta oman alansa asiantuntija! Enkä sanonut, että älykkyys jotenkin lisääntyisi, vaan tarkoitin lähinnä sitä, että oikeastaan kaikki opiskelijat oppivat tutkimuksen metadologisia taitoja (koska siihenhän valtaosa tutkinnoista valmistaa: antaa valmiudet ryhtyä tutkijoiksi).

[quote author="Vierailija" time="07.11.2013 klo 00:02"]

Esim. monia humanistisia aloja, teologiaa, tkk:lle, ym. lukemaan pääsee suunnilleen kuka vain. Noin puolet hakijoista. Biologia ja matematiikka työllistävät surkeasti. Oikeastaan ainoita oikeasti arvostettavia akateemisia tutkintoja ovat kauppakorkea, laki ja lääketiede. Muita en kadehdi.

[/quote]

Älä ruoki trollia. Mutta menköön silti.

TKK:lle (eli nykyisin Aalto yliopistoon) ei pääse kuka tahansa. Pitää osatakin jotain, jotta selviää pääsykokeista. Matemaatikot työllistyvät ihan hyvin monillekin aloille ja myös yrityksiin.

Lääketieteellisestä saatuja tutkintoja arvostetaan todella ihan oikeastikin, mutta muut kaksi mainitsemaasi alaa tuottavat lähinnä akateemista pohjasakkaa, josta onneksi silloin tällöin löytyy helmiä.

Kauppakorkeakoulut tuottavat pääasiassa ahneita huijareita. Kuvaava oli eräänkin opiskelijan lausunto: "Mä en ymmärrä, miksi joku opiskelee alaa, jolta ei saa isoa palkkaa". Jos palkka on ainoa syy tehdä työtä, ihmiskunnan tulevaisuus on kurja, sillä pelkän palkan takia työtään tekevä ei tee hyvää jälkeä.

Oikeustieteitä opiskelevista iso osa opiskelee lähinnä sitä, miten hyvää palkkaa vastaan voi auttaa kiertämään lakia. Keksitään keinoja kiertää veroja, välttyä ympäristönsuojelulta ja saada rahaa yhteiskunnalta ilman kunnollista vastinetta. Osa opiskelee, miten voidaan tehdä sopimuksia, joilla firma pystyy välttämään vastuun asiassa kuin asiassa oli sitten kyse tietosuojasta, kuluttajien oikeuksista tai tekijänoikeuksista.

Onneksi sentään kaikki eivät noillakaan aloilla ole läpimätiä. Ikävä vain, että seura tekee kaltaisekseen.

[quote author="Vierailija" time="07.11.2013 klo 11:38"]

. Kuvaava oli eräänkin opiskelijan lausunto: "Mä en ymmärrä, miksi joku opiskelee alaa, jolta ei saa isoa palkkaa". Jos palkka on ainoa syy tehdä työtä, ihmiskunnan tulevaisuus on kurja, sillä pelkän palkan takia työtään tekevä ei tee hyvää jälkeä.

[/quote]

Ai? Minä teen työtä vain palkan takia, mutta teen myös hyvää jälkeä. Miksi? No ensinnäkin, koska nykyisenä aikana kukaan ei voi olla varma työpaikastaan, YT:itä tulee ja menee, ja jos tekee huonoa jälkeä, on suuressa vaarassa että se palkan juokseminen loppuu. Toinen syy on se, että minun sisäinen moraalini on sellainen, että on kunnia-asia hoitaa sovitut työt kunnolla. Ihan riippumatta siitä onko työ itsessään mitenkään kiinnostavaa, vai tehdäänkö sitä vain palkan takia tai vaikka koska on palveluksen velkaa jollekin.

[quote author="Vierailija" time="07.11.2013 klo 11:28"]

[quote author="Vierailija" time="07.11.2013 klo 11:22"]

Itse olen akateeminen, mies taas ei. Miehen löysin 21-vuotiaana, mutta silloin en ollut vielä yliopistossa.

Minuakin ihmetyttää, miksi akateemisuus sanana on jotenkin kirosana. Eihän akateemisuus ole mikään itseisarvo, mutta kyllähän yliopistoissa opitaan sellaisia asioita, mitä voi arvostaa kumppanissa (kriittisen keskustelun taidon jne.).

[/quote]

Opiskelukavereissani oli runsaasti niitä jotka eivät koskaan oppineet keskustelemaan kriittisesti ja osalla kollegoistani (matematiikanopettajat) on yleissivistys niin heikkoa että ihan huimaa. Yliopiston voi suorittaa hyvin arvosanoin ilman että syventyy asioihin sen kummemmin. Pelkkä akateeminen loppututkinto ei tee kenestäkään viisasta vaikka kapea-alainen älykkyys tietyllä osa-alueella oman alan opintojen myötä lisääntyykin.

[/quote]

Näinhän se on alalla tai alalla. Esim. lääketieteen opiskelija, joka pääsee rimaan hipoen läpi tenteistä, on lopulta kuitenkin lääkäri. Sama koskee lähihoihoitajaa, artesaania tai sähköasentajaa. Mitä tuo kriittinen keskustelu sinusta kertoo ihmisestä? Toki joskus tarpeellista, mutta tässä maassa sitä painotetaan ehkä vähän liikaakin, mistä syystä marmattajia on joka paikassa. Esim. tällä palstalla. Ja lopputulos on sekasotku, joka ei johda mihinkään.

[quote author="Vierailija" time="07.11.2013 klo 11:33"]

[quote author="Vierailija" time="07.11.2013 klo 11:28"]

Opiskelukavereissani oli runsaasti niitä jotka eivät koskaan oppineet keskustelemaan kriittisesti ja osalla kollegoistani (matematiikanopettajat) on yleissivistys niin heikkoa että ihan huimaa. Yliopiston voi suorittaa hyvin arvosanoin ilman että syventyy asioihin sen kummemmin. Pelkkä akateeminen loppututkinto ei tee kenestäkään viisasta vaikka kapea-alainen älykkyys tietyllä osa-alueella oman alan opintojen myötä lisääntyykin.

[/quote]

No, yliopistotutkinnon tarkoituksenahan on tehdä opiskelijasta oman alansa asiantuntija! Enkä sanonut, että älykkyys jotenkin lisääntyisi, vaan tarkoitin lähinnä sitä, että oikeastaan kaikki opiskelijat oppivat tutkimuksen metadologisia taitoja (koska siihenhän valtaosa tutkinnoista valmistaa: antaa valmiudet ryhtyä tutkijoiksi).

[/quote]

Taidat olla opintojesi alkuvaiheessa :D