Miehen siskot pyytävät vain tyttöä lapsenlikaksi vaikka kaksoisveli tulee paljon paremmin lasten kanssa toimeen
Miehen siskoilla on pieniä lapsia ja n kerran kuussa kysyvät tyttöämme lapsenlikaksi, eli 2 kertaa kuussa yhteensä. Tyttö on sulkeutunut ja hiljainen, ei mikään lapsirakas, mutta poika taas haluaa hakeutua hoitoalalle, ovat nyt 16 - vuotiaita.
Harmittaa pojan puolesta, että häntä ei ikinä pyydetä. Kun viimeeksi yritin ehdottaa että poika voisi vuorostaan tulla, miehen sisko oli hetken hiljaa ja kysyi eikö tyttö pääse. Sanoi keksivänsä jotain muuta, jos tyttö ei pääse.
Miksi vain tyttö kelpaa hoitamaan serkkuja? Onko muilla vastaavaa kokemusta? Taskurahaa ovat antaneet aina n 30€/ilta.
Kommentit (10)
Ehkä hän ei luota pojan suorituvan tehtävästä, sinun pitäisi kertoa että poika on tunnollinen ja itse innostunut olemaan avuksi.
Tämä on ikävä asennejäännös, josta olisi hyvä päästä eroon. On loukkaavaa poikaasi kohtaan, ettei häneen luoteta siitäkään huolimatta, että on hyvä lasten kanssa ja pitää heidän seurastaan. On yhtä lailla loukkaavaa tytärtäsi kohtaan, että hänen oletetaan olevan lapsirakas ja aina valmiina lapsenvahtikeikkoihin vain sukupuolensa perusteella.
Seuraavan kerran, kun vastaavanlainen pyyntö tulee, niin sanot, että poika on kovin lapsirakas ja olisi kovin mielellään tulossa hoitamaan pieniä serkkujaan. Jos alkavat taas änkkäämään, että tyttöä olivat pyytämässä, niin ei auta muu kuin sanoa suoraan, että hän ei ole tehtävään halukas ja että jos vain tyttö kelpaa, niin jatkossa hommatkoot lapsenlikan muualta. Saattavat suuttua mutta suuttukoot. Aikuisen ihmisen on hyvä oppia tarkastelemaan omia asenteitaan kriittisesti. Eikä sukurauhaa voi aina pyrkiä säilyttämään niin, että suvun nuorten tulee joustaa aikuisten päähänpistojen mukaan.
No sano siitä niille miehen siskolle?
Onhan tuo nyt epäreilua poikaanne kohtaan ja myös ikävää, kun tytöltä odotetaan tuollaista vaikkei hän ehkä halua eikä kehtaa kieltäytyä.
Meillä mun lapsuudessa oli vakkarihoitajana naapurin teini-ikäinen hippipoika, jolla oli useampi hänen kanssaan samaa ikäluokkaa oleva sisko.
Mulla on useampi (vilkas) veli, joten en tiedä onko äiti ja isä ajatelleet, että parempi kun hoitaja on miespuolinen vai ovatko ajatelleet asiaa sen kummemmin, mutta anyway vakihoitaja oli miespuolinen.
Molemmat mun vanhemmat on sellaisista perheistä joissa isät on olleet lasten kanssa enemmän kuin äidit, joten ehkä sekin on voinut vaikuttaa heidän asenteisiin.
N27
Tämä asenne on aivan h-vtin p-rseestä, suoraan sanottuna. Kun olet nainen, sinua koitetaan työntää koko ajan naisille sopiviin hommiin. Itse olen IT-alan työtön, kunnassa avoimia paikkoja ja vaikka mulla oli korkein koulutus, en päässyt IT-puolelle edes haastatteluun, sen sijaan kirjastoon, opetustoimeen ja varhaiskasvatukseen kyllä olisi päässyt! Suomessa on todella sovinistinen ilmapiiri, se on vain tungettu maton alle.
Tämäpä kertoo juuri siitä, että vaikka meillä on tasa-arvoista niin sitten ei kuitenkaan ole. Tytöille ja pojille on eri odotukset, jotka eivät perustu osaamiseen vaan sukupuoleen. Ja just näin piilossa, että tuota ei tule ajatelleeksi.
Veikkaan, että suuri osa tiuskivista ja leipääntyneistä naishoitajista, -opettajista ja -varhaiskasvattajista on heitä, jotka ovat ko. aloille hakeutuneet siksi, että ne ovat "naisille sopivia". Joko omaksumiensa asenteiden ohjaamana tai ympäristön painostuksesta. Monesti heistä vielä näkee, että ongelma ei ole pelkästään leipääntyminen vaan kertakaikkinen soveltumattomuus alalle. Jollain muulla, paremmin kykyjään ja taipumuksiaan vastaavalla alalla he voisivat olla kuin eri ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Veikkaan, että suuri osa tiuskivista ja leipääntyneistä naishoitajista, -opettajista ja -varhaiskasvattajista on heitä, jotka ovat ko. aloille hakeutuneet siksi, että ne ovat "naisille sopivia". Joko omaksumiensa asenteiden ohjaamana tai ympäristön painostuksesta. Monesti heistä vielä näkee, että ongelma ei ole pelkästään leipääntyminen vaan kertakaikkinen soveltumattomuus alalle. Jollain muulla, paremmin kykyjään ja taipumuksiaan vastaavalla alalla he voisivat olla kuin eri ihmisiä.
Nämä sitten vapaa-ajan treeneissä hakkaa säkkiä niin että täytteet lentää säkistä (rouhittua autonrengasta näytti olevan)
Ap kysy siltä naiselta. Muista ettei tytön tarvi mennä jos ahdistaa.
Pyydetäänkö tyttöä ukin kanssa mettätöihin?