Lapsen saaminen ilman omaa tukiverkostoa(tulevan lapsen isovanhempia)

Tahtoisin vastaukseksi asiallisia, kannustavia kommentteja.

Tilanne on nyt se, että olen raskaana. Raskaus on vasta alussa (viikko 12) Lapsi on suunniteltu, mutten kuvitellut raskautuvani näin pian pillereiden pois jätön jälkeen- siis samantien. Lapsi on meille tervetullut ja olemme todella onnellisia raskausuutisesta.

Olemme molemmat n.30-vuotiaita (mies 32, minä 29) Parisuhteemme on vakaa, aikuismainen ja hyvä kaikin puolin. Molemmilla vakituinen työ ja kyky kasvattaa ja elättää lapsi tai lapsia. Asumme miehen omistamassa omakotitalossa taajamassa, jos sillä nyt on edes mitään merkitystä. Suhdetta on takana 2v, tapailun jos laskee mukaan niin 2,5, jos tälläkään nyt on mitään väliä (kyselette kuitenkin) Olen onnellinen hänen kanssaan ja tunne on molemminpuolinen.

Varsinainen ongelma ja syy tähän aloitukseen tulee nyt tässä: Minulla ei ole tukiverkostoa. Lapsuuteni on ollut kehno, enkä ole äitiini yhteyksissä. Olen käsitellyt lapsuuteni synnyttämiä traumoja terapiassa ja pystyn jokaiselle kysyvälle ihmiselle jo taustani kertomaan. Ennen häpesin, piilottelin ja salailin. Äitini ja isäni ovat eronneet. Isästä en tiedä mitään. Kasvoin äitini (alkoholisti) ja isäpuoleni(pahempi alkoholisti) kanssa. Olen itsenäistynyt varhain ja joutunut käsittelemään liian isoja tunteita ja asioita liian varhain. Jouluja olen viettänyt yksin vanhempieni ollessa pubissa ja paljon on kaikkea mikä on mennyt kasvatuksessani todella pieleen. Isäpuoleni oli minua kohtaan myös väkivaltainen. Kotoa lähdin 16-vuotiaana. 20-vuotiaana katkaisin välit äitiini hänen myrkyllisyytensä vuoksi, sekä myös terapian hyödyllisyyden vuoksi. En kokenut terapian auttavan minua, jos haavat revittiin joka puhelussa äitini kanssa uudestaan auki. Nämä 9-vuotta ilman äitiä ovat olleet vaikeita. Olen surrut paljon äidittömyyttä ja käsitellyt itseäni lähes orpolapsena. Sisaruksia minulla siis ei ole. Olen kuitenkin tehnyt asian kanssa sisäisen sovun ja hyvin sinut lapsuuteni kanssa. Tiettyä katkeruutta tunnen välillä, mutta tunnistan ja pystyn puhumaan siintä ääneen. Miehellä ei ole isää, mutta on iäkäs äiti.

Olemme pohtineet yhdessä tukiverkostomme puutetta ja tulleet tulokseen että me pärjäämme kyllä. Meillä on hyviä ystäviä. Nyt kun olen raskaana, olen miettinyt tukiverkoston puutetta uudestaan. Miten raskasta lapsen kasvattaminen ilman mummoa/pappaa/tätiä/setää on? Selviääkö siintä ilman lähisukua? Mihin kannattaa valmistautua? Onko ketään kenellä samankaltaiset lähtökohdat lapselle?