Voiko olla henkistä sairautta, johon ei saa apua?
Tuttavani kärsii jostain stressiperäisestä ahdistuksesta ja terapeutti oli todennut, ettei tuohon vaivaan ole parantavaa hoitoa. Kuulosti tosi ankealta minunkin korvissani, saati sitten tuon asianomaisen. Kyseessä lähelle 40-vuotinen ihminen. Miten tällainen asioista ja hoidoista tietämätön voi enää olla tueksi, jos ammattilainen sanoo noin?
Kommentit (18)
Onko totta ettei ahdistusta voi poistaa? Siis että siihen taipuvaiset ihmiset ei parane koskaan? Itselläni ahdistus taipumus. Jos en koskaan saakaan mistään apua tähän tai parane. Olenko viallinen?
Voisko olla väärinymmärrys? Useinhan noihin mielen ongelmiin ei siis ole täsmälääkettä olemassa, eikä diagnoosikaan ole satavarma kun ne eivät näy verikokeissa tai aivosähkökäyrässä. Hoito on kokeilua ja vaatii pitkäjänteisyyttä sekä hoitavalta taholta että varsinkin potilaalta. Terapiakin on potilaan omaa työstämistä. Rauhoittavilla lääkkeillä voidaan auttaa akuuttia ahdistusta mutta ei voida hoitaa sitä pois kokonaan. Mielialalääkkeet auttavat, mutta eivät paranna ellei ihminen pysty muuttamaan niitä olosuhteita jotka ahdistusta ja stressiä aiheuttavat. Ja on totta että osaa ihmisistä ei voida auttaa. On olemassa ihmisiä, jotka jäävät työkyvyttömiksi psyyken ongelmien takia.
Ja jotkut pahimmat pitäisi sulkea laitokseen loppuelämäkseen.
[quote author="Vierailija" time="04.11.2013 klo 21:05"]
Ja jotkut pahimmat pitäisi sulkea laitokseen loppuelämäkseen.
[/quote]
kerro lisää, omakohtaista kokemusta?
[quote author="Vierailija" time="04.11.2013 klo 21:02"]
Onko totta ettei ahdistusta voi poistaa? Siis että siihen taipuvaiset ihmiset ei parane koskaan?
[/quote]
No vähän samalla lailla kuin alkoholisti. He voivat olla kuivilla lopun elämäänsä, mutta ovat aina alkoholisteja. Tai ahdistus voi palata joskus myöhemmin elämässä jos esim. olosuhteet muuttuu tai ei pidä itsestään huolta ( riittävästi lepoa, tervellistä ravintoa, sopivasti liikuntaa yms)
[quote author="Vierailija" time="04.11.2013 klo 21:11"]

Mä ainakin tunnistan tämän. Kävin pitkän terapian ja lääkityksenkin sain, ja olin pitkään "kuivilla". Kun elämässä tuli odottamatonta stressiä ja lakkasin huolehtimasta itsestäni, ja puhumasta niinkuin terapiassa tuli tehtyä ja huollettua nuppia, niin vajosin takaisin masennukseen ja ahdistukseen. Olen sille altis varmasti lopun ikääni, se liittyy tietynlaiseen herkkyyteen ja luovuuteenkin, on ikäänkuin kolikon ikävä toinen puoli. Moni nero (ja nyt en väitä itse olevani nero, mutta nerojakin on olemassa) on ollut pahasti psyykeongelmainen ja olisi nykypäivänä varmasti lääkitty ja hoidettu.
[quote author="Vierailija" time="04.11.2013 klo 21:11"]
[quote author="Vierailija" time="04.11.2013 klo 21:05"]
Ja jotkut pahimmat pitäisi sulkea laitokseen loppuelämäkseen.
[/quote]
kerro lisää, omakohtaista kokemusta?
[/quote]Tarkoitan pahimpia kriminaaleja, kuten jotain sadistia noita-akkaa.
[quote author="Vierailija" time="04.11.2013 klo 21:19"]

No sellaiset noita-akat tuskin kärsivät ahdistuneisuudesta vaan psykopatiasta, ja siihen ei olekaan mitään hoitoa olemassa. On kivikautista rinnastaa mielenterveysongelmista kärsivät ihmiset sosiopaatteihin. Todella harva skitsofreenikkokaan esimerkiksi on vaarallinen muille kuin ehkä itselleen. Saatika joku ahdistuneisuushäiriöinen.
[quote author="Vierailija" time="04.11.2013 klo 21:40"]

[/quote]Kivikautista tai ei, mutta totta.
Tavallaan totta, tavallaan ei.
Totta on, että osa meistä, mihin joukkoon minäkin kuulun, olemme helpommin stressistä ja paineesta ahdistuvia, eikä tämä taipumus poistu mihinkään.
Mutta toinen puoli on sitten se, että jos me sovitamme työmme ja elämäntapamme oman stressinsietomme mukaan, emmekä väkisin pysyttele liian stressaavissa ympäristöissä, voimme olla erittäin tyytyväisiä ja ahdistusvapaita, jopa ilman minkäänlaista lääke- tai terapiahoitoa.
Itselläni historia, jossa eka burnout 32-vuotiaana, joten kyllä, olen stressiahdistusherkkä yksilö. Lisäksi teini-iässä puhjennut paniikkihäiriö, joka jatkui opiskeluaikojen loppuun. Mutta en kärsi nyt minkäänlaisesta ahdistuksesta enkä muista oireista (enkä syö mitään lääkkeitä tai käy terapiassa), kun olen valinnut työn jossa on vähän stressiä, ja koko ajan huolehdin siitä etten tee yhtään liikaa, etten anna perfektionististen ajatusten alkaa pyöriä päässäni villinä jne.
uskon myös että ystävällesi oli sanottu, että jos jatkaa elämistä entiseen tahtiin, mikään ei muutu. Jos ei ole valmis tunnistamaan stressin aiheuttajaa ja luopumaan siitä, mikään ei muutu.
On ongelmia jotka ovat kroonisia. Yleensä joistain lääkityksistä löytyy apua, jos ei terapioista. Sitten on näitä kiusaajia, räyhääjiä ym. muiden elämän ankeuttajia joiden pitäisi olla hoidossa mutta joille ei hoitoa tai sen tarvetta ole kun ne paskantavat ongelmansa muiden, syyttömien niskaan.
[quote author="Vierailija" time="04.11.2013 klo 21:46"]
[quote author="Vierailija" time="04.11.2013 klo 21:40"]
[quote author="Vierailija" time="04.11.2013 klo 21:19"]
[quote author="Vierailija" time="04.11.2013 klo 21:11"]
[quote author="Vierailija" time="04.11.2013 klo 21:05"]
Ja jotkut pahimmat pitäisi sulkea laitokseen loppuelämäkseen.
[/quote]
kerro lisää, omakohtaista kokemusta?
[/quote]Tarkoitan pahimpia kriminaaleja, kuten jotain sadistia noita-akkaa.
[/quote]
No sellaiset noita-akat tuskin kärsivät ahdistuneisuudesta vaan psykopatiasta, ja siihen ei olekaan mitään hoitoa olemassa. On kivikautista rinnastaa mielenterveysongelmista kärsivät ihmiset sosiopaatteihin. Todella harva skitsofreenikkokaan esimerkiksi on vaarallinen muille kuin ehkä itselleen. Saatika joku ahdistuneisuushäiriöinen.
[/quote]Kivikautista tai ei, mutta totta.
[/quote]
Kun se nimenomaan ei ole totta. Nämä paatuneimmat rikolliset kun ovat persoonallisuushäiriöisiä, esim. sosiopaatteja, ja sosiopaattia on turha yrittää parantaa millään. Ei tietenkään esim. skitsofrenia ole parannettavissa, mutta oikealla hoidolla sitä sairastava ihminen pysyy suhteellisen hyvässä kunnossa.
Höpö höpö juttuja! Epäpätevä terapeutti tai luultavammin liian vähän koulutettu.
Kaverisi haluaa tällä hetkellä olla "sairas", siksi tuommoiset puheet. Haluaa empatiaa ja hieman myös järkyttää ym
Edellinen lisää vielä, että on mielisairauksia johon ei monikaan saa kunnollista apua, eikä niistä parane. Ahdistushäiriö ei ole tällainen. Silloin puhutaan skitsofreniasta ja maanisdepressiivisyydestä. Myös psykoottinen masennus voi kuulua tähän sarjaan.
[quote author="Vierailija" time="05.11.2013 klo 08:27"]
Edellinen lisää vielä, että on mielisairauksia johon ei monikaan saa kunnollista apua, eikä niistä parane. Ahdistushäiriö ei ole tällainen. Silloin puhutaan skitsofreniasta ja maanisdepressiivisyydestä. Myös psykoottinen masennus voi kuulua tähän sarjaan.
[/quote]
Itseasiassa kaikista näistä kolmesta voi parantua, skitsofreniasta täysin, bipolaarihäiriöstä täysin oireettomaksi ja psykoottisesta masennuksesta täysin.
Ainoat kaksi parantumatonta psyyken sairautta (ei yhtäkään todettua parantunutta tapausta) ovat pedofilia ja psykopatia.
Stressiperäinen ahdistus on neuroositasoinen sairaus, ja siihen tehoaa terapia hyvin. Jos on traumataustaa niin traumapsykoterapia, jos ei niin esim.kognitiivinen psykoterapia käsittääkseni parhaiten.
Alttius ei välttämättä koskaan poistu, esim.alttius ahdistukseen stressaavissa tilanteissa, mutta oireet voivat poistua täysin (millä nyt yleensä tarkoitetaan paranemista). Myös alttiudesta voi parantua, esim.pitkän psykoterapian tuloksena.
Olennaisinta tietenkin, kuten täälläkin on sanottu, on muokata elämäntilanteensa sellaiseksi että oma stressinsietokyky sen kestää. Tämän lisäksi psykoterapiassa voidaan opetella stressin sietämistä ja kehittyneempiä keinoja kuin ahdistuminen käsitellä stressiä. Lisäksi voidaan käsitellä ahdistuneisuuden syitä, onko esim.lapsuudessa jotakin traumaattista ja näitä asioita työstää.
Tietenkään kaikki eivät parane, mutta uskoisin ap:n ystävän terapeutin tarkoittaneen ettei alttius ahdistuneisuuteen poistu (mikä ei itseasiassa pidä paikkaansa välttämättä), mutta oireet voivat poistua ja oppia elämään alttiuden kanssa tasapainoista elämää.
Ap:n ystävän tosin kannattaa harkita psykoterapeutin vaihtoa, sillä tuollainen kommentti psykoterapeutilta saattaa viitata siihen ettei tällä terapeutilla ole ammattitaitoa auttaa ystävääsi.
Jos kyseessä on keskusteluapu, niin tämä on täysin eri asia kuin varsinainen psykoterapia ja vain terapialla voidaan hoitaa psyyken sairauksia, keskusteluapu on vain väliaikainen tuki.
Eikä voi parantua esim. Maanisdepressisyydestä, oireeton voi toki olla. Nämä parantuneet, ovat näitä väärän diagnoosin saaneita.
Ja toisekseen psykopatia ei ole sairaus
Onkohan tuttava nyt tulkinnut jotenkin 1+1 = 5? Terapeutti on voinut ehkä todeta että taipumusta ahdistukseen ei voi poistaa ja vaatii paljon opettelua oppia ajattelemaan uudella tavalla ahdistavassa tilanteessa. Tai tuttavasi on sanonut ettei voi ajatella mitenkään muuten kuin ahdistumalla ja terapeutti on todennut ettei ole mitään ihmelääkettä tai kertahoitoa, joka auttaa