Miksi niin moni vuodattaa jatkuvasti ongelmiaan ystävilleen?

Voit itse vaikuttaa asiaan. Ehdota, että tehdään jotakin kivaa. Saattaa auttaakin.

Enpä tiedä, kenelle vuodattaisin, jos ystävälleni en voisi vuodattaa... Terapeutti olisi ehkä liioiteltua :D

Mulla oli tuollainen vaihe joskus parikymppisenä, kun olin vasta jotenkin "löytämässä itseäni", jollain lailla aika sekaisin ja aika hukassa. Tuolloin ystävät olivat ehkä vähän liikaa terapeutin roolissa mulle, en oikein osannut mitään käsitellä vain yksinäni vaan kaikki pohdinnat piti ryöpyttää ystävillekin. En ole enää sellainen, toki edelleen pidän tärkeänä, että molemmin puolin ollaan valmiita tukemaan ja kuuntelemaan.

Tuo voi olla myös vaan tapa, jota valittaja itse ei hoksaa jos hänelle ei sitä (rakentavasti) sano.

Miksi sinua rasittaa muiden ongelmien kuuntelu? Johtuuko se siitä, että näet mistä ystäviesi ongelmat johtuvat heitä selvemmin ja sinun tekisi mieli pamauttaa sanoa, että "Ongelmasi johtuvat vain siitä, että kuvittelet liikoja itsestäsi" tai "Teini-ikäiset lapsesi vihaavat sinua vain sen takia, että kohtelet heitä alentuvasti ja luulet olevasi aina oikeassa" mutta et voi sanoa niin koska se ei ole sopivaa. Sellaista ei vaan sanota ystävälle. Pidemmän päälle taistelu itsensä kanssa suunsa kiinnipitämiseksi alkaa väsyttää ja toivoisit, että ystäväsi lakkaisi puhumasta ongelmistaan.

Numero viitoisella oli aika hyvä pointti. Minua ainakin rasittaa, varsinkin sitten kun olen jo huomauttanut että jotain voisi tehdäkin näille suurille ongelmille, ja toinen vain jankuttaa "Ei ei, et voi käsittää, katsos kun MINULLA on sellainen tilanne..."

Kaikillahan meillä jonkinlainen elämäntilanne on. Jotkut meistä vain ovat oppineet sen verran nöyryyttä, ettemme kehtaa valittaa elämästämme. Toiset kun voivat aina huomauttaa, että mikset nuorena opiskellut/valinnut puolisoasi paremmin/tyytynyt siihen puolisoon jonka olisit saanut/matkustanut/säästänyt...

Ensinnäkin muiden ongelmien kuuntelu rasittaa siksi, että itselläni on iso ongelma, josta en kuitenkaan voi puhua ystävilleni tietyistä syistä. Saan siis aivan tarpeeksi tästä omasta ongelmastani, ja haluaisin ystävien kanssa jutella vähän kevyempiä. Toiseksi turhauttaa tosiaan, jos joku jankkaa ja jankkaa samaa ongelmaa minulle, vaikka itse tajuan, että ammattiapu voisi olla parempi ratkaisu. Ja vielä, käyn tosiaan itse terapiassa ongelmani takia, enkä kuormita ystäviäni sillä, joten toivoisin samaa heiltä.

Ap

[quote author="Vierailija" time="30.10.2013 klo 20:27"]

Miksi sinua rasittaa muiden ongelmien kuuntelu? Johtuuko se siitä, että näet mistä ystäviesi ongelmat johtuvat heitä selvemmin ja sinun tekisi mieli pamauttaa sanoa, että "Ongelmasi johtuvat vain siitä, että kuvittelet liikoja itsestäsi" tai "Teini-ikäiset lapsesi vihaavat sinua vain sen takia, että kohtelet heitä alentuvasti ja luulet olevasi aina oikeassa" mutta et voi sanoa niin koska se ei ole sopivaa. Sellaista ei vaan sanota ystävälle. Pidemmän päälle taistelu itsensä kanssa suunsa kiinnipitämiseksi alkaa väsyttää ja toivoisit, että ystäväsi lakkaisi puhumasta ongelmistaan.

[/quote]

Olisiko lisää mielipiteitä aiheesta?

ap

Tiedätkö ap, miten kallista on terapia. Me terapoimme ystäväni kanssa toisiamme, koska ihan oikeaan terapiaan ei ole varaa. Onneksi ystäväni on Oikea Ystävä.

Mulla on ainakin se ongelma, että silloin kun menee huonosti (esim. masennus tai joku akuutti kriisi), mulla ei pyöri mielessä juuri muuta kuin ongelmat. Vaihtoehdot ovat siis olla hiljaa (tai kysellä vain ystävältä mitä hänelle kuuluu tuomatta itse keskusteluun mitään) tai sitten puhua niistä ongelmista. Mun aivot eivät kertakaikkiaan kriisitilanteissa veny keksimään mitään mukavaa, kevyttä rupateltavaa kun niissä jauhaa vain se ongelmalevy, jota en saa vaihdettua.

Tiedän että tämä kuormittaa läheisiäni, joten kun minulla menee huonosti, en pidä oikein yhteyttä kehenkään ja välttelen näkemästä ketään. Mikä yleensä johtaa siihen, että menee vielä huonommin. Ihmiset myös loukkaantuvat tuosta välillä, kun en vastaa puhelimeen tai perun tapaamisia.

Ei terapiaan pääse niin vaan, yksityisillekin terapeuteille on kamalat jonot vaikka olisi oikeasti tosi pahakin ongelma joka vaatisi akuuttia hoitoa ammattilaiselta (saati että monella olisi varaa laittaa satoja euroja kuussa yksityisten terapeuttien taksoihin).

Toisaalta itse kyllä kuuntelen vastavuoroisesti myös ystävien ongelmia ja yritän olla käytännön avuksikin aina kun kukaan tuntuu sellaista kaipaavan.

Sitä vartenhan ystävät ovat olemassa, että heidän kanssaan voi jakaa kaiken, niin ilot kuin murheetkin. Tietysti olisi kivaa, jos olisi enemmän niitä iloisia asioita, joista voisi jutella. Jos ystävilläsi tuntuu olevan kokoajan vain negatiivisia juttuja mielessä, voisit yrittää auttaa heitä näkemään myös niitä positiivisia asioita.

Kyllä minä huomasin heti että se sinun ongelma on nimenomaan se OMA ongelma.

Mutta ei ne sun kaverit ymmärrä että sinulla on raskasta jos et puhu ja sano että sinulla on raskasta, et tahdo siitä puhua mutta sinulle tekisi hyvää jos et kuulisi muiden murheita nyt vaan tekisitte jotain.

Minusta tuo olisi reilua kaverille. Koska ei kukaan voi tietää toisen ongelmista ja silti sinä saat taas toivoa ystäviltä myös tukea. Ei välttämättä tarvitse kertoa missä mennään mutta voisi vähän helpottaa. Ei kaverisi ilkeyttään tai ymmärtämättömyyttään jauha juttujaan sinulle. Mutta oikeasti: kyllä sun kaverit ymmärtää auttaa sinua ja kääntyy johonkin muualle juttelemaan. Joskaan ei välttämättä terapiaan. Et sinäkään varmaan terapiaa hae? Älä mollaa kavereitasi. 

Totta, parempihan on avautua ongelmistaan anonyymisti av:lla.

Niin, mutta kun se anti sieltä ystävän puolelta ei ole mitään muuta kuin valitusta? 

Aina on asiat huonosti. Enää ei edes kysytä mitä minulle kuuluu vaan heti alkaa se ainainen valivali. Kyllä siinä lannistuu, eikä oikein huvita tekemisissä olla. 

Ja se vie aika lailla energiaa koittaa autta ja tukea toista, etsiä apua ja mitä ikinä voikaan. Ja toinen vaan tyyliin haistattaa pitkät. Ole siinä sitten ystävä. Ohis

Tää on hyvä aihe

[quote author="Vierailija" time="31.10.2013 klo 18:27"]

Niin, mutta kun se anti sieltä ystävän puolelta ei ole mitään muuta kuin valitusta? 

Aina on asiat huonosti. Enää ei edes kysytä mitä minulle kuuluu vaan heti alkaa se ainainen valivali. Kyllä siinä lannistuu, eikä oikein huvita tekemisissä olla. 

Ja se vie aika lailla energiaa koittaa autta ja tukea toista, etsiä apua ja mitä ikinä voikaan. Ja toinen vaan tyyliin haistattaa pitkät. Ole siinä sitten ystävä. Ohis

Tää on hyvä aihe

[/quote]

Tässä tilanteessa minusta se valittaminen ei välttämättä ole keskeisin ongelma, vaan se, että ystävyyssuhteesta puuttuu kunnioitus ja vastavuoroisuus.

Ystävät ovat sitä varten, että heille vuodatetaan hyvässä ja pahassa. Ystävät myös ymmärtävät, jos heille sanotaan suoraan:"olen pahoillani, mutta mä en jaksa nyt kuunnella. juteltaisko toiste?"

Kannattaa antaa ystäville mahdollisuus, jos he oikeita ystäviä ovat.

Ap, sä olet paska ystävä.

Minulla taas kaveruuden ja ystävyyden raja menee juuri siinä, uskoutuvatko toiset huolineen minulle.

[quote author="Vierailija" time="30.10.2013 klo 19:23"]

Olen nyt tässä parin päivän aikana kuunnellut neljän eri kaverin ongelmia ja elämän murheita. Tulee välillä mieleen, että eivätkö nämä ihmiset voisi hakeutua vaikka terapiaan ongelmiensa kanssa. Joskus toivoisi ystävyyden olevan vähän kevyempää, eikä jatkuvaa ongelmista paasaamista. 

[/quote]

Sinun pitäisi vain kertoa ystävillesi,ettet välitä heistä tarpeeksi kuunnellaksesi toisten ongelmia ja ehdota tuota terapiaa. Luultavasti loppuu valitus - ja siinä sivussa luultavasti "ystävyys",elät erakkona niin ei tarvitse kuunnella muitten ruikutusta.

Pah. ymmärränap:ta! Jotkut ihmiset käyttävät ystäviään likasankoina joihin kaadetaan oma paha olo ja valitetaan vuodesta toiseen samaa paskaa. Ei sitä jaksa aina kuunnella.

[quote author="Vierailija" time="31.10.2013 klo 18:04"]

Tiedätkö ap, miten kallista on terapia. Me terapoimme ystäväni kanssa toisiamme, koska ihan oikeaan terapiaan ei ole varaa. Onneksi ystäväni on Oikea Ystävä.

[/quote]

Tässä on se ongelma, että tavallisella ihmisellä ei ole terapeutin pätevyyttä ja kykyä auttaa toista selvittämään kaikkia mahdollisia ongelmia. Tottakai ystävät kuuntelevat ja tukevat toisiaan mutta on hieman eri asia joutua monen vuoden ajaksi lokasangon asemaan, kun ei "ystävä" muuta kuin puhu ongelmistaan ja odota ilmaista terapiointia.

Itselleni kävi näin. Ystävä puhui paljon ongelmistaan, autoin ja olin huolissani. Ehdotin hänelle kaikenlaista mikä voisi helpottaa hänen tilannettaan, välillä pelkästään tuin ja kuuntelin. Vuodet kuluivat eikä hän ikinä tehnyt mitään ehdottamistani asioista, valitti aina vaan miten asiat on niin paskasti hänen elämässään. Ikinä ei ottanut vastuuta omista tekemisistään eikä käyttäytynyt niin kuin itse olisi se, joka voisi asiaan vaikuttaa. Olisi varmasti tarvinnut oikeaa terapiaa ja oli muutamalle eri terapeutille päässytkin, mutta oli jättänyt ne pariin hassuun käyntiin koska hän "ei tullut toimeen niiden kanssa".

Minusta on itsekästä kuormittaa ystäviään pitkäkestoisesti ongelmilla, koska jos ihmisellä on oikeasti tarvetta oikealle terapialle ei tilannetta vie yhtään eteenpäin se, että ystävät sanovat "kyllä se siitä" tai "mitäs jos kokeilisit tätä keinoa" vuodesta toiseen. Osasyy omaan masennukseeni oli se, että olin niin huolissani ystävästäni, joka ei kuitenkaan itse ottanut mitään vastuuta omasta elämästään vaan vieritti kaiken minun kannettavakseni.