Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lapsen saaminen ilman omaa tukiverkostoa(tulevan lapsen isovanhempia)
09.09.2020 |
Tahtoisin vastaukseksi asiallisia, kannustavia kommentteja.
Tilanne on nyt se, että olen raskaana. Raskaus on vasta alussa (viikko 12) Lapsi on suunniteltu, mutten kuvitellut raskautuvani näin pian pillereiden pois jätön jälkeen- siis samantien. Lapsi on meille tervetullut ja olemme todella onnellisia raskausuutisesta.
Olemme molemmat n.30-vuotiaita (mies 32, minä 29) Parisuhteemme on vakaa, aikuismainen ja hyvä kaikin puolin. Molemmilla vakituinen työ ja kyky kasvattaa ja elättää lapsi tai lapsia. Asumme miehen omistamassa omakotitalossa taajamassa, jos sillä nyt on edes mitään merkitystä. Suhdetta on takana 2v, tapailun jos laskee mukaan niin 2,5, jos tälläkään nyt on mitään väliä (kyselette kuitenkin) Olen onnellinen hänen kanssaan ja tunne on molemminpuolinen.
Varsinainen ongelma ja syy tähän aloitukseen tulee nyt tässä: Minulla ei ole tukiverkostoa. Lapsuuteni on ollut kehno, enkä ole äitiini yhteyksissä. Olen käsitellyt lapsuuteni synnyttämiä traumoja terapiassa ja pystyn jokaiselle kysyvälle ihmiselle jo taustani kertomaan. Ennen häpesin, piilottelin ja salailin. Äitini ja isäni ovat eronneet. Isästä en tiedä mitään. Kasvoin äitini (alkoholisti) ja isäpuoleni(pahempi alkoholisti) kanssa. Olen itsenäistynyt varhain ja joutunut käsittelemään liian isoja tunteita ja asioita liian varhain. Jouluja olen viettänyt yksin vanhempieni ollessa pubissa ja paljon on kaikkea mikä on mennyt kasvatuksessani todella pieleen. Isäpuoleni oli minua kohtaan myös väkivaltainen. Kotoa lähdin 16-vuotiaana. 20-vuotiaana katkaisin välit äitiini hänen myrkyllisyytensä vuoksi, sekä myös terapian hyödyllisyyden vuoksi. En kokenut terapian auttavan minua, jos haavat revittiin joka puhelussa äitini kanssa uudestaan auki. Nämä 9-vuotta ilman äitiä ovat olleet vaikeita. Olen surrut paljon äidittömyyttä ja käsitellyt itseäni lähes orpolapsena. Sisaruksia minulla siis ei ole. Olen kuitenkin tehnyt asian kanssa sisäisen sovun ja hyvin sinut lapsuuteni kanssa. Tiettyä katkeruutta tunnen välillä, mutta tunnistan ja pystyn puhumaan siintä ääneen. Miehellä ei ole isää, mutta on iäkäs äiti.
Olemme pohtineet yhdessä tukiverkostomme puutetta ja tulleet tulokseen että me pärjäämme kyllä. Meillä on hyviä ystäviä. Nyt kun olen raskaana, olen miettinyt tukiverkoston puutetta uudestaan. Miten raskasta lapsen kasvattaminen ilman mummoa/pappaa/tätiä/setää on? Selviääkö siintä ilman lähisukua? Mihin kannattaa valmistautua? Onko ketään kenellä samankaltaiset lähtökohdat lapselle?
Kommentit (24)
Joka paikasda jossa asiasta kysellään kannattaa sitten vaan vastata että on on on tukiverkosto on.
Siihen tarrataan muuten.
1
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koko tämä naurettava tukiverkostoata jauhaminen alkoi noin 15 vuotta sitten!
Meillä ei ole koko aikana ollut yhden yhtä sukulaista apuna. Edellisen asunnon naapurin mummoon pidettiin yhteyttä, mutta hönkin kuoli.
Siivousapua ja lastenhoitoapua palkkaamalla on pärjätty. Lapset nyt 16 ja 18.
Kiva kuulla! Luulen myös että itselle vaikuttaa lähipiirin toimintatavat ja mummon ja papan läheisyys kavereiden lapsiin. Uskon että ilmankin pärjää (olenhan minäkin pärjännyt ilman isää ja käytännössä ilman äitiä) pohdin vain onko se kuinka raskasta.
Ja tosiaan Ap kirjoitti tuon edellisen
-Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koko tämä naurettava tukiverkostoata jauhaminen alkoi noin 15 vuotta sitten!
Meillä ei ole koko aikana ollut yhden yhtä sukulaista apuna. Edellisen asunnon naapurin mummoon pidettiin yhteyttä, mutta hönkin kuoli.
Siivousapua ja lastenhoitoapua palkkaamalla on pärjätty. Lapset nyt 16 ja 18.
Kiva kuulla! Luulen myös että itselle vaikuttaa lähipiirin toimintatavat ja mummon ja papan läheisyys kavereiden lapsiin. Uskon että ilmankin pärjää (olenhan minäkin pärjännyt ilman isää ja käytännössä ilman äitiä) pohdin vain onko se kuinka raskasta.
Ei se ole raskasta. Eipä myöskään tarvitse säätää ja joustaa ja pahimmassa tapauksessa loukkaantua tai tapella. Tai odottaa jotain ja pettyä.
1
Ei niitä verkostoja tarvita. Jos teillä on hyvä suhde ja sinulla esim. ystäviä, joiden kanssa jutella, niin mihin sinä setiä ja tätejä tarvitset? Itsellä on hyvät välit omiin vanhempiini, mutta koska tein lapsen iäkkäänä, ovat hekin vanhoja ja enemmän menee voimavaroja heidän auttamiseen kuin toisinpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koko tämä naurettava tukiverkostoata jauhaminen alkoi noin 15 vuotta sitten!
Meillä ei ole koko aikana ollut yhden yhtä sukulaista apuna. Edellisen asunnon naapurin mummoon pidettiin yhteyttä, mutta hönkin kuoli.
Siivousapua ja lastenhoitoapua palkkaamalla on pärjätty. Lapset nyt 16 ja 18.
Kiva kuulla! Luulen myös että itselle vaikuttaa lähipiirin toimintatavat ja mummon ja papan läheisyys kavereiden lapsiin. Uskon että ilmankin pärjää (olenhan minäkin pärjännyt ilman isää ja käytännössä ilman äitiä) pohdin vain onko se kuinka raskasta.
Ei se ole raskasta. Eipä myöskään tarvitse säätää ja joustaa ja pahimmassa tapauksessa loukkaantua tai tapella. Tai odottaa jotain ja pettyä.
Tuo on hyvä pointti. Voi ne isovanhemmat olla myös riesana elämässä joskus. Eipä olisi minunkaan äidistäni mitään apua,jos nyt elämässäni olisikin mukana.
-Ap
1
Suurin osa minun kavereistani kiroaa sitä sukulaisten jatkuvaa sekaantumista. Yksi tuntuu saavan aidosti apua lapsettomalta siskoltaan, joka esim kesäisin otti alaluokkalaista luokseen kun vanhemmat oli töissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä anoppi asuu kanssamme saman katon alla, koska niinhän se on aina ollut, että isovanhemmat elävät lähellä lapsenlapsia. Siitä seuraa aikuisille jonkun verran hankaluutta, mutta kun ei lapsia ilman isovanhempien apua oikein voi tehdä ilman ongelmia, niin tällä tavalla sitä sitten eletään. Kun lapset on aikuisia, anoppi on jo niin vanha, että saamme sitten huolehtia hänestä. Niin se turvaverkko toimii molempiin suuntiin.
Riippuu lapsesta, voi olla helppohoitoinen tai sitten raskas. Mutta jos sattuu raskaampi tapaus niin yhden kanssa vielä pärjää ilman tukiverkkoakin. Saatte ehkä ystäviltä välillä apua myös. Koska olette molemmat töissä, palkatkaa ajoittain lastenhoitoapua ja siivousapua. Helpottaa arkea huomattavasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä molemmat mummut ja vaarit elossa. Mitään iloa niistä ei tukiverkostomielessä ole ollut.
Jos mies on 32-vuotias, hänen äitinsä on enintään noin 70-vuotias. Joku voi teki senkin mieltää iäkkääksi, mutta toisaalta sen ikäisellä mummolla voi olla paljonkin vuosia vielä jäljellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos mies on 32-vuotias, hänen äitinsä on enintään noin 70-vuotias. Joku voi teki senkin mieltää iäkkääksi, mutta toisaalta sen ikäisellä mummolla voi olla paljonkin vuosia vielä jäljellä.
Äiti on 69v ja asuu n. 300km päässä meistä. Mukava ja lämmin kyllä on.
-Ap
Ei niistä mummoista ja vaareista ole juurikaan apua vauvan kanssa apua muutenkaan. Meillä on kaikki isovanhemmat elossa, mutta yleensäkin lähinnä saanut otettua kun heille on omat menot tärkeämmät ja lasten hoito heidän viihdyttämistä ja heidän tarpeisiinsa perustuen. Lastenhoitoapua voi ja kannattaa ostaa, jos on tarpeita. Ja kannattaa lopettaa tukiverkoston puutteen sureminen. Puolison kanssa yhdessä tiiminä sujuu hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No meillä oli tosi iso apu isovanhemmista vauva-aikana. Ihan jo senkin takia että olin monta kuukautta täysin autettava. Anoppi jopa muutti meille.
Totta helkkarissa lapselle on iso rikkaus, jos elämässä on välittävät ja osallistuvat isovanhemmat. Mutta kyllä ne aikuisiksi kasvaa ilmankin. Kun esikoinen syntyi, neljästä isovanhemmasta kolme oli elossa ja erittäin toimintakykyisiä, olipa mukana kuvassa yksi isoisovanhempikin. Kuusi vuotta ja kaksi lasta lisää myöhemmin kaikki olivat kuolleet. Ja siitä eteenpäin on menty ilman mitään tukiverkkoja. Esikoinen täyttää seuraavaksi 19 ja tosiaan hengissä ollaan ihan kaikki.
Ihan varmasti pärjäätte. Teillä on hyviä ystäviäkin! Autelkaa puolin ja toisin. Minun mielestäni se on "itseaiheutettu ongelma", jos tarvitsee koko ajan jotain sukulaisten passaamista, hoitoapua, harrastuksiin kuskaamista yms. Lapset on tyytyväisiä vähempäänkin hössötykseen jos niitä ei siihen opeta. Monissa perheissä yritetään pyörittää jotain virikesirkusta niin johan siihen vanhemmat uupuukin.
Päivähoito on yhdenlainen tukiverkko myös. Meillä on ollut sama lastenhoitaja silloin tälllöin 7 vuoden ajan. Auttaa kummasti. Hyvin varmasti pärjäätte!
Varmasti pärjäätte jos molemmat olette reippaita ihmisiä ja isä on ns osallistuva. Tukea on saatavilla jonkin verran ja ainahan voi esim palkata tutun hoitajan (MLL, joku opiskelija...). Toinen kysymys on se että tuo sinun ”äidittömyys” voi lasten myötä nousta uudelleen käsittelyyn, itse olen kokenut tämän ehkä lievempänä kuin sinun tapaus mahdollisesti on. Eli siihen hakisin herkästi keskusteluapua vaikka jo odotusaikana, terapeutille voi kertoa miten asiaa toivoo käsiteltävän jos tuntuu ihan liian raskaalta.
Jos kyseessä olisi teiniraskaus ja te tyyliin 16 vee, olisin enemmän huolissani. Olette molemmat aikuisia.
Meitä ns. tukiverkottomia on paljon. Minun vanhempani niin vanhoja, että heistä ei juuri ole ollut apua. Miehen äiti kuollut ja isä ihan lapanen.
Minun ystäväni on ottanut lapsemme kerran vuodessa (hääpäivänä) hoitoon ja miehen sisko toisen kerran vuodessa jos on ollut jtn menoa.
Eli ei kaikilla tod ole isovanhempia, jonne dumpata lapsi viikonlopuksi.
Hyvin te pärjäätte
Alue: Aihe vapaa
Koko tämä naurettava tukiverkostoata jauhaminen alkoi noin 15 vuotta sitten!
Meillä ei ole koko aikana ollut yhden yhtä sukulaista apuna. Edellisen asunnon naapurin mummoon pidettiin yhteyttä, mutta hönkin kuoli.
Siivousapua ja lastenhoitoapua palkkaamalla on pärjätty. Lapset nyt 16 ja 18.