Mies painostaa yhteiseen harrastukseen. Onko tämä ihan ok käytöstä?
Mies oli harrastanut erästä harrastusta vuosikausia ennen kuin tapasimme. Kun olimme seurustelleet aikamme ja muuttaneet jo yhteiseen kotiin, hän houkutteli minutkin mukaan.
Olin alussa hyvin innoissani, mutta ajan kuluessa huomasin että opin hyvin hitaasti. Harjoittelin sinnikkäästi. Mies antoi minulle syntymäpäivälahjaksi omat varusteet, kun aiemmin olin käyttänyt hänen vanhoja varusteitaan. Innostuin entisestäni ja minusta oli hauskaa, että meillä oli tällainen yhteinen harrastus. Opin koko ajan paremmaksi, mutta edelleen etenin hitaasti.
Erityisen tärkeää tämä yhteinen harrastus oli miehelle.
Harrastimme yhdessä muutaman vuoden. Oppimisessani tuli jo parin vuoden kohdalla seinä vastaan. Mies taas on luonnonlahjakkuus ja sen lisäksi oli touhunnut lajin parissa tosiaankin vuosikaudet.
Sitten hitaasti kypsyen lannistuin. Jaksoin vuoden tehdä ja suorittaa, siitä tuli pakkopullaa. Ihan hiljattain sanoin, etten halua enää jatkaa.
Mies meni aivan pois tolaltaan.
Tänään, kun asia tuli puheeksi kun mies palasi nyt taas yksinäisestä harrastuksestaan, mies sanoi että aikoo myydä varusteeni pois. Minä olin jo sanonut aiemmin, että haluaisin antaa itselleni mahdollisuuden vielä ”palata”, mutta nyt mies oli ehdoton. Kamppeet myydään pois, vaikka ne olivat lahja.
Lisäksi hän vetosi kaikin mahdollisin tavoin niin, että minulle jäi painostava ja ahdistava olo. En tiennyt mitä sanoa, kuuntelin vain, ja kyyneleet meinasivat tulla silmiin. Myötätunnosta (mies joutuu jatkamaan harrastusta yksin) sekä siitä, että tuntuu kuin en saisi itse päättää ja tehdä itse rauhassa valintojani.
Veikkaan, että kellään muulla ei ole vastaavia kokemuksia, joten kysyn vain, että onko tämä käytös mielestänne ihan ok? Nyt tuntuu kuin olisin tehnyt jotain väärää (?), koska sellaisen olon mies minulle teki.
Kommentit (25)
Ei oo OK. Kumppanina haluisin, että toisella on hyvä olo riippumatta asiasta tai harrastuksesta. Jos toiselle tulee ikävä fiilis siitä, että on pakko harrastaa, niin mitä mieltä siinä on? Eiks mies halua, että sullakin ois kivaa harrastessa eikä pakottamalla?
Vierailija kirjoitti:

Juuri näin. Näin minä luulin, että mies ottaisi asian, muttei ottanut. Meni pois tolaltaan ja syyllistää siitä, että hän osti minulle varusteetkin kun ”olin antanut ymmärtää, että halusin”.
Halusinhan minä! Mutta en vain halua enää!
Hyvä ja lohduttava kuulla, että jonkun muunkin mielestä tämä ei ollut hyväksyttävää mieheltä. Alapeukuista päätellen useammatkin ajattelevat samoin.
Ap
Kyllä ihmisillä on sitten outoja parisuhteita. Vain pikkulapsen tasolle jäänyt ihminen osoittaa mieltään siitä, että kumppani ei tykkää kaikesta siitä mistä itse tykkää. Tai ottaa toisen ihmisen pettymyksen itseensä ja kokee syyllisyyttä, vaikka ei ole tehnyt mitään pahaa. Te olette kaksi eri ihmistä, vaikka olettekin suhteessa.
Oletko kysynyt miksi hän ottaa tämän harrastusasian niin henkilökohtaisesti?
Tulee mieleen, että miehellä on ollut joku fantasia "naiseni pitää harrastaa lajia x", olet alun perin ollut "muuten ihan ok, mutta tämä harrastuksen puute on ollut puutteesi", ja nyt tuo hänen illuusionsa ja suunnitelmansa on särkynyt. En oikein keksi, että miksi muuten suhtautuisi noin.
Kannattaa varmistaa, että hän ymmärtää: sinä tuet häntä edelleen hänen harrastuksessaan, mutta se on nyt jatkossa miehen elämää, ei sinun. Ja suhteessa on ihan ok olla omiakin harrastuksia.
Vierailija kirjoitti:
Oletko kysynyt miksi hän ottaa tämän harrastusasian niin henkilökohtaisesti?
Niin kuin sanoinkin, en tiennyt miten vastata tähän painostukseen ja vetoamiseen. Kuuntelin vain sisäisesti suu auki.
Ensi kerralla kysyn. Sanon myös nuo asiat jotka 2 puolestani sanoitti.

No joo, pakko myöntää että mielessäni käväisi tämä fantasiateoria jo silloin kun mies ensimmäisen kerran, lopettamisesta ilmoittaessani, selvästi pettyi ja ahdistui.
Kyllä, minulla oikeus pysyä tiukkana ja pitää puoleni. Se nyt jotenkin unohtui, kun tosiaan otin itseeni miehen pettymyksen.
Ap
1. Anna miehen myydä ne pois, vaikka se on väärin sinua kohtaan ja osta omat välineet. 2. Kontrolloiva mies painostaa, ei ole parisuhteessa ok. 3. Eroa jos koet epämiellyttävää tunnetta ja itkua toisen vuoksi. 4. Hänellä on tyttöystävämuotti tai fetissi, ja hän laittoi sinut sen lajin pariin. Ei kuulosta koskaan hyvältä että toisen pitäisi olla jossain muotissa ja vaatimusten kohteena. Sinulla on oma elämä ja kiinnostukset. 5. Miehellä pitäisi olla oma harrastuskaveri muualta. 6. Jos miehelle laji on tärkeä, hänen olisi pitänyt hankkia nainen alunperin sieltä, ei tunkea muita siihen lajiin väkisin. 7. Päästä irti syyllisyydestä ja älä anna miehen syyllistää. Lähde jos tarvitsee.
En ymmärrä, miksi harrastevälineet on myytävä, jos et ole varma jos vaikka jatkaisit. Onko ne kalliit? Tuntuu, että mies haluaa loukata sinua. Hän on varmaan itse loukkaantunut siitä, kun kerroit, ettet halua jatkaa. Vaikka olisi mikä harrastus, niin tauon pitäminen pitäisi olla ok.
En nyt muuhun sano mitään mutta lahjaksi saamasi kamat ovat sinun eikä miehelläsi ole mitään oikeutta myydä niitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko kysynyt miksi hän ottaa tämän harrastusasian niin henkilökohtaisesti?
Niin kuin sanoinkin, en tiennyt miten vastata tähän painostukseen ja vetoamiseen. Kuuntelin vain sisäisesti suu auki.
Ensi kerralla kysyn. Sanon myös nuo asiat jotka 2 puolestani sanoitti.
Ap
Mieti kun hän elämässä jatkaa aina tuota tyylii painostaa ja vedota monissa asioissa. Haluatko todella sellaisen miehen. Parisuhteen pitäisi olla rento, ystävällinen ja miehen luotettava.

Kirjoitusvirhe. sanan piti olla tyyliä.
Entä jos kysyisit mieheltäsi ”näen että tuo harrastu on sinulle tosi tärkeä ja minustakin oli hauskaa harrastaa sitä kanssasi mutta nyt haluan keskittyä muuhun. Selvästi pahastuu siitä etten nyt harrasta lajia X. Miksi haluaisit ,niin harrastavan sitä kanssasi? ”
Jos yhdessä tekeminen on se juttu niin voitaisiinko kokeilla välillä yhdessä jotain toista harrastusta esim kalastusta, lenkkeilyä tai vaikka geokätköilyä.
Harrastevälineiden osalta voisit sanoa että haluaisit säästää ne koska niihin liittyy paljon hyviä muistoja ja varsinkin koska sait ne mieheltä lahjaksi.

Tässä on hyvä sovitteleva sävy, mutta AP:n ei tarvitse latistaa tai vähätellä omia tuntemuksiaan tai jopa valehdella niistä miehelle estääkseen mielipahan. Ihan on lupa suoraan sanoa että en halua enää eikä ole tarvetta valehdella mitään hyvistä muistoista tarvikkeisiin liittyen. Naisia opetetaan liikaa varjelemaan toisten tunteita.
Tämä sama golf-harrastusavaus on ollut täällä jo aikaisemmin.
Jos golffaaminen ei sinua kiinnosta, mies jatkakoon harrastustaan keiden kanssa haluaa. Voisi olla mukavaa, jos keksisitte jonkin sellaisen yhteisen harrastuksen, joka on teille molemmille mieluinen. Ruvetkaa vaikka kiikaroimaan lintuja tai matkapyöräilemään. Mitä vaan, vaikka kokoamaan isoja palapelejä.
Harrastan vapaaottelua ja ois aika metkaa koittaa pakottaa joku siihen lajiin... 😄😄 tai mut vaikka ratsastamaan. Kokeilla voi, mutta intohimoa ei voi pakottaa.
Painostaminen ei ole OK missään ihmissuhteessa, myöskään parisuhteessa. Ei myöskään vinoutunut syyllistäminen, että "olit antanut ymmärtää, että haluat harrastaa ko. lajia [ja nyt et haluakaan, mitäs tämä tämmöinen on]". Tuo on henkistä väkivaltaa.
Hups, taisi tulla liian pitkä viesti. No, jos joku jaksaisi lukea. On paha olo.
Lyhyesti:
- Mies houkutteli minut yhteiseen harrastukseen, ja osti minulle jopa lahjaksi varusteet
- Harrastimme yhdessä useamman vuoden
- Eräänä päivänä, kun olin kypsynyt siihen etten lajia opi, sanoin että haluan lopettaa
- Nyt mies haluaa myydä lahjaksi antamansa varusteet ja muutenkin vetoaa ja painostaa jatkamaan
Ja tästä seurasi kamala olo. Ihan kuin olisin tehnyt ja sanonut jotain väärää.
Ap