Onko 20v nuori ikä saada esikoinen?
Olin 20v nainen kun esikoiseni syntyi. Hänen isänsä oli 23 ja minusta tuntui että oltiin tosi nuoria. Poika ei ollut tekemällä tehty kuten voisi arvata mutta silti hyvin rakastettu. Nyt hän onkin 16v nuori komea mies!
Kommentit (23)
Itse olin 19v kun sain lapsen. Ja ihan oli toivottu ja tärppäsi heti kun jätettiin ehkäisy pois. Lapsen isän kanssa oltiin seurusteltu pari vuotta. Nyt lapsi on 18, opiskelee, käy töissä ja muuttaa ensi kuussa omilleen.
Koulut olen käynyt normaalisti ja ollut töissä siitä lähtien heti kun valmistuin. Välillä kouluttauduin lisää työn ohessa. Samoin mies. Meillä ei ole ollut isovanhempia apuna lastenhoidossa. On reissattu, harrastettu ja tehty asioita yhdessä ja erikseen. En ole ikinä kokenut että olisin jäänyt jostain paitsi. Nyt meillä alkaa uudenlainen vaihe elämässä ja olemme alle 40vuotiaita ja meillä hyvä rakastava parisuhde.
Itse synnytin esikoisemme 13-vuotiaana.
Mies oli tuolloin 26-vuotias.
Nyt poikamme on kuusivuotias.
No, minä en tullut.